Kohun ja keskustelun välissä

Julkisuuden henkilöt kannabiskysymyksen uudelleenmäärittelijöinä

Lähes puolet nuorista suomalaismiehistä on kokeillut kannabista. Asenteet kannabiksenkäyttöä kohtaan ovat lieventyneet koko 2000-luvun ajan, ja tämä kärjistää ristiriitaa lain ja nuorten käsitysmaailman välillä. Kuva: Flickr (Katheirne Hitt)
Lukuaika: 6 min. 

Nuorten käsitysmaailman ja Suomen lain välillä on jyrkkä ristiriita koskien kannabiksen käyttöä. Miten julkisuuden henkilöt ovat uudelleenmääritelleet kannabiskysymystä vasten vallitsevaa huumausainepolitiikka?

Lähes puolet nuorista suomalaismiehistä on vähintään kokeillut kannabista. Osuus on hieman suurempi kuin saman ikäluokan naisilla.

Huumausainelain silmissä Suomessa on siis puolirikollinen nuori sukupolvi, minkä lisäksi käytön, kotikasvatuksen ja sallivampien asenteiden tiedetään olevan muutenkin kasvussa erityisesti nuorissa ikäluokissa. Aiheen koskiessa erityisesti miehiä on kannabis myös sukupuolikysymys.

Kannabis on Suomen huumetilanteessa oma lukunsa, sillä muutos ei ole heijastunut muihin huumausaineisiin, joihin suhtaudutaan edelleen tiukasti. Kaikkiaan viimeaikaista tilannetta on leimannut nimenomaan kannabiksen yleistyminen.

Havainto kärjistää ristiriitaa lain ja nuorten käsitysmaailman välillä. Kehitys on liikkunut tähän suuntaan kutakuinkin koko 2000-luvun ajan.

Tässä suhteessa harjoitetun politiikan voidaan perustellusti katsoa epäonnistuneen. Mikäli kehitys näyttää jatkuvan, huumausainepolitiikka on kannabiksen suhteen määriteltävä uudelleen jo lähivuosina. Periaatteellista keskustelua linjan muuttamisesta ei voi sivuuttaa, jos kannabiskysymykseen halutaan vastaus – mistä se ratkaisunsa sitten hakeekaan.

Vallitseva järjestys ajautui törmäyskurssille nuorissa ikäpolvissa vahvistuneen käsitystavan kanssa, jossa erityisesti kannabikseen suhtaudutaan sallivammin.

Muualla Euroopassa ja maailmalla sallivampi suhtautuminen on saanut tuulta alleen. Esimerkkejä löytyy tarvitsematta katsoa Pohjoismaita kauemmaksi. Keskeisin lienee Kööpenhaminan kaupungin toivoma kokeilu kannabiksen laillistamisesta. Vielä huomattavampia tapauksia viime vuosina ovat kannabiksen täysimittainen laillistaminen nyt jo neljässä Yhdysvaltojen osavaltiossa sekä Uruguayssa.

Suomessakin lakia on yritetty muuttaa. Vuonna 2014 kansalaisaloite kannabiksen dekriminalisoimiseksi sai merkillepantavat, mutta kerääjilleen ilmeisen pettymykselliset hieman yli 20 000 nimeä.

Suomen vallitsevasta huumausainepolitiikasta voidaan puhua niin kutsuttuna ”kahden raiteen mallina”, mikä tarkoittaa yritystä sulauttaa tavoite haittojen vähentämisestä perinteiseen rangaistuspolitiikkaan. Murrosta huumausainepoliittisessa ideologiassa ei kuitenkaan ole nähty. Useimmin huumausaineet vaikuttavat nousevan yksittäisten poliitikkojen kiinnostuksen kohteeksi vallitsevaa, lain kieltoon perustuvaa politiikkaa myötäillen.

Muutosta ilmassa

Ensimmäisenä eduskuntapuolueena vihreät otti kesällä 2014 kannabiksen dekriminalisointia puoltavan kannan nuoriso– ja opiskelijajärjestönsä aloitteesta. Kysymys vaikuttaakin kiinnostavan punavihreää poliittista nuorisoa, sillä Vasemmistonuoret puolestaan haluaa laillistaa kannabiksen valtion omistamiin myymälöihin ja tuki mainittua kansalaisaloitetta.

Toistaiseksi muulta poliittiselta kentältä ei ole kuulunut vastakaikua yksittäisiä kommentteja lukuun ottamatta, joskin niitäkin on aika ajoin esitetty.

Vaatimukset huumausainepolitiikan uudelleensuuntaamisesta ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Nykyisyydelle merkityksellisimpiä ovat uudelleenmäärittely-yritykset vuosituhannen taitteessa, koska silloin vallitseva politiikka vasta muotoiltiin.

Analysoin tekeillä olevassa pro gradussani Suomen huumausainepolitiikkaa kannabiksen näkökulmasta sekä poliitikkojen tekemiä kannabiskysymyksen uudelleenmäärittely-yrityksiä ja niiden synnyttämiä reaktioita. Näin aukeavasta näkökulmasta voidaan arvioida kannabispolitiikan rintamalinjoja ja rajanvetoja, eli kannabiskysymyksen olemusta ja kehitystä Suomessa.

Politiikka ei kuitenkaan ole vain poliitikkojen yksinoikeus. Tässä tekstissä tarkastelen puheenvuoroja, joissa muut julkisuuden henkilöt kuin poliitikot tekevät vallitsevasta politiikasta ja käsitystavasta poikkeavia kannabiskysymyksen uudelleenmäärittelyjä. Aineistona on käytetty Ilta-Sanomien artikkeleita vuosilta 1995–2006.

Julkisuuden henkilöt ovat kommenteissaan sikäli mielenkiintoisia poliittisia toimijoita, että he viestivät julkisuuden ja heille sälytetyn vastuun paineessa. Julkisen keskustelun areenoilla puhujan tunnettuus kasaa painoarvoa hänen sanomalleen, joten julkisuuden henkilöiden puheenvuoroja on pidettävä huomionarvoisina poliittisina viesteinä kannabiskysymyksessä.

Hiljaista hyväksyntää 1990-luvulla

1990-luvulla kannabikseen liittyvän median ”kertomuksen” perustyyppi kertoi useimmiten huumausaineongelmasta. Vallitsevasta käsityksestä poikkeavat kommentit näyttävät olleen epätavallisia.

Keväällä 1995 kolmen hasiskilon salakuljetusyrityksestä tullissa pysäytetty viihdetaiteilija Rele Kosunen sekä joulun alla 1996 kiinni jäänyt jääkiekkoilija Jere Karalahti tulivat lopulta itse julkisuuteen ja puhuivat ilmeisen ongelmiin ajautuneina miehinä.

Kosunen selitti ryhtyneensä tekoon elämänkriisissä uhkailtuna ja painostettuna. Lähinnä hasista, mutta myös kovia huumausaineita käyttänyt Karalahti puolestaan arvioi kiinnijäämisen olleen hänelle hyväksi. Marraskuussa 1997 hasiksen maahantuontiin osallistunut näyttelijä Turo Pajala kertoi niin ikään joutuneensa huumeliigan pihtiotteeseen kuitatakseen marihuanavelkansa.

Miesten puheista jää kuitenkin epäselväksi, missä määrin he pitivät tai olivat pitämättä kannabiksen käyttöään itsessään ongelmallisena. Tavallisesti ”kertomusta” olivat äänekkäimmin määrittelemässä kaikenlaiset muut tahot kuin asianomainen itse.

Tuona aikana nuorten suhtautuminen kannabikseen muuttui sallivammaksi. Kokeilut yleistyivät ja niistä joutuivat tilille myös julkisuuden henkilöt, kuten vuoden 1996 euroviisuedustaja Jasmine, joka kuittasi asian toimittajaa myötäillen nuoruuden ajattelemattomuutena.

Kannabiskansan edustajat uudella vuosituhannella

Paikoin 2000-luvun puolella julkisuuden henkilöt uskaltautuivat poikkeamaan radikaalistikin vallitsevasta puhetavasta.

Jäädessään kiinni vuonna 2002 Anne Pohtamon 20-vuotias poika, malli Jesse Hietanen, ilmaisi katumustaan, mutta totesi pitävänsä kannabista verraten vaarattomana ja painotti jo joidenkin Euroopan maiden tajunneen tämän ja ”laillistaneen” kannabiksen. Hietanen viitannee (kuten ajan puhetapaan kuului) ”laillisuudella” siihen, ettei kannabiksesta rangaista.

Hasiksen käyttörikoksesta syytettynä ollut edellisvuoden Miss Suomen perintöprinsessa Susanna Tervaniemi, 24, harjoitti niin ikään katumusta, mutta sanoi vastaavasti, ettei pidä kannabista huumeena vedoten sen yleisyyteen ja ominaisuuksiin muihin aineisiin verrattaessa. Nainen myös kertoi avoimesti käyttäneensä kannabista satunnaisesti ja vastustavansa jyrkästi kovia aineita.

Kannabiskohut jatkuivat, kun kesän 2003 Pori Jazzeilla englantilainen Jamiroquai väitetysti poltteli jointtia lavalla ja ylisti kannabista, minkä lisäksi nuori suomalaisräppäri Paleface, 25, jäi kiinni pilvestä.

Kärynneistä edeltäjistään erottuen Paleface ei kertonut katuvansa, selitellyt tai pyytänyt anteeksi. Räppäri ei uskonut käryn vaikuttavan hänen asemaansa esikuvana, koska asiassa ei ollut nuorille mitään vierasta. ”Mä edustan tuhansia ihmisiä tässä”, hän linjasi.

Juuri nuoret muusikot ovatkin olleet puheissaan rohkeimpia. Vuonna 2005 reggaelaulaja Jukka Poika, 24, kertoi varsin kiihkottomasti jättävänsä toistaiseksi vuosien aktiivisen kohtuukäytön ja pysyi linjassaan, että käyttö on jokaisen oma asia.

2006 kommentoimassa oli Emma-ehdokkaaksi noussut rap-artisti Asa, 26, jonka toisen henkilön kanssa jakamastaan hotellihuoneesta poliisi löysi kannabistuotteita, vesipiippuja sekä pienen määrän kokaiinia. Asa selitti kokaiinin tulleen muualta ja kiisti kovien aineiden käytön, mutta myönsi avoimesti kannabistuotteiden ja bongien kuuluvan hänelle. Räppäri myös kertoi kasvattaneensa marihuanan itse, välttyäkseen kosketukselta huumevälittäjiin.

Rajanvetoa sallitun ja sanktioidun välillä

Vuosituhannen taitteessa kannabista koskevaan julkiseen keskusteluun liittyi voimakkaita odotuksia ja selväpiirteisiä rajanvetoja, mikä ilmenee esimerkiksi katumusrituaaleissa. Taustalla häilyi käsitystapa, jossa kannabis kytkettiin tiiviisti laajaan huumausainekysymykseen ja siihen liittyviin äärimmäisiin ongelmiin.

Käsitystavalla oli tukeva jalansijansa myös julkisuuden henkilöiden parissa, mistä ovat osoituksena monet tunnettuja kasvoja keränneet huumeiden vastaiset kampanjat ja tapahtumat. Vallitsevaa käsitystä mukaileva julkinen esiintyminen oli vaivatonta ja myönteisen julkisuuden muodossa palkittua.

Rajoja hätyyttelemättä esimerkiksi menneisyyden kannabiskokeilu on saatettu myöntää, kuten joidenkin poliitikkojen tavoin mallipoikansa kohussa nähnyt Anne Pohtamo sekä Frederik tekivät. Radikaalisti poikkeavien mielipiteiden ilmaiseminen on kuitenkin sisältänyt riskin.

Esimerkiksi Tervaniemen tapauksessa jo kiinni jäämisellä oli välitön sanktioitu seuraus työn menettämisen muodossa, minkä lisäksi hän koki leimautuneensa median syynissä. Keskustelun rajoja on koeteltu, mutta ”kertomuksen” määrittämiseen ovat yhä osallistuneet monet toimijat.

Vallitseva järjestys ajautui törmäyskurssille nuorissa ikäpolvissa vahvistuneen käsitystavan kanssa, jossa erityisesti kannabikseen suhtaudutaan sallivammin.

Liberaalit asenteet ja yleistynyt käyttö eivät kuitenkaan itsessään raivanneet julkisuuteen tilaa, jossa kannabiksesta puhuttaisiin vapaasti. Niinpä kannabiskysymyksen uudelleenmäärittelyjä tehtiin tavallisesti kiinni jäämisen seurauksena, jolloin julkisuuden henkilöt joutuivat tasapainoilemaan kohun ja keskustelun välillä.

Yhteiskunnassa on paineita, jotka tulevat nostamaan kannabiskysymyksen taas aika ajoin silmiemme eteen.

Siitä huolimatta esitettiin varsin rohkeitakin kommentteja, jotka muuttivat odotuksia ja työnsivät julkisuudessa sallitun ja sanktioidun välistä rajaa lähemmäksi nuorten omaa kannabiskäsitystä. Nuoret tähdet eivät enää hiljaisesti hyväksyneet median heille tarjoamaa roolia ja tulkintaa kannabiksen käytöstään, vaan ottivat julkisuuden hallinnan omiin käsiinsä. Näkyvässä paikassaan heillä oli erityinen mahdollisuus tehdä painaviakin puheenvuoroja ja näyttää siltä, että tätä mahdollisuutta on myös haluttu tilaisuuden mukaan käyttää.

Kannabis puolirikollisen sukupolven 2010-luvulla

Nykyisin kannabis on normalisoitunut ja hyväksytty ilmiö tietyissä alakulttuureissa ja ihmisryhmissä. Esimerkiksi hiphopkulttuurin käsitystapa on siltä osin ristiriidassa vallitsevan lain kanssa ja räppärit ovatkin olleet yhä aktiivisia kannabiskysymyksen uudelleenmäärittelijöitä.

Vallitsevaa käsitystä oli haastamassa esimerkiksi Juju Ylen Kannabis–illassa vuonna 2014. Nimeään myöten kannabiksesta ammentava Pajafella on puolestaan ihmetellyt iltapäivälehtien kirjoittelua amerikkalaiskollegansa Wiz Khalifan Blockfest-esiintymisestä kesällä 2015: ”Hiisasin itsekin lavalla siellä Blockfesteillä, eikä siitä mitään kohua noussut”.

Urheilun maailmassa kannabis on sen sijaan edelleen herkkä aihe ja kohun lähde. Jääkiekkomaalivahti, Kokkolan Hermeksen Richard Ullberg, 22, puhui syksyllä 2015 peittelemättä suhteestaan kannabikseen. Urheilija kuvasi kannabiksen vaikuttaneen myönteisesti henkiseen kasvuunsa ja määritteli itsekin viestinsä poliittiseksi kannanotoksi.

Seura tuomitsi jyrkästi miehen puheet ja vakuutti pyrkivänsä tarjoamaan tälle ”tarvittavan ammatillisen avun ja tuen”. Linja muistuttaa Karalahden tapausta, kun HIFK vakuutti auttavansa pelaajaansa, joskin Ullbergin tapauksessa ei ole viitteitä siitä, että tämä apua edes tarvitsisi. Hieman yli viikon kuluttua maalivahdin sopimus purettiin.

Jo pari vuotta aiemmin kannabis oli hätkähdyttänyt jääkiekossa, kun kahden kannabiksesta dopingtestissä kärynneen leijonan uutisoitiin pelanneen maajoukkueessa keväällä 2012. Kiekkoleijonien kannabiskohussa merkillepantavaa on se, että päävalmentaja Jukka Jalonen myönsi tienneensä pelaajien kannabiksen käytöstä. Jalosen lausuntoa sitten korjattiin Jääkiekkoliiton tiedotteessa, jossa tämän kerrottiin kuulleen vain huhun kärystä.

Myönnettyä on vaikea ottaa takaisin, joten on pidettävä mahdollisena, että Jalonen ei tosiasiassa yksinkertaisesti pitänyt kannabiksen käyttöä tuomittavana. Jääkiekkoliiton julkisuuden hallinnasta tapauksen päälle jäi kuitenkin sumentava verho, eikä varmuudella voi todeta miten asiat oikeasti etenivät.

Siinä missä kannabis näyttää edelleen sisältävän voimakkaan kielteisen leiman urheilun piirissä, on siitä puhuminen sallitumpaa toisaalla. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Nyt-liite on viime vuosina kysynyt monien julkisuuden henkilöiden kantaa kannabiksen laillistamiseen ”KukaNyt”-haastatteluissaan, joissa asiaa on kommentoitu varsin varauksettomasti.

Kannabis on monessa suhteessa yhä tabu, jonka rikkomisella on ankara seuraus, kun taas toisissa yhteyksissä julkinen keskustelu ei ole enää juurikaan kontrolloitua.  Suomalaisessa kannabiskysymyksessä on vielä paljon puhumatta, eikä aihetta voi vaieta piiloon. Yhteiskunnassa on paineita, jotka tulevat nostamaan kannabiskysymyksen taas aika ajoin silmiemme eteen.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*