Trumpin nousun syyt ja seuraukset

Yhdysvaltain 70 vuoden ajan johtama liberaali kansainvälinen järjestys on kriisissä, mutta mitkä ovat kriisin syyt ja seuraukset?

Todistin äskettäisellä käynnilläni Yhdysvalloissa, miten politiikkaa palveleva ja akateemisempi tutkimus hakee otetta suureen muutokseen ja Donald Trumpin hallituksen aikeisiin.

Johtava maltillisen liberaali ajatushautomo Brookings-instituutti julkisti Washingtonissa vuoropuhelun avaukseksi Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikan linjauksen. Sen takana ovat molempiin valtapuolueisiin kuuluvat kokeneet ja arvostetut asiantuntijat.

Tietäen ehdotustensa torjuvan Trumpin esittämiä avauksia raportin kirjoittajat myöntävät, että Yhdysvaltain ulkopolitiikan on vastattava läntisten yhteiskuntien tyytymättömyyden ja turhautumisen sekä suurvaltakilpailun paluun aiheuttamaan ympäristön muutokseen.

Yhdysvaltain ulkopolitiikan on vastattava tyytymättömyyden ja turhautumisen sekä suurvaltakilpailun paluun aiheuttamaan ympäristön muutokseen.

Raportin pyrkimyksenä on osoittaa, että sitoutuminen uudistettavaan sääntöpohjaiseen globaaliin järjestykseen ajaa edelleen parhaiten kansallisia etuja. Kapean nationalistinen vaihtoehto, joka ohentaisi, valikoisi ja leikkaisi Yhdysvaltain roolia, murentaisi järjestystä ja johtaisi suurvaltojen etupiirijakoon.

Uudistukseen raportti hakee lähtökohtia kylmään sotaan valmistaneesta strategiasta. Yhdysvaltain on rakennettava eri alueilla ”vahvat asemat” liittolaisten ja kumppaneiden kanssa ennen kuin se ryhtyy mittelemään voimia vastapuolten kanssa.

Julkisen vuoropuhelun vaikeutta ja lukkiutunutta tilannetta heijastivat tapaamieni Barack Obaman hallintoa palvelleiden tutkijoiden luonnehdinnat.

Erään tokaisun mukaan Brookings kuuluu Valkoisesta talosta nähtynä muiden liberaalien ja myös maltillisen konservatiivisten ajatusmyllyjen kanssa ”viralliseen oppositioon”. Yksi tutkija on päättänyt hallinnon keskeneräiseen ja suljettuun koneistoon turhautuneena paneutua ruohonjuuritason poliittiseen työhön ja julkisiin esiintymisiin maakunnissa.

Brookingsin tutkijat jäävät odottamaan reaktioita työstä, jota on joka tapauksessa tehtävä. Poliittisen järjrestelmän asiantuntija kehottaa strategiseen kärsivällisyyteen ja muistuttaa presidentin vallasta.

Kun Washingtonin ajatusmyllyjen ja hallinnon välinen yhteys on kadoksissa, Valkoisen talon vallankäytön ytimeen nimitetään tutkijayhteisön laitamilla toimineita tai tuntemattomia äkkiväärien tai äärikonservatiivisten tulkintojen ajajia.

Markkinat ja voimapolitiikka

Maailmanjärjestyksen käännekohdan syihin ja seurauksiin haettiin laajemmasta näkökulmasta vastausta kansainvälisten suhteiden tutkimuksen International Studies Association -järjestön vuosikonferenssissa Baltimoressa.

Yhdestä vastauksesta vallitsee yksimielisyys. Trump-ilmiö ei ole kriisin syy vaan yksi pitkän murroksen seurauksista.

Trump-ilmiö ei ole kriisin syy vaan yksi pitkän murroksen seurauksista.

Länsijohtoinen liberaalinen järjestys ei koskaan ollut todella globaali. Kylmässä sodassa se edusti toista osapuolta. Kylmän sodan jälkeisellä liberalismin ja yksinapaisuuden valtakaudella nousevat vallat ja alueet vaativat rakenteellisia muutoksia länsijohtoisuuteen.

Ratkaiseva sysäys nykykriisiin on kypsynyt läntisten maiden sisällä. Uusliberalismi, vuonna 2008 alkanut finanssikriisi ja kiihtyvä globalisaatio ovat jättäneet valtiot markkinoiden jalkoihin.

Seurauksena on ollut liberaalin kansainvälisen järjestyksen rakentamiseen kuuluneen yhteiskuntapoliittisen tarkoituksen katoaminen, eriarvoisuuden kasvu ja demokratiaa uhkaavan populismin nousu.

Toinen valtavirtaselitys on voimapoliittinen. Venäjä ja Kiina tarjoavat autoritaarisen ja revisionistisen vaihtoehdon, kun taas sisäisesti jakautunut Yhdysvallat oireilee ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen turhautumista globaaliin johtajuuteen.

Vaikka Venäjä on heikentyvä ja Kiina nouseva valta, niiden pääsy alueelliseen hegemoniaan Yhdysvaltain jättämissä tyhjiöissä johtaisi etupiirijakoon ja epävakauteen.

30-luvun opetukset

Sekä yhteiskuntapoliittinen että valtapoliittinen selitys rinnastuvat 1930-luvun asetelmaan. Vaikka silloisen katastrofin toistumiseen ei monikaan usko, liberaalia järjestystä on vahvistettava tai uudistettava rakenteellisesti.

Liberaalit teoreetikotkaan eivät usko korjausliikkeen voivan nojautua pelkästään Yhdysvaltain yhtenäisyyden ja johtajuuden varaan. Silloin taakanjakoon tarvitaan lisää vastuunkantajia, kuten Euroopan unioni ja sopeutumiskykyinen Kiina, sekä asiaan uskova yleinen mielipide.

Yhdistävänä haasteena voisi olla yhteiskuntien haavoittuvuus taloustaantuman, terrorismin ja ilmastonmuutoksen kaltaisille uhkille.

Jos läntisen ja ei-läntisen pilarin yhdistäminen liberaaliksi järjestykseksi on epäuskottavaa, voidaan käsite liberaali korvata modernilla. Uudistuvaa maailmanjärjestystä yhdistävänä haasteena voisi olla yhteiskuntien haavoittuvuus taloustaantuman, terrorismin ja ilmastonmuutoksen kaltaisille uhkille.

Nationalismi ja alueellisuus sopeutuisivat rakentavina osina kokonaisuuteen. Brookingsin raportin malli Yhdysvaltain ja samanmielisten maiden yhteisten vahvuuksien hyödyntämiseksi voisi olla liberaalin lännen panos sopeutukseen.

Kari Möttölä on vieraileva tutkija ja professori Eurooppa-tutkimuksen verkostossa Helsingin yliopistossa.

1 Comments

  1. Asevelisosialidemokraatti 8.3.2017 at 13:30

    Tarjoan uskonnollista ”tulkinta-avainta” Yhdysvaltojen tilan ja mahdollisen kehityksen ymmärtämiseen*.

    Yhdysvaltojen valtio -ja maailmakäsitystä on sen syntymästä asti sävyttänyt protestanttisuus. Tai tarkemmin sanoen puritanismi ja kalvinismi. Tämä ei ole ollut luettavissa ainoastaan konservatiivisten poliitikkojen ja teoreetikkojen, vaan aina jossain määrin myös liberaalien ajattelusta.

    Tärkein amerikkalaiseen politiikkaan vaikuttanut protestanttinen opinkappale liittyy intiimisti perisyntiin. Liberaalien (erit. Walter Rauschenbuschin Social Gospel) optimistinen ja universalistinen suuntaus, hyljeksi traditionaalista näkemystä perisynnistä ja katsoi että köyhyys, sodat tai pahuus itsessään olivat seurausta sosioekonomisista, yhteiskunnan rakenteisiin liittyvistä tekijöistä. Tai yksittäisistä autoritäärisistä hallitsijoista, joiden syrjäyttäminen avaisi tien valistukselle ja kehitykselle.

    Konservatiivit omaksuivat taasen lähes manikeolaisen perisynti-käsityksen, jossa jossa Amerikka edusti Jumalan valitsemaa, ekseptionaalista valtakuntaa ja muu maailmaa suurta pimeyden ja sivistymättömyyden terra incognitaa.

    Molempien koulukunnan edustajille merkittävin Yhdysvaltoja ja muun maailman vapautta edustanut uhka liittyi aina 1700-luvun lopusta 1900-luvun alkuun asti katolisuuteen. Nyttemin sekularisoituneille ja antiteistyneille liberaaleille konservatiivinen uskonnollisuus yleensä on ottanut katolisen kirkon paikan. Nyky-konservatiiveille taasen islam on kaiken pahan alku ja juuri.**

    Vaikka tulkinta perisynnistä erotti -ja yhä erottaa- amerikkalaisia konservatiiveja ja liberaaleja, on heidän näkemyksensä kalvinistiseen predestinaatio -oppiin liityen samansuuntainen. Yhdysvaltojen ”Manifest Destiny” symboloi sen erityislaatuisuutta ja siihen liittyvää kutsumuskohtaloa muiden kansakuntien joukossa ja maailmassa yleensä.

    Obama edusti liberaalia suuntausta sisä -ja ulkopolitiikassaan, vaikka konservatiivista realistia, Reinhold Niebuhria arvostikin. Trump näyttää taasen omaksuneen sangen primitiivisen version amerikkalaisesta konservativismista.

    —-
    *Kts. esim. Sword of The Spirit Shield of Faith: Religion In American War and Dipolomacy: Andrew Preston, God Fearing and Free: Jason. W. Stevens, Religion And The Cold War: Edited by Dianne Kirby ja Bad Religion: Ross Douhat

    **Obs. Oma havaintoni: mikäli keskustelun tai kritiikin kohteena olevan poliitikon uskonnollisuus ei edusta liberaali-reformistista perinnettä tai hän ei ole konfessionaalinen sekularisti, vaan edustaa konservatiivis-reformistista traditiota tai on katolisen kirkon jäsen, hänet asemoidaan edistyksellisen, liberaalin demokraattisen tradition ulkopuolelle. Tämä katolisuutta mustavalkoisesti mallintava katsontakanta on tyypillistä nimenomaan protestanttisille maille, mutta aivan erityisesti Pohjoismaille.

    Tämä ”itseymmärrys” on kuitenkin paitsi ylimielinen ja nurkkakuntainen, myös tarpeettomia vastakkainasetteluja Euroopassa synnyttävä, ottaen huomioon millaisia haasteita EU:lla on niin Venäjän, Lähi-Idän ja nyt myös Pohjois-Amerikan suunnalla.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*