Aidosti uskossa

Patrick Fore / Unsplash
Lukuaika: 5 min.

Maahanmuuttovirasto tulkitsee uskonnollista vakaumusta kapeasti ja odottaa, että uskontoaan vaihtaneet turvapaikanhakijat tekisivät käännytystyötä, vaikka sellaiseen ei kristillisissä kirkoissa kannustettaisi. Uskontoasiantuntijoita kuullaan turvapaikkaprosesseissa liian vähän.

Palauttamiskielto on yksi kansainvälisen lain keskeinen periaate. Sen mukaan valtio ei saa palauttaa tai karkottaa turvapaikanhakijaa maahan, jossa häntä uhkaa kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu. Uskontoaan vaihtavaa saatetaan kuitenkin epäillä turvapaikkaperusteiden sepittämisestä etenkin tilanteissa, joissa kääntymys on tapahtunut kesken turvapaikkaprosessin.

Kääntymystutkimusten perusteella tiedetään, että kääntymyksen todennäköisyys kasvaa tilanteissa, joissa kulttuurit kohtaavat ja joissa toinen kulttuuri näyttäytyy ylempiarvoisena suhteessa toiseen. Näissä tilanteissa kääntymys voi palvella sosiaalisen mukautumisen ja hyväksynnän tavoitteita. Maahanmuuttajaväestön liittyminen suomalaisessa yhteiskunnassa vakiintuneisiin uskonnollisiin yhteisöihin on toisin sanoen osittain selitettävissä sosiaalisen sopeutumisen kautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kääntyjän vakaumus olisi kyseenalainen tai epäaito. Maailmankatsomuksellisilla vakaumuksilla on paitsi henkilökohtainen ulottuvuutensa myös kollektiivisiin identiteetteihin ja jäsenyyksiin liittyvät ominaisuutensa.

Uskontoaan vaihtavaa saatetaan epäillä turvapaikkaperusteiden sepittämisestä etenkin tilanteissa, joissa kääntymys on tapahtunut kesken turvapaikkaprosessin.

Uskontokuntaansa vaihtavien lisäksi myös esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen edustajat saattavat joutua epäillyiksi turvapaikkaperusteen sepittämisestä. Niin seksuaaliseen suuntautumiseen kuin maailmankatsomukseenkin liittyvät kysymykset ovat intiimejä ja vahvasti ihmisen yksityisen elämän piiriin kuuluvia, minkä vuoksi niiden arvioinnin osana turvapaikkaprosessia tulisi osoittaa hienotunteisuutta ja kunnioitusta erilaisille ilmaisuille.

Suomalaisten viranomaisten pitäisi kuitenkin kunnioittaa ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa uskonnonvapaus luetaan luovuttamattomaksi ihmisoikeudeksi. Tämä sisältää myös vapauden vaihtaa uskontoa sekä oikeuden harjoittaa uskontoa yhdessä tai yksin, julkisesti tai yksityisesti. Uskonnollisen kääntymyksen tai uskonnosta luopumisen mahdollisuudet ovat kuitenkin monissa maissa rajattuja. Etenkin vähemmistönä oleviin maailmankatsomuksellisiin ryhmiin kohdistuu vainoa.

Geneven pakolaissopimuksen mukaan pakolainen on henkilö, jolla on perusteltu pelko joutua kotimaassaan vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi. Uskonnolliseen vakaumukseen liittyvän turvapaikkapäätöksen tekeminen on haastavaa etenkin tilanteissa, joissa tapaukseen liittyy uskonnosta luopuminen tai uskontokunnan vaihtaminen. Esimerkiksi mikäli muslimi kääntyy kristinuskoon, kirkkoon liittyminen voi merkitä uhkaa ja riskejä kääntyvälle. Siten kääntymyksestä voi tulla peruste myös kansainväliselle suojelulle Suomessa.

Kääntymystutkimusten perusteella tiedetään, että kääntymyksen todennäköisyys kasvaa tilanteissa, joissa kulttuurit kohtaavat ja joissa toinen kulttuuri näyttäytyy ylempiarvoisena suhteessa toiseen.

Erityisesti osa niin sanottujen vapaiden suuntien seurakunnista on ollut aktiivisia uusien jäsenten hankkimisessa. Maahanmuuttoviranomaisen tekemää uskon aitouden arviointia mutkistaa se, että uskonnollisilla yhteisöillä on erilaisia käytäntöjä ja periaatteita yhteisöön liittymisestä ja uskonnollisuuden ilmaisuista. Suomen Ekumeeninen Neuvosto on ohjeistanut jäsenkirkkojaan kääntymystilanteissa sekä antanut ohjeet lausuntojen kirjoittamiseen Maahanmuuttovirastolle ja hallinto-oikeudelle. Ohjeissa edellytetään riittävää kasteopetuksen antamista ennen kastetta ja seurakuntaan liittämistä.

 

Vakaumuksen arvioiminen turvapaikkaprosessissa

Uskonto on monitahoinen ilmiö. Yksi tapa ymmärtää uskontoa ilmiönä on jakaa se toiminnan, vakaumuksen, tunteiden ja yhteisöllisyyden ulottuvuuksiin. Uskottavuusarvioinnissa vakaumuksen ulottuvuus on kuitenkin korostunut. Tämä tarkoittaa uskonnon oppeja ja sisäistä vakaumusta ja näkyy muun muassa Maahanmuuttoviraston tavassa kuvata aitoa uskonnollista kääntymistä. Esimerkiksi Maahanmuuttoviraston päätöksessä negatiivista päätöstä perustellaan seuraavasti: “Et puhuttelussa kuvannut paljon kääntymysprosessiisi liittyviä ajatuksiasi tai tunteitasi tai sitä, mitkä opilliset asiat vakuuttivat sinut kristinuskosta.”

Uskottavan kääntymyksen tärkeänä syynä nähdään siis vakuuttuminen joistain kristinuskon opeista, kun taas halu kuulua kristilliseen yhteisöön tulkitaan ei-uskonnollisena yhteisöllisyyden kaipuuna. Maahanmuuttovirasto on kuvannut negatiivisessa päätöksessä henkilön uskoa muun muassa seuraavalla tavalla: “Keskeiset seikat, joilla perustelet kääntymisesi aitoutta, liittyvät saamiisi ystäviin, sekä rauhan ja turvallisuuden tuntemuksiin. Kristinuskoon kohdistuvat kiinnostuksesi voidaan katsoa liittyvän näkemykseesi kristillisten ja muslimimaiden erilaisesta turvallisuustilanteesta ja yhteisöllisyyden tarpeeseesi.” Uskonyhteisön merkitystä ja halua kuulua siihen ei toisin sanoen oteta huomioon uskontoon kiinteästi liittyvänä ulottuvuutena, vaikka ne ovat kristinuskon perusopinkappaleita. Yhteisöllisyyden ja sosiaalisten verkostojen esittäminen hakijan kannalta epäsuotuisana seikkana näyttäytyykin kristillisille yhteisöille uskonnonvapauden rajoittamisena.

Uskonyhteisön merkitystä ja halua kuulua siihen ei Maahanmuuttovirastossa oteta huomioon uskontoon kiinteästi liittyvänä ulottuvuutena, vaikka ne ovat kristinuskon perusopinkappaleita.

Vakaumuksen arviointi turvapaikkaprosessissa perustuu ensisijaisesti turvapaikanhakijan suulliseen kuulemiseen ja hänen kertomukseensa kääntymyksestään ja uudesta vakaumuksestaan. Turvapaikanhakijan on mahdollista myös esittää kirjallisia todisteita kääntymyksestään. Näitä voivat olla esimerkiksi kastetodistus tai seurakunnan lausunto.

Turvapaikanhakijan omaa kertomusta painotetaan kuitenkin muita todisteita enemmän. Haasteeksi nousevat erilaiset tavat ilmaista ja sanoittaa uskonnollisuutta. Onkin kysyttävä, missä määrin vakaumuksen uskottavuuden arviointi mittaa ennemminkin kykyä ilmaista vakaumustaan verbaalisesti taidokkaasti ja maahanmuuttoviranomaisen “oikeaksi” katsomalla tavalla eikä niinkään itse vakaumuksen aitoutta.

Huomionarvoista on myös se, että puhutteluissa mukana olleet tukihenkilöt ovat viestineet olleensa iloisia siitä, miten hyvin kristityksi kääntyneet turvapaikanhakijat ovat kyenneet ilmaisemaan uskoaan. Päätöksentekijä on kuitenkin saattanut päätynyt johtopäätökseen, ettei vakaumus ole ollut aito. Tämä puolestaan herättää kysymyksen siitä, onko viranomaisilla riittävästi kykyä arvioida uskon aitoutta.

Onko viranomaisilla riittävästi kykyä arvioida uskon aitoutta?

Maahanmuuttovirastolla on päätöksentekonsa tukena nimetty uskontoasiantuntija toisin kuin hallinto-oikeuksilla. Hallinto-oikeuksilla on kuitenkin asiantuntijoita monista muista erityisalueista, kuten lastensuojelusta tai vaikkapa tartuntataudeista. Sen sijaan vakaumuksen tai seksuaalisen suuntautumisen arviointiin ei asiantuntijoita käytetä, mikä on selvä puute hallinto-oikeuksien käytännössä. Tämä puute tulisikin korjata mahdollisimman pian.

Seurakuntien lausunnot kirjoitetaan Suomen Ekumeenisen Neuvoston ohjeiden mukaisesti, mutta ei kevein perustein. Lausunnon antajan on tunnettava henkilö pidemmältä ajalta ja oltava mukana hänen kristityksi kasvamisensa prosessissa pidemmän aikaa. Siksi lausuntojen sivuuttaminen voi tuntua uskonnon asiantuntijoiden näkemyksen aliarvioimiselta.

 

Julkinen uskonnonharjoitus osana uskonnonvapautta

Useissa päätöksissään Maahanmuuttovirasto käyttää termiä “käännytystyö.” Käännytystyö nähdään usein edellytyksenä sille, että turvapaikkaa hakeva todella kokisi vainon uhkaa. Termin käyttäminen on kuitenkin ongelmallista, eikä se ole linjassa kristillisten kirkkojen itseymmärryksen kanssa. Käännytys sanana viittaa pakottamiseen ja manipuloimiseen, eikä tällaista toimintaa yleisesti katsota hyvällä kristillisissä yhteisöissä.

Myös julkinen uskonnonharjoitus kuuluu uskonnonvapauden piiriin.

On ongelmallista, että Maahanmuuttovirasto odottaa, että turvapaikanhakijoiden tulisi harjoittaa “käännytystyötä,” vaikka sellaista kristillisissä kirkoissa ei lähtökohtaisesti tehdä eikä siihen kannusteta. Niin sanotun käännytystyön merkityksen korostaminen voi myös häivyttää muunlaisia, tavallisempia omasta uskosta todistamisen ja julkisia uskonnon harjoittamisen muotoja, joita ei välttämättä tunnisteta uhkaa aiheuttavaksi. Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksissä esiintyy toistuvasti lause, jossa julkista uskonnonharjoittamista ei pidetä hakijan uskonnonvapauden toteutumisen olennaisena osana:

“[M]aailmankatsomuksesi mukainen elämä [ei] vaadi sellaista tunnustuksellisuutta ja julkista toimintaa, jonka perusteella voisit joutua — vaaraan kotimaassasi.”

Tunnustuksellisuus ja julkinen toiminta vaikuttavat tässä yhteydessä tarkoittavan jonkinlaista toimintaa, josta voisi päätellä henkilön olevan kristitty. Mahdollisesti taustalla on Maahanmuuttoviraston painotus “käännytystyöstä” julkisen uskonnonharjoittamisen olennaisena elementtinä. Maahanmuuttovirasto määrittelee päätöksessään, mitä ihmisen uskonnonvapauden toteutuminen vaatii, ja päätyy lopputulokseen, jonka mukaan henkilön uskonnonvapaus toteutuu ilman, että hänen tarvitsisi harjoittaa uskontoaan julkisesti. Kuitenkin myös julkinen uskonnonharjoitus kuuluu uskonnonvapauden piiriin, ja pitää sisällään uskonnollisiin rituaaleihin osallistumista, lasten uskonnollista kasvatusta ja niin edelleen.

 

Uskottavuuden arvioinnista uhkan arviointiin

Kristityksi kääntyminen voi muodostaa uhan turvapaikanhakijalle tapauksessa, jossa hänet käännytetään kotimaahansa, oli hänen vakaumuksensa todettu uskottavaksi tai ei. Vaikka seurakunnat pyrkivät suojelemaan kääntyneen henkilöllisyyttä, voi esimerkiksi valokuvia kasteesta tai tietoja kääntymisestä levitä sukulaisten ja tuttavien tietoon. Tämä voi muodostaa käännytetylle turvapaikanhakijalle riskin.

Maahanmuuttoviraston pitäisikin keskittyä uskottavuusarvioinnissaan siihen, miten turvapaikanhakijan uskonnollinen kääntymys tulkitaan tämän kotimaassa, ja näyttäytyykö kääntymys siellä aitona.

Myös pelkkä osallistuminen kirkon toimintaan voi riittää vainoajalle osoitukseksi henkilön uskonnollisesta kääntymyksestä, vaikka vainon kohteeksi joutunut ei olisi ottanut kastetta. Siksi Maahanmuuttoviraston pitäisikin keskittyä uskottavuusarvioinnissaan siihen, miten turvapaikanhakijan uskonnollinen kääntymys tulkitaan tämän kotimaassa, ja näyttäytyykö kääntymys siellä aitona. Mikäli näin on, ja tämä antaa perusteltua aihetta pelätä henkilön joutuvan vainon kohteeksi kotimaassaan, on toisarvoista, onko kääntymys täysin uskottava suomalaisen viranomaisen silmissä. Näin ohjeistaa myös UNHCR. Uskonnollisten yhteisöjen asiantuntemusta kääntymysten arvioinnissa tulisi hyödyntää aiempaa voimakkaammin osana päätöksentekoa.

Artikkeli on osa Uskonto ja politiikka -juttusarjaa.

VTT Ulla Siirto toimii maahanmuuton ja monikulttuurisuuden asiantuntijana evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksessa.

TM Ilona Silvola on systemaattisen teologian väitöskirjatutkija Åbo Akademissa, ja tutkii turvapaikanhakijoiden kääntymistä kristinuskoon. 

YTT Talvikki Ahonen työskentelee apurahatutkijana Itä-Suomen yliopiston teologian osastolla. Hänen post doc -tutkimuksensa käsittelee kääntymyksen ja uskonnosta luopumisen arviointia turvapaikkaprosessissa.

TM Teemu Toivonen toimii määräaikaisesti Itä-Suomen yliopistossa ortodoksisen käytännöllisen teologian yliopisto-opettajana. Vakituisesti hän toimii Helsingin ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisen työn pappina.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*