Mitä tapahtui Suomen lintukodolle?

Globaalit ja eurooppalaiset poliittisen väkivallan aallot ovat nyt lyömässä Suomeen voimakkaammin kuin aikoihin. Mihin tämä lopulta johtaa, riippuu monien eri osapuolten tekemistä ratkaisuista. Yhteiskunnallisten jännitteiden hallinnasta on Suomessa vähän kokemusta. Nyt on tarve oppia nopeasti.

Kun viimeisen muutaman vuosikymmenen aikana globaalit terrorismin aallot ovat rantautuneet moniin muihin Euroopan maihin, Suomessa on yleensä ollut varsin rauhallista. Samat aatteet ja esikuvat, jotka ovat inspiroineet väkivaltaan muualla, ovat toki löytäneet tiensä meillekin. Ne ovat kuitenkin saaneet täällä monia muita maita lievempiä ilmentymiä.

Näin oli esimerkiksi 1970-luvun vasemmistoterrorismin kanssa. Samaa voidaan sanoa pienemmistä eurooppalaisista väkivallan aalloista, kuten 1990-luvun äärioikeistolaisesta väkivaltaisesta liikehdinnästä, joka jäi sekin Suomessa verrattain vaatimattomaksi.

Tällä kertaa vaikuttaa kuitenkin siltä, että aallot ovat saapuneet meillekin voimakkaampina. Mitä oikein on tapahtunut ja tapahtumassa? Mihin tämä kaikki voi vielä johtaa?

Terrorismin ja poliittisen väkivallan globaalit aallot

Samat ilmiöt, jotka nyt puhututtavat Suomessa, ovat nähtävillä myös laajemmin Euroopassa ja maailmalla. Osa siitä, mitä näemme tällä hetkellä meillä, on paljon laajemman globaalin jihaditerrorismin aallon roiskeita.

Merkittäviä jihaditerroristiverkostoja on muodostunut moniin Länsi-Euroopan maihin jo 1990-luvun aikana. Syntyperäisten eurooppalaisten radikalisoituminen jihaditerrorismiin on sekin alkanut Ranskan, Alankomaiden ja Britannian kaltaisissa maissa jo monta vuotta aiemmin kuin meillä.

Lisäksi Euroopassa on meneillään myös toinen laajempi poliittisen tyytymättömyyden ja protestoinnnin aalto, joka on jo saanut väkivaltaisia ilmentymiä ja saattaa tuottaa niitä jatkossakin. Kutsuttakoon sitä tässä nyt paremman termin puuttuessa maahanmuuttokriittiseksi ja nationalistiseksi aalloksi. Tämän aallon nostaessa päätään myös antifasistisessa ja antirasistisessa toiminnassa on käyty keskustelua siitä, riittääkö enää pelkkä puhuminen.

Kyse ei ole siis yksin Suomea koskevista ilmiöistä. Siihen, miksi ne vaikuttavat koskettavan Suomea nyt aiempia vastaavia aaltoja enemmän, on nähtävissä sekä globaaleihin muutoksiin että rajatummin Suomen tilanteeseen liittyviä syitä.

Poliittisen väkivallan muuttunut toimintaympäristö

Viestintäteknologian kehittyminen sekä matkustamisen helpottuminen ja halventuminen ovat muuttaneet olennaisesti sitä maailmaa, jossa erityisesti nuoret sukupolvet elävät. Vaikutteet ovat toki aina kulkeneet rajojen yli, mutta nyt reaaliaikainen ja lähes ilmainen vuorovaikutus pitkienkin matkojen yli on mahdollista käytännössä kaikille.

Myös suomalaiset koulusurmat ovat ilmentymiä tästä uudesta globalisoituneesta maailmasta.

Internet tarjoaa kanavan löytää ja muodostaa yhteyksiä samanmielisten kanssa sekä terroristiliikkeiden kaltaisille toimijoille väylän saattaa oma viestinsä laajalti saataville. Ennen laaja julkisuus oli saavutettavissa oikeastaan vain joukkotiedotusvälineiden kautta.

Samat kanavat, jotka ovat avanneet ison maailman ovia esimerkiksi kielivideoidensa kautta tunnetuksi tulleelle suomalaisnaiselle, ovat myös mahdollistaneet sen, että Suomen syrjäisessä maaseutukylässä asuva sosiaalisesti epävarma nuori pääsee suoraan yhteyteen Isisin rekrytoijien kanssa.

Myös suomalaiset koulusurmat ovat ilmentymiä tästä uudesta globalisoituneesta maailmasta. Erityisesti Jokelan koulusurma vuonna 2007 oli saanut vahvasti vaikutteita Columbinen koulusurmasta Yhdysvalloissa vuonna 1999, ja tekijä vahvistusta ajatuksilleen internetin välityksellä käymistään keskusteluista.

Haurastunut luottamus

Poliittisen väkivallan tutkimuksen perusteella vaikuttaa, että laittomiin toimintakeinoihin tarttumisen taustalla on ollut usein pettymys perinteisiin poliittisen vaikuttamisen keinoihin ja epäluottamus valtiovallan toimintaa kohtaan.

Nyt tämä luottamus näyttää olevan selvästi katkolla.

Suomessa tämä luottamus on ollut perinteisesti korkealla tasolla. Asioihin on koettu voitavan vaikuttaa ja on luotettu poliittisen järjestelmän kykyyn ratkoa konflikteja ja vaikeita tilanteita. Tämä on todennäköisesti yksi syy siihen, miksi Suomen lähihistoriassa on nähty niin vähän poliittista väkivaltaa.

Nyt tämä luottamus näyttää olevan selvästi katkolla. Tällä hetkellä vaikuttaa olevan entistä enemmän ihmisiä, joiden mielestä viranomaisten ja poliitikkojen toimet nykytilanteessa eivät ole riittäviä ja ongelmat siinä määrin polttavia, että ajatus asioiden ottamisesta omiin käsiin tuntuu tarpeelliselta.

Poliittinen väkivalta on ollut yleisempää suurempien sosiaalisten ja poliittisten murrosjaksojen aikana. Tällä hetkellä tällaista murrosjaksoa eletään kiistatta niin Suomessa kuin muualla Euroopassakin.

Tämän lisäksi Suomella on vielä omaa painolastia kannettavanaan. Maahanmuuttoon liittyen meillä tuntuu olevan sellaisia asioita puimatta, joita muualla on jo tässä vaiheessa ehditty käydä läpi. Emme ole myöskään aikoihin olleet tilanteessa, jossa yhteiskunnan keskeisestä arvopohjasta vallitsisi näin selvää erimielisyyttä.

Poliittisen väkivallan riskin arviointi vaikeaa

Suomessa on selvästi nähtävissä poliittisen väkivallan mahdollistavan tilanteen kehittymistä. Maassamme on tunnistettavissa sellaisia rakenteellisia tekijöitä ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, joiden on aiemmin nähty olleen keskeisiä poliittisen väkivallan taustatekijöitä.

Pelkästään yhteiskunnallisten jännitteiden tai epäkohtien perusteella ei kuitenkaan pysty luotettavasti ennakoimaan sitä, johtavatko ne lopulta poliittiseen väkivaltaan.

Väkivallan teot vielä mielellään tulkitaan epäpoliittisiksi, jos se on suinkin mahdollista.

Väkivaltaisista teoista ovat rikosoikeudellisessa vastuussa aina tietenkin vain ne yksilöt, jotka ovat niitä tehneet. Meillä Suomessa tuntuu olevan tyypillistä, että poliittisten väkivallan tekojen syitä etsitään herkästi tekijöiden henkilökohtaisista taustoista. Lisäksi väkivallan teot vielä mielellään tulkitaan epäpoliittisiksi, jos se on suinkin mahdollista.

Teot kuitenkin tapahtuvat aina tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Tämä tausta hahmottuu yleensä paremmin vasta jälkikäteen.

Väkivalta vuorovaikutusten ketjun tulosta

Poliittisen väkivallan ennustamista vaikeuttaa erityisesti se, että se on aina pitkän ja monimutkaisen vuorovaikutusprosessin tulosta. Tässä vaiheessa emme vielä tiedä, millaiseksi tämä vuorovaikutusten ja tapahtumien ketju tulee jatkossa muotoutumaan. Oma roolinsa poliittiseen väkivaltaan johtavassa kehityksessä on monilla muillakin kuin niillä, jotka tekoja lopulta tekevät.

Poliittisen väkivallan tutkimuksen pohjalta erittäin keskeistä vaikuttaa olevan se, miten poliitikot ja turvallisuusviranomaiset reagoivat protestointiin ja tyytymättömyyden ilmaisuihin. On varsin vahvaa näyttöä siitä, että kovakouraisella puuttumisella protestointiin on radikalisoiva vaikutus. Samoin protestointia näyttää voivan radikalisoida se, jos valtiovallan koetaan kohtelevan eri protestiliikkeitä kovin eri tavoin.

Tavallista on myös se, että toisiaan poliittisina vastustajinaan pitävät liikkeet radikalisoivat toinen toisiaan. Klassisin esimerkki tästä lienee se, miten suoraan toimintaan suuntautuneet osat äärivasemmistosta ja äärioikeistosta ovat radikalisoineet toisiaan muualla Euroopassa.

Oma roolinsa on myös niillä, jotka puheellaan ja kommenteillaan ovat luomassa kertomusta, jonka pohjalta väkivalta alkaa näyttää oikeutetulta ja jopa välttämättömältä.

Aina ennen vähänkään laajempaa väkivaltaista poliittista liikehdintää on havaittavissa keskusteluja, joissa väkivallan oikeutusta ja merkitystä rakennetaan. Tämä tapahtuu esimerkiksi suhteuttamalla omien tavoitteiden ajamiseksi käytettävää väkivaltaa vastustajan paljon vakavampina pidettyihin rikkomuksiin, epäinhimillistämällä sen mahdollisia uhreja ja syyttämällä esimerkiksi valtiovaltaa tai tekojen kohteita siitä, että he ovat itse toiminnallaan aiheuttaneet koko tilanteen.

Nämä kertomukset luovat sen taustan, jota vasten väkivallan käyttö näyttäytyy tekijälleen mahdollisena ja kenties sosiaalisesti hyväksyttävänä toimintana. Samoin näiden keskustelujen pohjalta varsinkin vähänkään järjestäytyneemmät ryhmät arvioivat, miten väkivallan tekoihin reagoitaisiin sekä kuinka moni niitä kannattaisi ja kenties inspiroituisi lähtemään heidän riveihin itsekin.

Erittäin keskeistä vaikuttaa olevan se, miten poliitikot ja turvallisuusviranomaiset reagoivat protestointiin ja tyytymättömyyden ilmaisuihin.

Osansa on myös niillä, jotka vastustavat mahdollisesti radikalisoitumassa olevan liikehdinnän tavoitteita ja maailmankuvaa. He ovat osaltaan luomassa kertomusta ja selityksiä sille, mistä toiminnassa on kyse ja miten siihen pitäisi reagoida. Nämä kertomukset ovat puolestaan vaikuttamassa siihen, miten poliittisen liikehdinnän taustalla olevia laajempia yhteiskunnallisia kysymyksiä pystytään ratkaisemaan.

Haasteita riittää

Koska Suomessa on ollut viime vuosikymmenet huomattavan rauhallista, nykyisillä poliitikoilla ja viranomaisilla on vähän kokemusta nykyisen kaltaisten poliittisten ristiriitojen ja vastakkainasettelujen käsittelemisestä. Näihin reagointia ei mitenkään helpota se, että Suomen tilanne on tällä hetkellä moniongelmainen ja poliitikoilla on useita tulipaloja sammutettavanaan ja estettävänään.

Haasteita lisää se, että ratkaisuja ei voi tehdä pelkästään huomioimalla kansallinen tilanne, sillä keskeisten poliitikkojen puheilla on monia tärkeitä kuuntelijoita myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Jos sosiaalisen median kautta välittyviä keskusteluja voi pitää minkäänlaisena ilmapuntarina, niin jännitteiden ja ristiriitojen käsittelyssä on nyt jos koskaan tarve nopealle oppimiselle.

Teksti perustuu osittain 4.2.2016 pidettyyn alustukseen Helsingin yliopiston Studia Generalia -luentosarjassa.

Leena Malkki toimii tutkimusjohtajana Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa.