Feministit toimivat ja kohtaavat Venäjällä usein sosiaalisessa mediassa, jossa aktivismi saa sekä huomiota herättäviä että kätketympiä muotoja. Verkon feministiaktivismia ja sen saamia hätkähdyttäviä muotoja voidaan tarkastella myös epäsuorana vuoropuheluna valtaapitävien kanssa.
Feministinen liikehdintä on aktivoitunut Venäjällä 2010-luvulla. Taustalla vaikuttaa konservatiivinen poliittinen käänne, jota ilmentävät muun muassa toistuvat pyrkimykset rajata naisten oikeutta aborttiin. Vuoden 2005 hujakoille paikannettu käänne juontaa juurensa laskeviin syntyvyyslukuihin ja hallinnon pyrkimykseen stimuloida lisääntymistä erilaisin rajoituksin ja kannustimin.
Perinteiset sukupuoliroolit painottuvat julkisuudessa, ja niitä rummuttavat äänekkäästi myös konservatiiviset aktivistit. Verkko tarjoaa kuitenkin tilan, jossa feministit voivat tuottaa ja etsiä tietoa vaihtoehdoista, ja jossa alun perin tiivis aktivistiryhmä on alkanut kasvaa. Onkin oikeastaan vaikeata kuvitella nykyistä venäläistä feministisukupolvea ilman internetiä ja sosiaalista mediaa. Niin elimellisesti lähes kaikki sen toiminta kiinnittyy verkkoon.
Verkko tarjoaa tilan, jossa feministit voivat tuottaa ja etsiä tietoa vaihtoehdoista, ja jossa alun perin tiivis aktivistiryhmä on alkanut kasvaa.
Venäjän valtio on vuosien 2011–2013 reiluja vaaleja ja demokratiaa vaatineiden joukkomielenosoitusten seurauksena monin tavoin typistänyt kansalaistoiminnan mahdollisuuksia. Sen sijaan internet ja sosiaalinen media näyttäytyvät vielä suhteellisen vapaana toiminnan kenttänä. Samalla ne tarjoavat vaihtoehtoisen tietolähteen valtiojohtoiselle perinteiselle medialle, etupäässä televisiolle.
2000-luvulla sosiaalisen median kanavat – LiveJournal, Vkontakte, Facebook, Youtube ja viimeksi Telegram – ovat haastaneet Venäjän poliittisen viestinnän yksisuuntaisen luonteen. Ne ovat tuoneet keskusteluun enemmän ääniä ja mahdollistaneet uudenlaisen poliittisen toimijuuden tavallisille kansalaisille.
Feministit muodostavat tyypillisen internet-ajan liikkeen, joka on väljästi verkottunut. Monet aktivisteista tuntevat toisensa verkon kautta eivätkä ole välttämättä koskaan tavanneet. Feministisiin nettikeskusteluihin – usein kädenvääntöihin – osallistuva joukko on maantieteellisestikin laaja. Osa keskustelijoista on muuttanut pois maasta, mutta on silti aktiivisesti läsnä verkon välityksellä.
Samat tavoitteet, sukupolvien erilaiset todellisuudet
Uudelle aktivistisukupolvelle on tunnusomaista nimenomaan avoin feministiksi identifioituminen. Näin on siitäkin huolimatta, että venäläisessä valtajulkisuudessa feminismi nostattaa monilla edelleen karvat pystyyn ja yhdistyy ääriajatteluun. Sen sijaan edellinen 1980- ja 1990-luvuilla vaikuttanut aktivistisukupolvi identifioitui feministeiksi harvemmin, vaikka ajoi monella tapaa samoja teemoja kuin nykyfeministit. Molempia sukupolvia on yhdistänyt pyrkimys lisätä tietoisuutta sukupuolittuneesta väkivallasta sekä tehdä näkyväksi sukupuolten välisiä eriarvoisuuksia niin työelämässä kuin yksityiselämässä.
Moni asia on kuitenkin muuttunut. 1990-luvun naisliike saattoi osallistua poliittiseen dialogiin päättäjien kanssa ainakin paikallisella tasolla, ja Venäjällä vaikutti hetken aikaa jopa poliittinen puolue Venäjän Naiset. Nykyisen liikkeen toiminta sen sijaan painottuu ruohonjuuritasolle sekä tiedontuotantoon ja jakoon. Tähän verkko tarjoaa hyvät puitteet.
Kun edellinen feministisukupolvi mobilisoitui kasvavien poliittisten mahdollisuuksien keskellä ja sai merkittävää taloudellista tukea ulkomaisilta rahoittajilta, nykyinen liike on aktivoitunut tilanteessa, jossa sillä on käytössään kutistuva liikkumatila ja niukasti resursseja.
Kun edellinen aktivistisukupolvi mobilisoitui kasvavien poliittisten mahdollisuuksien keskellä ja sai merkittävää taloudellista tukea ulkomaisilta rahoittajilta, nykyinen liike on aktivoitunut tilanteessa, jossa sillä on käytössään kutistuva liikkumatila ja niukasti resursseja. Olemassa olevista resursseista verkko ja uuden median taidot ovatkin merkittävimpiä.
Samalla kun verkko tarjoaa uusia mahdollisuuksia toteuttaa feminismiä, se antaa nykyaktivismille myös omanlaisensa sävyn. Feministien kohdalla kiinnostavaa on esimerkiksi se, että vaikka kysymyksessä ei ole vielä joukkoliike, aktivistit ovat onnistuneet verkossa toimimisen avulla saamaan feminismille huomiota siinä määrin, että liike on näyttäytynyt ajoittain itseään isompana.
Spektaakkelimaisia ja kätketympiä ulostuloja
Netin feministiaktivismi saa sekä hyvin näkyviä että kätketympiä muotoja. Väitöskirjaani varten haastattelemani aktivistit toivat esiin muun muassa mahdollisuuden osallistua feminismiin anonyymisti verkon kautta, sillä varsinkin pikkupaikkakunnilla avoin aktivismi koettiin riskialttiiksi. Toisaalta moni kertoi tulleensa ulos ”feminismin kaapista” ja aloittaneensa avoimemman aktivismin muutettuaan Pietariin tai Moskovaan.
Kätketty aktivismi yhdistyy myös tapaan, jolla feministisiä kysymyksiä käsitellään vaihtoehtoisissa verkkomedioissa. Vaikka feminististen aiheiden käsittely on selvästi lisääntynyt, ei niissä usein mainita tunteita herättävää f-sanaa, vaan puhutaan konkreettisemmin itse aiheista, vaikkapa lähisuhdeväkivallasta tai sukupuolirooleista. Tällainen ”tiedon salakuljettaminen” kuului myös haastattelemieni aktivistien työkalupakkiin. He tiedostivat, milloin oli parempi olla provosoimatta ja sen sijaan houkutella ihmiset keskustelemaan tasa-arvokysymyksistä konkretian kautta. Jotkut myös pyrkivät salakuljettamaan tietoa – vaikkapa ehkäisystä – sinne missä sille oli kipein tarve, eli muun muassa verkkofoorumeille, joilla nuoret viettävät aikaansa.
Feminismin teatterillistumisen taustalla vaikuttavat lukuisat poliittiset rajoitukset ja aktionismin perinne, jota ovat viime vuosina tehneet tunnetuksi ainakin aktivistitaiteilijat Petr Pavelensky, Voina-ryhmä ja Pussy Riot.
Mittavan näkyvyyden hakeminen oli toinen keskeinen taktiikka: osa aktivisteista pyrki tietoisesti luomaan mediaspektaakkeleita, joissa teatraaliset elementit olivat keskiössä. Feminismin teatterillistumisen taustalla vaikuttavat lukuisat poliittiset rajoitukset ja aktionismin perinne, jota ovat viime vuosina tehneet tunnetuksi ainakin aktivistitaiteilijat Petr Pavelensky, Voina-ryhmä ja Pussy Riot. Niin ikään se, että yhden hengen mielenilmaukset ovat yhä sallittuja ilman ennakkolupaa, on työntänyt aktivismia performatiivisempaan suuntaan. Saahan yhden hengen mielenilmaus enemmän huomiota, jos sitä korostetaan näyttävillä teatraalisilla elementeillä.
Toisaalta mielenosoittaminen tapahtuu yhä useammin lähes täysin verkossa, koska mielenosoitusten järjestäminen keskeisillä paikoilla usein estetään. Yksi haastattelemistani aktivisteista puhui ”haihtuvista mielenosoituksista” viitaten tapaan, jolla fyysinen mielenilmaus lavastetaan eli järjestetään hetkellä, jolloin kaduilla on mahdollisimman vähän ihmisiä. Se kuitenkin dokumentoidaan huolellisesti. Varsinainen mielenosoitus alkaa, kun kuvamateriaali julkaistaan verkossa. Se on sitä suurempi, mitä laajemmalle kuvat leviävät ja mitä useampia ne tavoittavat. Huomiota taas tulee helpommin, jos kuvat ovat tavalla tai toisella hätkähdyttäviä. Parhaimmillaan ne leviävät jopa kansalliseen televisioon tai kansainväliseen mediaan.
Valtaapitävien strategioiden peilausta
Vaikka nykyfeministeillä ei edeltäjiensä tapaan ole keskusteluyhteyttä päättäjiin, voidaan verkossa tapahtuvaa aktivismia hahmottaa myös toisenlaisen dialogin kautta. Ehdotankin, että monet feministien hämmentävimmistä aktioista peilaavat valtaapitävien ainakin yhtä hämmentäviä strategioita.
Yhden esimerkin tällaisesta peilaamisesta tarjoaa feministien 2012 järjestämä epätavallisten pikkuhousujen muotinäytös. Verkossa julkaistulla videolla aktivistimannekiinit kävelevät catwalkilla toinen toistaan karnevalistisemmissa alusasuissa. Tempaus sekä peittää että paljastaa: se paljastaa ihmispintaa, mutta verhoilee samalla varsinaisen teemansa, joka on kuitenkin luettavissa rivien välistä. ”Epätavalliset” alusvaatteet symboloivat ei-normatiivisia sukupuoli- ja seksuaali-identiteettejä. Siten ne kommentoivat 2000-luvulla lisääntynyttä homofobiaa, joka sinetöitiin ensin paikallisilla ja lopulta Venäjän laajuisella ”homopropagandan” kieltävällä lailla. Laki kieltää ei-heterosuhteista puhumisen julkisuudessa, samalla epäsuorasti kriminalisoiden LHBTQ-yhteisön (lesbo, homo, bi, trans ja queer-yhteisö).
Monet feministien hämmentävimmistä aktioista peilaavat valtaapitävien ainakin yhtä hämmentäviä strategioita.
Muotinäytös saa vielä toisen tason, kun sitä tarkastellaan dialogissa joitakin vuosia aiemmin lanseeratun Putinin hallintoa tukevan nuorisojärjestö Nashin jäsenen lanseeraaman patrioottisen vaatemalliston kanssa. Sekin esitteli paljastavia vaatteita, mutta yhdistettynä syntyvyyttä stimuloiviin viesteihin. Yhdessä malliston t-paidassa luki: ”minä haluan kolme” viitaten vaatteen kantajan lapsihaaveisiin. Malliston bikinit puolestaan julistivat ”saat tukeni Vova!” tuttavallisena kannatusviestinä presidentti Putinille.
Siinä missä patrioottinen mallisto koostui paljastavista naistenvaatteista, joita koristivat perinteisiä sukupuolirooleja pönkittävät ja lisääntymistä stimuloivat iskulauseet, queer-feministien muotinäytös viittasi rinnakkaistodellisuuteen, jossa perhe tai sukupuoli ei aina perustu normiin tai edusta niitä perinteitä, joista valtiojohto ammentaa.
Myös valtaapitävien omat verkkosisällöt ja videot on toteutettu niin, ettei niistä aina selviä suoraan, ovatko ne hallinnon tuottamia vai kenties heidän vastustajiensa kädenjälkeä.
Feministisen muotinäytöksen, kuten useiden muiden feministitempausten, voidaan ajatella peilaavan absurdiksi koettua valtionpolitiikkaa ja konservatiivisia lakeja, joiden tulkitseminen on aktivisteille varsin haastavaa. Lakien ja poliittisen viestinnän monitulkintaisuuden ja epäselvyyden on sanottu olevan yksi Putinin hallinnon strategia. Myös valtaapitävien omat verkkosisällöt ja videot on toteutettu niin, ettei niistä aina selviä suoraan, ovatko ne hallinnon tuottamia vai kenties heidän vastustajiensa kädenjälkeä. Päämääränä on siis epävarmuuden ruokkiminen, mikä peilautuu myös aktivismiin sen piiloviesteinä, absurdiutena ja karnevalismina.
Photoshopattua aktivismia
Toinen, joskin äärimmäinen esimerkki feministien verkkotempauksista on aktio, jossa ryhmä feministejä julkaisi naistenpäivänä 2017 kuvia itsestään yhdessä Kremlin tornissa Moskovassa kannattelemassa ”Feminismi on kansallinen idea” -banneria. Bannerissa esiintyvä hankalasti kääntyvä iskulause viittaa Venäjällä kauan vaikuttaneeseen keskusteluun kansallisesta ideasta. Termiä käytetään hallinnolle myötämielisissä ja patrioottisissa piireissä, ja sen omiminen feministiseen keskusteluun on niin ikään yksi esimerkki valtaapitävien strategioiden peilaamisesta.
Kun kuva aktivisteista bannerin kanssa jo levisi verkossa, selvisi, että se oli photoshopattu. Aktivistit eivät olleet todella olleet tornissa, ainoastaan viereisellä torilla, Kremlin muurien ulkopuolella. Tieto peukaloidusta tempauksesta levisi kansainväliseen mediaan ja herätti kritiikkiä aktivistien keskuudessa.
Vaikka tempaus resonoi selvästi totuuden jälkeisen medialogiikan kanssa ja muistuttaa monia valtaapitävien omia verkkotempauksia, joissa totuutta on surutta manipuloitu, mediahuomion maksimoimisen kannalta se oli nerokas.
Joukossa oli kuitenkin myös soraääniä. Jotkut pitivät sitä nerokkaana, koska se ”teki feminismistä ison Venäjällä”, kuten yksi feministiveteraani asian kiteytti. Vaikka tempaus resonoi selvästi totuuden jälkeisen medialogiikan kanssa ja muistuttaa monia valtaapitävien omia verkkotempauksia, joissa totuutta on surutta manipuloitu, mediahuomion maksimoimisen kannalta se oli nerokas. Samalla sen voidaan ajatella kielivän siitä kapeasta tilasta, jossa aktivistit toimivat ja kamppailevat huomiosta vähillä resursseilla, ja jossa heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa varsinaiseen päätöksentekoon.
Yllä kuvatut esimerkit ovat osoitus siitä, että verkko on elimellinen osa nuorten aktivistien ajattelua, ja sen rinnalla kasvaneelle sukupolvelle joskus jopa todellisempi kuin todellisuus sen ulkopuolella. Samalla nämä esimerkit peilaavat nykyisen poliittisen tilanteen koettua epävarmuutta, joka ei näytä olevan vähenemään päin. Presidentti Putin allekirjoitti vuosi takaperin lain suvereenista internetistä, joka mahdollistaa venäläisen verkon irrottamisen muusta maailmasta, ja siten valtion tukevamman valvonnan ja otteen siitä.
Verkko on elimellinen osa nuorten aktivistien ajattelua, ja sen rinnalla kasvaneelle sukupolvelle joskus jopa todellisempi kuin todellisuus sen ulkopuolella.
Näkemykset vaihtelevat sen osalta, kuinka todennäköistä on, että lain mahdollistama eristäminen laitetaan täytäntöön tai minkälaisia uusia rajoituksia on ylipäänsä luvassa. Jotkut ovat ehdottaneet, että kamppailu verkossa tullaan käymään ovelammin: marginalisoimalla opposition tuottamia verkkosisältöjä siten, että yhä harvempi koskaan näkee niitä.
Artikkeli on osa Sosiaalinen media ja politiikka -juttusarjaa.
Inna Perheentuvan väitöskirja (2019) Feminist Politics in Neoconservative Russia tarkastelee 2010-luvun feminististä liikehdintää Venäjällä. Väitöskirjan aineisto on kerätty etnografisesti Pietarissa ja Moskovassa sekä venäjänkielisessä internetissä vuosina 2015–2018. Perheentupa on erikoistunut poliittiseen sosiologiaan, feministiseen tutkimukseen sekä etnografisiin metodeihin. Hän työskentelee parhaillaan Helsingin yliopistossa tutkijatohtorina.
