Pohjoismaisten puolustusministereiden kirjoitus pohjoimaisesta puolustusyhteistyöstä ja Venäjän ulkoministeriön vastine sille nostattivat Suomessa ryöppyävän keskustelun. Mitä kohu kertoo Suomen turvallisuuspoliittisesta johdosta ja suhteista?
Pääsiäispyhien jälkeen Nato ja turvallisuuspolitiikka ponnahtivat jälleen agendalle. Carl Haglundin (r.) yhdessä muiden pohjoismaisten puolustusministerien kanssa allekirjoittama turvallisuuspoliittinen kirjoitus julkaistiin perjantaina 10.4. norjalaisessa Aftenpostenissa ja lauantaina muun muassa Dagens Nyheterissä ja Hufvudstasbladetissa. Helsingin Sanomat julkaisi epävirallisen suomennoksen 12.4.
Millaisen vastaanoton puolustusministerien kirjoitus on saanut ja miten reaktiot vastaavat kirjoituksen sisältöä? Mitä kirjoituksen julkaisemisen aiheuttama kohu kertoo Suomen turvallisuuspoliittisesta johdosta ja suhteista?
Venäjä-vastainen provokaatio?
Venäjän ulkoministeriö kommentoi tuoreeltaan ja ärtyneenä pohjoismaisten puolustusministerien kirjoitusta. Venäjä tulkitsi kirjoituksen olleen yhteispohjoismainen aggression osoitus Venäjää vastaan kahdella tavalla. Ensiksi he pitivät yhteispohjoismaalaisen puolustusyhteistyön tiivistymistä historiallisena jatkumona, mutta arvioivat sen muuttuneen aiemmasta poiketen Venäjän vastaiseksi toiminnaksi. Toiseksi Venäjä katsoo, että Suomi ja Ruotsi ovat siirtymässä yhteistyön varjolla pois liittoutumattomuuden tieltä voimakkaasti kohti Natoa.
Venäjän tulkintaa ei voi pitää yllätyksenä, onhan maan poliittinen johto nähnyt Euroopan unionin maat vastapuolena itselleen erityisesti Ukrainan kriisin myötä. Pääministeri Alexander Stubb (kok.) suhtautui tuoreeltaan venäläisten kannanottoon tyynesti ja peräänkuulutti malttia. Hänen mukaansa Suomi tekee jatkossakin turvallisuuspoliittiset valintansa itsenäisesti eikä venäläisten kommenteista tule provosoitua.
Tutkijat pitivät kirjoitusta uudentyyppisenä pohjoismaisen puolustusyhteistyön linjauksena. Professori Hanna Ojasen mukaan Venäjä ei ole aiemmin ollut yhtä selvästi pohjoismaisen puolustusyhteistyön vaikuttimena. Aleksanteri-instituutin Markku Kivisen mukaan pohjoismaiset puolustusministerit provosoivat Venäjää itse omalla kirjoituksellaan, jossa Pohjoismaita vedetään ”lähemmäs ikään kuin Ukrainaa.”
Tiivistyvää yhteistyötä, ei pullistelua
Tiukimpien kommenttien perusteella puolustusministerien teksti oli eräänlainen Suomen ja Ruotsin Nato-tien viimeisten lukkojen avaus, jopa provokatiivinen askel Pohjoismaiden Venäjä-politiikassa. Mistä puolustusministerit siis kirjoittivat?
Kirjoitus on pitkälti toteava, ei missään nimessä hyökkäävä tai provokatiivinen teksti Pohjoismaiden puolustusyhteistyön tiivistämisestä. Kirjoituksen alussa viitataan Krimin laittomaan miehitykseen ja Ukrainan tapahtumiin ja todetaan Venäjän toimien olevan suurin haaste eurooppalaiselle turvallisuusjärjestykselle (den största utmaningen mot den europeiska säkerhetsordingen). Hanna Ojasen kommenteissaan viittaamaa keppiä tarjotaan toteamalla, että uuteen normaalitilaan (ett nytt normalläge) täytyy sopeutua, eikä voida ajatella asioiden olevan ennallaan (business as usual).
Puolustusministerit kertaavat lyhyesti Venäjän toiminnan aiheuttavan epävakautta Itämeren alueella ja toteavat maan toiminnan pyrkivän aiheuttamaan erimielisyyksiä sekä maiden välille että EU:n ja Naton kaltaisten organisaatioiden sisälle (ryska — politiska manövrerandet syftar till att så split mellan länder och inom — EU och Nato). Venäjää syytetään toki melko suoraan epävarmuuden lisäämisestä myös Itämeren alueella, mutta todennettavien esimerkkien, kuten sotilaslentokoneiden pimeiden lentojen, kautta.
Puolustusministerit viittaavat Arvidsjaurin tapaamiseen, jossa he ovat sopineet parantavansa pohjoismaista yhteistyötä lähialueiden turvallisuustilanteen seuraamisessa. Kirjoituksessa luodaan kuvaa tiivistyvästä pohjoismaisesta yhteistyöstä sotilaskoulutuksessa, harjoituksissa, hankinnoissa ja tiedonjakamisessa.
Natoon viitataan kirjoituksessa yhteistyökumppanina ja korostetaan pohjoismaisen yhteistyön tiiviyttä perustavista puolustuksellisista eroista huolimatta. Toisin kuin mediakohun ja Venäjän vastalausunnon perusteella voisi olettaa, kirjoitus ei ole Nato-kannanotto.
Päinvastoin, se vahvistaa Suomen ja Ruotsin parin vuosikymmenen puolustuspoliittisen linjan yhden peruskiven – kansainvälisen yhteistyön Naton kanssa. Kirjoitus toteaa, että pohjoismainen yhteistyö täydentää EU:n ja Naton piirissä tehtävää turvallisuuden vahvistamista. Näin yhteispohjoismaista yhteistyötä voi pitää loogisena jatkumona kahdenväliselle toiminnalle Ruotsin kanssa.
Vaalisoppa kiehuu – kuka johtaa turvallisuuspolitiikkaa?
Kohu kertoo enemmän suomalaisen turvallisuuspolitiikan johtajuusvajeesta tai ainakin työnjaon epäselvyydestä. Ehkä se voi kertoa jotain myös luottamuksesta eri toimijoiden välillä. Puolustusministeri Haglund ei informoinut kirjoituksesta etukäteen tasavallan presidenttiä tai ulkoasiainvaliokuntaa. Myöskään puolustusvaliokunnalla ei ollut kirjoituksesta mitään ennakkotietoa.
Vaalien ollessa aivan kulman takana Haglundin toimia on näyttävästi kritisoitu. Perussuomalaiset valiokuntapuheenjohtajat Jussi Niinistö ja Timo Soini ovat todenneet, että Haglundin arviointikyky petti tilanteessa ja hänen olisi pitänyt informoida muuta poliittista johtoa ennen kirjoituksen julkistamista.
Sekaannus turvallisuuspoliittisessa viestinnässä ei ole Suomessa uusi ilmiö. Tuoreessa muistissa on Ämarin lentoharjoitukseen liittynyt kohu, joka johti presidentin harvinaiseen tiedotustilaisuuteen siitä, ettei hän tiedä asiasta yhtään mitään. Presidentti Sauli Niinistö on kommentoinut asiaa lyhyesti ja esittänyt, että asiasta olisi ollut hyvä keskustella ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa.
Kiristynyt kansainvälispoliittinen tilanne on saanut suomalaiset poliitikot ja median varpailleen. Venäjään ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä kysymyksiä seurataan mikroskoopilla, pieneenkin epäloogisuuteen tai ristiriitaan tartutaan. Voi pitää sikäli huolestuttavana, että Suomen poliittisessa johdossa näyttää olevan tällaisia epäloogisuuksia ja ristiriitoja.
Monenlaiset spekulaatiot ja teoriat ovat mahdollisia, kun yhteistä luottamusta ei ole. Julkisuudessa on jälleen saatu kuva siitä, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on useammat rattaat eikä karavaani tunnu olevan kenenkään hallinnassa. Tällaisessa tilanteessa kohut voivat paisua suuriin mittasuhteisiin, jolloin alkuperäinen kysymys on vaarassa unohtua.
Mitä puolustusministerien kirjoitus kertoo?
Ja juuri niin on käymässä nytkin. Pohjoismaisten puolustusministerien kirjoituksen sisältö uhkaa jäädä keskustelussa sivurooliin. Toimittaja Unto Hämäläinen kysyi Perässähiihtäjä-blogissaan 13.4., mitä puolustusministerien kirjoitus kertoo.
Kirjoitus ei kerro Suomen ja Ruotsin Nato-tien lanaamisesta, sillä kirjoitus korostaa puolustusratkaisuiden erilaisuutta (med utgångspunkt i olika organisationstillhörigheter) ja Naton roolia yhteistyökumppanina (inom ramen för EU och Nato). Pelkästään tekstin lukemalla ei voi sanoa, että Suomen tai Ruotsin turvallisuuspolitiikassa olisi tapahtunut mitään suuria muutoksia. Pohjoismaisen yhteistyön tiivistämistä kuvailtiin jo vuoden 2012 selonteossa, ja kirjoitus on enemmän vastaus lisääntyneelle epävakaudelle lähialueilla.
Kyse ei ole vain Venäjästä, vaan myös esimerkiksi Isisin vaikutuksesta sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen. Kirjoitus esittää pohjoismaisen mallin vastauksena tähän epävakauteen eikä toimi minkäänlaisena provokaattorina. Se ei ole proaktiivinen, vaan pikemminkin reaktiivinen kirjoitus.
Julkaisemisen ajoitus vaalien alla lienee sekin enemmän sattumaa kuin tarkkaan harkittua poliittista peliä Haglundilta. Tuoreiden reaktioiden pohjalta on hankala nähdä, kuinka kirjoituksen julkaiseminen olisi ainakaan edesauttanut RKP:n vaalikampanjaa.
Eniten kirjoitus – ja eritoten mylly sen ympärillä – kertovat siitä, että Suomen turvallisuuspoliittisessa johdossa vallitsee jonkinasteinen luottamuspula ja sekaannus. Toimijoilla ei ole tietoa toistensa tekemisistä ja karavaanilta tuntuu puuttuvan johtaja. Tällainen sekavuus ruokkii epävarmuutta Suomen turvallisuuspoliittisen linjan perusteista.
Erityisen vaikeaksi näyttää muodostuvan suhde Natoon ja muihin Pohjoismaihin, vaikka molemmat ovat jo pitkään olleet Suomen keskeisiä yhteistyöryhmittymiä. Keskustelua turvallisuuspolitiikasta ei pidä vaimentaa, mutta viralliset linjanvedot pitäisi esittää selkeämmin ja yksituumaisemmin.
Korjaus 13.4.2015 19:48: Lisätty linkki presidentti Niinistön kommentista.
