Alkoholipolitiikan jännitteet − nautinto vai ongelma?

Kuva: "Hilpeä, virvokkeita nauttiva herraseurue Tuusulan Suomalaisen Seuran talon (Keravan Seurantalo) edustalla vuonna 1908." Tuntematon valokuvaaja 1908, Keravan museo [CC BY-NC-ND 4.0]
Lukuaika: 5 min. 

Liberaalia alkoholipolitiikkaa kannattavassa näkökulmassa alkoholin aiheuttamat terveydelliset ja sosiaaliset haitat määritellään uudelleen siten, etteivät ne enää kuulu perinteisesti kansanterveydelliseen kehykseen, vaan yksilökeskeiseen kehykseen.

Alkoholipolitiikka kiinnostaa voimakkaasti kansalaisia ja tutkijoita Suomessa. Suomalaisten suhde alkoholiin on nähty historiallisesti ja kulttuurillisesti ongelmallisena. Perinteisesti esitetään, että kovan humalan tavoittelu on olennainen osa suomalaista juomatapaa. Alkoholia pidetään usein sosiaalisena voiteluaineena, joka vapauttaa juron kansan estoistaan.

Toisaalta samalla alkoholinkäyttö on myös merkittävä kansanterveydellinen ongelma, joka ilmenee ennenaikaisina kuolemina, lukuisina sairauksina ja sosiaalisina haittoina. Yhteiskunnallisessa mielessä lapsille koituvat haitat ovat tästä ehkä traagisimpia esimerkkejä.

Lisäksi työkyvyttömyyden aiheuttajana alkoholilla on myös keskeinen asema. Suomessa valtiontaloudelle alkoholinkäytöstä aiheutumien nettotappioiden suuruudeksi on arvioitu 2–3 miljardia.

Julkisessa keskustelussa esiintyy puheenvuoroja usein sekä voimakkaasti alkoholipolitiikan vapauttamisen että sen tiukentamisen puolesta. Näihin näkökantoihin liittyy merkittäviä oletuksia ihmisen toiminnanvapaudesta ja yhteiskunnan vastuusta, jotka molemmat määrittelevät alkoholipolitiikan rajoja ja tavoitteita.

Usein vastakkaisiksi ääripäiksi asetetaan ”yksilön vapaus” ja ”yhteiskunnan holhous”.

Vapauttamisen puolustajat esittävät, että humalahakuinen juomatapa olisi osin myynnin ja saatavuuden rajoittamisen aiheuttamaa. Alkoholipolitiikan tiukentamisen puolustajat vetoavat kansanterveystieteessä laajalti hyväksyttyyn näkemykseen, jonka mukaan alkoholin kokonaiskulutuksen taso määrittää myös haittojen suuruuden.

Seuraavassa nostetaan esiin näitä oletuksia ja pohditaan alkoholipolitiikan poliittista ulottuvuutta. Alkoholin määrittely joko päihteeksi tai nautintoaineeksi on merkittävä kielellinen valinta, joka vaikuttaa siihen, miten mahdolliset haitat nähdään. Usein vastakkaisiksi ääripäiksi asetetaan ”yksilön vapaus” ja ”yhteiskunnan holhous”.

Alkoholi: nautinto vai ongelma?

Liberaalia alkoholipolitiikkaa puoltavien kannanottojen määritelmät alkoholinkäytöstä keskittyvät yleensä lähinnä viihteelliseen juomiseen tai virkistyskäyttöön. Alkoholi esitetään sosiaaliseksi ”mahdollistajaksi”, joka auttaa pääsemään yli jännityksestä ja turhista estoista.

Tällainen määrittely jättää pääasiassa huomiotta alkoholin suurkulutukseen sekä alkoholiriippuvuuteen liittyvät sosiaaliset ja terveydelliset haitat, jotka alkoholi yhtä lailla ”mahdollistaa”. Yhteiskunnalle ja alkoholin suurkuluttajien läheisille koituvat ongelmat nähdään ääriliberaalin kehyksen valossa yksilön heikkouksina, joihin yhteiskunta ei olisi voinutkaan puuttua.

Viihdejuomisen nautintokehyksessä alkoholin korostetaan olevan osa yksilön nautinnollista vapautta. Haittojen ja riippuvuuden kehys taas korostaa alkoholinkäytön yksilöllisiä, yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia haittoja.

Näkökulmat osin täydentävät toisiaan eikä kumpikaan tarjoa tyhjentävää kuvaa alkoholin yhteiskunnallisesta asemasta.

Yksilötasolla erilaiset kriisit, kuten työpaikan menetys, avioero tai muu elämän perustuksia horjuttava kriisi, voivat helposti sysätä alkoholin kulutuksen kasvuun. Alkoholin voidaan nähdä auttavan ihmistä irtoamaan arjestaan tai selviämään siitä.

Yksilöillä on erilaiset sosiaaliset tai taloudelliset marginaalit sille, milloin koetuista vastoinkäymisistä tulee katastrofi. Joskus alkoholinkäyttöön liittyy vuosia jatkunut hidas kehitys kohti suurkulutusta ja kasvavia haittoja.

Haittojen ja riippuvuuden ongelmakehyksessä ei käsitellä alkoholin myönteisinä pidettyjä yksilöllisiä sosiaalisia seurauksia. Tyypillinen viihdejuoja, kuten vaikkapa lasillisen viiniä illallisen kanssa nauttiva henkilö, ei kuulu siihen käyttäjäryhmään, jonka tarpeita ajatellen alkoholipoliittista sääntelyä on rakennettu.

Toisin sanoen, alkoholipolitiikkaa on perustellusti rakennettu haittojen vähentämisen periaatteella, ei nautinnon lisäämisen.

Alkoholipolitiikkaa on luotu niin sanottujen heikkojen ehdoilla siitäkin syystä, että yksilöllisten valintojen ulkopuolella olevat perintö- ja ympäristötekijät vaikuttavat alkoholiriippuvuuden syntymisen riskiin. Tällöin alkoholinkäyttönsä suhteellisen hyvin hallitseva enemmistö joutuu luopumaan vähemmistön hyväksi osasta vapauttaan.

Rajoituksilla on pyritty hallitsemaan alkoholinkäytön negatiivisia seurannaisvaikutuksia käyttäjälle itselleen, käyttäjän läheisille sekä yhteiskunnalle.

Alkoholipoliittinen liikkumatila

Ääriliberaalin alkoholipolitiikan kannattajat näkevät keskeisenä tarpeena valtiovallan vetäytymisen nautintoaineen säätelystä. Alkoholipolitiikan poliittista liikkumatilaa halutaan siis rajata kapeammaksi.

Tiukka alkoholipolitiikka on usein esitetty joko epäonnistuneena tai ylipäänsä tarpeettomana. Tilalle nousee yksilön vastuu omasta kulutuksestaan.

Argumentti on houkutteleva, koska se esittää yksilön täysin omaa juomistaan kontrolloivana autonomisena toimijana. Toisaalta perustellumpaa voi olla esittää, että geeneistään ja sosiaalisesta ympäristöstään irrallinen vapaa yksilö on parhaimmillaankin vain ajatusleikki.

Alkoholin hinnan laskeminen ja saatavuuden helpottaminen johtavat sekä kansallisen että kansainvälisen tutkimustiedon valossa kokonaiskulutuksen lisääntymisen ja sitä myötä alkoholiongelmien kasvuun.

Sosiaali- ja terveyssektori on velvoitettu tekemään töitä alkoholin sekä suoraan että välillisesti aiheuttamien haittojen kanssa. Tästä näkökulmasta alkoholinkulutuksen aiheuttamien negatiivisten seurausten vastuun siirtäminen yksilölle on samalla myös kollektiivisesta vastuusta luopumista.

Ongelmakäyttäjiä ja heidän läheisiään ei voi rajata yhteiskunnan hoito- ja huolenpitovelvoitteen ulkopuolelle. Tässä yhteydessä keskustelua voi tarvittaessa laajentaa yksilöllisten terveyshaittojen lisäksi esimerkiksi lastensuojeluun, jonka palveluiden piiriin alkoholiongelmista kärsivien vanhempien lapsia ajautuu vuoden jokaisena päivänä.

Voidaan esittää, että liberaalia alkoholipolitiikkaa kannattavassa näkökulmassa alkoholiin liittyvät ongelmat määritellään uudelleen siten, etteivät ne enää kuulu perinteisesti kansanterveydelliseen kehykseen, vaan yksilökeskeiseen kehykseen.

Kansanterveyden näkökulma esittää, että näyttöön perustuvan alkoholipolitiikan asemaa on syytä vahvistaa, esimerkiksi terveydenhuollolle koituvien kulujen vähentämiseksi sekä väestön yleisen työ- ja veronmaksukyvyn ylläpitämiseksi.

Maailman terveysjärjestö WHO pitää alkoholin saatavuuden, hinnan ja mainonnan rajoittamista edelleen kaikkein vaikuttavimpina keinoina alkoholinkäytön vähentämiseksi. Vallitseva tutkimustieto eri maista ja kulttuureista tukee tätä näkemystä. Valistuskampanjoilla ei ole osoitettu olevan väestötasolla merkittävää vaikutusta alkoholinkäyttöön.

Toisaalta yksilöille kohdennetut terapia- tai neuvontapalvelut voivat olla tehokkaita keinoja päihteiden käytön hillitsemisessä, mutta niiden merkittävyys väestötasolla alkoholiongelmien vähentämisessä on murto-osa ennaltaehkäiseviin väestötason keinoihin verrattuna.

Alkoholitutkimuksen paineet

Alkoholielinkeino nostaa yksilöllisiin juomatapoihin keskittyvät näkökulmat usein innokkaasti esiin. Samalla voidaan hämärtää ymmärrystä laajaan tutkimusnäyttöön perustuvista alkoholinkäytön haitoista ja käytön riskirajoista.

Alkoholiteollisuuden rahoittamien tutkimusten suosituksista on poikkeuksetta karsittu alkoholinkäytön kokonaiskulutuksen vähentämisessä vaikuttaviksi todetut väestötason keinot. Nämä tutkimukset myös tukevat hyvinvoivan ja vain kohtuullisesti juovan enemmistön kokemuksia alkoholin vähäisiksi koetuista haitoista.

Alkoholielinkeino ja hyvinvoiva enemmistö löytävät asiassa helposti toisensa: alkoholipoliittista sääntelyä tulisi keventää ja toisaalta ohjata huomiota liiketoiminnan kannalta ”vaarattomiin” keinoihin, jotka eivät todellisuudessa vähennä alkoholinkäyttöä.

Yksilönvastuun kehys sopii siis tuotteen myyjälle, koska se voi rajata mahdollisen yhteiskunnallisen vastuunsa selkeämmin: viihdekäyttämisen ytimenä on se, että alkoholi itsessään on hyvä tuote, jonka pilaa huono käyttäjä.

Tämä logiikka ei ole tuntematon myöskään muille haitallisiksi määritetyille kulutustavaroille: Yhdysvalloista tuttu aseenkanto-oikeutta puolustava fraasi ”guns don’t kill people, people kill people” on sovellettavissa myös tuotteen ja käyttäjän suhteeseen alkoholiin liittyen. Tässä logiikassa tuotteen väärinkäyttö on aina kuluttajan vastuulla.

Alkoholiteollisuus ja -elinkeino on rahoittanut myös Suomessa alkoholiin liittyvää tutkimus- ja arviointitoimintaa. Tämä rahoitus sisältää merkittäviä kansainvälisesti pitkään tunnettuja tutkimuseettisiä ongelmia. Kansainvälisesti alkoholitutkijat ovat laatineet kollegiaalisen julistuksen, jossa kehotetaan tutkijoita yksiselitteisesti pidättäytymään alkoholiteollisuuden tarjoamasta tutkimusrahoituksesta.

Liiketaloudellinen intressi on lähtökohtaisesti ristiriidassa kansanterveydellisen intressin kanssa.

Elinkeinon rahoittama tutkimus korostaa yksilön vastuuta juomatavoistaan ja pääsääntöisesti laiminlyö alkoholin suhteen kiistattoman haittanäkökulman. On selvää, että alkoholiteollisuuden ensisijainen (ja laillinen) pyrkimys on edistää liiketoimintaansa. Samalla on kuitenkin tunnustettava, että liiketaloudellinen intressi on lähtökohtaisesti ristiriidassa kansanterveydellisen intressin kanssa.

Alkoholipoliittisen päätöksenteon on pystyttävä toimimaan tehokkaasti elinkeinopoliittisen ja terveyspoliittisen intressin välissä niin, että se asettaa kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen liiketaloudellista intressiä korkeammalle.

Yksilön kannalta hänen omaa kyvykkyyttään ja autonomiaa korostava yksilöllinen viihdekehys tarjoaa ensi kuulemalta poikkeuksellisen vetoavan näkökulman alkoholipolitiikan perustaksi. Valitettavasti yksilönäkökulmassa kyse on vain osatotuudesta, joka jättää huomiotta alkoholin addiktiopotentiaalin sekä aineen aiheuttamat merkittävät terveydelliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset haitat.

Väestötason alkoholipoliittisia toimia puoltavat tahot ovat joutuneet puolustusasemiin alkoholipoliittisessa keskustelussa. Kansanterveydellisestä näkökulmasta tarkasteltuna yksi tämän hetken suurimmista haasteista liittyykin alkoholipoliittisesta sääntelystä koituvien hyötyjen vakuuttavaan ilmaisemiseen mediassa ja muussa julkisessa keskustelussa.

Juha Mikkonen on väitöskirjatutkija terveyspolitiikan ja -hallinnon laitoksella Yorkin yliopistossa Kanadassa. Hän on toiminut myös Maailman terveysjärjestö WHO:n neuvonantajana ja konsulttina. Mikko Poutanen on valtio-opin jatko-opiskelija ja tohtorikoulutettava Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.

2 Comments

  1. Kirjoittaja hyvin tunnistaa alkoholipoliitikan (tai ylipäätänsä päihdepolitiikan) kysymyksenä yksilön ja valtion välisenä vallankäyttönä. Mutta harmillisesti päätyy vähättelemään vastapuolta väittämällä että he ovat kykenemättömiä ymmärtämään alkoholin haittoja ja esittää oman vaihtoehtonsa ainoana jossa ymmärretään koko kysymys. Liberaali ei vastusta valtion holhousta sen vuoksi että ei ymmärrä haittoja vaan sen vuoksi että kokee holhouksen olevan vahingollista ja oman puolen tuovan parhaan kompromissin kaikki näkökulmat huomioiden. Molemmilla osapuolilla on tässä keskustelussa sama tavoite, hyvinvoiva yhteiskunta. Toisella puolella yksilö koetaan vastuulliseksi toimijaksi, toisella puolella valtio. Toisella puolella itsemäärämisoikeudelle annetaan arvoa, toisella puolella se nähdään riskinä. Hyvän keskustelun käymiseksi olisi hyvä kohdella vastapuolta täysijärkisenä ihmisenä (kunnes toisin todistetaan) joka ymmärtää koko ongelman.

    Kun holhousta perustellaan haittojen ehkäisyllä, hyvä jatkokysymys on että toimiiko se? Me olemme holhouksen mallimaa joten miksi alkoholiongelmat ovat niin suurina vieläkin keskuudessamme? Miksi vapaammissa maissa alkoholi on pienempi ongelma? Meillä ei voi samanaikaisesti olla pitkä historia hyvää holhoavaa alkoholipoliitikka ja täysin väärät lopputulokset. Jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, on teoria aina väärässä.

    Kirjoittaja nostaa esiin puolueellisen tutkimusrahoituksen synnyttämät eettiset ongelmat mutta näkee ongelmana vain alkoholiteollisuuden tuoman rahan. Ilmeisesti ongelma ei kirjoittaman mielestä ole niinkään rahan puoleellisuus vaan vastapuolen rahoittama tutkimus?

  2. Jussi Haapanen 17.11.2017 at 22:13

    ”Alkoholiteollisuus ja -elinkeino on rahoittanut myös Suomessa alkoholiin liittyvää tutkimus- ja arviointitoimintaa. Tämä rahoitus sisältää merkittäviä kansainvälisesti pitkään tunnettuja tutkimuseettisiä”

    Aivan:
    http://viisitahtea.com/blogit/kim-moliis-alkoholipoliittisen-edunvalvonnan-epatasapaino/

    ”THL:n kanssa läheisessä yhteistyössä olevan Alkoholitutkimussäätiön tarkoituksena on edistää ja tukea sellaista tieteellistä tutkimusta, jonka kohteena on alkoholin käyttö yleensä sekä alkoholi yksilön ja yhteiskunnan ongelmana. Säätiön rahoittajina ovat valtio ja Alko. STM, Alko ja Tieteellisen seurain valtuuskunta valitsevat säätiön hallituksen ja siellä istuvat sekä THL:n että Alkon edustajat.

    Säätiö myöntää apurahoja alkoholi-, raittius- ja rahapelitutkimuksiin. Vuonna 2015 apurahaa myönnettiin mm. valtiotieteiden tohtorin Heikki Hiilamon tutkimukseen Alkoholiteollisuuden strategiat alkoholijuomien mainosrajoitusten vastustamiseksi.”

Leave a comment

Your email address will not be published.


*