Kenen ehdoilla yliopistopolitiikkaa tehdään?

Yliopistojen talous on vaakalaudalla koulutusleikkausten myötä, mutta mullistukset ovat kuitenkin osa jo pidempään jatkunutta kehitystä. Vuonna 2010 voimaan astunut yliopistolaki oli käännekohta.

Yliopistolakimuutosta puolustettiin yliopistojen autonomian lisääntymisellä. Valtiosidonnaisuus näyttäytyi tämän retoriikan mukaan negatiivisena ja yrityssidonnaisuus positiivisena. Onkin tärkeä huomio, ettei sidonnaisuus sinänsä ollut vastustettava asia, vaan valtion rooli. Näillä muodoin kyseessä oli puhtaasti uusliberalistinen uudistus.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tietojen mukaan yliopistouudistukseen liittyneiden yliopistojen keräämien yksityisten pääomasijoitusten valtion vastinrahaan oikeuttaneeksi määräksi tuli 332 miljoonaa euroa vuosina 2008–2013 ja sitä vastaavaksi valtion vastinrahoituksen määräksi suhteella 2:5 muodostui 831 miljoonaa euroa. Yksityisen pääoman keräämisestä palkitaan jo kolminkertaisesti uuden, kesäkuussa 2017 päättyvän varainkeruun tulosten perusteella.

Eniten yritysrahaa keränneet yliopistot palkitaan lisäinvestoinneilla, ja yliopistot hankkivat rahoitusta myös liiketoiminnasta.

Perustuslakimme turvaa tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapauden. Tieteen vapauteen kuuluu muun muassa sen harjoittajan oikeus valita tutkimusaiheensa ja menetelmänsä. Nyt eniten yritysrahaa keränneet yliopistot palkitaan lisäinvestoinneilla, ja yliopistot hankkivat rahoitusta myös liiketoiminnasta, kuten yhä kasvavasta koulutusviennistä ja pääomatuloista. Yliopistot voivat tehdä konkurssin, ja yt-neuvotteluista onkin tullut yliopistojen arkipäivää.

Yliopistot on viimeistään lain myötä asetettu samalle viivalle yritysten kanssa. Yliopistojen rahoitusperustaa oli kuitenkin muutettu tulospainotteiseksi jo aiemmin, ja yliopistoväen erilaiset tutkimustyöstä irralliset raportointivelvollisuudet veivät yhä enemmän yliopistolaisten työaikaa. Silloinen opetusministeri Henna Virkkunen korosti, miten yliopistolaki pelastaa yliopistot.

Henkilöstön virkasuhteet työsuhteiksi

Eräs yliopistolain kouriintuntuvimmista seurauksista on nyt nähty henkilöstön yt-neuvottelujen ja irtisanomisten myötä. Lain 4. luvun 29 §:n mukaan henkilöstön palvelussuhde on työsuhde. Sen nähtiin antavan yliopistoille paremmat edellytykset harjoittaa kannustavaa henkilöstöpolitiikkaa.

Helsingin yliopistossa on tänä keväänä toteutettu kannustavaa henkilöstöpolitiikkaa lain hengessä ja päätetty irtisanoa lähes tuhat ihmistä. Kaikkiaan Suomen yliopistoissa on käyty jo 25 yt-neuvottelut vuoden 2012 jälkeen. Henkilöstön määrä on vähentynyt lähes 4 000:lla.

Helsingin yliopistossa on tänä keväänä toteutettu kannustavaa henkilöstöpolitiikkaa lain hengessä ja päätetty irtisanoa lähes tuhat ihmistä.

Itä-Suomen yliopistossa neuvottelut ovat jo kuudennet ja Tampereen teknillisessä yliopistossa kahdeksannet. Tampereen yliopisto ilmoitti huhtikuun alussa omista yt-neuvotteluistaan.

Yliopiston hallitukseen ulkopuolisia

Alkuperäisen lakiesityksen mukaan hallituksen enemmistö haluttiin yliopistojen ulkopuolelta. Kiintoisaa on, että ulkopuoliset jäsenet haluttiin juuri elinkeinoelämän piiristä; peräänkuulutettu yhteiskuntasidoksen tiivistäminen olisi voinut tarkoittaa esimerkiksi kansalaisjärjestöjen edustusta.

Ehdotettu kokoonpano kuitenkin oli perustuslain vastainen. Suomen kaikkien oikeustieteellisten tiedekuntien dekaanien kannanotto nosti tämän esiin.

Oikeusoppineiden reaktio tuotti lopulta tulosta, ja lakiesitys muuttui perustuslakivaliokunnassa.

Sain kannanoton Turun dekaanilta levitettäväkseni medialle. Vastaanotto tiedotusvälineissä oli erittäin vaisua. Oikeusoppineiden reaktio tuotti lopulta tulosta, ja lakiesitys muuttui perustuslakivaliokunnassa. Tyypilliseksi hallituskokoonpanoksi muodostui yliopistolaisten enemmistö lukemin 60 prosenttia – 40 prosenttia, joka on yleisesti käytössä.

Yliopistolain vaikutuksista opiskelijoille

Lakimuutos mahdollisti opintojen maksullisuuden EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Tätäkin uudistusta perusteltiin kansainvälisyyden ja koulutusviennin lisäämisellä. Viime hallituksen opetusministeri Krista Kiuru esimerkiksi totesi pitävänsä tärkeänä, että esteet suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistymiseltä poistetaan. Paljon vähemmän puhuttiin siitä, miten koulutus tässä retoriikassa mielletään tuotteena siinä missä muutkin teollisuustuotteet.

Monet yliopistot alkavat periä maksuja syksystä 2017 alkaen. Helsingin yliopistossa maksetaan jopa 25 000 euroa lukuvuodelta.

Miksi suomalaiset opiskelijat saisivat vapautuksen lukukausimaksuista?

Perustuslakimme 6 §:n 2 momentti linjaa, ettei ketään ilman hyväksyttävää syytä saa asettaa eri asemaan esimerkiksi kansalaisuuden perusteella. Onkin aiheellista kysyä, miksi suomalaiset opiskelijat saisivat vapautuksen lukukausimaksuista. Päinvastoin, kun yliopistojen rahoitus on yritysrahan lisääntymisen myötä suhdanneherkällä pohjalla, yliopistot alkavat nopeasti katsoa rahoituslähteitä läheltä.

Suomen linjaukset noudattivat yleistä kehitystä. Lakiluonnos mainitsi kymmenen maata, joissa yliopistojen asema on murroksessa tai jo irrotettu valtiosta. Uudistuksilla pyrittiin laajentamaan yliopistojen toimintavapautta. Akateemisten arjessa todellisuus on hyvin erilainen.

Koulutuspoliittisesta aktivismista – opiskelijatoiminnan aika

Yliopistolaki kävi läpi lausuntokierroksen, ja 1.12.2008 mennessä lausuntoja antaneet tahot olivat opetusministeriön mukaan enimmäkseen sitä mieltä, että luonnos on hyvin valmisteltu. Esimerkiksi Helsingin yliopisto katsoi, että yliopistojen ääntä on kuultu kiitettävällä tavalla.

Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi yliopistolain vastainen työ alkoi juuri Helsingistä, yliopistolaisten keskuudesta, ja miksi vastarinnan ytimessä oli ihmisten reaktio siihen, ettei heitä oltu valmistelussa kuultu. Esimerkiksi virkasuhteiden muuttaminen työsuhteiksi sai kritiikkiä, mutta sitä ei noteerattu.

Virallinen keskustelu oli lakia ja sen valmistelua kiittävää myös opiskelijoiden keskuudessa.

Virallinen keskustelu oli lakia ja sen valmistelua kiittävää myös opiskelijoiden keskuudessa. Esimerkiksi Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitus suorastaan kiitti 26.9.2008 antamassaan lausunnossa opetusministeriötä lain valmistelusta yhteistyössä yliopistoyhteisön kanssa.

Ylioppilaskuntien toiminta jatkoi samalla linjalla myös keväällä 2009: Turussa TYY oli huolissaan käytännössä ainoastaan hallitusenemmistön säilymisestä yliopistoyhteisöllä.

Valtakunnallinen opiskelijatoimintaverkosto syntyi tilanteessa, jossa opiskelijat huolestuivat edunvalvojiensa passiivisuudesta.  Yliopistolain vastainen Opiskelijatoiminta levisi vuodenvaihteessa 2008–2009 nopeasti ympäri Suomen.  Sitä pyörittivät pääasiassa opiskelijat, henkilökuntaa oli mukana varsin vähän.

Liike oli poliittisesti sitoutumaton, vaikka vasemmisto-opiskelijat vastasivatkin käytännössä yksin yliopistolain vastustamisesta. Olin itse Turun yliopiston vasemmisto-opiskelijoiden hallituksessa.

Olin alkuvuodesta 2009 aloittanut työt Vasemmisto-opiskelijoiden pääsihteerinä, ja aloin vetää Opiskelijatoimintaa Turussa; järjestin keskustelutilaisuuden, jossa oli puhumassa myös yliopiston professori ja tutkija, ja olin myös päävastuussa mielenosoituksen järjestämisestä 17.2.2009.

Valtakunnallista opiskelijatoimintaa määritti alusta asti yhteistyö; toiminnan samanaikaisuus. Näimme hyvin tärkeäksi, että toimimme kaikissa yliopistokaupungeissa samaan aikaan ja samalla tavalla. Koimme että koordinaatio vahvistaa yhteistä viestiä ja yleinen mielipide saadaan lain vastustajien puolelle.

Suomen yliopistokaupungeissa järjestettiinkin mielenosoitukset samana päivänä, ja ne saivat tilaa mediassa meidän määrittelemällämme tavalla. Opiskelijatoiminnan kevään eräänlainen huipentuma koettiin ”Mustana perjantaina” 13.3., jolloin järjestettiin Helsingissä valtakunnallinen mielenosoitus. Keskustelu kuitenkin tyrehtyi kevään kuluessa ja kesäkuussa 2009 koettiin valtaisa pettymys, kun eduskunta hyväksyi yliopistolain.

Koulutusleikkausten vastaisesta työstä kuluneena vuonna

Valtakunnallinen Koulutuslakkoliike käynnistyi viime syksynä, ja sen toiminnassa on ollut paljon samoja piirteitä Opiskelijatoiminnan kanssa, jos kohta erojakin. Alkusysäyksenä toiminnalle olivat hallituksen koulutusleikkaukset, ja myös virallisen keskustelun reagoinnin hitaus.

Koulutuslakon toiminta oli Opiskelijatoimintaa laajempaa, käsittäen muutkin koulutusasteet yliopiston lisäksi, ja mukana olikin ihmisiä paitsi yliopistoilta, myös opettajia ja päiväkotien henkilökuntaa. Ammattiliittojen edustajia oli myös mukana.

Osallistuin itse Helsingissä viime syksynä valtakunnalliseen liittojen jäsenistön ulosmarssia 1.12. suunnitelleeseen kokoukseen. Ulosmarssi ei toteutunut, mutta ympäri maata järjestettiin tuona päivänä mielenilmauksia.

Haasteena oli ammattiliittojen jäsenistön saaminen mukaan toimintaan laajassa mitassa.

Useiden ammattiliittojen, kuten OAJ:n, johtoportaassa oli kannatusta yhteistyölle liikkeen kanssa. Haasteena oli ammattiliittojen jäsenistön saaminen mukaan toimintaan laajassa mitassa. Se olisi mielestäni ollut täysin keskeistä toiminnan onnistumisen ja sen pitkän tähtäimen vaikutusten kannalta.

Ideaalitilanne olisi, että kritiikki kumpuaisi virallisilta tahoilta. Mikäli vastarinta näyttäytyy pelkästään pienten, epävirallisten ryhmien projektina, se saa suuren yleisön, yliopistolaisista puhumattakaan, vierastamaan toimintaa eikä se tällöin palvele vastarinnan perimmäistä tarkoitusta; sitä, että pohdittaisiin kestäviä vaihtoehtoja nykyiselle koulutuspolitiikalle ja löydettäisiin ne. Voidaan jo itsessään pitää koko vastarinnan marginaalisuutta selittävänä tekijänä, ettei Koulutuslakon toiminta käynnistynyt mistään virallisesta instanssista.

Yliopistojen henkilökuntaa oli mukana toiminnassa, esimerkiksi Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan kaikki professorit näyttivät esimerkkiä ja allekirjoittivat leikkaukset tuominneen kannanoton, joka valmisteltiin Koulutuslakon puitteissa liikkeessä toimineiden yliopistolaisten työnä. Kannanotot aiheesta keräsivätkin satoja henkilökunnan allekirjoituksia.

Yliopistojen ja tieteen tulevaisuudesta

Yliopistojen pelastajaksi mainostettu taloudellinen autonomia tarkoittaa tässä tapauksessa  epävarmaa rahoitusta. Toisaalta väitteet siitä, ettei Suomella ole varaa ylläpitää nykyisenkaltaista yliopistoverkkoa ja korkeakoulutusjärjestelmää, ovat saaneet kovan kolauksen Panama-papereiden myötä.

Sivistyksellä pitäisi olla itseisarvo.

Yliopistojen tehtävä ei ensisijaisesti ole hyödyttää yhteiskuntaa yksinomaan taloudellisin mittarein tarkasteltuna, vaan tuottaa tietoa sen itsensä vuoksi. Sivistyksellä pitäisi olla itseisarvo.

Tällä hetkellä vain kaupallisesti sovellettava tieto ja tutkimusalat määräytyvät arvokkaina. Nykyinen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen haluaa lisätä talouskasvua kehittämällä yliopistotutkimuksen bisnesulottuvuutta. Yksityisten yritysten oikeutettuna päämääränä on tuottaa voittoa. On luonnollista, että yritykset pyrkivät rahoittamaan vain taloudellisesti sovellettavaa tukimusta. Humanistiset, ja yleensä kaupalliselta soveltuvuudeltaan heikot tutkimusalat jäävät kuitenkin tässä kehityksessä nopeasti jalkoihin.

Eva-Liisa Raekallio on turkulainen pätkätyöläinen, kasvatustieteilijä ja aktivisti, joka veti keväällä 2016 jo toisen lukupiirinsä yliopiston asemasta yhteiskunnassa.

Kirjoitus on osa Yliopistokevät 2016 -kirjoitussarjaa.

Lukemista:

Yhteinen yliopisto. Mikko Jakonen & Jouni Tilli (toim.). Tutkijaliitto (2011)
Akateeminen kysymys. Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta. Tuukka Tomperi (toim.). Vastapaino (2009)
Valta, uusi yliopistopolitiikka ja yliopistotyö Suomessa: managerialistinen hallintapolitiikka yliopistolaisten kokemana. Anne Laiho, Reeta Lehto, Annukka Jauhiainen, Arto Jauhiainen, Risto Rinne & Hannu Simola. Suomen Kasvatustieteellinen Seura (2012)

Lisää aiheesta

1 Comments

  1. Hei,

    Jutusta oli jäänyt editointivaiheessa pois mainintani siitä, että Vasemmistoliitto oli poikkeus eduskunnan rintamaan kesällä 2009 kun yliopistolaki hyväksyttiin. Vasemmistoliitto olisi ainoana hylännyt lain.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*