Suomi lobbasi metsänsä alelaariin

Ilmasto- ja biodiversiteettisopimusten täytäntöönpano vaatii, että päästöjä ja resurssienkulutusta vähennetään ja raaka-aineiden käytön todelliset ympäristövaikutukset huomioidaan täysimääräisesti.

Perinteinen puurakentaminen on Suomessa henkitoreissaan. Hirsiveistäjiä edustava Hirsitaito-yhdistys on jo pitkään pyrkinyt herättämään keskustelua siitä, että metsien maasta on lähes mahdotonta saada nykymääräysten mukaisten asuinrakennusten toteuttamiseen soveltuvaa latvaläpimitaltaan yli 40-senttistä puuta.

Myös vanhojen puurakennusten, kuten puukirkkojen, peruskorjauksiin on hyvin vaikea löytää alkuperäistä vastaavaa puutavaraa. Monet alan yritykset ovat joutuneet lopettamaan toimintansa puun saatavuusongelmien takia.

Vielä 1990-luvulla metsälaki ja metsänhoitosuositukset edellyttivät tasaista ikäluokkajakaumaa ja päätehakattavalta mäntymetsältä keskimäärin yli sadan vuoden ikää.

Kun vielä 1990-luvulla metsälaki ja metsänhoitosuositukset edellyttivät tasaista ikäluokkajakaumaa ja päätehakattavalta mäntymetsältä keskimäärin yli sadan vuoden ikää, nykyinen metsälaki sallii päätehakkuun minkä ikäisessä metsässä tahansa. Talousmetsän keskimääräinen kiertoaika onkin lyhentynyt ja metsät nuorentuneet reippaasti. Muutos näkyy selvästi kaikkialla Suomen luonnossa.

Suomalaiset ja kansainväliset tutkijaryhmät ovat jo vuosien ajan pyrkineet nostamaan esiin suomalaisen metsäpolitiikan riskejä, mutta tutkimusraportit ja julkilausumat ovat kaikuneet kuuroille korville. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan kanta metsäbiomassojen kestävyystarkasteluun seurasi kuitenkin tutkimuksen valtavirran näkemystä.

Myös tutkimusyhteisön viesteissä on ristiriitoja. Luonnonvarakeskuksen (LUKE) johto on antanut julkisuudessa ymmärtää, että heillä tehty tutkimus tukee puun käytön lisäämistä. LUKEn syyskuun alussa järjestämässä puun käytön ilmastovaikutuksiin keskittyneessä seminaarissa ei kuitenkaan tullut esille tutkimustietoa, joka puoltaisi hakkuiden lisäämistä.

Ei tukea hakkuiden lisäämiselle

Tilaisuudessa esitellyissä malleissa ja laskelmissa jo nykyisen hakkuutason ylläpitämisen todettiin estävän metsien ikäluokkarakenteen tasapainottumisen ja heikentävän metsien hiilinielua ainakin seuraavien 20–30 vuoden ajan. Biotalousstrategian mukaiset lisähakkuut kiihdyttäisivät entisestään negatiivista kehitystä.

Jo nykyisen hakkuutason ylläpitämisen todettiin estävän metsien ikäluokkarakenteen tasapainottumisen ja heikentävän metsien hiilinielua.

Seminaarissa LUKEn pääviestinä voidaan pitää professori Jari Hynysen näkemystä, että lisääntyvien hakkuiden puustopääomaa pienentävä vaikutus tulee kompensoida puun kasvua nopeuttavilla laajoilla toimenpiteillä, kuten lannoituksella ja metsämaan muokkauksella, ja nopeakasvuisemmiksi jalostetuilla puulajikkeilla. Puutuoteteollisuus onkin jo siirtänyt painopisteensä nopeasti kasvavan pikkutukin käyttöön erilaisissa liimapuutuotteissa.

Esitetyt keinot metsien kasvun lisäämiseksi sisältävät lukuisia epävarmuustekijöitä. Lisäksi metsänhoidon intensiteetin nosto ja voimakkaasti jalostettujen lajikkeiden käyttö vaarantavat ajatuksen suomalaisen metsänhoidon luonnonmukaisuudesta ja vievät kohti plantaasimaista puuntuotantoa.

Teollisuus ei tunnista metsien arvoa

Pariisin sopimus ja Euroopan unionin ilmastotavoitteet edellyttävät sekä päästöjen nopeaa vähentämistä että hiilinielujen ja -varastojen maksimoimista. Nostamalla hakkuutasoa ja tehostamalla puuntuotantoa kuitenkin todennäköisesti lisätään hiilipäästöjä samalla, kun heikennetään hiilen sidontaa ja monimuotoisuutta.

Sen sijaan metsien kiertoaikojen pidentäminen keskimäärin sadan vuoden tasolle tuottaisi kokonaisvaltaisen ratkaisun monimutkaiseen ongelmavyyhtiin. Kiertoajat ovat keskeisin tekijä ilmaston, biodiversiteetin ja monipuolisen biotalouden raaka-ainetarpeiden kannalta. Metsien järeytyminen kasvattaa lähivuosikymmeninä oleellisesti metsien hiilinielua ja etenkin niiden biomassaan ja maaperään kertyvää hiilivarastoa.

Metsien kiertoaikojen pidentäminen keskimäärin sadan vuoden tasolle tuottaisi kokonaisvaltaisen ratkaisun monimutkaiseen ongelmavyyhtiin.

Järeän tukkipuun kasvattaminen tuottaa myös metsänomistajalle parhaat tulot. Metsätuotteiden jalostusasteen nosto, pitkäkestoisten puutuotteiden valmistus ja laadukkaan puurakentamisen suosiminen voivat parantaa metsäalan työllisyyttä. Metsäenergian käytön painopiste kannattaisi siirtää muiden vähäpäästöisempien uusiutuvien energioiden tuotannon vaihtelujen tasaamiseen.

Metsien kyky niellä ja varastoida hiiltä sekä ylläpitää monimuotoisuutta ovat nousemassa lähitulevaisuudessa erittäin merkittäväksi lisäarvotekijäksi. Ilmastotavoitteiden keinovalikoiman laajenemisen uskotaan lähivuosina synnyttävän ansaintalogiikan myös näille palveluille.

Metsäteollisuuden edunvalvojat ovat viime kuukausina toitottaneet, että muut EU-maat eivät ymmärrä metsien käytön perusasioita, koska niillä ei ole omia metsävaroja tai metsäteollisuutta. Tämän kauemmas faktoista on vaikea edetä. Suomen linjaa vastustaa erityisesti Saksa, jolla on Suomea suuremmat metsävarat ja metsäsektorin liikevaihto.

Lobbaus metsäluonnon alennusmyynnin jatkamiseksi voi antaa vain hiukan lisäaikaa.

Kun juhlitaan metsäteollisuuden etua myötäilevää Euroopan parlamentin päätöstä, on hyvä muistaa, että päätöksen myötä päästövähennyspaine siirtyy muille teollisuuden ja yhteiskunnan sektoreille. Erävoitoksikin nimetty ratkaisu ei poista riskiä hakkuutason nostoon pohjaavilta biotalousinvestoinneilta.

Monien tutkijoiden ja metsänomistajien mielestä keskeisenä esteenä tulevaisuuden ennakoinnille on halpojen raaka-aineiden varaan rakentuneen sellu- ja paperiteollisuuden ja puuenergian tuottajien uudistumiskyvyttömyys. Lobbaus metsäluonnon alennusmyynnin jatkamiseksi voi antaa vain hiukan lisäaikaa. Ilmasto- ja biodiversiteettisopimusten täytäntöönpano vaatii joka tapauksessa, että päästöjä ja resurssienkulutusta vähennetään ja raaka-aineiden käytön todelliset ympäristövaikutukset huomioidaan täysimääräisesti.