Yhdysvallat – vastuuton (suur)valta

Luetaanko Yhdysvallat vielä tulevaisuudessa mukaan suurvaltoihin, jos se ei ole valmis kantamaan suurvalloille kuuluvaa kansainvälistä vastuullisuutta?

Hämähäkkimies on tehnyt tunnetuksi keskeisen normin: suuri valta tuo mukanaan suuren vastuun.

Kansainvälisessä politiikassa tämä tarkoittaa, että suurvalloilla on suurvastuu. Toisen maailmansodan jälkeen monet valtiojohtajat korostivat tätä normia.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Roosevelt kirjoitti kuolemaansa edeltävänä iltana vuonna 1945: ”Sodan piinatessa olemme oppineet, että suuri valta sisältää suuren vastuun”.

Myös Rooseveltin seuraaja, presidentti Harry S. Truman julisti Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa San Franciscossa vuonna 1945 suurvalloilla olevan suuri vastuu maailmanrauhasta.

San Franciscon kokouksessa valtiot muurasivatkin suurvaltavastuun YK:n peruskiveksi ja perustivat YK:n turvallisuusneuvoston.

YK:n peruskirjaan kirjattiin, että suurvalloilla eli turvallisuusneuvoston viidellä pysyvällä jäsenellä on päävastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Tällä vastuulla on pääasiallisesti tarkoitettu suurvaltojen vastuuta niin sanotusta kovasta turvallisuudesta: sotien lopettamisesta ja ehkäisemisestä.

On tiedostettu myös ympäristöongelmien ja inhimillisen turvallisuuden yhteys ja alettu puhua ympäristöturvallisuudesta.

Parin viime vuosikymmenen aikana suurvaltavastuu on kuitenkin viitannut lisääntyvissä määrin inhimilliseen turvallisuuteen. Kylmän sodan päätyttyä turvallisuuspolitiikassa on korostettu yhä enemmän ihmisoikeuksien kunnioittamista ja niin kutsuttua suojeluvastuuta humanitaarisissa kriiseissä. On tiedostettu myös ympäristöongelmien ja inhimillisen turvallisuuden yhteys ja alettu puhua ympäristöturvallisuudesta.

Nyt alkaa olla selvää, että ilmastonmuutos on aikamme suurin turvallisuusuhka. Se asettaa miljoonien ihmisten elämisen perusedellytykset alttiiksi monenlaisille riskeille: kuivuudesta johtuvaan nälänhätään ja konflikteihin, tulvista johtuviin kotien ja elinympäristöjen tuhoutumiseen, laajemmin leviäville taudeille ja niin edelleen.

Monet eläin- ja kasvilajit kuolevat sukupuuttoon. Näin käy myös jopa joillekin valtioille: Tyynenmeren pienet saarivaltiot tulevat ilmastonmuutoksen vuoksi katoamaan maailmankartalta kokonaan.

Suurvalloilla on siten väistämättä suurvastuu ilmastonmuutoksesta. YK:n turvallisuusneuvosto on tietoinen tästä.  Jo kymmenen vuotta sitten se järjesti ensimmäisen keskustelunsa ilmastonmuutoksen, turvallisuuden ja energian kytköksistä toisiinsa.

Vuonna 2009 YK:n yleiskokous vaati YK:n pääsihteeriä valmistelemaan raportin ilmastoturvallisuudesta. Pääsihteerin raportti vahvistikin ilmastonmuutoksen heikentävän kansainvälistä turvallisuutta monin tavoin.

Vuonna 2011 YK:n turvallisuusneuvosto teki ensimmäisen päätöslauselmansa kansainvälisestä ilmastoturvallisuudesta. Julkilausuma ilmaisi huolensa ilmastonmuutoksen negatiivisista turvallisuusvaikutuksista, mutta ei esittänyt toimenpiteitä aiheesta.

Kuitenkin jo se, että YK:n turvallisuusneuvosto on ottanut ilmastonmuutoksen asialistalleen, on selvä viesti siitä, että ilmastonmuutos on turvallisuusuhka. Siten suurvalloilla on YK:n perustuskirjan mukaan vastuu johtaa toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Presidentti Barack Obaman johdolla Yhdysvallat tunnusti tämän esisijaisesti sille kuuluvan suurvastuun ilmastonmuutoksesta. Ei vain historiallisista syistä vaan juurikin Yhdysvaltain suurvalta-asemasta johtuen sen tulee ottaa johtajarooli kansainvälisessä ilmastopolitiikassa.

Obaman ilmastojohtajuus kannusti myös Kiinan muuttamaan aiemmin hyvin vastahankaista roolia kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Kiina ja Yhdysvallat aloittivat tiiviin yhteistyön ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Yhteistyö kulminoitui maiden historialliseen yhteisjulistukseen syksyllä 2014, jossa Kiina lupasi pysäyttää ilmastopäästöjensä kasvun vuoteen 2030 mennessä.

Kun Obaman hallintokausi päättyi, päättyi kuitenkin myös suurvaltayhteistyö ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Kaikkien suureksi yllätykseksi Obama ja Kiinan presidentti Xi Jinping ilmoittivat yhdessä G20-maiden kokouksessa Hangzhoussa ratifioivansa Pariisin ilmastosopimuksen. Tämä ilmoitus kannusti maailman muita valtioita ratifioimaan sopimuksen ennätysnopeasti.

Kun Obaman hallintokausi päättyi, päättyi kuitenkin myös suurvaltayhteistyö ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Trump on toistuvasti vähätellyt ilmastotiedettä ja kutsunut ilmastonmuutosta kiinalaiseksi huijaukseksi.

Nyt presidentti Trump on selväsanaisesti hylännyt suurvaltavastuun kansainvälisen normin vetämällä Yhdysvallat pois Pariisin ilmastosopimuksesta. Trumpin Yhdysvallat eivät halua kantaa sille kuuluvaa globaalivastuuta, vaan käpertyy itseensä. Amerikka ensin, sanoo Trump.

Muun maailman mahdollisuudet

Trumpin päätös ilman muuta heikentää kansainvälisiä toimia ilmastopäästöjen leikkaamiseksi. Se ei kuitenkaan estä muuta maailmaa toimimasta, vaan avaa uuden välilehden kansainvälisessä politiikassa.

Ensinnä etenkin Kiina vahvistaa nyt paikkaansa maailmanpolitiikan johtajana. Se on toistuvasti vahvistanut sitoutuvansa Pariisin sopimukseen ja toteuttavansa kansalliset ilmastotavoitteensa.

Kiina tuleekin todennäköisesti saavuttamaan tavoitteensa etuajassa, sillä sen hiilenkulutus on ollut laskussa jo kolme perättäistä vuotta. Kiinan vahvistuva asema kansainvälisenä ilmastojohtajana vahvistaa epäilemättä sen asemia myös muissa neuvottelupöydissä – Yhdysvaltojen kustannuksella.

Toiseksi kaupunkien, yritysten ja muiden ei-valtiollisten toimijoiden rooli kansainvälisessä ilmastopolitiikassa korostuu. Tällä voi olla merkittäviä rakenteellisia vaikutuksia kansainväliseen politiikkaan.

Monet Yhdysvaltojen kaupunkien pormestarit ovat jo ilmoittaneet tukensa Pariisin ilmastosopimukselle ja halustaan pysyä mukana ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Myös monet suuryritykset ovat kritisoineet Trumpin päätöstä.

Kolmanneksi Trumpin päätös todennäköisesti vahvistaa muiden valtioiden välistä ”me-henkeä” ja halua yhdistää voimansa. Erityisesti Kiinan ja EU:n ensimmäinen yhteinen julkilausuma antaa selvän viitteen siitä, että ne haluavat yhdessä johtaa ilmastonmuutoksen hillintää.

On mahdollista, että muut valtiot tehostavat ilmastotavoitteitansa. Planeetan ja ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tämä on tietysti välttämätöntä. Myös Suomen on tehostettava ilmastovastuutaan.

Näyttää yhä todennäköisemmältä, että Yhdysvallat ei enää pysty – tai edes halua – toimia johtajavana suurvaltana maailmanpolitiikassa.

Yhdysvaltojen jättäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta on sille ennen kaikkea valtava imagollinen tappio. Kansainvälinen luottamuspula heikentää sen neuvotteluasemia esimerkiksi talouspolitiikassa. Näyttää yhä todennäköisemmältä, että Yhdysvallat ei enää pysty – tai edes halua – toimia johtajavana suurvaltana maailmanpolitiikassa.

Hedley Bull, yksi kansainvälisen politiikan klassikkoteoreetikoista, painottaa, että pelkästään sotilaallinen voima tai taloudellinen vauraus ei tee valtiosta suurvaltaa. Suurvalta-aseman voi saavuttaa vain, jos muut valtiot tunnustavat sen legitiimiksi asemaksi.

Suurvallan legitimiteetti edellyttää ennen kaikkea, että se ottaa kantaakseen sille kuuluvan suurvastuun kansainvälisestä turvallisuudesta ja järjestyksestä.

Voidaankin kysyä: luetaanko Yhdysvallat vielä tulevaisuudessa mukaan suurvaltoihin, jos se ei ole valmis kantamaan suurvalloille kuuluvaa kansainvälistä vastuullisuutta? Ilmastonmuutos kun on globaali turvallisuusuhka, sanoo Naton pääsihteerikin.

YTT Sanna Kopra on toimii tutkijatohtorina Lapin yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee kansainvälistä ilmastopolitiikkaa, valtioiden ympäristövastuullisuutta sekä Kiinan suurvaltavastuuta.