Nauru ja irvailu jäsentävät arkipäiväistä ymmärrystämme maailmanpolitiikasta ja ydinasevarustelusta, väittää Saara Särmä.
Maailmanpolitiikka on sukupuolittuneiden merkitysten kyllästämä areena, jossa valtioiden toiminta liitetään monesti maskuliinisuuteen tai feminiinisyteen. Sukupuolittava merkitysten antaminen tapahtuu kuitenkin niin luonnostaan, että harvoin kiinnitämme siihen sen suurempaa huomiota.
Väitöskirjassani pohdin naurun ja huumorin roolia maailmanpolitiikassa sekä siinä mitä maailmanpolitiikasta ymmärrämme jokapäiväisessä elämässä. Väitän, että nauru jäsentää mielikuviamme maailmanpoliittisista tapahtumista. Maailmanpoliittista naurua voidaan tutkia kiinnittämällä huomio erilaisiin humoristisiin materiaaleihin. Tutkimusaineistoni koostuu lähinnä netistä löytämistäni pilakuvista. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, miten pilakuvissa sukupuolitetaan ja seksualisoidaan ydinasetyrkyiksi (nuclear wannabes) kutsumiani toimijoita, eli Irania ja Pohjois-Koreaa.
Ydinasevarustelun arkiset representaatiot
”Miten ydinaseet ja sukupuoli voivat kerta kaikkiaan liittyä toisiinsa?” on minulta kysytty useita kertoja vuosien varrella. Yksittäinen kuva voi toimia nopeana vastauksena kysymykseen, osoittaen selvimmät yhteydet. Oheiset kuvat juontavat juurensa vuoden 2008 heinäkuuhun, jolloin länsimaisessa mediassa levisi tieto Iranin ohjuskokeesta. Iranin kerrottiin testanneen yhdeksää ohjusta ja uutisia kuvitti kuva neljästä juuri lentoon lähteneestä ohjuksesta. Pian tarkkasilmäisimmät huomasivat kuitenkin yhden näistä ohjuksista olleen kuvamanipulaation tulos. Toisin sanoen ohjuskoe ei ollut onnistunut täydellisesti kun vain kolme kuvassa olleista ohjuksista lähtivät liikkeelle neljännen jäädessä paikalleen.
Näin meemi oli valmis syntymään. Meemillä tarkoitan joukkoa nopeasti leviäviä nettipilakuvia, jotka toistavat samoja elementtejä kuten esimerkiksi kissakuvia yhdistettynä tietoisesti väärin kirjoitettuihin teksteihin (“i can has cheezburger” lienee tunnetuin variaatio kun siten on nimetty kokonainen nettisivusto). Iranin ohjuskokeen tapauksessa eri nettisivustot julkaisivat nopeassa tahdissa valtavan määrän pilakuvia, joissa irvailtiin Iranin epäonnistumiselle. Toistuvina elementteinä tässä meemissä käytettiin ”alkuperäistä” tai manipuloitua kuvaa, johon liitettiin erilaisia esineitä ja hahmoja. Yksittäinen kuvamanipuloitu ohjus liitettiin kuvassa milloin mihinkin. Vaikkapa David Hasselhoffiin kuten oheisessa kuvassa. Lisäksi näitä kuvia liitettiin, tyypilliseen internetkultturin tapaan, jo olemassa oleviin tunnettuihin nettimeemehin (esim. LOLcats kissameemiin ja Epic Fail meemiin).
Iranin epäonnistuminen, jolle meemeissä irvailtiin, oli monitahoinen. Iran ei kyennyt laukaisemaan kaikkia ohjuksia eli oli teknologisesti epäpätevä. Se ei myöskään hallinnut suhteellisen yksinkertaista teknologiaa, kuvamanipulaatiota. Lisäksi Iran epäonnistui kansainvälisessä imagohallinnassa päästämällä ”väärän”, eli kuvamanipuloidun, kuvan julkisuuteen.Iranin toimintaa kyseisessä tapauksessa sekä laajemmin ydinasevarustelun kontekstissa tulkitaan usein mediassa ja tutkimuskirjallisuudessakin sotilaallisena pullisteluna ja uhitteluna.
Ydinasetyrkkyjen maailmanpoliittinen asema
Ydinasetyrkyt ovat valtioita, jotka havittelevat omaa ydinasetta. Globaali ydinasejärjestys voidaan nähdä arvojärjestyksenä, joka jakaa valtiot niihin joilla on, ja niihin joilla ei ole. Toisaalla on myös toimijoita, jotka kovasti haluaisivat. Globaalin ydinasejärjestyksen perustana on ydinsulkusopimus, joka institutionalisoi jaottelun ydinasevaltioihin ja ydinaseettomiin valtioihin. Ydinasetyrkkyjä pidetään usein ongelmallisina, koska niiden nähdään haastavan olemassa olevaa jakoa ja jopa uhkaavan koko järjestyksen pystyssä pysymistä.
Tutkimukseni kannalta ongelmallisena eivät näyttäydy niinkään Iran ja Pohjois-Korea, joita kutsutaan roistovaltioiksi ja pahan akseliksi. Pikemminkin pyrin kartoittamaan tapoja, joilla me ”lännessä” näemme ja hahmotamme nämä valtiot ja niiden maailmanpoliittisen aseman. Erityisesti tarkastelen niitä tapoja, joihin liittyy nauru ja huumori. Nauraminen jollekin ja jonkun toimijan naurunalaiseksi tuottaminen ovat osa maailmanpoliittista ymmärrystämme.
Arkipäiväinen ymmärrys maailmanpolitiikasta yleisesti ja ydinasetyrkyistä erityisesti on hyvin anekdootin omaista ja sirpaloitunutta. Tällä tarkoitan, että tiedon todenperäisyyttä voi olla vaikea selvittää, mutta kun jotakin “faktaa” tarpeeksi toistetaan, siitä tulee ikään kuin totta. Internet-aikakaudella tieto pirstaloituu entistä enemmän. Tieto kiertää äärimmäisen nopeasti maailman kolkasta toiseen ja monesti jokin tapahtuma saattaa tulla vastaan ensin siitä jo syntyneen parodian muodossa. Juuri tämä aiemmin mainitsemani Iranin ohjuskoe on hyvä esimerkki tapauksesta, jossa sille irvailevat kuvat saattoivat näkyä sosiaalisen median uutisvirrassa jo ennen kuin asiaa koskeva uutinen julkaistiin. Joillekin pilakuvat saattoivat jäädä ainoaksi kosketukseksi koko tapahtumaan.
Lähtökohtanani on, että nettipilakuvat voivat olla tärkeitä kansainvälisen politiikan tutkimuskohteita nykymaailmassa, jossa monet meistä viettävät suuren osan ajastaan tietokoneiden ja älypuhelinten äärellä ja osallistuen sosiaalisen median virtaan. Nettioleilua ja netissä tapahtuvia asioita on tapana pitää tavalla tai toisella ”oikeasta elämästä” irrallisena. Väitän kuitenkin, että netissä tapahtuvilla kohtaamisilla – kohdataan sitten ihmisiä, asioita tai tapahtumia – on merkitystä kansainväliseksi mieltämiemme ilmiöiden kannalta.
Henkilökohtainen on poliittista ja, kuten Cynthia Enloe on todennut, henkilökohtainen on myös kansainvälistä. Väittämä kääntyy myös toisinpäin: kansainvälinen on henkilökohtaista. Toisin sanoen arkipäiväiset tapamme käsittää ja käsitteellistää maailmanpolitiikkaa ovat osa ilmiökenttää nimeltä maailmanpolitiikka. Tutkimani nettipilakuvien välityksellä tapahtuva irvailu Iranille ja Pohjois-Korealle voisivat potentiaalisesti haastaa ja kyseenalaistaa olemassa olevia käsityksiä ydinasetyrkyista ja niiden paikasta maailmassa. Useimmiten irvailu ja naureskelu kuitenkin päätyvät tuottamaan globaalia ydinasejärjestystä uudelleen; ydinasetyrkyt pidetään paikallaan globaalin arvojärjestyksen pahnanpohjimmaisena.
Visuaalinen kollaasimetodologia
Väitöskirjani sijoittuu kansainvälisessä politiikassa sekä feministiseen tutkimusperinteeseen että populaarikulttuurin ja maailmanpolitiikan yhteyksiä hahmottavien keskustelujen kentälle. Väitöskirja on sekä poikkitieteellinen että ”poikkitaiteellinen” yhdistäessään tieteellistä tutkimusta taiteen tekemiseen. Olenkin nimennyt lähestymistapani feministiseksi kollaasimetodologiaksi, sillä visuaalisten kollaasien tekeminen on keskeinen osa tutkimusprosessia. Junk-termi feminismin edessä merkitsee hömppää ja roskaa. Tällä haluan korostaa yhtäältä sellaisiin aiheisiin ja aineistoihin paneutumista, jotka monesti nähdään niin sanotun vakavan tieteen piirissä turhanaikaisina tai liian kevyinä.
Junkin piiriin kuuluvia aiheita voivat olla juurikin nauru ja huumori, joita ei ole vakavasti itsensä ottavan tieteenalan piirissä juurikaan tarkasteltu. Aineistona puolestaan voivat toimia nettipilakuvat ja meemit. Muita mahdollisia hömppä-aineistoja voisivat olla vaikkapa erityisesti naisille suunnattu kirjallisuus (chick-lit) tai romanttiset komediat. Toisin sanoen kirjallisuuden tai elokuvan lajityypit, joita ei pidetä vakavasti otettavina. Toisaalta hömppäfeminismi on myös enemmän kuin tutkimuksellinen ote tai lähestymistapa, se on elämäntapa ja -asenne. Se leikittelee vakavuuden ja huumorin sekä vakavasti otettavuuden ja kepeyden rajoilla pyrkien murtamaan tiukkoja vastakkainasetteluja näiden väliltä.
Olen käyttänyt aineistonkeruumenetelmää, jota kutsun käänteiseksi lumipallomenetelmäksi. Tämä tarkoittaa sitä, että olen kerännyt internetkuvia seuraamalla linkkejä sivuilta toiselle eli käytännössä harrastanut melko tavanomaista nettisurffailua ja poiminut relevantit kuvat talteen. Lisäksi olen poiminut talteen sosiaalisessa mediassa sattumalta vastaan tulleita kuvia ja linkkejä. Metaforinen lumipallo on myös pyörinyt minua kohti, eli olen saanut linkkejä ja vinkkejä ystäviltä ja tuttavilta, jotka tietävät tutkimuskohteeni. Koska aineisto on sattumanvaraista, olen päätynyt käsittelemään sitä kollaasin keinoin sekä käsitteellisesti että visuaalisesti. Käsitteellisesti kollaasi toimii sekä koko työn jäsentäjänä että tieteellisen kirjoittamisen tapana, joka yhdistelee erilaisia tekstityyppejä. Visuaalinen puoli kollaasimetodologiasta on taideteosten tekeminen kerättyjä materiaaleja käyttäen.
Toinen osa materiaalien keruusta visuaalisia kollaaseja varten on kuvahakujen tekeminen Googlella. Näissä kuvahauissa olen hyödyntänyt alustavassa analyysissa esiin tulleita teemoja eli käyttänyt hakusanoina joitakin fraaseja tai käsitteitä. Lisäksi olen tehnyt erilaisia hakuja tutkimuskohteena olevista maailmanpolitiikan toimijoista. Google on keskeinen väline, jos haluaa päästä käsiksi johonkin mitä ”me” arkipäivässä ajattelemme ja siihen mikä ”meitä” näyttäisi kiinnostavan. Muun muassa UN Women on käyttänyt kuvakaappauksia Googlehaun ennakointitoiminnon teksteistä kampanjoinnissaan, osoittaakseen mitä naisista ajatellaan.
Väitän, tai oikeammin toivon, että tekemäni visuaaliset kollaasit voivat tehdä akateemisesta keskustelusta helpommin lähestyttävää muulle kuin akateemiselle yleisölle. Kun akateemisen keskustelun teemoja visualisoidaan leikkisästi kollaasien muotoon, ne voivat herättää uteliaisuutta. Akateemisen yleisön ne puolestaan voivat ainakin haastaa pohtimaan tutkimuksen tekemisen rajoja.
Sukupuolittunut ydinasevarustelu visualisoituna
Väitöskirjassani olevat kollaasit käsittelevät Pohjois-Korean osalta esimerkiksi kulutuskulttuuria, erityisesti luksuskuluttamista sekä julkkiskulttuuria. Pohjois-Korean johtajiin liitetyt erilaiset maskuliinisuudet liittyvät näihin teemoihin ja ovat enemmän tai vähemmän patologisoituja. Riippuen siitä, näyttäytyykö Kim Jong-il tai Kim Jong-un ahneena, yksinäisenä hulluna vai poikamaisena kiusaajana tai kiukuttelijana, myös tulkinnat Pohjois-Korean ydinasevarustelupyrkimyksistä saattavat muuttua. Erilaiset tulkinnat pyrkimysten syistä ja taustoista vaikuttavat myös siihen, miten muut toimijat suhtautuvat Pohjois-Koreaan. Esimerkiksi se neuvotellaanko ja miten neuvotellaan, voi vaihdella sen mukaan millaisena vastapuoli nähdään. Yksinäinen hullu voidaan nähdä eritasoisena uhkana kun lapsellinen kiukuttelija.
Iraniin liittyvät kollaasit avaavat teemoja kuten ohjuskateus, joka on 80-luvulla kehitetty ydinasevarustelua selittävä termi, sekä muita räikeämmin seksualisoituja teemoja, kuten viagra politiikka. Lisäksi Hello Kitty hahmon kautta käsittelen sitä, miten Irania yllä mainitsemani epäonnistuneen ohjuskokeen jälkeen feminisointiin. Erilaiset sukupuolen konstruktiot liitettynä maailmanpoliittisiin toimijoihin, voivat joko lisätä tai vähentää esimerkiksi niiden tuottamaa uhkaa ja siten muuttaa eri toimijoiden välisiä valtasuhteita. Feminisointi esimerkiksi on tehokas tapa saada joku näyttämään ja tuntumaan alempiarvoiselta. Iranille naurettaessa epäonnistuneen ohjuskokeen jälkeen sitä pyrittiin feminisoimaan esimerkiksi Hello Kitty hahmon avulla.
Väitän, että nauru yhdistettynä siihen, miten erilaisia maailmanpolitiikan toimijoita sukupuolitetaan ja seksualisoidaan, vaikuttaa ymmärrykseemme siitä mikä on totta. Tai siihen, mikä näyttäytyy meille totena.
Kun kollaaseissa tuotan kuvalliseen muotoon ydinasevarustelun sukupuolitettua ja seksualisoitua kuvastoa, toivon katsojan oppivan kiinnittämään huomiota näihin teemoihin sekä myös muihin vastaaviin arkipäiväisiin kuvastoihin. Kollaasien avulla voi pohtia kriittisesti sitä, miten nauru saattaa uudistaa ja pönkittää erilaisia valtasuhteita. Sukupuolittuneet ja seksualisoidut kuvastot ja tulkinnat ovat usein tulleet normaaleiksi ja luonnollisiksi. Kuvastojen kriittinen purkaminen on olennaista, kun halutaan tuottaa mahdollisuuksia toisenlaisille maailmoille.
Lisää aiheesta: Särmän väitöskirja Junk Feminism and Nuclear Wannabes – Collaging Parodies of Iran and North Korea
Artikkelikuva: Saara Särmä: Orange Iran (2014)
