Minkälainen ihminen lähtee taistelemaan asein ulkomaille, vieraaseen sotaan? Entä mitä tapahtuu hänen palattuaan kotiin? Onko hän väkivaltainen, sodan karaisema turvallisuusuhka kotimaassaan, jopa terroristi?
Näitä kysymyksiä Euroopan turvallisuusviranomaiset ovat pohtineet viime vuosina, kun Syyrian sisällissota on eskaloitunut ja puhjennut täyteen voimaansa. Raakuudet maassa ovat käsittämättömiä, ja eri osapuolien hahmottaminen entistä vaikeampaa. Siinä missä länsimaat ovat katselleet tapahtumia sivusta, on yhä kasvava joukko vapaaehtoisia lähtenyt Syyriaan valmiina taistelemaan. Osa heistä on päätynyt radikaalien islamilaisten ryhmien riveihin, jotka ovat olleet keskeisessä roolissa väkivallan raaistumisessa. Arviot eurooppalaisten vapaaehtoistaistelijoiden määrästä Syyriassa ovat vaihdelleet sadasta noin pariin tuhanteen. Suomalaisia tuosta joukosta on noin kolmekymmentä. Yhteensä ulkomaalaisia taistelijoita arvellaan konfliktissa olevan noin kymmenen tuhatta. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska matkustaminen Syyriaan on helppoa, eikä jälkiä haluta jättää.
Espanjan sisällissodan taistelijat esimerkkitapauksena
Historiallisten analogioiden käytössä on omat vaaransa, mutta houkutus sellaisen käyttöön Syyrian tapauksessa on suuri. Suomella on vähän tietoa ja kokemuksia ulkomaisista konflikteista tai niissä taistelleista vapaaehtoisista. Ainoa kymmenittäin vapaaehtoisia puoleensa vetänyt konflikti lähihistoriasta on Espanjan sisällissota vuosina 1936-1939. Espanjan ja Syyrian sisällissodissa voi halutessaan nähdä paljon yhtäläisyyksiä; molemmissa kansainvälinen yhteisö on pysynyt virallisesti sivustaseuraajana, vaikka käytännössä tukea on annettu sodan eri osapuolille. Syyrian tavoin myös Espanjassa maltillinen tasavaltalaisuus jäi nopeasti ääriliikkeiden jalkoihin ja lopulta konfliktissa oli useita osapuolia. Jopa kommunismin, sosialismin ja anarkismin globaalin vallankumouksen tavoitteessa on tietty yhtäläisyys ääri-islamistien tavoitteeseen maailmanlaajuisesta jihadista, pyhästä sodasta. Kaikissa edellä mainituissa ideologioissa korostetaan myös sitä, kuinka jokaisen yksilön tulee omalta osaltaan kantaa kortensa kekoon. Vapaaehtoistaistelijoiden sodanjälkeistä dynamiikkaa pohdittaessa mielenkiintoisinta on kuitenkin se, mitä ideologialle ja toimintatavoille tapahtui sodan loputtua.
Jyrki Juusela on kirjoittanut yksityiskohtaisen historiikin suomalaisten osallisuudesta Espanjan sotaan (2003). Juuselan mukaan Espanjassa taisteli 239 vapaaehtoista suomalaista, joista 151 oli joko amerikan- tai kanadansuomalaisia. Suurin osa vapaaehtoisista taisteli osana tasavallan puolella olevia kansainvälisiä prikaateja, tai pienemmissä vasemmistolaisissa ryhmissä. Francon joukoissa taisteli vain 14 suomalaista. Vapaaehtoisista viitisenkymmentä palasi takaisin Suomeen ja Atlantin toiselle puolelle noin sata taistelijaa. Teoksessaan Juusela kuvaa myös vapaaehtoisten taistelijoiden kotiinpaluuta. Espanjan sisällissodan kokemusten avulla voidaan pohtia, mitä Syyrian suomalaistaistelijat todennäköisesti tekevät palattuaan takaisin kotimaahan.
Taistelijoiden kotiinpaluu
Juuselan historiallisen katsauksen valossa nykyinen huoli vapaaehtoistaistelijoiden radikalisoitumisesta on liioiteltu, joskaan ei täysin turha. Vaikka suomalaistaistelijat palasivat Espanjasta kotiin epäilevään ja kireään ilmapiiriin, jossa esimerkiksi työnsaanti oli vaikeaa, varsinainen ääritoiminta vapaaehtoisten keskuudessa oli harvinainen poikkeus. Suurin osa entisistä taistelijoista pysyi kuitenkin uskollisena ideologialleen ja toimi aktiivisesti vasemmistolaisessa yhdistystoiminnassa, sekä kiersi aktiivisesti ympäri maata kertomassa kokemuksistaan. Tästä syystä talvisodan syttyessä Valpo passitti monia entisiä taistelijoita muiden kommunistien joukossa turvasäilöön, ihan vain varmuuden vuoksi. Talvisotaan osallistuneista enemmistö taisteli silti Suomen puolella, vaikka joukkoon mahtui myös rintamakarkureita ja muutama loikkari. Kaksi loikkaria kouluttautui edelleen desanteiksi Suomea vastaan. Kaksi Espanjan kävijää toimi myös Terijoen hallituksessa. Sodan jälkeen aktivismi jatkui mm. ”puna-valpossa” ja kommunistisessa puolueessa, mutta täysin lakien puitteissa.
Rapakon toiselle puolelle palanneet suomalaiset integroituivat paremmin takaisin yhteiskuntaan. Syynä oli varmasti ainakin helpompi työn saaminen. Sisäinen poliisi ei myöskään hengittänyt jatkuvasti niskaan, kuten Suomessa. Niin ikään emigranttien enemmistö pysyi uskollisena vasemmistolaiselle ideologialle ja jotkut toimivat aktivisteina ammattiyhdistysliikkeissä ja muissa vastaavissa varsin maltillisissa laillisissa liikkeissä. Suurin osa maahanmuuttajista jättäytyi toisen maailmansodan taisteluista sivuun. Toisaalta etenkin amerikansuomalaisista moni osallistui sotaan Euroopassa Yhdysvaltojen riveissä. Tosin erotuksena Suomen tilanteeseen oli se, että vastustajana oli kommunistisen Neuvostoliiton sijaan fasistinen Saksa. Vapaaehtoisista voimakkaimmat vasemmistolaiset eivät siis joutuneet taistelemaan ihailemaansa yhteiskuntaa vastaan, niin kuin Suomessa, vaan vastassa oli sama ideologinen vihollinen, kuin Espanjassa.
Huoli Syyrian vapaaehtoisista suomalaistaistelijoista
Huoli Syyrian vapaaehtoisista taistelijoista juontaa siitä tosiasiasta, että monen eurooppalaisen ääri-islamilaisen iskun taustalla on ollut ulkomaisten konfliktien, kuten Afganistanin tai Irakin, karaisemia tekijöitä. Tutkimukset myös osoittavat, että taisteluissa opitaan terroritoiminnalle tärkeitä taitoja, ja kokeneiden sotureiden iskut onnistuvat aloittelijoiden iskuja paremmin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki Syyrian vapaaehtoiset olisivat potentiaalisia terroristeja palattuaan kotimaahansa.
Jos Espanja-analogia Syyriaan pitää paikkansa, voidaan tehdä karkea arvio siitä, kuinka suuri osuus ulkomaalaisista vapaaehtoisista Syyriassa muodostaa todellisen turvallisuusriskin. Espanjan ulkomaalaisia taistelijoita valvoneen Kansainliiton komission johtajan, suomalaisen kenraali Bruno Jalanderin, havaintojen mukaan kansainvälisistä prikaateista arviolta puolet oli rikollisia ja seikkailijoita, kun taas puolet oli aatteellisia taistelijoita. Koska Juuselan historiikin valossa aatteellisuus yleensä säilyy ja seikkailijat eivät välttämättä lainkaan koe mitään aatteellista herätystä, voidaan uhka-arvioista sulkea pois puolet vapaaehtoisista.
Seuraava askel arvioinnissa onkin jo vaikeampi ja edellyttäisi tietoa siitä, mikä ideologia ajaa yksilön taistelemaan Syyriaan. Valtaosa vapaaehtoisista tuskin kannattaa ääri-islamilaista maailmankuvaa tai ole valmis terroritekoihin sen puolesta, mutta sen todentaminen on vaikeaa. Tilannetta seuraavan The International Centre for the Study of Radicalisation tekemässä kartoituksessa tässä kohdassa on suuri aukko. Vapaaehtoisista ulkomaalaisista vain viidenneksen osalta affiliaatio Syyriassa tiedetään. Tunnetuista enemmistö liittyy juuri ääriryhmiin, mutta osallisuus ääriryhmien toimintaan on helpompi saada selville ryhmien julkaisemien marttyyrilistojen kautta. Ryhmien riveissä kuolleiden kansalaisuudet paljastetaan, mikä ei päde muihin ryhmiin. Jos siis ideologisista vapaaehtoisista hövelisti arvioiden puolet olisi todella ääri-islamin kannattajia, olisi Suomesta lähtijöiden joukossa todennäköisesti muutama myös näiden joukossa.
Opetukset Espanjasta palaavista
Espanjan kokemukset osoittavat että vapaaehtoistaistelijoiden kotiutumisen helppous ja tarjotut mahdollisuudet integroitua yhteiskuntaan ovat tärkeitä. Siksi vapaaehtoistaistelijoita ei tulisi automaattisesti leimata ja sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle. Elämän normalisoituminen on tärkeää. Niille, jotka kokevat tarpeelliseksi jatkaa poliittista toimintaa, tulee löytyä siihen laillinen ja maltillinen kanava.
On silti mahdollista, että osa Syyrian kävijöistä Espanjan kävijöiden tapaan kiertää puhumassa kokemuksistaan. Tämä voi lisätä rekrytointia ja tukitoimintaa Suomesta Syyriaan tai muihin vastaaviin konflikteihin. Tämäkään ei välttämättä ole rikollista toimintaa, ellei kyseessä ole juuri rekrytointi aseelliseen toimintaan. Ne jotka haluavat jatkaa taistelua jihadin nimissä todennäköisesti tekevät niin muualla kuin Suomessa. Suomi ei ole tuon ideologian silmissä millään tavoin keskeinen maa. Kaikesta huolimatta jokainen terroriteko on liikaa niin Suomessa kuin muuallakin, joten viranomaisten on perusteltua pitää Syyrian taistelijoiden suhteen ainakin toinen silmä auki.
Lähteet:
Hegghammer, Thomas: ”The Rise of Muslim Foreign Fighters: Islam and the Globalization of Jihad”. International Security, Vol 35, No. 3, 2010.
Juusela, Jyrki: Suomalaiset Espanjan sisällissodassa 1936-1939. Jyväskylä, Atena Kustannus Oy, 2003.
SM:n Väkivaltainen ekstremismi suomessa tilannekatsaus 1/2014 (14.3.) http://www.intermin.fi/download/52012_Tilannekatsaus_1-2014_FINAL.pdf?4eeb06f3920dd188
Artikkelikuva: maarten-van-den-heuvel / Unsplash
Syyrian vierastaistelijoilla ja Espanjan suomalaistaistelijoilla on yksi selvä ero: Syyriaan menneet ovat muslimi maahanmuuttajia tai heidän lapsiaan (somaleita, arabeja, jne.). Espanjan vierataistelijat olivat etnisesti valkoisia.