Kysy politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@politiikasta.fi.
Mitä on propaganda?
Propaganda on harkittua, suunniteltua ja järjestelmällistä suostuttelevaa viestintää, jonka tarkoitus on ohjata kohdeyleisön käsityksiä, asenteita ja käyttäytymistä haluttuun suuntaan. Propagandasta puhuttaessa voidaan viitata niin suostuttelun käytäntöihin kuin sen yksittäisiin tuotoksiin, jotka voivat olla esimerkiksi puheita, uutisraportteja, julisteita, elokuvia, taidetta tai sosiaalisessa mediassa leviäviä meemejä.
Koska propaganda on suurille yleisöille suunnattua suostuttelevaa viestintää, modernit joukkoviestimet ovat keskeisessä roolissa sen tuottamisessa ja levittämisessä. Propagandan tavanomaisia piirteitä ovat viestinnän yksisuuntaisuus, yleisöjen harhaanjohtaminen sekä ystävä- ja viholliskuvien luominen esimerkiksi voimakkaiden stereotypioiden ja tunteisiin vetoavien vertauskuvien avulla.
Propagandan tarkoitus on saada yleisöt kokemaan, että he ovat omaksuneet esitetyn tulkinnan todellisuudesta oman järkeilynsä tuloksena ja että he käyttäytyvät halutulla tavalla omasta vapaasta tahdostaan. Siksi on tyypillisempää tunnistaa propagandaksi sellaista viestintää, jota harjoittavat poliittiset ja aatteelliset vastustajat kuin sellaista, jonka ajatus- ja arvomaailman itse allekirjoittaa.
Termin modernin käytön katsotaan yleisesti alkaneen katolisen kirkon lähetystoiminnasta 1600-luvulla, ja siten se kytkeytyy historiallisesti opin tai aatteen levittämiseen.
Suhtautuminen propagandaan ja viestinnällä vaikuttamiseen on vaihdellut aikakaudesta toiseen. Itse käsite juontuu latinan kielen levittämistä tarkoittavasta verbistä propagare. Termin modernin käytön katsotaan yleisesti alkaneen katolisen kirkon lähetystoiminnasta 1600-luvulla, ja siten se kytkeytyy historiallisesti opin tai aatteen levittämiseen.
Toisen maailmansodan jälkeen termi yhdistettiin länsimaissa vahvasti natsi-Saksaan ja Neuvostoliittoon. Niiden nähtiin harjoittavan kokonaisvaltaista kansalaisten manipulaatiota, joka pyrkii valjastamaan kaikki mahdolliset keinot päämääränsä saavuttamiseksi. Länsimaissa yleistyikin 1900-luvun loppupuolella ajatus, jonka mukaan propagandassa on kyse massojen manipuloinnista erityisesti vääristelyn ja valehtelun keinoin.
Erottautuakseen epäeettiseksi koetusta propagandasta suostuttelevan viestinnän ammattilaiset alkoivat käyttää toiminnastaan muita termejä, kuten mainonta ja markkinointi, pr-toiminta, promootio sekä strateginen viestintä.
Nykykeskustelussa propaganda tyypillisesti yhdistetään tietoisesti valheellisiin narratiiveihin, joita tuottavat Venäjän kaltaiset autoritaariset hallinnot, Donald Trumpin kaltaiset populistijohtajat sekä vaikkapa tupakoinnin terveysriskejä tai ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta kieltävät suuryhtiöt. Myös George W. Bushin hallinnon kampanja Irakin sodan oikeuttamiseksi on usein käytetty esimerkki huolellisesti suunnitellusta, valheisiin ja harhaanjohtamiseen perustuvasta propagandasta.
Propagandan tunnistamisessa huomion onkin kohdistuttava viestinnän tiedollisen sisällön ohella sen kontekstiin, menetelmiin ja tarkoitusperiin.
Propagandatermin rajaaminen koskemaan ainoastaan selkeästi valheelliseksi osoitettavissa olevaa viestintää on kuitenkin ongelmallista. Se peittää näkyvistä sen, että yleisöjen käsityksiin ja käyttäytymiseen vaikuttaminen perustuu usein erittäin hienovaraisille suostuttelun keinoille eikä välttämättä edellytä suoranaisten epätotuuksien tehtailua. Propagandan tunnistamisessa huomion onkin kohdistuttava viestinnän tiedollisen sisällön ohella sen kontekstiin, menetelmiin ja tarkoitusperiin.
Tiedetoimittaja ja tietokirjailija Joonas Pörsti on arvioinut, että houkutus propagoida monipuolisen, harkitsevan ja vastavuoroisen viestinnän kustannuksella korostuu nykyisessä viestintäympäristössä. Julkisuudessa risteilee paljon erilaisia keskenään kamppailevia narratiiveja, ja järkiperäisestä ja toisia kunnioittavasta väittelystä on tullut yhä vaikeampaa. Tämä kannustaa julkisia toimijoita ajamaan viestinnällään vain omaa etuaan pyrkimättä monipuoliseen informaation esittämiseen ja keskustelevuuteen.
Myös yleisöjen rooli propagandassa on muuttunut. Nykytilanteessa verkonkäyttäjät voivat itse aktiivisesti levittää ja käyttää propagandaa sen sijaan, että olisivat sen passiivisia kohteita.
Propagandan katsotaan usein olevan uhka demokratialle, sillä se pyrkii torjumaan rationaalista harkintaa ja julkista keskustelua. Toisaalta propagandaa on hyödynnetty ajettaessa myös monia edistyksellisiä tavoitteita kuten yleinen äänioikeus, orjuuden kieltäminen tai ympäristönsuojelu.
Propagandalla on siksi nähty olevan kiinteä kytkös nimenomaan liberaaliin demokratiakehitykseen. Juuri väestön kasvava itsehallinto tuottaa tarpeen sen jatkuvaan suostutteluun poliittisen hallinnon ja elinkeinoelämän pyrkimysten tueksi. Samalla tavoin uudet viestintäteknologiat tuottavat paitsi mahdollisuuksia demokratian laajentamiselle ja syventämiselle, myös yhä uusia pyrkimyksiä muovata julkista mielipidettä.
VTT Markus Ojala on poliittisen viestinnän tutkija Helsingin yliopistossa.
Artikkelia päivitetty 6.10.2023: Tästä Kysy Politiikasta -artikkelista on olemassa myös lokakuussa 2023 julkaistu selkomukautettu versio, joka on saanut Selkokeskuksen selkotunnuksen.
