Kansainvälinen muuttoliike ja sen seurauksena tapahtuneet muutokset väestössä muodostavat tällä hetkellä yhden ajankohtaisimmista yhteiskunnallisista kysymyksistä Suomessa. Lähitulevaisuudessa maahanmuuttaneiden jälkeläisten merkitys suomalaisessa politiikassa kasvaa etenkin, jos tämä ryhmä osallistuu aktiivisesti ja äänestää.
Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 lopussa Suomen väestöstä 9,1 prosenttia, eli runsaat 508 000 ihmistä oli ulkomaalaistaustaisia, toisin sanoen henkilöitä, joiden vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi oli syntynyt ulkomailla. Heistä reilu 86 000 oli itse syntynyt Suomessa. Kuntaliitolle tehdyn ennusteen mukaan ulkomaalaistaustaisen väestön määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä.
Lisäksi monien vanhemmista vain toinen on syntynyt ulkomailla. Näiden perheiden lapset eivät näy tilastoissa erillisenä ryhmänä, eikä heidän lukumäärästään siten saa tarkkaa tietoa avoimista lähteistä.
Väestön moninaistumisesta huolimatta maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä poliittisesta kiinnittymisestä – kuten poliittisesta osallistumisesta ja siihen vaikuttavista arvoista ja asenteista – on tehty vasta hyvin vähän kotimaista tutkimusta.
Etenkin lapsena Suomeen muuttaneet ja Suomessa syntyneet ovat suomalaisen demokratian jatkuvuuden näkökulmasta vielä aikuisena Suomeen muuttaneita kriittisempi ryhmä. Kokemukset syrjinnästä ja osallistumisen eriarvoisuudesta ainoassa omassa kotimaassa voivat johtaa politiikasta ja yhteiskunnasta vieraantumiseen.
Tarkastelen kyselyaineistojen valossa maahanmuuttaneiden jälkeläisten poliittista osallistumista ja etenkin sitä, miten kokemukset syrjinnästä heijastuvat osallistumisen tapoihin. Huomion kohteena ovat alle 35-vuotiaat, joiden osallistumistapoja vertaan samanikäisiin suomalaista syntyperää oleviin nuoriin.
Kyselytutkimus maahanmuuttaneiden jälkeläisille
Analyysini pohjautuu valtioneuvoston yhteisen selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) viitekehyksessä toteutettavassa Ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen (UTViS) -hankkeessa (2023–25) tehtyyn kyselytutkimukseen. Kysely on kerätty osana Åbo Akademin hallinnoimaa Gen2-paneelia, jossa vastaajina on suomalaisia, joilla vähintään toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla.
Niistä kansalaisista tai asukkaista, joiden molemmat vanhemmat ovat maahanmuuttaneita, mutta jotka itse ovat syntyneet kyseisessä maassa, käytetään usein termiä ”toinen sukupolvi”. Vastaavasti heistä, joiden vanhemmista vain toinen on syntynyt ulkomailla, käytetään toisinaan termiä ”sukupolvi 2,5”.
Tässä tutkimuksessa näitä ryhmiä käsitellään yhdessä maahanmuuttaneiden jälkeläisinä. On kuitenkin selvää, että näitä ryhmiä olisi tarpeen tarkastella paitsi erikseen myös vielä hienojakoisemmin esimerkiksi vanhemman lähtömaan mukaisissa ryhmissä.
Vastaajat on rekrytoitu tutkimukseen väestötietojärjestelmästä poimitulla satunnaisotannalla. Vastanneista valtaosa on nuoria (55 % alle 35-vuotiaita), mikä heijastelee tarkastelun kohteena olevan väestöryhmän ikärakennetta.
Verrokkiaineisto alle 35-vuotiaiden poliittisesta osallistumisesta koko väestössä on saatu vuoden 2023 eduskuntavaalitutkimuksesta.
Rasismi ja syrjintä heikentävät vähemmistöjen kiinnittymistä poliittiseen yhteisöön
Yksi maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä kotoutumisen edellytyksistä on aidosti vastaanottava yhteiskunta. Suomeen on vaikea asettua ja tulla osalliseksi vaikuttamisen prosesseista, ellei koe itseään tervetulleeksi eikä tule nähdyksi yhteiskunnan yhdenvertaisena jäsenenä.
Maahanmuuttaneiden ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien poliittinen osallistuminen voi herättää valtaväestön keskuudessa vastustusta ja pelkoa siitä, että yhteiskunnassa valta jakautuu yhä useampien ryhmien kesken.
Länsimaissa on suhtauduttu varauksellisesti etenkin maahanmuuttaneiden protestiosallistumiseen, sillä vaatimukset kotoutumisesta ja sen sisältämästä ”hyvästä kansalaisuudesta” sisältää oletuksen järjestelmää ylläpitävästä ja sitä tukevasta osallistumisesta sekä vastaanottavan yhteiskunnan arvojen ja normien omaksumisesta. Toisin sanoen moni valtaväestöön kuuluva pelkää uusien tulijoiden muuttavan nykyistä järjestelmää.
Asiantuntijoiden mukaan keskustelu yhdenvertaisuudesta ja rasismin torjunnasta on moniin muihin länsimaihin verrattuna Suomessa yhä pahasti kesken, vaikkakin ensimmäiset askeleet on jo otettu.
Viimeisimmät tutkimustulokset maahanmuuttaneiden Suomessa kohtaamasta rasismista maalaavat synkän tilannekuvan. Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) lokakuussa 2023 julkaisemasta tutkimuksesta selviää, että vaikka afrikkalaistaustaisten kohtaama rotusyrjintä ja rotuun perustuva häirintä ovat yleisiä kaikkialla Euroopassa, yleisimpiä ne ovat tutkimuksessa vertailluista maista juuri Suomessa.
Asiantuntijoiden mukaan keskustelu yhdenvertaisuudesta ja rasismin torjunnasta on moniin muihin länsimaihin verrattuna Suomessa yhä pahasti kesken, vaikkakin ensimmäiset askeleet on jo otettu.
Kuitenkaan viime kesän julkinen rasismikeskustelu tai esimerkiksi ehdotus, että kansanedustajiksi voisi valita vain Suomen syntyperäisiä kansalaisia, tuskin ovat vahvistaneet maahanmuuttaneiden ja vähemmistöjen tunnetta itsestään suomalaisen poliittisen yhteisön yhdenvertaisina jäseninä.
Tutkimukset osoittavat kiistatta, että kokemukset rasismista ja syrjinnästä etäännyttävät maahanmuuttaneita ja vähemmistöjä politiikasta ja päättäjistä. Kokemusten ei tarvitse myöskään olla henkilökohtaisia, sillä myös kokemukset oman viiteryhmän eriarvoisesta kohtelusta vieraannuttavat.
Myös kotimainen tutkimus osoittaa, että syrjintä vähentää selvästi maahanmuuttaneiden tunnetta Suomeen kuulumisesta. Kuulumisen kokemus puolestaan on voimakkaasti yhteydessä esimerkiksi äänestämisen todennäköisyyteen. Syrjintäkokemukset voivat tilanteen mukaan joko aktivoida tai passivoida.
Syrjintä yhteydessä aktiivisempaan osallistumiseen
Kansalaisten suhdetta julkiseen valtaan ja poliittiseen päätöksentekoon on ollut tapana tarkastella osallistumisen ja osallisuuden käsitteillä. Niin kutsutun perinteisen osallistumiskäsityksen mukaan poliittinen osallistuminen tarkoittaa tavallisten kansalaisten toimintaa, jonka pyrkimyksenä on vaikuttaa poliittisten päättäjien valintaan ja/tai heidän tekemiinsä päätöksiin.
Sittemmin näkemys poliittisesta osallistumisesta on kuitenkin laajentunut. Nykyisin sillä viitataan lukuisiin eri keinoihin, joita kansalaiset käyttävät oikaistakseen asioita, jotka heistä ovat yhteiskunnassa väärin tai heikolla tolalla.
Kuviossa 1 on esitetty alle 35-vuotiaiden vastaukset koko väestössä ja erikseen maahanmuuttaneiden jälkeläisten (”toisen polven”) osalta. Siitä nähdään, että maahanmuuttaneiden jälkeläiset näyttäytyvät kautta linjan selvästi poliittisesti aktiivisempina. Rauhanomaisiin mielenosoituksiin he ovat osallistuneet yli kaksi kertaa useammin kuin nuoret yleensä. Sosiaalisessa mediassa he ovat jakaneet tai tuottaneet poliittisia tai yhteiskunnallisia sisältöjä kolme kertaa niin usein kuin alle 35-vuotiaat koko väestössä.
Näissä kuvailevissa analyyseissa ei ole otettu huomioon esimerkiksi vastaajien sukupuolta tai koulutustasoa, vaikka molemmat väestötietojärjestelmästä tehtyyn satunnaisotantaan pohjautuvat aineistot onkin painotettu vastaamaan perusjoukkoa.
On myös mahdollista, että yhteiskunnallinen kiinnittyminen on voimakkaampaa pitkittäistutkimukseen ilmoittautuneiden Gen2-vastaajien keskuudessa kuin kertaluonteisesti toteutettuun Eduskuntavaalitutkimus 2023 -kyselyyn vastanneiden keskuudessa. Tuloksiin tulee siis suhtautua suuntaa antavina tarkoittaen, että jatkotutkimusta tarvitaan.
Kuviossa 2 esitetyt tulokset kuitenkin osoittavat luotettavasti, että syrjintäkokemuksilla on yhteys maahanmuuttaneiden jälkeläisten poliittiseen osallistumiseen.
Syrjintää etnisen taustan, ihonvärin, äidinkielen, puhetavan tai uskonnon perusteella viiden viime vuoden aikana kokeneet kertovat osallistuneensa aktiivisemmin politiikkaan kuin ne nuoret, jotka eivät ole kokeneet vastaavaa syrjintää. Etenkin protestiosallistuminen, kuten osallistuminen rauhanomaisiin mielenosoituksiin, on lähes kaksi kertaa yleisempää syrjintää kokeneiden keskuudessa.
Syrjinnälle ja vihapuheelle nollatoleranssi
Vihapuheen torjunta niin kansalaisten kuin poliittisten päättäjien keskuudessa on erittäin tärkeää maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä poliittisen kiinnittymisen näkökulmasta. Tiukkasävyinenkin keskustelu maahanmuutosta tulisi käydä siten, ettei se vaaranna väestöryhmien välisiä suhteita ja heikennä turvallisemman yhteiskunnan rakentamista ja moniäänisempää ja sallivampaa yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriä.
Tässäkin artikkelissa esitetyt tulokset antavat esimakua siitä, että syrjintäkokemukset ovat yhteydessä poliittiseen osallistumiseen niin, että syrjintää kokeneet haluavat olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnalliseen muutokseen. Toisaalta ei voida sulkea pois sitä vastakkaista syy-yhteyttä, että poliittisesti aktiiviset nuoret tulevat aiempaa tietoisemmiksi yhteiskunnan syrjivistä asenteista ja rakenteista.
Mahdollisuus vaikuttaa itseä ja itselle tärkeitä viiteryhmiä koskeviin päätöksiin on keskeinen oikeus Suomen kaltaisessa vakiintuneessa demokratiassa.
Maahanmuuttaneiden jälkeläisten merkitys suomalaisessa politiikassa kasvaa nopeasti, etenkin jos he ovat poliittisesti aktiivisempia kuin nuoret koko väestössä yleensä. Oletettavasti tämä pakottaa myös esimerkiksi puolueet pohtimaan sitä, keitä ne edustavat päätöksenteossa ja kykenevätkö ne tarjoamaan poliittisen kodin myös uusille vähemmistöille. Jos näin ei käy, poliittinen osallistuminen voi tulevaisuudessa kanavoitua entistä enemmän puoluepolitiikan ulkopuolelle.
Yhdenvertaisen osallistumisen turvaaminen on tärkeä tehtävä suomalaisen yhteiskunnan eheyden ja poliittisen järjestelmän legitimiteetin näkökulmasta. Mahdollisuus vaikuttaa itseä ja itselle tärkeitä viiteryhmiä koskeviin päätöksiin on keskeinen oikeus Suomen kaltaisessa vakiintuneessa demokratiassa.
YTT, FM Josefina Sipinen työskentelee tutkijatohtorina Tampereen ja Helsingin yliopistoissa. Vuosina 2024–27 Sipinen on mukana Koneen säätiön ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa Discontinuities in intergenerational transmission of political values in Finland (DISCO) -hankkeessa, jossa tutkitaan poliittisten arvojen ja asenteiden yhtenevyyttä millenniaalien ja heidän vanhempiensa välillä sekä väestössä yleisesti että erityisesti maahanmuuttotaustaisissa perheissä. Vuosina 2023–25 hän toimii itsenäisenä asiantuntijana oikeusministeriön koordinoimassa VN TEAS -hankkeessa Ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen (UTViS). Hanke tehdään yhteistyössä Innolinkin, Cultura-säätiön ja Åbo Akademin kanssa.
Artikkelikuva: StockSnap / Pixabay
Artikkelia päivitetty 8.2.2024 klo 11.02: Tarkennettu Sipilän kirjoittajatietoja.
