Kaappiluterilainen kansa: Suomi sekularismin varjossa

Luterilaisuuden vaikutus suomalaisen yhteiskunnan syvärakenteisiin on kuin kaapissa oleva salaisuus: kaikki tietävät kaapin olemassaolon, mutta kukaan ei oikein halua tai viitsi katsoa sen sisään nähdäkseen, mitä siellä tarkalleen ottaen on. Tutkimus vaatii usean tieteenalan yhteistyötä.

Suomalaisten arvojen lähteillä

Kansallisen narratiivimme ytimessä on ollut omaehtoisuutta korostava ”ite tein”- filosofia, kun kyseessä ovat yhteiskuntaamme vaikuttaneet tekijät. Milloin annoimme ensimmäisinä Euroopassa naisille poliittisen osallistumisen oikeudet, milloin olemme keksineet peruskoulun ja tasa-arvon, milloin poliisista on tullut meidän ystävämme. Näitä kuvataan toisistaan riippumattomina ideoina, jotka olemme itse täällä keksineet, ikään kuin irrallaan maailman virtauksista ja vaikutuksista.

Tutkimustemme pohjalta väitämme, että nuo teemat voidaan ainakin osittain johtaa reformaatioon 1500-luvulle. Ajatus valtion ylä- ja ulkopuolella olevasta kirkosta ei toiminut kuninkaan päämäärien edistämiseksi, ja niinpä Kustaa Vaasa neuvonantajineen kansallisti kirkon ja sen omaisuuden. Syntyi luterilainen kansalliskirkko.

Reformaation seurauksena kirkon aatteellinen vaikutus levisi uusin tavoin: koska kansalle oli saatava selväksi uusi oppi, käännettiin Raamattu kansan kielelle. Tästä alkoi kehitys, jonka loppua emme vielä näe: kun kansan opettaa lukemaan, kirjoittamaan ja ajattelemaan itse, ei voi koskaan tietää mihin kehitys päättyy, mitä ideoita kansa itselleen kehittää ja mistä kirjoituksista se vaikutuksensa haalii.

Yksi tapa kontrolloida muutosta on luoda kansalle yhtenäisiä normeja ja arvoja, joita erilaiset instituutiot välittävät ja joiden varaan ne rakentuvat.

Yksi tapa kontrolloida muutosta on luoda kansalle yhtenäisiä normeja ja arvoja, joita erilaiset instituutiot välittävät ja joiden varaan ne rakentuvat. Valtiovaltaa ja kirkkoa yhdistivät samat tavoitteet vakaasta ja hyvin käyttäytyvästä kansasta ja sitä edesauttavista instituutioista, joista ihmisten arkeen vaikuttivat eniten perhe ja suku, kirkko ja viimein myös koululaitos.

Kolmisen sataa vuotta reformaation jälkeen, kansallisen identiteetin kiivaimpina rakennusvuosina, tälle pohjalle rakennettiin ajatusta siitä, että kieli ja luterilainen uskonto ovat erottamaton osa suomalaisuutta.

Sekularismin silmälasit harhauttavat

Ei liene yllätys, että luterilaisuuden monisatavuotisella perinnöllä on voimakas vaikutus. Miksi sitä on niin vaikea nähdä?

Uskonnollista tunnustuksettomuutta edellyttävässä eli sekularistisessa yhteiskunnassa uskontoa vaaditaan pysymään omalla rajatulla paikallaan ja muusta yhteiskunnasta erillään. On kuitenkin eri asia esittää vaatimus sekularismista kuin tarkastella asioita sekularistisen oletuksen läpi. Paljon jää näkemättä, jos uskonto suostutaan näkemään vain siellä, missä se sekularismin periaatteiden mukaan kuuluu.

Miksi luterilaisuuden perintöä on niin vaikea nähdä?

Uskonto ei rajoitu ilmeisiin täkyihin, kuten rituaaleihin tai uskonnolliseen erityissanastoon. Uskonto on elämäntapa ja käsitejärjestelmä, joka heijastuu laajasti ihmisten arvoihin ja käsityksiin todellisuudesta. Se vaikuttaa myös näennäisen sekulaarissa ympäristössä. Uskonto on ikään kuin kaapissa, jonka sisältöä moni ei ole edes tajunnut penkoa.

Mitä kaapista sitten löytyy? Otamme muutaman esimerkin: valtiosuhde, sosialismi ja sukupuolten tasa-arvo.

Esivalta

Jokainen kulttuurinen traditio luo omaperäisiä sanoja, joihin tiivistyy traditiolle luonteenomaisia ajatuksia. Yksi luterilaiselle traditiolle keskeinen ajatus on esivalta (saksan Obrigkeit ja ruotsin överhet). Se esiintyy muun muassa luterilaisuudelle keskeisessä Roomalaiskirjeen 13. luvussa.

Nämä muutamat jakeet innoittivat Lutherin ajatukseen, että valtio on kirkon ohella toinen Jumalan huolenpidon kanavista. Valtio huolehtii ihmisten ajallisesta turvasta ja yhteiskunnan järjestyksestä.

Levitessään luterilaisuus synnytti voimakasta luottamusta valtiota kohtaan, joka näkyy lainkuuliaisuutena ja odotuksena siitä, että valtio suojelee yksilöitä – jopa heiltä itseltään. Tien päässä häämöttää esimerkiksi suomalaisten laaja kannatus sille, että valtion tulee verotusta korottamalla ohjata kansalaisia pois lentomatkustamisesta.

Missä muualla kansalaiset haluavat ohjattavan itseään veronkorotuksin? Toinen esimerkki on maailmanmitassa hämmästyttävän vahva luottamus poliisiin. Ei ole aivan sattumaa, että poliisin miekkatunnus tulee juuri Roomalaiskirjeen 13. luvusta: kyseessä on esivallan miekka.

Levitessään luterilaisuus synnytti voimakasta luottamusta valtiota kohtaan, joka näkyy lainkuuliaisuutena ja odotuksena siitä, että valtio suojelee yksilöitä – jopa heiltä itseltään.

Esivalta näkyy kelpaavan myös sotilasvakuutukseen, joka esitetään uskonnottomana vaihtoehtona. Sotilasvalan ja -vakuutuksen sanamuodot poikkeavat toisistaan vain siltä osin, että vakuutuksessa ei puhuta Jumalasta. Molemmissa luvataan toistuvasti uskollisuutta ”lailliselle esivallalle”.

Sotilasvakuutuksen ilmentämä luterilainen esivaltaoppi ei näytä kiusaavan ketään. Kaiken kukkuraksi Jumalan tilalle vakuutukseen tullut omatunto-käsite on pettämättömän kristillistä heijastumaa kielessämme. Tätä taustaa vasten J-sanojen karttaminen tekee sotilasvakuutuksesta – tai mistään muustakaan asiasta – vain näennäisesti ei-uskonnollisen.

Sosialismi

”Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias.” Näin lauletaan kuuluisassa työväenlaulussa Kansainvälinen, joka laittaa uskonnon sille kuuluvalle paikalleen sosialistisessa ajattelussa. Sosialismissa Luojalle isolla alkukirjaimella ei ole tilaa. Näin ainakin teoriassa, mutta entä käytännössä työväen kokemuksissa ja ajattelussa?

Sosiaalineuvos Viljo Sohkanen (1900–1989) piirtää totutusta poikkeavan kuvan muistelmateoksessaan Punakaartilaisen päiväkirja (1967). Sohkanen päätyi valkoisten vankileiriin Suomenlinnaan, jossa tapasi myös papin. Pappi viittasi Kansainväliseen ja syytti punaisia jumalattomuudesta. Vangit olivat ihmeissään.

Emme ensin ymmärtäneet mitä hän tarkoitti. Pääsimme kuitenkin selville, että hän otaksui meidän tarkoittavan Jumalaa kun laulamme luojasta. Selitimme että emme me sillä tavoin laulua käsitä. Luojalla tarkoitetaan kansaa joka työllään luo ja on luonut kaikki maailman rikkaudet. – – Ei koskaan ole tullut mieleemmekään, että siinä Jumalaa tarkoitettaisiin ja pilkattaisiin.  (Sohkanen 1967, 135–135)

Pappi oli muodostanut teoreettisesti oikean käsityksen sosialismin ja uskonnon suhteista. Virhe tapahtui siinä, että pappi piti ideologiaa kuvauksena työväen todellisuudesta. Punavangit sen sijaan ymmärsivät asian toisin kuin sosialismin teoria olisi edellyttänyt ja olivat ajattelultaan paljon lähempänä pappia kuin tämä oli olettanut.

Professori Robert H. Nelson kiinnittää huomiota siihen, että kaikki taloudelliset ja yhteiskuntateoriat perustuvat uskonnonkaltaisiin perusvakaumuksiin.

Pappi ei ole virheessään yksin. Tuoreessa väitöskirjassaan historiantutkija Mikko Kemppainen on osoittanut, että Suomessa sosialismin ja uskonnon suhteita on tähän asti pitkälle tulkittu juuri tällaisten teoreettisten silmälasien läpi. Tosiasiassa 1900-luvun alun suomalaiset sosialistijohtajatkin, etenkin liikkeen naisjohtajat, saattoivat pitää sosialismia aitona kristinuskona. Aihetta on ansiokkaasti käsitellyt myös Niko Kannisto.

Yhdysvaltalainen professori Robert H. Nelson on käsitellyt luterilaisuuden ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion välistä suhdetta kirjassaan Lutheranism and the Nordic Spirit of Social Democracy: A Different Protestant Ethic (2017). Nelson kiinnittää huomiota siihen, että kaikki taloudelliset ja yhteiskuntateoriat perustuvat uskonnonkaltaisiin perusvakaumuksiin. Hänen mukaansa Max Weberin kuvaama protestanttinen etiikka ei oikeastaan kuvaa luterilaisuutta, vaan kalvinismia, joka on protestantismin toinen haara.

Nelsonin mukaan Pohjoismaissa talous- ja yhteiskunta-ajattelu perustuu valtiokeskeiseen luterilaisuuteen, joka tarjosi sosiaalidemokratialle otollisen maaperän. Ei ole siis sattumaa, että hyvinvointivaltion idea syntyi juuri Pohjoismaissa.

Sukupuolten tasa-arvo

Julkinen keskustelu esittää uskonnon usein jarruttaneen sukupuolten tasa-arvoa. Ilmiön eräänlaisena symbolina voi esittää sen, että Suomessa luterilainen pappisvirka avautui naisille vasta vuonna 1986. Tämä on kuitenkin vain yksi puoli asiaa.

Professorit Pirjo Markkola ja Irma Sulkunen ovat useissa tutkimuksissaan osoittaneet, miten naisten oikeuksien edistäminen muun muassa Suomessa pohjautui pitkälti kristilliseen ajatusmaailmaan. Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth (2014) kertoo, miten Canth pohjasi vaatimuksensa vahvaan uskonnolliseen vakaumukseen – vaikka hänen oma suhteensa kirkkoon olikin jännitteinen.

Luterilaisuus siis sekä hidasti sukupuolten tasa-arvoa että inspiroi siihen. Miten näin ristiriitaiset hedelmät voidaan selittää? Aatteellisesti taustalla on kristinuskoon yleisemminkin kätkeytyvä kaksinainen dynamiikka.

Uusi testamentti syntyi suurta lopunajallista eli eskatologista käännettä odotellen. Sen mukaan paukkuja ei kannata uhrata nykyisen maailman uudistamiseen, vaan kukin hoitakoon entistä osaansa yhteiskunnassa (1. kirje korinttilaisille 7:21–24). Toisaalta nykyrajalinjoista huolimatta on ”yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Galatalaiskirje 3:28).

Luterilaisuus sekä hidasti sukupuolten tasa-arvoa että inspiroi siihen. Aatteellisesti taustalla on kristinuskoon yleisemminkin kätkeytyvä kaksinainen dynamiikka.

Jännite radikaalin tasa-arvoisen asenteen ja käytännön konservatiivisuuden välillä säilyi senkin jälkeen, kun eskatologinen odotus hiipui. Luterilaisuudessa sitä tukee käsitys ihmisen syntisyydestä, joka uhkaa kaiken muun pahan ohella ajaa yhteiskuntaa kaaokseen. Reformaatioajatusten inspiroimat talonpoikaiskapinat olivat esimerkiksi Lutherille konkreettinen kimmoke korostaa malttia yhteiskunnallisissa uudistuksissa.

Valvoja-lehteen 1884 kirjoittamassaan artikkelissa Canth pani merkille, että kristityt olivat jo luopuneet orjuudesta, vaikka Uusi testamentti ei sellaisesta tiennyt mitään. Päinvastoin se kehotti orjia alistumaan vapaaehtoisesti isännilleen siinä missä naisiakin miehilleen. Canth kysyi, miksi naisten alistetusta asemasta piti pitää kiinni, jos orjuudesta oli jo voitu luopua.

Canthin ja kumppanien ajamassa tasa-arvoihanteessa voi nähdä jäljen kristinuskon ytimeen kuuluvasta radikaalista tasa-arvosta, joka kohtaa samassa traditiossa esiintyvän, kaaosta ja anarkiaa pelkäävän ulottuvuuden.

Luterilaisen tradition haaste sekulaarille yhteiskunnalle

Yhteiskunta ei koskaan ole arvoiltaan kokonaan neutraali vaan jokainen ratkaisu pohjaa tiedostamattomiin tai tiedostettuihin arvoihin. On ilmeistä, että Suomessa arvoihimme vaikuttaa edelleen voimakkaasti maamme monisatavuotinen luterilainen traditio. Olisi syytä tutkia tarkemmin omaa arvopohjaamme, jotta yhteiskunnalliset uudistukset voidaan joustavasti rakentaa sen pohjalle. Kaapissa on vielä paljon katsottavaa.

Niko Huttunen on Uuden testamentin eksegetiikan dosentti (Helsingin yliopisto), joka on tutkinut varhaista kristinuskoa ja Raamatun vaikutushistoriaa.

Anneli Portman (VTT) on arvotutkija, joka on erikoistunut arvojen, johtajuuden ja identiteetin tutkimukseen historiallisessa kontekstissa. Portman on työskennellyt tutkimus- ja opetustehtävissä Helsingin yliopistolla.

Kaius Sinnemäki (apul. prof.; Helsingin yliopisto) tutkii maailman kielten monimuotoisuutta, kielten muuttumista sekä kielen ja uskonnon välistä suhdetta. Sinnemäki on työskennellyt tutkimus- ja opetustehtävissä Helsingin ja Tampereen yliopistoissa.

Artikkeli perustuu työhön 40 tutkijan muodostamassa monitieteisessä verkostossa Protestant Roots of Finnish National Identities. Verkoston työn tuloksena Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi vuonna 2019 avoimesti saatavilla olevan tieteellisen artikkelikokoelman On the Legacy of Lutheranism in Finland: Societal Perspectives. Tutkimuksen pohjalta on julkaistu suomenkielinen teos Kaappiluterilainen kansa: Puheenvuoroja suomalaisesta yhteiskunnasta (2020), jonka nimestä artikkelimme nimi on johdettu.