Kansainliitto nosti median keskeiseksi tekijäksi maailmanrauhan rakentamisessa.
Kansainliitto (League of Nations) perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen edistämään rauhaa, turvallisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä. Suhteellisen lyhyen, maailmansotien väliin sijoittuvan toimintansa aikana se onnistui rakentamaan pohjan kansainväliselle sääntöpohjaiselle järjestelmälle.
Syyskuussa 2025 tuli kuluneeksi 100 vuotta Kansainliiton yleiskokouksen antamasta yksimielisestä päätöslauselmasta, joka jäi historiaan ainutlaatuisena avauksena vapaan median saattamisessa tukemaan kansainvälisen yhteisön rauhatyötä.
Aikaisemmin lehdistöä (press) oli käsitetty kansainvälisessä päätöksenteossa epämääräisenä sivutekijänä, mutta vasta Collaboration of the Press in the Organisation of Peace -päätöslauselma laajensi median merkitysen globaalin yhteisymmärryksen keskeiseksi ylläpitäjäksi.
Lehdistö ja rauha
Lehdistön rauhantyöhön mukaan kutsuvan päätöslauselman lähtökohtana oli, että ”lehdistö muodostaa tehokkaimman tavan ohjata yleistä mielipidettä kohti moraalista aseidenriisuntaa, joka on edellytys materiaaliselle aseidenriisunnalle”.
Päätöslauselmassa perustettiin asiantuntijaryhmä määrittelemään toimenpiteitä kohti rauhaa, erityisesti ”(a) varmistamaan nopeamman ja halvemman uutisvälityksen rajoittamaan kansainvälisten väärinkäsitysten riskiä ja (b) keskustelemaan teknisistä ongelmista, joiden ratkaiseminen edistäisi yleisen mielipiteen rauhoittamista” (tranquilisation of public opinion).
”Lehdistö muodostaa tehokkaimman tavan ohjata yleistä mielipidettä kohti moraalista aseidenriisuntaa, joka on edellytys materiaaliselle aseidenriisunnalle.”
Päätöslauselman pohjalta Kansainliitto järjesti asiantuntijakonferenssit Genevessä vuonna 1927, Kööpenhaminassa vuonna 1932 ja Madridissa vuonna 1933. Niissä päätöslauselmaa edistettiin monin tavoin, kunnes 1930-luvun mittaan noussut fasismi lamaannutti kehityksen.
Vuoden 1925 päätöslauselman merkitys on kahtalainen: Ensinnäkin se oli avoimesti normatiivinen asettaessaan median sisällölle selkeän tehtävän ja yhdistäessään toisiinsa kaksi poliittisesti herkkää kohdetta – lehdistön ja rauhan.
Toiseksi päätöslauselmassa lehdistö korotettiin ensimmäistä kertaa elimelliseksi osaksi kansainvälistä politiikkaa; se ei enää ollut vain politiikan reuna-alueen ilmiö, vaan merkittävä ja itsenäinen tekijä kansainvälisissä suhteissa.
Moraalinen aseidenriisunta
Kansainliiton sata vuotta sitten antaman päätöslauselman johdannossa tavoitteeksi nostettu moraalinen aseidenriisunta katsottiin yleisen aseidenriisunnan keskeiseksi osaksi. ”Moraalinen liennytys” (moral detente) katsottiin välttämättömäksi valtioiden välisten hyvien suhteiden edistämiselle. Lehdistön tehtävänä nähtiin olevan maailman yleisen mielipiteen vakuuttaminen moraalisen aseidenriisunnan välttämättömyydestä.
Puolan valtuuskunta jätti vuonna 1930 Kansainliiton tulevalle aseidenriisuntakonferenssille muistion moraalisesta aseidenriisunnasta. Muistio käsitteli erityisesti siitä, kuinka ehkäistä ja vastustaa rauhan vastaista toimintaa kuten vihapuhe, väärän informaation levittäminen toisista valtioista ja sotapropaganda sekä kuinka valtioiden yhteistyöllä voitaisiin varmistaa moraalinen liennytys.
Aseidenriisuntakonferenssia (1932–33) ryhdyttiin valmistelemaan jo vuonna 1925 kirjatun Kansainliiton peruskirjan artikla 8:n toteuttamista: Rauhan säilyttäminen vaatii kunkin kansan varustautumista ainoastaan sille vähimmäistasolle, joka tarkoittaa oman turvallisuuden takaamista ja kansainvälisten velvoitteiden toteuttamista.
Puolan valtuuskunta jätti vuonna 1930 Kansainliiton tulevalle aseidenriisuntakonferenssille muistion moraalisesta aseidenriisunnasta. Muistio käsitteli erityisesti siitä, kuinka ehkäistä ja vastustaa rauhan vastaista toimintaa kuten vihapuhe, väärän informaation levittäminen toisista valtioista ja sotapropaganda.
Konferenssin moraalisen aseidenriisunnan komitean ja sen alakomiteoiden tehtävänä oli valmistella alustava luonnos moraalisesta aseidenriisunnasta liitettäväksi aseidenrajoittamista koskevaan yleissopimukseen. Kansainvälinen tilanne oli kuitenkin jatkuvasti heikentynyt ja tällä oli merkityksensä myös aseidenriisuntakonferenssiin, joka lopulta epäonnistui.
Brittiläinen poliitikko ja aseriisunta-aktivisti Philip Noel-Baker arvioi, että jos konferenssi olisi pidetty aikaisemmin, sen onnistumisen mahdollisuudet olisivat olleet paremmat. Näin ollen epäonnistumisen syyt eivät olleet Kansainliitossa. Useissa maissa oli tahoja, jotka eivät arvostaneet Kansainliittoa ja aseidenriisuntaa erityisen korkealle. Päinvastoin, havaittavissa oli usein myös harkittua toimintaa aseidenriisuntaa vastaan ja asevarustelun puolesta. Noel-Baker esittikin aseidenriisuntakonferenssia käsittelevässä teoksessaan, kuinka rauhan puolesta puhuneet voittivat kaikki argumentit, mutta byrokraatit ja militaristit voittivat kaiken sen, millä oli merkitystä.
Uudet viestintämenetelmät rauhan puolesta
Kansainliiton aikana elokuva ja radio nousivat lehdistön rinnalle uusina viestintävälineinä, jotka kasvoivat nopeasti pienistä kokeiluista laajoja yleisöjä tavoittaviksi joukkotiedotusvälineiksi. Meilläkin Suomi-Filmi perustettiin vuonna 1919 ja Yleisradio vuonna 1926.
Elokuva ymmärrettiin Kansainliitossa osana yleisempää ”intellektuaalista yhteistyötä”, jota varten perustettiin jo vuonna 1922 pysyvä komiteansa (International Committee on Intellectual Cooperation). Sen jäseninä olivat muiden muassa Marie Curie ja Albert Einstein. Komitean alaisuuteen perustettiin Pariisissa oma instituutti, International Institute of Intellectual Cooperation, eli IICI – joka oli Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCOn edeltäjä.
Radio eli yleisradiotoiminta (broadcasting), joksi sitä oli alettu kutsua 1930-luvulle mennessä, asettui niin ikään intellektuaalisen yhteistyön kontekstiin, ”modernina” välineenä kasvatuksen palveluksessa. Syyskuussa 1931 hyväksytty Kansainliiton päätöslauselma antoi IICI:n tehtäväksi laatia selvityksen, jonka tarkoitus oli kattaa ”kaikki kansainväliset kysymykset yleisradiotoiminnan käytöstä hyvissä kansainvälisissä suhteissa”.
Yleisradiosopimuksen hyväksyminen oli historiallinen merkkipaalu niin mediasääntelyä kuin Kansainliittoa ajatellen erityisesti 1930-luvun yleispoliittisessa kehityksessä, jota hallitsi natsismin nousu ja kansainvälisenkin propagandan lisääntyminen.
Näin yleisradiotoiminta päätyi Kansainliitossa moraalisen aseidenriisunnan inspiroimana politiikan kovaan ytimeen. Sama vuoden 1931 päätöslauselma käynnisti viisivuotisen prosessin, joka päätyi syyskuussa 1936 diplomaattisen konferenssin hyväksymään ja 28 maan allekirjoittamaan kansainväliseen sopimukseen (International Convention Concerning the Use of Broadcasting in the Cause of Peace) yleisradiotoiminnan käyttämisestä rauhan asiassa.
Sopimus pyrki hyväksikäyttämään tämän viestintävälineen mahdollisuuksia parempaan keskinäiseen yhteisymmärrykseen kansojen välillä. Se pyrki yhteisesti sovituin pelisäännöin estämään yleisradiotoiminnan käyttämisen vastoin hyvää kansainvälistä yhteisymmärrystä (good international understanding).
Yleisradiosopimuksen hyväksyminen oli historiallinen merkkipaalu niin mediasääntelyä kuin Kansainliittoa ajatellen erityisesti 1930-luvun yleispoliittisessa kehityksessä, jota hallitsi natsismin nousu ja kansainvälisenkin propagandan lisääntyminen. Hyvästä tarkoituksestaan huolimatta se oli liian vähän, liian myöhään. Maailmansodan puhjettua ja sen jälkeen seuranneen kylmän sodan aikana sopimus jäi unohduksiin. Sitä ei koskaan purettu, vaan useimmat sen ratifioineet valtiot – myös Suomi – pitivät sopimuksen muodollisesti voimassa edelleen.
Kansainliitto unohtuneena mahdollisuutena
Kansainliitto on jäänyt kansainvälisen politiikan tutkimuksessa ja maailmanjärjestystä koskevassa yleisessä keskustelussa lähes unohduksiin. Se muistetaan lähinnä epäonnistuneena yrityksenä luoda ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaiken kattava valtioiden välinen järjestö, joka turvaisi rauhan. Kun se ei tähän kyennyt, se leimautui epäonnistuneeksi projektiksi, joka ei inspiroinut tutkimusta pohtimaan sen historian tarjoamia opetuksia.
Nyt kun Kansainliiton jälkeen perustettu YK on menettänyt arvovaltaansa ja koko sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys rakoilee, Kansainliiton historiasta olisi paljon oppimista. Kuten Kansainliiton historian kirjoittanut Heikki Mikkeli kertaa kirjassaan Geneven henki, Kansainliitosta lähtivät liikkeelle paitsi Kansainvälinen työjärjestö ILO, myös ajatukset kansallisesta itsemääräämisoikeudesta, kollektiivisesta turvallisuudesta, aseidenriisunnasta, terveysolojen kohentamisesta ja monista muista kansainvälisen yhteistyön erityiskysymyksistä, jotka sittemmin ovat vakiintuneet YK-järjestelmän osaksi.
Kaiken kaikkiaan Kansainliitto ei ollut historiallinen epäonnistuminen. Koko sodan jälkeinen kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä alkaen YK:n peruskirjasta rakentui sen varaan. Nyt tuo järjestelmä on keskustelun kohteena. Kansainliiton tarina on kuin kaleidoskooppi, joka houkuttelee kriittisesti tarkastelemaan tämän päivän tilannetta. Militarisoituva ja yhä syvemmälle konflikteihinsa vaipuva maailma on tällä hetkellä kauempana sekä YK:n että Kansainliiton tavoitteista kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.
Kansainliitolla on annettavaa nykyajalle
Kansainliiton lopun alkuna voidaan pitää marraskuussa 1939 tapahtunutta Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen, mikä johti 105 päivän mittaiseen talvisotaan. Kaksi viikkoa myöhemmin Kansainliiton yleiskokous päätti erottaa Neuvostoliiton järjestön jäsenyydestä. Kansainliiton neuvoston 15 jäsenestä 11 osallistui äänestykseen ja seitsemän äänesti erottamisen puolesta.
Helmikuun lopulla 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, mikä johti suurimpaan sotaan Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Viikkoa myöhemmin YK:n yleiskokous piti erityisistunnon ja hyväksyi päätöslauselman, joka tuomitsi aggression. Jäsenmaista 141 äänesti puolesta, viisi vastaan ja 35 pidättäytyi äänestämästä. Lisäksi Ukraina vei Venäjän hyökkäyksen kansainväliseen tuomioistuimeen ja kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen, joka aloitti tutkinnan siitä, oliko Venäjä syyllistynyt sotarikoksiin Ukrainassa. Euroopan unioni, Britannia ja Yhdysvallat käynnistivät ennennäkemättömät taloudelliset pakotteet Venäjää vastaan.
Tämä massiivinen vastaus Venäjälle ei johtanut sen erottamiseen YK:sta kuten tapahtui Neuvostoliitolle Kansainliitosta vuonna 1939. Maailman on kuitenkin muuttunut näiden tapahtumien välisenä yli 80 vuoden aikana. Nykyinen YK kesti sen, että yksi sen turvallisuusneuvoston viidestä pysyvästä jäsenestä rikkoi järjestön perustavimman periaatteen. YK:n jäsenyydestä erottaminen on mahdollista, mutta käytännössä lähes mahdotonta.
Vaikka Kansainliiton seuraajasta ei ole tullut sellaista maailman järjestäytymisen ideaalista instrumenttia, joksi perustajat sen toisen maailmansodan jälkeen tarkoittivat, siitä on kasvanut valtava verkosto globaalia yhteistyötä varten moninaisilla aloilla taloudesta humanitaarisiin kysymyksiin.
Vaikka Kansainliiton seuraajasta ei ole tullut sellaista maailman järjestäytymisen ideaalista instrumenttia, joksi perustajat sen toisen maailmansodan jälkeen tarkoittivat, siitä on kasvanut valtava verkosto globaalia yhteistyötä varten moninaisilla aloilla taloudesta humanitaarisiin kysymyksiin.
Samaan aikaan YK:n rinnalle peruskirjansa mukaisesti on tullut valtioiden alueellisia yhteenliittymiä Amerikassa, Afrikassa, arabimaissa ja Euroopassa sekä alueiden välinen BRICS-koalitio globaalissa etelässä. Maailma tänään näyttää todella erilaiselta kuin Kansainliiton aikana.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan samoin kuin Israelin toimet Gazassa ja Lähi-idässä laajemmin, puhumattakaan kehityskuluista Yhdysvalloissa, avaavat suorastaan masentavia näkymiä ja haastavat sääntöperustaisen kansainvälisen järjestelmän ja sen tärkeimmän infrastruktuurin, YK:n.
Tässä yhteydessä on hyvä muistaa YK:n toisen pääsihteerin Dag Hammarskjöldin näkemys vuodelta 1954 siitä, kuinka Yhdistyneitä kansakuntia ei perustettu viemään ihmiskuntaa taivaaseen, vaan estämään sen putoaminen helvettiin.
Samalla tämä kaikki kutsuu meidät jatkuvasti keskustelemaan paitsi YK:n perusteista myös Kansainliiton perinnöstä. Lehdistöä ja rauhaa koskeva päätöslauselma sadan vuoden takaa ei ole vain kuriositeetti vaan antoisa panos keskusteluun mediasta ”totuuden jälkeisessä” ajassa.
FT Kaarle Nordenstreng on tiedotusopin emeritusprofessori Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa Tampereen yliopistossa.
YTT Tarja Seppä on kansainvälisen politiikan ja rauhantutkimuksen lehtori (emerita) ja vieraileva tutkija Politiikan tutkimuksen yksikössä, Johtamisen ja talouden tiedekunnassa Tampereen yliopistossa.
Yhdistyneiden kansakuntien kirjasto Genevessä juhlistaa päätöslauselman hyväksymispäivää 25.9.2025, jolloin julkaistavassa The Next Page -podcastissa Kaarle Nordenstreng kertoo päätöslauselman taustasta ja merkityksestä.
Kirjoitus perustuu Nordenstrengin ja Sepän julkaisuun “Collaboration of the press in the organisation of peace” The League of Nations as a catalyst for important intellectual trends” teoksessa: Erik Koenen (ed.) Communicating the League of Nations: Contributions to a Transnational History of the League of Nations in the Inter-war Period (1920-1938). Geneva: United Nations, 2024. (Historical Series No 4).
Artikkelin kuvituskuva: Kansainliiton 4. yleiskokouksen avajaiset Genevessä syyskuussa 1923. Ensimmäisellä rivillä keskikäytävästä oikealle Suomen edustajat: Rafael Erich, Carl Enckell, Rudolf Holsti ja Urho Toivola. / Suomen Kuvalehti, anonyymi uutiskuva / Wikimedia Commons CC0
Artikkelia päivitetty 25.9.2025 klo 10.30: Korjattu vuosiluku podcastista kertovaan kappaleeseen.
