Mitkä olivat syyt Puolan lokakuisten vaalien tuloksen takana, vasemmiston putoamiseen parlamentista ja naisten asemaan politiikassa?
Puolassa pidettiin parlamenttivaalit lokakuun 25. päivänä. Vaalien tulos oli odotettu: arvokonservatiivinen Laki ja oikeus -puolue sai murskavoiton ja kahdeksan vuotta Puolaa hallinnut maltillinen kokoomuspuolue Kansalaisfoorumi hävisi.
Lisäksi vaaleissa menestyi kaksi uutta puoluetta, kansallismielinen vastarintapuolue Kukiz’15 ja neoliberaali Moderni.
Vaalien tulos tulee vaikuttamaan niin Puolan sisä- kuin ulkopolitiikkaan.
Suhteessa Euroopan unioniin Puola tulee ainakin retoriikan tasolla vaalimaan ”itsenäisyyttään” ja suhde Saksaan tulee viilentymään. Puola tulee myös painostamaan EU:ta tiukentamaan linjaansa Venäjää kohtaan.
En kuitenkaan usko, että käytännön virkamiestasolla mitään merkittävää tulee tapahtumaan. EU-jäsenyys on arvostettu asia Puolassa – eikä vain sen takia, että Puola saa merkittää tukea EU:n rakennerahastosta ja maataloustukibudjetista.
Laki ja oikeus -puolue on myös ollut skeptinen Puolan jäsenyyteen yhteisvaluutassa, jota aikaisemmin hallinnut Kansalaisfoorumi on ajanut. Tässä Laki ja oikeus -puolue oikeastaan saa monen taloustieteilijän tuen.
EU- ja ulkosuhteissa on siis odotettavissa muutoksia ainakin retoriikan tasolla, mutta näyttäisi siltä, että niiden käytännönvaikutukset jäävät vähäisimmiksi. Vaalien tulos heijastuneekin voimakkaammin sisäpolitiikkaan.
Keskityn tässä katsauksessa kolmeen vaalien tulokseen liittyvään aiheeseen: syihin vaalituloksen takana, vasemmiston putoamiseen parlamentista ja naisten asemaan politiikassa, joka heijastelee laajempaa ilmiötä, jota kutsun ”siirtymien politiikaksi”.
Politiikan kentällä
2000-luvun puolivälissä Laki ja oikeus -puolue sai edellisen kerran murskavoiton vaaleissa. Se pyrki uudistamaan Puolaa rakentamalla ”neljännen tasavallan”.
Ensimmäinen tasavalta viittaa Puola-Liettuaan 1500-luvun puolivälistä aina 1700-luvun loppuun, Puolan jakoihin asti. Toinen tasavalta viittaa maailmansotien väliseen (lievästi kansallismieliseen) demokratiaan. Kolmas tasavalta viittaa vuoden 1989 vanavedessä rakennettuun demokratiaan ja markkinatalouteen, joka pyrki kansalliseen yhtenäisyyteen sisällyttämällä kommunistit osaksi uutta demokraattista yhteiskuntaa.
Kolmannen tasavallan yksi merkittävistä arkkitehdeistä oli Adam Michnik, kommunismin ajan dissidentti, Solidaarisuusliikkeen aktivisti ja nyky-Puolan merkittävimmän päivälehden Gazeta Wyborczan päätoimittaja. Michnikin ajatus kolmannesta tasavallasta painotti menneisyydessä tehtyjen virheiden anteeksiantamista ja vahvoja yksilöiden oikeuksia.
Syy tähän ei ollut sokea usko neoliberalismiin, vaan kollektiivisuuden mahdollistaman fanaattisuuden pelko. Michnikin mielestä ideologioilla ja uskonnoilla on Puolassa taipumus tulla fanaattisiksi hyödyntämällä historiaa vääristämällä sitä. Tätä trendiä on vastustettava estämällä minkään ideologian tai uskonnon mahdollisuus saada yliotetta yhteiskunnasta tai historian tulkinnasta.
Yksilöiden oikeudet ja julkisen sfäärin rationalisoiminen palvelevat tätä tarkoitusta. Ne mahdollistavat kansalaisyhteiskunnan sisäisen ja moninaisen dialogin – uusimmassa kirjassaan The Trouble with History (2014) Michnik kutsuu tätä polyfoniaksi – arvoista, kulttuurista ja politiikasta. Politiikassa ainoa sallittava arvo on pluralismi; taloudessa vapaat markkinat.
Kolmannen tasavallan ajatus toimi jonkin aikaa, mutta villi talouskilpailu ja kaiken yhteisöllisyyden laiminlyönti johtivat lopulta sosiaalisten ja alueellisten eroja räjähdysmäiseen kasvuun.
Kansalaisyhteiskunta kehittyi, mutta se kehittyi valtiovaltaa vasten ja joutui siksi poliitikkojen toimenpiteiden kohteeksi eikä kumppaniksi. Historian kieltäminen ja pyrkimys ”armahtaa” vanhan kommunistihallinnon johtajat ja virkamiehet olivat omiaan lisäämään yhteiskunnassa kytevää vihaa talousuudistuksissa niin rehellisen työn kuin kepulikonstien ja vanhojen kontaktien avulla menestyvien ja häviäjien välillä.
Neljännen tasavallan tarkoituksena oli tehdä lopullisesti pesäero kommunisteihin ja kolmannen tasavallan rakentamaan yksilökeskeiseen ja neoliberaaliin yhteiskuntaan palauttamalla politiikkaan kansalliset arvot, kirkko ja yhteisöllisyys.
Neljäs tasavalta institutionalisoi Puolan politiikan merkittävimmäksi jakolinjaksi kysymyksen arvoista ja kulttuurista.
Laki ja oikeus -puolueella oli selvä vanhoillinen ja kansallismielinen arvoagenda. Vastapuolen, Kansalaisfoorumin, vastaus rakentui kuitenkin Michnikin idealle yksilönoikeuksia korostavasta ja markkinavoimiin nojaavasta pluralismista.
Käytännössä Kansalaisfoorumi on keskittynyt vain talouskysymyksiin ja jättänyt arvo- ja kulttuurikysymysten pluralismin politiikan ulkopuolelle ja siten luovuttanut ne pitkälti Laki ja oikeus -puolueen ja katolisen kirkon käsiin.
Tämä on ollut taktinen poliittinen valinta: arvo- ja kulttuurikysymykset jakavat puolalaisia; talouskysymyksissä markkinataloudella on puolestaan laaja tuki. Tämä taktiikka on pitänyt Kansalaisfoorumin Puolan hallituksessa kahdeksan vuotta. Puolan nykyistä poliittista kenttää tulee tarkastella tätä kehitystä vastaan.
Uuden vasemmiston lyhyt historia
Viimeiset kymmenen vuotta Puolan politiikkaa on leimannut kahtia-asettelu ”maltillisen kokoomuksen”, Kansalaisfoorumin, ja kansallismielisen ja konservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen välillä.
Kansalaisfoorumi on saanut ääniä pelottelemalla Laki ja oikeus -puolueen luovan kaaosta, synnyttävän uskonnollista ja kansallismielistä fanatismia, syrjäyttävän Puolan EU:n ytimestä ja karkottavan ulkomaiset sijoittajat. Puolueen kannatus siten perustuu oleellisesti siihen, että se tunnustetaan pienemmäksi pahaksi.
Laki ja oikeus on puolestaan väittänyt Kansalaisfoorumin myyneen Puolan edut (ja itsenäisyyden) ensin Venäjälle Smolenskissa tapahtuneen lentokoneonnettomuuden jälkimainingeissa, sitten Saksalle saadakseen Puolan EU:n ytimeen ja viimeiseksi EU:lle puolueen taivuttua EU:n ehdottamiin kiintiöihin pakolaiskiistassa.
Kahtia-asettelun voimistuessa vasemmisto on hitaasti heikentynyt. Vasemmistolla viittaan tässä yhteydessä valtion osuutta taloudessa tukevaan ajatusmaailmaan sekä arvo- ja kulttuuriliberaaliin arvomaailmaan. Puolassa tämä tarkoittaa valtion ja kirkon välisen eron kasvattamista esimerkiksi kitkemällä tunnustuksellinen uskonnonopetus kouluista ja lisäämällä seksuaalikasvatusta ja naisten reproduktiivisia oikeuksia.
Tämän lisäksi arvo- ja kulttuuriliberaalit arvot puoltavat samaa sukupuolta olevien oikeutta rekisteröityyn parisuhteeseen ja seksuaalisten vähemmistöjen hyväksyntää julkisessa sfäärissä. Näiden kysymysten osalta yhteiskunta on keskimäärin paljon liberaalimpi kuin Puolan poliittinen eliitti. Silti näitä arvoja edustavien vasemmistopuolueiden kannatus on tasaisesti laskenut.
Edellinen vasemmistohallitus 2000-luvun alussa muistetaan etenkin sen liberaaleista talousreformeista – ja siitä, että se neuvotteli Puolan EU:n jäseneksi. Myös myöhempien vasemmistopuolueiden pääanti on ollut arvoliberaalilla saralla: esimerkiksi vuonna 2011 vaaleissa menestyneen Palikot-liikkeen riveistä nousivat Puolan parlamenttiin ensimmäiset avoimesti homoseksuaali Robert Biedroń ja transsukupuolinen Anna Grondzka.
Vuoden 2015 vaalien alla vasemmistopuolueet yhdistyivät vaaliliitoksi. Vaaliliitoilla on Puolassa kahdeksan prosentin äänikynnys eikä Yhdistynyt vasemmisto päässyt sen ylitse. Yhdistyneen vasemmiston kampanjassa keskeisiä arvoja olivat solidaarisuus pakolaisten kanssa, valtion ja kirkon voimakkaampi erottaminen toisistaan, aborttioikeuden vahvistaminen ja samaa sukupuolta olevien oikeus rekisteröityyn liittoon.
Kansalaisoikeuksien ajaminen Puolassa on kuitenkin hankalaa, sillä demokraattiset oikeudet käsitetään ensisijaisesti negatiivisina oikeuksina eli oikeuksina yksityisyyteen valtiosta. Samalla tavalla myös politiikka käsitetään ensisijaisesti toiminnaksi, jonka tarkoituksena on lisätä yksilön vapauksia valtiosta, ja vastavuoroiseksi prosessiksi, joka siirtää poliittisia päätöksiä markkinavoimien ratkaistaviksi.
Tällainen liberalismi kuitenkin ajautuu Puolassa ristiriitaan perinteisten sukupuoliroolien ja perhearvojen kanssa, joita ei haluta alistaa individualistiselle liberalismille.
Kansalaisfoorumin taktiikkana on ollut vaieta näistä kysymyksistä ja korvata ne talouteen liittyvillä aiheilla. Laki ja oikeus on puolestaan rummuttanut katolilaisen kirkon oppien tärkeyttä. Vain vasemmisto on pyrkinyt edistämään yksilön positiivisia oikeuksia tällä saralla.
Liberaalien perhearvojen, reproduktiivisten oikeuksien ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet putoavat Kansalaisfoorumin ja Laki ja oikeus -puolueen välille syntyneen kahtia-asettelun ulkopuolelle alueelle, joka on perinteisesti kuulunut kirkon moraalisen huolenpidon alle.
Vasemmiston ensimmäinen haaste onkin siis siirtää nämä arvokysymykset hengellisen moraalin alueelta maallisen yhteiskunnan alueelle, jossa niistä voidaan säätää lailla eikä uskonnollisilla doktriineilla.
Sukupuolikiintiöt ja politiikan ”siirtymät”
Brittiläinen tutkija Peggy Watson on esittänyt, että kun parlamentista tuli merkityksellinen Puolan politiikassa 1990-luvun alussa, naiset siirrettiin sieltä syrjään. Huomio oli tarkka: valta ja naiset eivät ole istuneet samoissa pöydissä Puolassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki hyväksyvät tilanteen.
Vuonna 2009 syntyi kansanliike ajamaan 50 prosentin sukupuolikiintiöitä vaalilistoilla. Puolitoista vuotta myöhemmin 2011 kesällä 35 prosentin kiintiöt astuivat voimaan.
Kiintiöiden vaikutusta naisten määrään parlamentissa on vaikea arvioida; naisten osuus on noussut pidemmän aikaa hitaasti, mutta tasaisesti. Lokakuun 2015 vaaleissa noin 26 prosenttia paikan saaneista on naisia.
Sukupuolikiintiöiden yksi seuraus on se, että sukupuolesta tuli poliittinen kategoria: sillä voi saada poliittisia lisäpisteitä. Laki ja oikeus -puolueen Beata Szydłosta tuli puolueen puheenjohtaja juuri ennen vaaleja – mahdollisten lisäpisteiden toivossa. Samoin selittyy se, että Ewa Kopaczista tuli Donald Tuskin seuraaja Kansalaisfoorumissa. Molemmissa tapauksissa poliitikon henkilökohtainen arvo alistettiin sukupuolen oletetulle lisäarvolle.
Samanlainen lisäarvofetisismi vaivaa Puolan poliittista kenttää laajemminkin. Tämä on noussut esille erityisesti Kansalaisfoorumin puolustaessa Puolan osallistumista pakolaiskysymyksen ratkaisuun sillä, että näin taataan Puolan säilyminen EU:n ytimessä, tai sukupuolikiintiöitä sillä, että ne ”eurooppalaistavat” Puolaa.
Laki ja oikeus -puolue on puolestaan vastannut näihin käänteisellä taktiikalla: kristillisyyttä puolustetaan parhaiten estämällä ulkomaalaisten maahantulo tai perhearvoja kieltämällä homoliitot.
Poliittisessa diskurssissa esiintyvien toistuvien siirtymien yksi seuraus on se, että uudet poliittiset aiheet, kuten vasemmiston ajamat positiiviset yksilönoikeudet tai sukupuolten välinen tasa-arvo, pääsevät osaksi politiikkaa vain siirtyminä aiheisiin, jotka mahtuvat Laki ja oikeus -puolueen ja Kansalaisfoorumin dominoimaan ideologiseen kahtiajakoon: sukupuoltenvälinen tasa-arvo ”eurooppalaistumisena”, pakolaiskysymys ”Puolan paikkana EU:n ytimessä” ja homoliitot ”perheen uhkana”.
Koska politiikasta on tullut ”siirtymien politiikkaa”, voivat poliittiset puolueet melko vapaasti sanoa yhtä ja tehdä jotain muuta. Poliittisen taidon ja uskottavuuden mittari onkin osoittaa jälkikäteen siirtymien kautta, miksi juuri näin tuli tehdä.
Siirtymien politiikka johtaa siihen, ettei totuutta tarvitse kohdata, vaan totuuden paikan ottaa fantasia.
Oikeus ja laki -puolueen projekti ”neljännestä tasavallasta” täydellisesti kommunismista vapaana yhteiskuntana konkretisoitui arvaamattomana kommunistijahtina ja yksityisihmisten menneisyyden tirkistelynä ja julkisena riepotteluna. Kansalaisfoorumin fantasia Puolasta vauraana eurooppalaisena markkinataloutena on konkretisoitunut korruptioskandaaleina, sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden kasvuna ja suuryritysten suosimisena.
Ehkä paradoksaaleimman tilanteen on poikinut juuri pakolaisten vastaanottaminen. Laki ja oikeus on kategorisesti pakolaisten vastaanottamista vastaan sillä perusteella, että se vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Kansalaisfoorumi, joka eurooppalaisen yhteistyön nimissä puoltaa vastaanottamista, on kertonut kuinka rajavartiolaitos on jo aloittanut yhteistyön muiden turvallisuusviranomaisten, armeijan ja poliisin kanssa pakolaisten vastaanottamiseksi.
Poliittisten fantasioiden maailmassa myös poliittiset toimet saavat toisinaan fantastisia mittasuhteita.
Tämä asetelma auttaa ymmärtämään, miksi uudet puolueet, jotka menestyivät vaaleissa, ovat laitojensa ääripäitä. Kukiz’15 edustaa kansallismielistä fantasiaa vahvasta ja konservatiivisesta Puolasta ja Moderni puolestaan neoliberaalia utopiaa täydellisistä markkinavoimista, jotka ohjailevat yksilöiden elämää.
Politiikka, joka ottaa ponnahduslaudakseen yhteiskunnan jokapäiväisen todellisuuden, ei pysty tarjoamaan yhtä fantastisia visioita tulevaisuudesta ja siten vääjäämättä häviää politiikan retoriikan areenalla.
