Vaalivoitto ja kannatusmittausten osumatarkkuus

2000-luvun eduskuntavaalien puoluekannatusmittaukset ovat osuneet kohdilleen varsin hyvin. Kykenevätkö ne ennustamaan vaalivoittajan tänä keväänä?

Millainen on puoluekannatusmittausten osumatarkkuus Suomessa? Kuinka hyvin vaaleja edeltävät viimeisimmät mittaukset ovat kyenneet ennakoimaan vaalivoittajat? Millainen mittausten osuvuus on ollut kaikkiaan? Entä millaiset päätekijät heikentävät tai kohentavat mittausten tarkkuutta?

Käsittelen seuraavassa näitä kysymyksiä Suomen eduskuntavaalien osalta kuluvalla vuosituhannella.

Osuvatko mittaukset?

Vuosien 2003, 2007, 2011 ja 2015 eduskuntavaalien viimeisimpien kannatusmittausten osuvuutta vaalitulokseen on tarkasteltu Suomen demokratiaindikaattoreissa. Niistä selviää, että viimeisimmät puoluekohtaiset kannatusarviot ovat osuneet kohdilleen varsin hyvin.

Demokratiaindikaattoreissa on mukana kustakin vaalista kolmen mittauslaitokset viimeisimmät mittaukset: Yle/Taloustutkimus, Helsingin Sanomat/TNS Gallup sekä vuosien 2003–2011 osalta MTV3/Research International ja vuoden 2015 vaaleista Iltalehti/Tietoykkönen.

Mittaukset ovat poikenneet yli kaksi prosenttiyksikköä puolueen vaalituloksesta vain melko harvoin. Näin tapahtui keskustan kohdalla Taloustutkimuksen ja Tietoykkösen mittauksissa vuonna 2015. Vuonna 2011 kaikki kolme mittaajaa aliarvioivat perussuomalaisten ja yliarvioivat keskustan kannatuksen selvästi.

Kannatusmittaukset eivät ole vaalitulosennusteita, vaan arvioita tiedonkeruuajan tilanteesta

Kahden prosenttiyksikön kriteerillä TNS aliarvioi vuoden 2007 vaaleissa perussuomalaisten kannatuksen ja Taloustutkimus yliarvioi vuoden 2003 vaaleissa kokoomuksen kannatuksen.

Kaikkiaan indikaattorit sisältävät kustakin neljästä vaalista kahdeksan eduskuntapuolueen vertailun kolmen mittauslaitoksen osalta. Yhteenlaskettuna 96 vertailusta nousee johdonmukaisina ja suurina poikkeamina vain keskustan ja perussuomalaisten kannatus vuoden 2011 vaaleissa.

Silloinkaan mittaukset tuskin olivat pahoin pielessä. Parin viimeisen kampanjaviikon aikana tapahtui muutoksia, jotka eivät ajoittuneet viimeisimpien mittausten keruuajankohtaan.

Yleensä ainakin mittauslaitokset muistuttavat, että kannatusmittaukset eivät ole vaalitulosennusteita, vaan arvioita tiedonkeruuajan tilanteesta. Mittausten osumatarkkuus on siis ollut hyvä kuluvan vuosituhannen eduskuntavaaleissa.

Vaalivoitto maaliintulojärjestyksenä

Puoluekannatusmittausten osumatarkkuutta voidaan arvioida myös siltä kannalta, ovatko viimeisimmät arviot kyenneet ennakoimaan oikein vaalivoittajat. Vaalivoittoretoriikka on puolueiden suulla tunnetusti notkeaa. Nyt voitoksi eivät riitä pieni kannatuslisäys tai odotuksia parempi tulos.

Valitsen kaksi päälähestymistapaa, joita kutsun maaliintulojärjestykseksi ja markkinaosuuden muutokseksi.

Vaalivoittojen tulkinnassa kannattaa ottaa huomioon sekä maaliintulojärjestys että markkinaosuuksien muutos.

Kuluvan vuosituhannen eduskuntavaalien jälkeen pääministeriksi on valikoitunut vaalien suurimman puolueen puheenjohtaja. Tämä on lisännyt maaliintulojärjestyksen suosiota vaalivoittotulkinnoissa. Miten viimeisimmät gallupit ovat kyenneet ennakoimaan ääniosuudeltaan suurimman puolueen eduskuntavaaleissa?

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa kamppailu suurimman puolueen asemasta oli hyvin tasainen kilpa keskustan ja SDP:n kesken. Keskusta nousi vaalituloksessa suurimmaksi 24,7 prosentin ääniosuudella ja kahta suuremmalla paikkamäärällä (55 paikkaa). Keskusta tosin sai koko maassa vaaleissa vain kuutisen tuhatta ääntä enemmän kuin SDP.

Viimeisimmistä kolmesta mittauksesta kaksi ennusti maalitulojärjestyksen oikein (Taloustutkimus ja Research International). TNS Gallupin arviokaan ei mennyt pahasti pieleen. Se mittasi SDP:lle vain kaksi prosenttiyksikön kymmenystä suuremman kannatuksen kuin keskustalle.

Myös vuonna 2007 kamppailu suurimman puolueen asemasta oli lopulta tiukka. Keskusta kohosi suurimmaksi puolueeksi 51 paikalla ja vain yhden paikan erolla kokoomukseen. Puolueiden valtakunnallisten äänimäärien ero oli alle 25 000 ääntä keskustan hyväksi. Kaikki kolme viimeisintä mittausta arvioivat suurimman puolueen oikein.

Vuonna 2011 mittausjulkisuuden suurin huomio keskittyi perussuomalaisten kannatusnousuun. Kaikki kolme viimeisintä valtakunnallista mittausta ennakoivat kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi, mikä toteutui myös vaalituloksessa 20,4 prosentin kannatuksella.

Vuoden 2015 vaalituloksen ennakointi oli maaliintulojärjestyksen osalta mittauslaitoksille selvästi helpointa. Keskustan johto muihin puolueisiin oli viimeisimmissä mittauksissa kuutisen prosenttiyksikköä. Johto kutistui vaalituloksessa muutamaan prosenttiyksikköön, ja puolueen vaalikannatus oli lopulta 21,1 prosenttia.

Vaalivoitto markkinaosuuksien muutoksena

Maaliintulojärjestystä painottava ajattelutapa ei tuntunut mahdolliselta varsinkaan vuoden 2011 vaaleissa. Silloin perussuomalaiset lisäsi kannatusosuuttaan edellisistä vaaleista ennätykselliset 15 prosenttiyksikköä. Puolue onnistui valtaamaan jytky-vaaleissa lähes viidenneksen markkinaosuuden eli oli kiistaton vaalivoittaja.

Myös keskustan kannatuslisäys oli vuosien 2011 ja 2015 välillä keskimääräistä suurempi. Kannatus nousi 5,3 prosenttiyksikköä eli enemmän kuin normaalisti eniten markkinaosuuttaan kasvattaneilla puolueilla. Muissa kuluvan vuosituhannen eduskuntavaaleissa kannatusosuuttaan lisäsivät eniten keskusta vuonna 2003 (2,3 prosenttiyksikköä) sekä kokoomus vuonna 2007 (3,7 prosenttiyksikköä). Nämä luvut olivat tavanomaisia eduskuntavaaleissa eniten kannatusosuuttaan lisänneelle puolueelle.

2000- ja 2010-luvun eduskuntavaaleissa suurin puolue on ollut eniten kannatustaan lisännyt puolue vain kahdesti: keskusta vuosina 2003 ja 2015. Pelkästään tämä osoittaa, että vaalivoittoja kannattaa tarkastella avarasti eri näkökulmista.

Ville Pitkänen ja Jussi Westinen e2 Tutkimuksesta ovat huomauttaneet mainiossa eduskuntavaalien tietopaketissaan, että Suomelle on ollut viime vuosikymmeninä tyypillistä suurimman puolueen vaihtuminen eduskuntavaaleissa. Samalla puolueiden kannatusvaihtelu on lisääntynyt. Vaalivoittojen tulkinnassa kannattaa ottaa siis huomioon sekä maaliintulojärjestys että markkinaosuuksien muutos.

Mittausten osuvuutta on entistä vaikeampaa saavuttaa

Mittausten osumatarkkuus on oikeastaan pieni ihme, kun ajatellaan niiden virhelähteitä ja mittaamisen reunaehtojen muuttumista yhä hankalampaan suuntaan.

Suomalaisten puoluekannatusmittausten perushaasteena on aina ollut tilastosattuman lisäksi vaalijärjestelmämme ehdokaskeskeisyys. Äänestyskopissa äänestäjä valitsee ehdokkaan ja sitä kautta myös puolueen. Mittauksissa vastaajat valitsevat kuitenkin puolueen nimeämättä ehdokasta.

Tosin itse haastattelukysymys pyytää vastaajaa arvioimaan sekä puoluetta että ehdokasta. Esimerkiksi Taloustutkimuksella mittaushetken puoluevalintakysymys kuuluu seuraavasti: ”Minkä puolueen tai ryhmittymän listalla olevaa ehdokasta Te äänestäisitte, jos eduskuntavaalit olisivat nyt?”

Mittaamistavan ja äänestystilanteen eriparisuus ei olisi ongelma, jos valitsijakunnassa olisi lähinnä puoluekannaltaan vakiintuneita äänestäjiä eikä äänestäjillä olisi monia itselleen mieluisia puolueita. Kansallisista eduskuntavaalitutkimuksista tiedämme kuitenkin, että puoluekannaltaan vakiintuneiden äänestäjien osuus valitsijakunnassa on laskussa, ja että useilla valitsijoilla on useita suosikkipuolueita. Lisäksi noin puolet äänestäjistä painottaa äänestämisessään enemmän ehdokasta kuin puoluetta.

Viimeisimpien mittausten osumatarkkuuteen vaikuttaa paljon myös se, milloin mittaukset tehdään sekä milloin ihmiset tekevät äänestyspäätöksensä ja käyttävät (tai eivät käytä) äänioikeuttaan.

Kuluvalla vuosituhannella viimeisimmät mittaukset on yleensä julkistettu viimeisellä vaaliviikolla, ja niiden aineistot on koottu muutaman viikon kuluessa ennen julkistamista. Keskimäärin viimeisimmät mittaukset ovat osoittaneet mielipidetilanteen kahdesta kolmeen viikkoa ennen varsinaista vaalipäivää.

Keskimäärin viimeisimmät mittaukset ovat osoittaneet mielipidetilanteen kahdesta kolmeen viikkoa ennen varsinaista vaalipäivää.

Aikaero on merkittävä. Juuri vuoden 2011 vaaleissa iso osa perussuomalaisten kannatusnoususta ajoittui luultavasti aivan viime viikkoihin. Koska useat puolueen kannattajat äänestävät vasta vaalipäivänä, perussuomalaiset ehti saada kannatusnostetta viimeisimmistä mittauksista. Olennaista puolueen kannatusnousulle oli silloin myös viime viikkojen vahva kampanjointi eri vaalipiireissä loppumetreille saakka. Suosion nousuaalto ja aktiivinen mobilisointi tuottivat (ja tuottavat) hyvän tuloksen.

Viime metrien muutosten mahdollisuuteen liittyy valitsijakunnan taipumus äänestyspäätösten lykkäämiseen yhä lähemmäs äänestämässä käyntiä. Tämäkin hankaloittaa viimeisimpien mittausten osuvuutta. Myöhäiset äänestyspäätökset näkyvät erityisesti siinä, että vaaleja edeltävissä mittauksissa vain noin kaksi kolmannesta haastatelluista kertoo puolueen, jota äänestäisi.

Puoluekantansa ilmaisemattomien osuus on noin 35–40 prosenttia, ja on syytä huomata, että tämä on puoluekantansa ilmaisemattomien osuus haastatteluun suostuneista. Osuus olisi paljon suurempi, jos kaikki pyydetyt suostuisivat haastateltaviksi.

Kuinka mittaukset toimivat näinkin hyvin?

Osumatarkkuuden ”ympäristötekijöiden” vaikeutumisesta huolimatta mittauslaitosten työ näyttää onnistuvan vaaleista toiseen. Iso etu osuvuudelle on se, että mittauksiin osallistuvat paljolti sellaiset kantansa ilmaisevat vastaajat, jotka käyvät myös äänestämässä.

Osuvuutta on lisännyt myös se, että eduskuntavaalien äänestysprosentit ovat pysytelleet vuoden 1991 vaaleista lukien jopa hämmästyttävän vakaasti noin 70 prosentin tuntumassa. Vuoden 2011 suurten kannatusmuutosten vaaleissakin äänestysprosentti nousi vain alle kolme prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista.

Perussuomalaisten kannatusnousua lukuun ottamatta suomalainen puoluekenttä on pysynyt varsin muuttumattomana, eikä puoluekannatus ole useimpien puolueiden kohdalla vaihdellut merkittävästi. Tämäkin on kohentanut mittausten yleistä osuvuutta.

Eniten mittausten osuvuuteen vaikuttavat mittauslaitosten oma toiminta ja tavat, joilla kannatusmittausten tulokset laaditaan. Osumatarkkuus kohenee, kun mittaaminen perustuu kokemukseen ja standardoituihin menetelmiin.

MIttausten osumatarkkuus on jopa ilmoitettua virhemarginaalia parempi.

Mittaushetken puoluekannatuksen lisäksi kyselyissä tiedustellaan vastaajan puoluekantaa aiemmissa vaaleissa. Edellisten vaalien puoluekantaa painotetaan siten, että aineistossa on edellisten vaalien vaalitulosten mukaan oikeassa suhteessa kunkin puolueen kannattajia. Julkaistavat mittaukset ovat siis aina korjattuja kannatusjakaumia. Siksi niiden osumatarkkuus on jopa ilmoitettua virhemarginaalia parempi.

Osuvuus vuoden 2019 eduskuntavaaleissa?

Muutamista seikoista voidaan jo nyt ennakoida, että kannatusmittausten yleinen osuvuus ei välttämättä yllä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ainakaan vuosien 2003, 2007 ja 2015 tasolle. Tämä johtuu siitä, että päähallituspuolueiden, eli keskustan ja kokoomuksen, kannatus on noin kuukausi ennen vaaleja hyvin matalalla suhteessa vuoden 2015 vaalien tulokseen. Lisäksi joillakin puolueilla, kuten vihreillä, mittauskannatus on nyt selvästi suurempaa kuin vaalikannatus vuonna 2015.

Kannatusmittausten yleinen osuvuus ei välttämättä yllä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ainakaan vuosien 2003, 2007 ja 2015 tasolle.

Havainnot tarkoittanevat suurehkoja puoluekannatuksen muutoksia edellisistä eduskuntavaaleista. Isojen kannatusmuutosten vaaleissa mittausten osuvuus on yleensä keskimääräistä heikompi.

Lisäksi vaalienalustilanne on poikkeuksellinen. Juha Sipilän hallituksen sote-uudistuksen kariuduttua hallitus erosi lähellä vaaleja. Vielä ei ole tiedossa, miten valitsijakunta ja omat kannattajat lopulta suhtautuvat uusia sote- ja maakuntakantojaan kuuluttaviin päähallituspuolueisiin.

Myös puolueiden puheenjohtajien merkitys vaalitulokseen korostunee. SDP:n Antti Rinne ei ole menestynyt kovin hyvin puoluejohtajien ja pääministeriehdokkaiden suosiomittauksissa. Asialla ei ole suurta merkitystä perusdemareille, mutta puolueen mahdolliseen lisäkannatukseen seikka saattaa vaikuttaa.

Kiinnostavaa on myös Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten mobilisaatiokyky äänestyspäivinä. Saako PS liikkeelle kannatuspotentiaalinsa? Omien äänestäjien riittävä äänestysaktiivisuus on myös vihreiden merkittävän lisäkannatuksen välttämätön ehto.

Yhtäkään viimeisintä mittausta ei ole vielä julkistettu. Jäämme odottamaan kevään eduskuntavaalien viimeistä kampanjaviikkoa ja itse vaaleja.

YTT, dosentti Sami Borg toimii valtio-opin ma. yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa. Hän on ollut keskeisesti mukana toteuttamassa kansallisia eduskuntavaalitutkimuksia ja toiminut 25 vuotta Ylen vaaliasiantuntijana.