Yllätyksellisyys ei mahdu suomalaiseen varautumismielikuvitukseen

suojapukuinen mies
Suomi pitää itseään varautumisen mallimaana, joka on hyvin perillä uhista ja kriiseistä. Tällaisessa varautumishybriksessä on vaikea nähdä vaihtoehtoisia uhkia ja kriisidynamiikkoja.

Varautuminen on pyrkimystä kartuttaa tiedollista, taidollista ja aineellista pääomaa, joka auttaa ennakoimaan ja torjumaan kriisejä, lievittämään niiden vaikutuksia ja palautumaan niiden aiheuttamista seurauksista.

Joihinkin asioihin on helppo varautua. Syksyn taittuminen talveksi tuo liukkaat tienpinnat, joten autoilijan on huolehdittava alle asianmukaiset renkaat. Vaikka ensilumi saattaa silti yllättää suomalaisen autoilijan, siihen varautuminen ei ole ilmiönä kovinkaan kiinnostava, ellei asiaa tarkastele ensilumen ensikertaa kokevan uussuomalaisen näkökulmasta. Varautumisessa kiinnostavaa on kyky kohdata muita kuin täysin ilmeisiä, todennäköisiä ja ennalta arvattavia tapahtumia

Kiinnostavimmat uhat ovat ennenkokemattomia ja epäselviä, vakiintuneita hallintakeinoja väisteleviä. Ne sijoittuvat haastavalle episteemiselle eli tietämisen tapoja ja muotoja määrittelevälle kentälle, suoraviivaisten syy-seuraussuhteiden katveeseen: tapahtuma voi toteutua tai jäädä toteutumatta hyväksi koetusta varautumisesta huolimatta – tai juuri sen vuoksi. Ajatus siitä, että varautuminen itsessään voisi tuottaa haavoittuvuutta, vaikuttaa järjenvastaiselta. Silti tämä on todellinen vaihtoehto.

Kun kohdataan ja jäsennetään erilaisia varautumista vaativia tilanteita, muisti ja mielikuvitus ovat keskeisiä voimavaroja. Muisti liittyy kykyyn oppia koetuista tapahtumista ja tähän kiinnittyen kehittyä kohtaamaan tulevaa. Vaikka muisti on verraton ja välttämätön orientaatioperusta, se on myös paljossa velkaa toiveikkuudelle, epävarmuuden poissulkemiselle ja epämieluisten yllätysten kieltämiselle. Muistiin tukeutuva varautuminen luo käsitystä hallintakyvyn täydellistymisestä. Se ei kuitenkaan kykene havaitsemaan ja osoittamaan, millä ehdoin kyvykkyys täydellistyy.

Varautumisessa kiinnostavaa on kyky kohdata muita kuin täysin ilmeisiä, todennäköisiä ja ennalta arvattavia tapahtumia. 

Kysymys on tiedetyn ja ei-tiedetyn välisestä maailmasta – siitä, mikä näiden kahden ääripään välistä tiedollista eli episteemistä liikkumatilaa säätelee. Säätelyä tapahtuu tahattomasti esimerkiksi silloin, kun menneisyyteen katsomalla johdetaan päätelmiä tulevaisuudesta. Mutta sitä tapahtuu myös tarkoituksellisesti, jolloin kyse on usein päätöksien oikeuttamisesta. Välttämättömyys, väitetty näyttöperusteisuus tai todennäköisyys ovat yleisiä oikeuttamisen mekanismeja, joiden teho perustuu episteemisen liikkumatilan rajaamiseen. 

Politiikassa tieto ja asiantuntijuus toimivat usein vallankäytön oikeuttamisen mekanismeina, mutta taustalla vaikuttava episteemisen liikkumatilan säätely jää pimentoon. Varautumisen kannalta tämä on olennaista, sillä pelkkä menneisyyden muistaminen ja muistetun käyttäminen oppina tulevaisuuden kohtaamiseksi ei vielä ole riittävää. Tarvitaan myös mielikuvitusta simuloimaan vaihtoehtoisia todellisuuksia, jotka välittävät yllätyksellisyyden läsnäoloa ja ymmärrystä varmuuden rajallisuudesta. Vaan miten kysymys episteemisestä liikkumatilasta näkyy kansallisessa varautumismielikuvituksessa?

Makrodokumentit ikkunana kansallisen varautumismielikuvitukseen

Kansallisella tasolla varautumismielikuvitus näkyy siinä, miten yhteiskunnat orientoituvat kohtaamaan erilaisia uhkia ja kriisejä. Kansallista varautumismielikuvitusta ymmärtämällä saa tuntuman paitsi varautumisen ilmeisistä vahvuuksista, myös siitä, millainen haavoittuvuus näiden vahvuuksien ehtoihin kätkeytyy. Tämä ajatus mielessämme sukelsimme International Journal of Disaster Risk Reduction -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa Suomen kansallisen varautumismielikuvituksen maailmaan.

Tarkastelimme varautumisajattelun keskeisimmän tekstiaineiston maalaamaa maisemaa. Varautumisen makrodokumenteiksi kutsumamme aineisto koostuu kansallisista riskiarvioista, yhteiskunnan turvallisuusstrategioista sekä valmiuslaista. Alueelliset ja kansainväliset liitännäiset sekä soveltuvat valmisteluasiakirjat otettiin myös tarkasteluun mukaan. 

Kansallista varautumismielikuvitusta ymmärtämällä saa tuntuman paitsi varautumisen ilmeisistä vahvuuksista, myös siitä, millainen haavoittuvuus näiden vahvuuksien ehtoihin kätkeytyy.

Tämä joukko tekstejä hahmottelee varautumistoimijoiden huomion kohteet sekä toiminnan puitteet ja suuntaviivat. Käytännössä tekstit asettavat kansallisen varautumismielikuvituksen rajat ja parametrit eli määrittävät sen, mihin ja miten Suomi varautuu. 

Varautumismielikuvituksen ymmärtämiseksi ei ole riittävää kiinnittää huomiota vain siihen, mitä aineistossa sanotaan, vaan on kiinnostuttava myös siitä, mitä yhtä hyvin olisi voitu sanoa. Näin makrodokumenteissa kerrottu ja kertomatta jätetty muodostavat jännitteen, joka johdattaa ymmärtämään varautumisen oletettua ja todellista vahvuutta sekä vahvuuteen kiinnittyneenä kehkeytyvää haavoittuvuutta.

Koneen toimintalogiikkaan sidottu varautumismielikuvitus

Makrodokumenttien perusteella Suomen kansallinen varautumismielikuvitus jäsentyy kahteen ulottuvuuteen: uhkaympäristöön sekä sitä tulkitsevaan ja siihen tarvittavia vasteita tuottavaan vertauskuvalliseen ”koneeseen”. 

Se siis pohjautuu ajatukselle, että on tunnettava uhat, ja kun uhat tunnetaan, on mahdollista organisoida tarvittavaa tiedollista, taidollista ja aineellista pääomaa vasteiden tuottamiseksi. Varautumistoimijat toimivat modernistista konemetaforaa muistuttavalla logiikalla – varautumiskoneena, joka mekaanisesti ja hallitusti tunnistaa uhkia ja tuottaa vasteita.

Vasteilla uhka suunnitelmallisesti neutralisoidaan vaarattomaksi. Tätä varten koneeseen on asetettu erilaisia tarkoituksenmukaisesti resursoituja toimijoita, jotka lainsäädännöllä annetun toimivallan rajoissa toteuttavat tehtäviään ja kehittävät näin ymmärrettyä suorituskykyään.

Varautumiskoneella on kyky tunnistaa pahin mahdollinen.

Uhkaympäristöä kuvattaessa pahimmaksi kuviteltavaksi uhaksi osoittautuu Suomeen kohdistuva sota, johon kaikki lievemmät uhat vertautuvat. Koneella on siis kyky tunnistaa pahin mahdollinen. Vaikka tunnistamiskyvyn ulottumattomissa olisikin jotain, on varmaa, ettei se voi olla pahinta tunnistettua pahempaa. Myöskään yksikään tunnistettu uhka, kuten ilmastonmuutos, ei ajan myötä kehkeydy sodan uhkaa pahemmaksi. Tällainen mielikuvituksen käyttö luo hallinnan tunnetta.

Tunnistetuilla uhilla on tiettyjä perusominaisuuksia, joista tässä yhteydessä mainittakoon ulkopuolisuus eli käsitys siitä, että uhka sijaitsee koneen ulkopuolella ja on jonkun muun aiheuttama. Esimerkiksi Suomessa tapahtuva radikalisoitumisen uhka on koneen hallinnassa, kun kohdehenkilö pysyttelee suojelupoliisin tai muun turvallisuusviranomaisen vasteiden piirissä. Toisaalta hän voi myös ajautua tämän hallintakyvyn katveeseen, jossa hän on kykenevä muodonmuutoksiin, kuten uudenlaisella tavalla radikalisoitumiseen. 

Tästä varautumismielikuvitus ei kuitenkaan ole kiinnostunut. Ohjaavana ajatuksena on se, että kun koneen katse jälleen tavoittaa hänet, kone kykenee tehokkain vastein kontrolloimaan uuden uhan.

Varjopuolena kyvyttömyys kohdata epävarma aidosti epävarmana

Tällaista uhkien tunnistamisen, erottelun, luokittelun ja arvioinnin kykyä tarvitaan, jotta voidaan luoda tarkoituksenmukaisia toimijuuksia uhkiin vastaamiseksi. Mielikuvituksen käyttö huolehtii tällöin siitä, että uhka saapuu selvärajaisessa muodossaan, ikään kuin esiohjelmoiduille vasteille osoitettavana tilauksena. 

Varautuminen voidaan näin organisoida selkeästi ja tehokkaasti. Kullakin toimivaltaisella taholla on vastuualueidensa ja tehtäväkuviensa ohella käsitys suorituskykynsä kehittämisen toivotusta suunnasta.

Esimerkiksi koronapandemian kaltainen tartuntatauti ohjautuu terveysviranomaisen johdettavaksi. Lääketieteellinen katse valikoituu itsestään selvästi vallitsevaksi tavaksi määrittää tehokkaat vasteet. Episteeminen tila on jo valmiiksi kavennettu. Makrodokumenteista huomataan, ettei uhkaympäristössä ole itse asiassa lainkaan sellaisia uhkia, joissa tilauksen ohjautuminen parhaan mahdollisen vastetoimijan äärelle kyseenalaistuisi.

Tällä vahvuudella on kuitenkin varjopuolensa: kyvyttömyys huomioida vaihtoehtoisia maailmoja, kuvitella ristiriitaisuuksia ja kohdata epävarma tosiasiallisesti epävarmana. 

Koneen toimintalogiikka näkyy myös uusiin tunnistettuihin uhkiin varautumisessa. Kun keväällä 2022 Suomessa havaittiin akuutti tarve varautua laajaan järjestäytyneeseen maahantuloon – toimintaan, jossa muuttoliikettä käytetään valtiollisen hybridivaikuttamisen välineenä – ryhdyttiin kuvittelemaan maahantuloskenaarioita, joissa ihmiset käyttäytyvät odotetulla, etukäteen päätettäviin ja lainsäädäntöön kirjattuihin vasteisiin soveltuvalla tavalla. Varautumismielikuvitus huolehtii siitä, että uhat kuvitellaan saatavilla olevien vasteiden mittaisiksi.

Makrodokumentteja koskevan analyysimme mukaan kone on viritetty suorittamaan tehtäviään rutinoidusti vailla kyseenalaistamista, epäilystä tai ristivetoisuutta. Näin väistämättä niukkoja resursseja voidaan allokoida kustannustehokkaasti ja hakeutua kohti optimitilaa. 

Tällä vahvuudella on kuitenkin varjopuolensa: kyvyttömyys huomioida vaihtoehtoisia maailmoja, kuvitella ristiriitaisuuksia ja kohdata epävarma tosiasiallisesti epävarmana. 

Mielikuvitus, joka on valjastettu tietämisen taustalle, ei itsessään päädy tarkastelulinssin alle. Makrodokumenttien poliittinen luonne turvallisuuden tunnetta tuottavana puhuntana voi osaltaan rajata episteemistä liikkumatilaa. Uhkaa, johon ei ole saatavilla tehokasta vastetta, ei mielellään kirjata näkyviin julkisiin dokumentteihin. 

Aidosti yllätyksellinen toimijuus jää kuvittelukyvyn katveeseen

Suomen kansallinen varautumismielikuvitus säätelee varautumisen episteemistä kenttää tavalla, jossa konemainen logiikka näyttäytyy alati kyvykkäänä, yhä kattavammin erilaisia uhkia ymmärtävänä ja niihin entisestään tehokkaampia vasteita tuottavana mekanismina. 

Tämä muodostaa vaikutelman kyvystä tarttua uhkiin ja kehittyä tekemään se yhä tehokkaammin ja kattavammin. Näin tapahtuukin, tosin taustalle valjastetun mielikuvituksen puitteissa. 

Koska varautumistoimenpiteet johtavat vääjäämättä alkuperäistä parempaan asiaintilaan, ajatus siitä, että varautuminen itsessään hidastaisi tai lamauttaisi tehokkaiden vasteiden tuottamista tai eskaloisi tilannetta, on Suomen kansalliselle varautumismielikuvitukselle mahdoton.

Mahdottomuus kielii siitä, että myös kansallisesta varautumisesta käytävä keskustelu on episteemisesti varautumismielikuvituksen ehdollistamaa. Kun on varmuus siitä, mikä uhkaympäristössä on olennaista ja miten sitä hallitaan parhain päin, keskustelu kiinnittyy kysymyksiin koneen säätämisestä. Keskustelun episteeminen tila on ennalta-asetettu

Kenties Suomessa olisi syytä varautua siihenkin, että olennaisimmat uhat voivat olla yllättävämpiä ja kiinnostavimmat kriisit vaikeaselkoisempia kuin aiemmin koetut.

Keskustelun ulkopuolelle jäävät aidosti yllätykselliseen toimintaan kykenevät hahmot ja tavanomaisesta poikkeavat tapahtumakulut – juuri sellaiset, jotka tuovat uskottavuuden romaanien ja elokuvien kertomuksiin.

Sanotaan, että esimerkiksi koronapandemia ilmaantui tavalla, johon ei osattu varautua. Se yllätti, koska se ei käyttäytynytkään koneen odottamalla tavalla, vaan sen sijaan kykeni yllätyksellisyyteen, jonka kohtaamista esimerkiksi ranskalainen kirjailija ja filosofi Albert Camus on kehitellyt metaforisessa pandemiaromaanissaan Rutto

Kenties Suomessa olisi syytä varautua siihenkin, että olennaisimmat uhat voivat olla yllättävämpiä ja kiinnostavimmat kriisit vaikeaselkoisempia kuin aiemmin koetut. Tällöin ennalta ohjelmoidut vasteet voivat vaikuttaa kuin liekkeihin kaadettu bensa. Jos haluamme ottaa epävarmuuden vakavasti, varautumismielikuvituksemme kaipaa päivitystä. 

Konemaisesti toimivan varautumisen vahvuudet ovat kiistattomia, mutta juuri ne myötävaikuttavat haavoittuvuuteen yllätyksellisten tilanteiden kohtaamisessa. Rationaalisin tapa edistää varautumista onkin hallintakykyä ylistävien ja varmuuden tunnetta luovien juhlapuheiden sijaan katkoa aktiivisesti mielikuvituksen kahleita. Tässä kirjailijoiden ja käsikirjoittajien puoleen kääntymisestä voisi olla apua.

Ossi Heino (TkT) työskentelee terveystieteiden tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa.

Matias Heikkilä (YTM) työskentelee politiikan tutkimuksen väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa. 

Pauli Rautiainen (HT, FM, VTM) työskentelee sosiaalioikeuden yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopistossa. 

Kirjoitus on laadittu osana Suomen Akatemian rahoittamaa Muutosjoustavuus, kriisivalmius ja huoltovarmuus suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässätutkimushanketta, jossa kirjoittajat ovat analysoineet terveydenhuoltojärjestelmän kykyä kohdata tunnettujen kriisiskenaarioiden ulkopuolisia uhkia. Kansallisesta varautumismielikuvituksesta voi lukea tarkemmin tutkimusartikkelista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös