Vapauden ja arvaamattomuuden jälkeinen aika

Pandemia on osoittanut tieteen ja teknologian keskeisen roolin yhteiskunnassamme. Viruksen mahdollisilla uusilla aalloilla saattaa olla vaikutuksia siihen, miten yhteiskuntaa ja ihmisiä valvotaan ja hallitaan.

Ranskalainen kirjailija ja filosofi Albert Camus totesi vuonna 1947 julkaistussa romaanissaan Rutto (2012), että niin kauan kuin on vitsauksia, ihmiset eivät ole vapaita. He kyllä uskovat olevansa, viimeiseen asti, kunnes olosuhteet pakottavat heidät ymmärtämään oman rajallisuutensa.

Vapaus on yksi niistä inhimillisistä olosuhteista, jota on vaikea arvostaa, ennen kuin se joko muuttuu luonteeltaan tai katoaa kokonaan. Koronaviruksen koettelemassa maailmassa ihmisten on ollut vaikea herätä todellisuuteen, jossa he eivät voi jatkaa vanhojen rutiiniensa suorittamista, matkustaa mihin ikinä, tavata ketä tahtovat eivätkä tulla ja mennä ilman minkäänlaista valvontaa tai kysymystä.

”Niin kauan kuin on vitsauksia, ihmiset eivät ole vapaita.”

Viimeiset kuukaudet ovat osoittaneet, että vastustaja ei ole ainoastaan virus – tässä tapauksessa viheliäinen pätkä RNA:ta – vaan ihmisen itsensä halu ja tahto säilyttää vapautensa. Poikkeusolosuhteissa maailma on saatava nopeasti mahdollisimman arvattavaksi ja se voi tapahtua vain vapautta rajoittamalla.

 

Arvaamattomuuden hallinta

Arvaamattomuus on se inhimillinen olosuhde, jota vastaan hallitukset ja terveysviranomaiset ovat taistellet. Viranomaiset ovat koko kevään ja kesän joutuneet tanssahtelemaan suositusten, kehotusten ja poikkeustilalakien miinakentällä. Huolena on ollut erityisesti se, miten optimoida kontrolli talouden ja terveyden välillä unohtamatta demokraattisia periaatteita.

Se, miten ihmiset noudattavat kehotuksia ja ohjeita on ollut suurin kysymysmerkki. Ideaalimaailmassa kaikki olisivat totelleet annettuja ohjeita ja tilanne olisi ollut nopeasti kontrollissa: virus olisi näivettynyt ja maailma jatkanut taas vanhalla radallaan. Totaalinen yhteiskunnallinen kontrolli on kuitenkin epäinhimillinen ajatus.

Olosuhteet ovat silti vaatineet radikaaleja toimia epävarmuustekijöiden minimoimiseksi. Tässä tehtävässä teknologia on vaikuttanut olevan paras vaihtoehtomme.

Olosuhteet ovat vaatineet radikaaleja toimia epävarmuustekijöiden minimoimiseksi. Tässä tehtävässä teknologia on vaikuttanut olevan paras vaihtoehtomme.

Politiikan teoreetikko Hannah Arendtin ajattelussa teknologia ja siihen liittyvät prosessit ja tekniikat kuuluvat valmistamisen aktiviteettiin, jonka Arendt erotti kahdesta muusta ihmisenä olemisen perusaktiviteetista, työstä ja toiminnasta. Työn elämän uusintamiseen suunnattu hetkellinen energia ja toiminnan ihmistenvälinen ja siten aina arvaamaton ja tulkinnallinen luonne vaativat taustalleen aktiviteetin, joka luo pysyvyyttä ja luotettavuutta maailmaan.

Valmistamisen kautta syntyvät konkreettiset olosuhteet inhimilliselle olemiselle ja toiminnalle. Tiede ja teknologia ovat osa valmistamisen prosessia sikäli kuin niiden avulla pyritään ymmärtämään luonnollisia prosesseja ja sitä kautta hallitsemaan ja kehittämään niitä. Toisin kuin kahdella muulla perusaktiviteetilla, valmistamisella on aina jokin tietty tavoite, arvattava päämäärä ja funktio, oli kyseessä sitten koneen valmistaminen, tieteellinen koe tai ihmisen hallinta.

Tutkijat ja ammattilaiset pohtivat jo, otetaanko pandemian seurauksena robotteja entistä enemmän käyttöön kaupoissa, varastoissa ja erilaisissa sairaala- ja hoivatyötehtävissä.

Pandemia on osoittanut tieteen ja teknologian keskeisen roolin yhteiskunnassamme. Valmistamisen kautta syntyvä maailmallisuus on kuitenkin kehittynyt niin monimutkaiseksi ja nopeaksi digitaalisten teknologioiden myötä, että informaation suodattamisesta ja todentamisesta on tullut inhimillisesti mahdotonta. Näin ollen teknologiaa on automatisoitava yhä laajemmin. Kehitys näyttäisi kulkevan kohti yhä autonomisempaa teknologista ympäristöä.

Strategiat seuraavat data-analyysiprojektien tuloksia, joiden prosessipyramidin huipulla ihminen vielä istuu päättämässä, mitä mallinnusta lopulta sovelletaan. Tekoälyn rooli esimerkiksi virusten geneettisen rakenteen avaamisessa, rokotteen kehittämisessä, tartuntaketjujen seurannassa, sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia ennakoivassa hallinnassa, puhelinkeskusten ja chat-yhteyksien toiminnassa on merkittävä.

Tutkijat ja ammattilaiset pohtivat jo, otetaanko pandemian seurauksena robotteja entistä enemmän käyttöön kaupoissa, varastoissa ja erilaisissa sairaala- ja hoivatyötehtävissä. Algoritmien odotetaan tulevina vuosina murtautuvan myös laajemmin valkokaulusammattien alueelle.

 

Teknologian vaikutukset

Pitkäkestoiset globaalit kriisit ovat aina kiihdyttäneet teknologista kehitystä ja uusien menetelmien käyttöönottoa. Vuoden 2008 finanssikriisi edellytti finanssialan toimijoilta entistä suurempaa kustannustehokkuutta sekä kontrollia tietovirroista saaden aikaan pilvipalveluiden räjähdysmäisen kasvun ja tehden prosessoinnista kaikille huomattavasti halvempaa ja nopeampaa.

Koronaviruskriisi saattaa olla samanlainen ponnistuslauta tekoälylle ja roboteille. Saatamme olla siirtymässä datapainotteisesta päätöksenteosta kohti tekoälypainotteista, jossa ihmisen rooli prosessikaaviossa alkaa hämärtyä.

MIT Technology Reviewn päätoimittajan Gideon Lichfieldin kirjoituksissa lähitulevaisuuden yhteiskuntaa tullaan kontrolloimaan yhä enemmän teknologian välityksellä. Viruksen uusilla aalloilla ja mahdollisilla uusilla muodoilla tulee mitä todennäköisimmin olemaan vaikutuksia siihen, miten yhteiskuntaa ja ihmisiä valvotaan ja hallitaan.

Koronaviruskriisi saattaa olla ponnistuslauta tekoälylle ja roboteille.

Lichfieldin visiossa ihmisiä seurataan ja kategorisoidaan pandemian kontekstissa välinein, joita aikaisemmin on käytetty lähinnä terroristien ja rikollisten jäljittämiseen — kuten Kiinassa ja Etelä-Koreassa jo tehdään . Lämpötilaa ja veriarvoja valvotaan ja tuloksista riippuen ne voivat joko sulkea tai avata ovia.

Mitä kauemmin Covid-19 tai sen mahdolliset uudet muodot piinaavat maailmaa, sitä suurempi tarve teknologiselle kontrollille. ’Normaali’ voi tarkoittaa vielä pitkään lisääntyvää valvontaa ja yhteiskunnallista kontrollia.

Tilanne on kokonaisuudessaan huolestuttava kansalaisvapauksien, demokratian ja avoimen yhteiskunnan kannalta. Huoli seurantamenetelmien vaikutuksista tietosuojaan on jo nostettu esiin Suomessakin. Laajemmin ajateltuna inhimillinen toimijuus itsessään on uhattuna. Uhan vakavuus ja kesto lopulta määrittelevät sen, kuinka paljon vapauksiamme olemme valmiit uhraamaan yhteiskunnallisen järjestyksen ja terveyden puolesta.

 

Monimutkaistuvan maailman ongelma

Jos lähtökohtana pidetään jatkuvasti monimutkaisemmaksi, kytkeytyneemmäksi ja inhimillisen kokemuksen ulkopuolella tekoälyn kautta mallintuvaa maailmaa, valmistamisen eli teknologian ja tieteen perspektiivistä katsottuna yhteiskunnan tulevaisuuden olennaisimmat kysymykset koskevat ihmisen arvaamattomuuden minimoimista, ekologisen ja taloudellisen tasapainon ylläpitämisestä ja turvallisuuden lisäämistä.

Muutosta ei voi rajata ainoastaan sosiaalisen kanssakäymisen ja talouden piiriin, vaan se tulee tavalla tai toisella vaikuttamaan myös politiikan luonteeseen. Toisin ilmaistuna maailman muuttuminen epävarmemmaksi ja vaarallisemmaksi – osittain ihmisen teknologisen kehityksen seurauksena – vaatii operationaalisia menetelmiä, joiden luonne on ristiriidassa deliberatiivisen demokraattisen perinteen kanssa. Poikkeusoloissa päätöksenteon täytyy usein olla nopeaa, tutkittuun tietoon perustuvaa ja tietyn suunnitelman mukaista, mikä väistämättä kaventaa päätöksenteon keskustelevaa ulottuvuutta.

Poikkeusoloissa päätöksenteon täytyy usein olla nopeaa, tutkittuun tietoon perustuvaa ja tietyn suunnitelman mukaista, mikä väistämättä kaventaa päätöksenteon keskustelevaa ulottuvuutta.

Juuri nyt emme tarkasti tiedä, millä tavoin Suomen ja muiden maiden hallitusten päätökset pandemian hallinnassa perustuvat ennakoivaan koneelliseen mallinnukseen. Teoreettisesti tilannetta voi katsoa teknologisen ja poliittisen toiminnan periaatteiden välisenä ristiriitana. Teknologia on hyödyksi ihmiselle juuri niin kauan kuin sen avulla voidaan ylittää inhimilliset heikkoudet, mikä tekee elämästä ja toiminnasta tehokkaampaa ja arvattavampaa.

 

Tasapaino operationaalisen ja deliberatiivisen toiminnan välillä

Teknologinen periaate tyypillisesti on puhtaan operationaalinen, ei keskusteleva. Inhimillisen kanssakäymisen tulkinnallinen, deliberatiivinen ulottuvuus, jossa poliittinen todellisuutemme viime kädessä syntyy, on sille täysin vieras. Ihmisten kesken asioiden luonteesta, etenkin niiden hyvyydestä ja huonoudesta kiisteleminen, on poliittisen toiminnan ydin, oli se kuinka arvaamatonta ja epätarkkaa tahansa.

Inhimillistä toimintaa ei voi muuntaa algoritmiksi tuhoamatta sen luonnetta. Aikamme viheliäiset ongelmat, kuten esimerkiksi ilmastonmuutos ja nyt koronaviruspandemia, kuitenkin vaativat epävarmuustekijöiden minimoimista, mikä merkitsee yhä kiivaampaa tasapainoilua operationaalisen ja deliberatiivisen toiminnan välillä.

Teknologisen ja tieteellisen asiantuntemuksen roolin merkitystä korostavaa yhteiskuntanäkemystä ruokkii digitaalisen teknologian kehityksen myötä syntynyt uskomus ”totaalisen” tiedon mahdollisuudesta, kuten mediatutkija Marc Andrejecvic on huomioinut. Ideaalin taustalla elää toive ihmisen arvaamattomuuden ja luonnollisten rajojen sivuuttamisesta sekä viestinnällisissä että operationaalisissa prosesseissa. Vuonna 2008 Wired-lehden silloisen päätoimittajan Chris Andersonin kirjoittama juttu teorian lopusta massadatan aikakaudella aloitti keskustelun inhimillisen ymmärryksen ja tieteellisen metodin roolista yhä tehokkaampien koneiden ja datamassojen puristuksessa.

Totaaliseksi ymmärretyn tiedon käsite tarkoittaa, että mitä enemmän tietoa, tehokkaampia koneita ja älykkäämpiä algoritmeja on käytettävissä, sitä paremmin kaikkea, mukaan lukien ihmisen arvaamattomuutta, voidaan kaitsea. Ihmisen rooli toiminnan keskiössä minimoidaan tai häivytetään kokonaan. Samalla toiminnan syyt ja seuraukset karkaavat inhimillisen kokemuksen ulottumattomiin.

Jos ja kun automatisoitu päätöksenteko yleistyy, kenelle kukin on vastuullinen, jos päätöksentekoon vaadittava data ei ole edes täysin inhimillisesti käsitettävissä ja siten keskusteltavissa?

Jos automatisoitu päätöksenteko yleistyy, kenelle kukin on vastuullinen, jos päätöksentekoon vaadittava data ei ole edes täysin inhimillisesti käsitettävissä ja siten keskusteltavissa?

Hannah Arendt näki jo 1960-luvulla teknotieteellisen kehityksen ongelmallisuuden suhteessa inhimilliseen toimintaan todetessaan, että tiede ja sen menetelmät ovat muokanneet maailmamme siinä määrin, ”että humanistin tai tavallisen kansalaisen, jotka luottavat vielä kokemusmaailmaansa ja viestivät siitä tavallisella kielellä, voi sanoa olevan todellisuudesta vieraantuneita” (2007, 44-45).

Arendtin toteamuksen valossa tekoälyn merkityksen voi sanoa olevan sen kyvyssä käsitellä informaatiota inhimillisen kokemuksen ulottumattomissa nopeammin, ennakoivammin ja arvattavammin. Halusimme tai emme, algoritmit järjestävät ja ohjaavat ajatteluamme ja toimintaamme, eikä niiden tuottaman tiedon rakentuminen ole ymmärryksemme piirissä. Se ei ole ymmärrettävää enää välttämättä edes algoritmien suunnittelijoille.

Voimme pyrkiä tiedostamaan paremmin teknologian luonnetta ja käytäntöjä. Pandemian kaltaiset kriisit tekevät nämä ilmiöt näkyvämmiksi.

Tämä teknologinen todellisuus on jo osa olemisemme ja toimintamme ehtoja. Siksi teknologian itsensä kritisoiminen on hyödytöntä. On kuitenkin vielä keskusteltavissa, miten sitä käytämme. Voimme pyrkiä tiedostamaan paremmin teknologian luonnetta ja käytäntöjä. Pandemian kaltaiset kriisit tekevät nämä ilmiöt näkyvämmiksi.

On hyvä muistaa, että poliittinen järjestelmämme on yhä enemmän riippuvainen teknologiasta, mutta teknologia ja sen kehitys eivät ole riippuvaisia demokraattisesta järjestelmästä.

YTT Timo P. Kylmälä on vapaa tutkija ja kääntäjä.