Ihmisoikeudet kriisissä – Euroopassa?

Euroopan unionille vastikään myönnetty Nobelin rauhanpalkinto korostaa kuuden vuosikymmenen aikana tehtyä työtä rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien hyväksi. Palkinnon myöntämisen ajankohta ei ehkä ollut kaikkein soveliain, ainakaan ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Monessa Euroopan unionin jäsenmaassa ihmisoikeustilanne on heikentynyt merkittävästi talouskriisin myötä. Taloudellinen taantuma uhkaa kansalaisten taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia mutta myös poliittisia oikeuksia. Vaikka ajatus ihmisoikeuskriisistä Euroopassa on monelle vieras, tilanne alkaa monin paikoin muistuttaa kriisiä.

Euroopan aiemmat taantumat ovat osoittaneet, että taloudellisesti vaikeat ajat koettelevat eri väestöryhmiä eri tavoin. Jo ennestään heikommassa asemassa olevien yksilöiden tilanne heikkenee entisestään. EU:n nykyisessä talouskriisissä etnisten vähemmistöjen, siirtolaisten ja maahanmuuttajien asema on kehittynyt erityisen tukalaksi. Syrjintä, rasismi ja jopa vihamieliset hyökkäykset tiettyjä väestöryhmiä vastaan ovat tulleet osaksi arkipäivää monessa EU maassa. Samanaikaisesti erilaiset oikeistopopulistiset ryhmittymät ovat nousseet pysyvästi osaksi poliittista järjestelmää ja ne kykenevät manipuloimaan yleistä mielipideilmastoa. Kansallinen identiteetti ja nationalismi ovat nousussa ja epäluuloa tunnetaan kaikkia ”ulkopuolisia” kohtaan. Taloudellinen ahdinko ja synkät tulevaisuuden näkymät saavat tavalliset ihmiset kääntymään ääriliikkeiden puoleen.

Ehkä räikeimpänä esimerkkinä voidaan mainita Kreikka, jossa erilaisten vähemmistöjen kohtelu alkaa muistuttaa jo erehdyttävästi 1930-lukua. Valtavat siirtolaisvirrat yhdistettynä taloudellisesti kestämättömään tilanteeseen ovat luoneet Kreikkaan avoimen rasistisen ilmapiirin. Kansalaisten ahdinko synnyttää katkeruutta, vihaa ja epätoivoa, joka puretaan maahan saapuviin siirtolaisiin. Siirtolaisia pahoinpidellään ja heidän elinkeinonharjoittamisestaan tehdään mahdotonta riippumatta siitä, ovatko he uusia tulijoita, vai jo vuosia maassa eläneitä yrittäjiä. Oikeutta on turha hakea, sillä sitä ei ole tarjolla. Äärioikeistopuolue Kultainen aamunkoitto vastaa kansalaisten huutoon ottamalla itselleen tehtäviä, joita kukaan muu ei enää kykene hoitamaan. Puolueen suosio on huolestuttavaa erityisesti siksi, koska sillä katsotaan olevan läheiset yhteydet Kreikan valtiollisiin instituutioihin kuten poliisiin ja armeijaan.

EU:n nykyiset ihmisoikeusongelmat koskettavat kaikkia jäsenmaita, ja ne ovat hautoneet jo jonkin aikaa. Esimerkiksi romanikerjäläisten tilanne on ollut hankala poliittinen kysymys viime vuosina, johon ei ole onnistuttu vastaamaan yhtenäisellä tavalla. Monessa EU maassa vähemmistöjen epäonnistunut integroituminen on tuottanut yhteiskunnallisia jännitteitä, jotka leimahtavat liekkiin paikoitellen. Talouskriisi on vahvistanut tätä jo olemassa olevaa kehityskulkua ja kärjistänyt tilannetta erityisesti niissä jäsenmaissa, joissa säästötoimet ovat olleet ankarimpia. On selvää, etteivät taloudeltaan heikot jäsenmaat selviydy yksin haasteistaan, vaan ne tarvitsevat EU:n apua.

Mitä EU voi asialle tehdä? Yhteisten käytäntöjen luominen ja toimeenpano ihmisoikeuksien suojelemiseksi ehkäisee ei-toivottavia ratkaisuja. Esimerkkinä voidaan mainita EU:n yhtenäiset standardit maahanmuuttajien vastaanotto-olosuhteille. Tiedon ja parhaiden käytäntöjen jakaminen on koko Euroopan tasolla tärkeää. Samanaikaisesti EU:n on huomioitava jäsenmaiden erityisiä haasteita ja annettava sekä teknistä että taloudellista tukea niiden ratkaisemiseen. Esimerkiksi Kreikka joutuu kantamaan kohtuutonta taakkaa Eurooppaan suuntautuvien siirtolaisvirtojen vastaanottajana ja tarvitsee EU:n apua tilanteen tasapainottamiseksi.

EU tuntuu heränneen hitaasti ihmisoikeustilanteen heikkenemiseen unionin sisällä. Kesän ja syksyn aikana EU on aktiivisesti edistänyt ulkoista ihmisoikeuspolitiikkaansa ja käsitellyt kriisin vaikutuksia ihmisoikeustilanteelle erityisesti kehitysmaissa. Esimerkiksi kesällä lanseeratussa EU:n ihmisoikeusstrategiassa ja siihen liittyvässä toimintaohjelmassa, joka sinällään on merkittävä saavutus unionin ihmisoikeuspolitiikassa, sivuutetaan EU:n sisäinen tilanne. Unionin ihmisoikeuspolitiikka vaikuttaa hyvin kaksijakoiselta: täysin eri instituutiot ja ihmiset käsittelevät ulkoista ja sisäistä politiikkaa. Sisäinen ja ulkoinen aspekti ovat kuitenkin väistämättä sidoksissa toisiinsa. Tällä hetkellä EU:n sisäiset ongelmat syövät uskottavuutta EU:n ulkoiselta ihmisoikeustyöltä. Venäjä on jo tarttunut tilaisuuteen ja laatinut kriittisen raportin EU:n ihmisoikeustilanteesta. Unionin on vaikeaa vaatia muilta toimijoilta ihmisoikeuksien kunnioittamista, jos sen oma ihmisoikeustilanne on kriisissä.

Nobelin rauhanpalkinto onkin hyvä muistutus EU:lle. Ihmisoikeudet ovat itseisarvoja, joita Euroopan integraatiokehitys on kyennyt menestyksekkäästi edistämään. Kriisiajat eivät saa muodostaa poikkeusta ihmisoikeuksien kunnioittamiselle, vaan erityisesti silloin edellytetään tarkkaavaisuutta. Kriisinhoitotoimenpiteiden ihmisoikeusvaikutukset tulee arvioida etukäteen. Unionin ajama budjettikuri ja säästötoimenpiteet jäsenmaissa eivät saisi pahentaa heikoimmassa asemassa olevien ryhmien tilannetta entisestään. EU:n rahastoja pitäisi sen sijaan käyttää kansallisten kriisien, kuten korkean nuorisotyöttömyyden ehkäisemiseksi. Myös avoimen rasistisiin lausuntoihin ja käytäntöihin tulee puuttua paheksuntaa voimakkaammin. Jos budjettikurin rikkomisesta voidaan antaa sanktioita jäsenmaille, miksei myös ihmisoikeusrikkomuksista? Unionin tulee osoittaa, että se on vakavissaan ihmisoikeuksien suojelemisessa. Talouskriisin vauhdittama ihmisoikeuksien kriisi edellyttää päättäväistä toimintaa. Muutoin ihmisoikeuksista uhkaa tulla EU:n perustavien arvojen sijasta ylimääräistä luksusta, joka kuuluu vain osalle Euroopan väestöstä.

Kuva: Miguel Bruna / Unsplash