BRICS-maiden nousu kertoo kansainvälisen järjestelmän perusteellisesta muutoksesta. Kaikkiin aikaisempiin järjestelmän muutoksiin on liittynyt laajamittaista väkivaltaa. Jotta rauhanomainen muutos olisi mahdollinen, sekä nousevat että laskevat valtiot joutuvat hahmottamaan kansainvälisen järjestelmän moninaisuutta uudella tavalla.
Lyhenne BRIC (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) tuli maailman tietoisuuteen vuonna 2002 Goldman Sachsin raportissa, joka markkinoi neljää nousevaa taloutta lupaavina sijoituskohteina. Venäjän aloitteesta BRIC muuttui 2009 noiden neljän valtion johtajien foorumiksi ja sitä kautta kansainväliseksi instituutioksi. Kun Etelä-Afrikka kutsuttiin mukaan foorumiin, BRIC muuntui BRICSiksi, jonka viimeisin huippukokous pidettiin maaliskuussa juuri Etelä-Afrikassa.
Ensimmäisestä tapaamisesta lähtien huippukokousten julkilausumat ovat viestittäneet yhteisöön kuuluvien valtioiden yhteisestä tyytymättömyydestä vallitsevaan kansainväliseen järjestelmään. Vahvan talouskasvun lisäksi ryhmää yhdistävä tekijä on tyytymättömyys Yhdysvaltain hallitsevaan asemaan kansainvälisessä yhteisössä. Samalla ryhmän jäsenet pitävät tiukasti kiinni perinteisestä valtioiden suvereeniudesta eli oikeudesta päättää itse omista sisäisistä asioistaan.
Eurooppa-keskeinen maailmanjärjestys murtuu
Ilmiönä BRICS on oikeastaan jo ensimmäisestä Goldman Sachs -raportista alkaen liitetty etelän nousuun. Myös omien huippukokousten julkilausumissa BRICS-maiden johtajat katsovat edustavansa niin kutsuttua globaalia etelää. Niiden tavoitteena on muuttaa kansainvälisen järjestelmän hallintainstituutioita – Yhdistyneitä kansakuntia, Maailmanpankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa – siten että kehittyvän maailman ääni olisi vahvemmin esillä päätöksenteossa. Tavoitteena on perinteisten valtasuhteiden muuttaminen.
Muutoksen näkökulmasta BRICS on vain yksi ilmentymä noin 400 vuotta kestäneen Eurooppa-keskeisen maailmanjärjestyksen päättymisestä. Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun neuvoston raportti Global Trends 2030 totesi, että vuonna 2030 voi olla vaikea löytää kansainvälisestä järjestelmästä monia tällä hetkellä tyypillisiä piirteitä. BRICS-ilmiö kertoo osaltaan maailmantalouden ja -politiikan painopisteen paluusta Aasiaan, jossa se itse asiassa oli vielä 1700-luvun alkaessa.
Yhdysvaltain suhteellisen aseman lasku ja Kiinan nousu alkavat olla jo vakiintuneita käsityksiä. Sen sijaan muutoksen nopeudesta ollaan vielä vahvasti erimielisiä. Ilmeiseltä näyttää, että BRICS-maiden talous ostovoimalla mitattuna ohittaa vuonna 2030 OECD-maiden talouden. Toisenlaisena muutoksen ilmentymänä voidaan pitää sitä, että YK:n yleiskokouksen äänestyksissä viimeisten kymmenen vuoden aikana kehittyvät valtiot ovat yhä useammin löytäneet toisensa – ja usein juuri Kiinan ympärillä.
Moninainen BRICS
BRICS-yhteisö edustaa omalla tavallaan moninaisuutta ja sen hyväksymistä. Yhtäältä se ilmenee siinä, että BRICS maihin kuuluu katolinen Brasilia, hindulainen Intia, ortodoksinen Venäjä, konfutselainen Kiina ja moninaisten protestanttisten uskontokuntien Etelä-Afrikka. Poliittisesti ryhmään kuuluu sekä autoritaarisia että demokraattisia valtioita. Nostamalla suvereniteetin keskeiseksi kansainvälisen politiikan arvoksi BRICS-maat pyrkivät turvaamaan omaleimaisuutensa.
Mutta moninaisuus on myös yksi BRICS-ryhmän heikkouksista. Sen on vaikea löytää yhteisiä tavoitteita maailmanjärjestelmän muuttamiseksi. Itse asiassa se ei ole toistaiseksi esittänyt minkään laista visiota siitä, millaiselle arvopohjalle tuleva maailmanjärjestys tulisi rakentaa ja miten se institutionaalisesti toteutettaisiin. Toisaalta BRICS-ryhmän heikkous on siinä, että se ei ole edes riittävän moninainen voidakseen edustaa kehittyvää maailmaa kokonaisuudessaan. Ryhmään ei toistaiseksi kuulu ainuttakaan islamilaista maata.
Vaikka BRICS ei ehkä vielä ole organisaatio, joka määrittäisi maailmanpolitiikan tulevaisuuden suuntaviivoja, se ei myöskään ole vailla merkitystä. Kehittyvien maiden ulkomaankauppa suuntautuu yhä enemmän BRICS-ryhmän maihin. Toisaalta Kiinan johtavat pankit rahoittavat kehittyvien maiden talouksia jo nyt enemmän kuin Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto. Perinteisten teollisuusmaiden vaikutusvalta on heikkenemässä, ja kansainvälisen yhteisön perinteisten hallintainstituutioiden asema heikkenee.
Monet yhdysvaltalaiset tutkijat samoin kuin Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun neuvosto ovat ottaneet maailmanjärjestyksen ja BRICS-ryhmän muodostumisen vakavasti. Niiden näkökulmasta kysymys on siitä, miten Yhdysvallat kykenee säilyttämään vaikutusvaltansa muuttuvassa maailmassa samalla kun sen suhteellinen painoarvo laskee. Yhdysvalloille olennainen kysymys on, miten se löytää riittävän painavia ja sopivia partnereita juuri nousevien maiden joukosta. Strategisina partnereina esiin ovat nousseet muun muassa Intia BRICS-ryhmästä, Indonesia ASEANista ja Meksiko ja Turkki.
Kiinalainen BRICS
Edellä BRICS ja maailmanjärjestyksen muutos on kytketty toisiinsa. On kuitenkin perusteltua kysyä onko BRICS paljon muuta kuin Intia ja ennen kaikkea Kiina, vaikka yhteisö syntyikin Venäjän aloitteesta. BRICS-yhteistyö on hyvin Kiina-keskeistä ja Kiina on noussut jokaisen muun BRICS-maan merkittäväksi partneriksi taloudessa. Ilman Kiinaa BRICS – tai mikään vastaava yhteisö – tuskin olisi yhtä kiinnostava kansainvälisen järjestelmän muutoksen näkökulmasta.
BRICS voidaankin nähdä heijastumana Kiinan suhteellisesti kasvavasta merkityksestä kansainvälisessä yhteisössä. Tässä yhteydessä on olennaista nostaa esiin, että vain Kiinassa on löydettävissä keskustelua tulevasta kansainvälisestä järjestyksestä. Toistaiseksi se on enemmän tutkijoiden ja yksittäisten poliitikkojen keskustelua kuin Kiinan virallista ulkopolitiikkaa. Mutta kiinalaisessa yhteiskunnassa näitä asioita ei voi pitää täysin erillisinä.
Kiinalaisten esittämä malli, tianxia – kaikki taivaan alla – palautuu Kiinan imperiumiin kansainvälisenä yhteisönä. Siinä Kiina oli keskusvalta tai hegemoni, ja kiinalaisen sivilisaation vaikutuspiirissä olevat valtiot olivat siihen hierarkkisessa suhteessa. Olennainen piirre järjestelmässä oli harmonia. Järjestelmään kuuluvilla valtioilla oli varsin laaja autonomia, vaikka ne kantoivat tribuutteja Kiinan keisarille. Tuo malli tuskin houkuttelee monia muita kansainvälisen yhteisön toimijoita, vaikka toisaalta se on jo rakentumassa Kiinan ympärille.
Rauhanomaiseen muutokseen
BRICSin asemaa maailmanjärjestelmää muuttavana yhteisönä heikentää myös Intian ja Kiinan keskinäinen kilpailu samalla kun molemmat valtiot näkevät mielellään itsensä tulevan maailmanjärjestyksen keskeisenä ellei suorastaan johtavana toimijana. Tuon kilpailun yksi ilmentymä on Kiinan sotilaallisen läsnäolon voimistuminen Tiibetissä ja toisaalta Kiinan laivaston lisääntyvä partiointi Intian valtamerellä, mitä Intia mielellään pitää omanaan eräänlaisen intialaisen Monroe-opin mukaisesti.
Riippumatta siitä, puhutaanko Intian ja Kiinan suhteellisen panoarvon lisääntymisestä tai BRICSin kasvavavasta roolista kansainvälisessä yhteisössä, kysymys on muuttuvasta yhteisöstä, jossa mitä ilmeisimmin myös moniarvoisuus lisääntyy. Toistaiseksi sen paremmin historia kuin kansainvälisen politiikan teoriatkaan eivät juuri tunne järjestelmän perusteellisia muutoksia, joihin ei liittyisi laajamittaista väkivaltaa, sotia. Niinpä keskeinen kansainvälisen politiikan kysymys tulevaisuudessa onkin, miten yhtäältä suhteellisesti laskevat valtiot sopeutuvat muutokseen ja miten toisaalta nousevat valtiot ottavat paikkansa tuossa muuttuvassa yhteisössä.
Artikkelikuva: Chickenonline / Pixabay
