Suomessa jokaisella työntekijällä on oikeus olla lakossa. Lakon aikana työntekijät eivät tee töitä. Tässä tekstissä kerromme, mikä on lakko, ja miksi työntekijät ovat joskus lakossa. Kerromme myös erilaisista lakoista.
Mitä lakko tarkoittaa?
Lakko tarkoittaa, että jonkun työpaikan työntekijät päättävät yhdessä, että he ovat pois työpaikalta jonkun aikaa. Lakko voi kestää muutaman tunnin, muutaman päivän tai se voi kestää viikkoja. Lakkoa kutsutaan myös työtaisteluksi.
Miksi työntekijät ovat lakossa?
Työntekijät ovat lakossa siksi, että he eivät ole tyytyväisiä esimerkiksi omaan palkkaansa, työaikaansa tai työoloihinsa kuten työpaikan sääntöihin tai turvallisuuteen.
Usein työntekijät ovat lakossa silloin, kun heidän ammattiliittonsa neuvottelee työnantajan kanssa työhön liittyvistä asioista. Lakolla työntekijät painostavat työnantajaa, jotta se suostuu työntekijöiden ja heidän ammattiliittonsa vaatimuksiin tai osaan niistä. Työntekijät ja heidän ammattiliittonsa voivat vaatia esimerkiksi parempaa palkkaa tai parempia työpaikan työoloja.
Miksi lakkovahdit seisovat työpaikkojensa edessä lakon aikana?
Lakkovahdit ovat sen työpaikan työntekijöitä, missä lakkoillaan. He ovat myös itse lakossa ja kannustavat työpaikan muita työntekijöitä pysymään lakossa. He myös varmistavat, että lakko sujuu rauhallisesti.
Mikä on yleislakko?
Yleislakko on lakko, jonka järjestää joku ammattiliittojen keskusjärjestö tai useampi keskusjärjestö yhdessä. Suomessa on kolme ammattiliittojen keskusjärjestöä. Ne ovat Suomen ammattijärjestöjen keskusjärjestö eli SAK, toimihenkilökeskusjärjestö eli STTK ja korkeasti koulutettujen ihmisten Akava. Näihin keskusjärjestöihin kuuluu monia ammattiliittoja. Esimerkiksi SAK:hon kuuluu Suomen Muusikkojen liitto sekä Paperiliitto.
Yleislakon aikana tiettyjen ammattialojen työntekijät eivät tee töitä. Yleislakko on yleensä laaja. Silloin työntekijöitä voi olla lakossa ympäri maata. Suomessa on harvoin yleislakkoja.
Mikä on tukilakko?
Tukilakko on lakko, jossa jonkun alan työntekijät ovat lakossa siksi, että he tukevat jonkun toisen alan työntekijöiden lakkoa. Tukilakossa olevat työntekijät eivät vaadi mitään itselleen. He kannattavat asiaa, jonka puolesta toisen ammattialan työntekijät ovat lakossa. Tukilakot ovat Suomessa harvinaisia.
Mikä on laiton lakko?
Lakko on laiton silloin, jos se rikkoo työehtosopimusta. Työehtosopimus on sopimus, jossa työtekijöiden ammattiliitto ja työnantajan ammattiliitto sopivat alan palkoista, palkankorotuksista, työajoista sekä lomista. Työehtosopimuksessa sovitaan myös asioista, jotka liittyvät lakkoon. Sopimuksessa voidaan sopia esimerkiksi, kuinka kauan ennen lakon alkua työntekijöiden ammattiliiton täytyy ilmoittaa lakosta työnantajalle.
Työehtosopimus on voimassa 1–3 vuotta. Jos sinä aikana jokin työntekijöiden ammattiliitto ei noudata työehtosopimuksen lakkoon liittyviä asioita, silloin lakko on laiton. Jos työntekijöiden ammattiliitto järjestää laittoman lakon, se joutuu maksamaan siitä työnantajan ammattiliitolle sakkoa.
Mikä on työsulku?
Työsulku on työnantajan työtaistelu. Kun työnantaja järjestää työsulun, silloin työntekijät eivät voi tulla työpaikalle ja tehdä töitään.
Työantaja voi järjestää työsulun silloin, kun se neuvottelee työntekijöiden tai työntekijöiden ammattiliiton kanssa esimerkiksi palkoista ja työajoista. Työsulun tarkoitus on painostaa työntekijöitä tai työntekijöiden ammattiliittoa niin, että työnantaja pääsee nopeammin sopuun heidän kanssaan.
FT, YTT Tapio Bergholm on Itä-Suomen yliopiston dosentti.
Selkomukautuksen teki Sanna-Leena Knuuttila
Artikkelikuva: Alexander / Pixabay
Tämä teksti on saanut Selkokeskuksen myöntämän selkotunnuksen.
Teksti on selkomukautettu Tapio Bergholmin artikkelista, joka on julkaistu Politiikasta-verkkolehdessä huhtikuussa 2020.