Monet kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa pieniksi tai jopa olemattomiksi. Pystyvätkö demokraattiset innovaatiot antamaan valtaa ja toimijuutta tavan kansalaisille?
Suomea on tavattu pitää monin tavoin esimerkkinä onnistuneesta demokraattisesta yhteiskunnasta. Vaalien jälkeen tehtävät eduskuntatutkimukset ovat kuitenkin jo pitkään kertoneet eri yhteiskunnallisten ryhmien osallistumisen eriarvoistumisesta.
Karkeasti ottaen osallistumiseen vaikuttavat varallisuus, koulutustaso, perhetausta ja yleinen hyvinvointi. Osallistuminen siis seuraa osallisuutta. Suomeen on syntynyt osattomuuden ja osallistumattomuuden taskuja, joissa yhteiskuntaan osallistuminen on jotain, minkä koetaan kuuluvan muille ihmisille.
Esimerkiksi sosiologi Lotta Junnilainen on teoksessaan Lähiökylä — Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta kuvaillut ilmapiiriä lähiöissä, jossa kaikki yhteiskunnallinen vaikuttaminen koetaan itselle vieraaksi. Tällaisiin kokemuksiin liittyy monesti tunne syrjään jätetyksi tulemisesta ja oman äänen puutteesta.
Myös tällaisia kokemuksia silmällä pitäen edustukselliselle demokratialle on esitetty jo pitkään vaihtoehtoja, ”demokraattisia innovaatioita”, jotka lisäisivät kansalaisten osallisuutta päätöksentekoon ja viime kädessä antaisivat heille myös omaa toimijuuden tunnetta.
Taustalla on oletus siitä, että demokratia elää kansalaisten omasta aktiivisuudesta, ja tätä aktiivisuutta voi parhaiten ruokkia antamalla ihmisille mahdollisuuksia osallistua itse suoraan mielipiteen muodostukseen ja päätöksentekoon.
Tähän pyritään muun muassa kansalaiskuulemisilla, ottamalla ihmiset mukaan päätöksentekoon esimerkiksi kaavoituksesta päätettäessä, osallistavalla budjetoinnilla ja deliberatiivisilla eli annettua aihetta tai päätöstä eri puolilta ”puntaroivilla” kansalaispaneeleilla. Suomessa esimerkiksi Sitra on jo pitkään tehnyt työtä avoimen ja osallistavan päätöksenteon puolesta.
Lokakuun 2026 alussa Helsingissä Rosebud Sivullisessa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa Demokratiaa ilman poliitikkoja: tulevaisuuden vaihtoehtoiset yhteiskunnallisen toimijuuden muodot, demokraattista osallistumista tutkineiden ja toteuttaneiden asiantuntijoiden paneeli keskusteli demokraattisista innovaatioista ja myös mietti, olisiko niistä laajemminkin paikkaamaan edustuksellisen demokratian aukkoja.
Tilaisuuden järjestäneessä Toimijuus kokemuksena ja kykyinä -tutkimushankkeessa tarkastelemme suhdetta yksilön oman kokemuksen ja yleisempien toimijuuteen vaadittavien kykyjen välillä. Yksi hankkeemme osa-alue on yhteiskunnallisen toimijuuden kokemus ja sen suhde yksilön yhteiskunnalliseen asemaan. Tutkimme, miten yksilön oma kokemus vaikutusmahdollisuuksistaan on yhteydessä hänen yhteiskunnalliseen asemaansa.
Tämä johdattaa myös kysymään, miten ymmärrämme demokraattisen osallistumisen. Onko demokraattisista innovaatioista todella apua kansalaisten toimijuuden tunteen lisäämiseen?
Edustuksellinen demokratia kriisistä kriisiin
Toimijuuden kokemuksen puute voi liittyä tulevaisuuden näkymien synkkenemiseen. Vähän laajemmin katsottuna poliittista keskustelua sekä Suomessa että ulkomailla hallitsee taukoamaton puhe uhkista ja kriiseistä. Politiikan horisontit näyttävät monista aika synkiltä ja oma kyky vaikuttaa edes omaa elämää uhkaaviin tekijöihin voi tuntua hyvin vähäiseltä.
Vuoden 2025 Nuorisobarometri on tästä näkökulmasta kylmäävää luettavaa: nuorten usko parempaan tulevaisuuteen on romahtanut. Ihminen, joka ei pysty havaitsemaan edessään myönteistä tulevaisuutta, suhtautuu todennäköisesti pessimistisesti myös omiin poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Edustuksellinen demokratia vaikuttaa olevan tämän kaiken keskellä itsekin kriisitunnelmissa ja monesti myös vähän hukassa.
Ihminen, joka ei pysty havaitsemaan edessään myönteistä tulevaisuutta, suhtautuu todennäköisesti pessimistisesti myös omiin poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa.
Demokratian ongelmiin on vanhan sanonnan mukaan vain yksi toimiva ratkaisu: enemmän (ja parempaa) demokratiaa. Uudet kansalaisosallistumisen muodot someaktivismista erilaisiin tarkoituksellisen epämuodollisiin järjestäytymisen tapoihin avaavat osallistumisen kenttää niillekin, joita perinteisempi järjestöelämä ei houkuttele.
Monille esimerkiksi kaupunginosajuhlien järjestäminen tai ilmastoaktivismiin mukaan lähteminen tarjoavat sellaista ruohonjuuritason yhdessä toimimista, johon voi osallistua omista yksilöllisistä lähtökohdista. Sosiologit Eeva Luhtakallio ja Veikko Eranti puhuvatkin ”poliittisen osallistumisen” sijaan mieluummin ”yhteiskunnan tekemisestä”. Termi kattaa laajan skaalan toimijoita puolueaktiiveista nettikirjoittelijoihin.
Skeptisempi voi tätä miettiessään kyseenalaistaa koko demokratian kriisin ja väitetyn demokratiavajeen. Vaikuttamisen paikkoja on tarjolla enemmän kuin ensi näkemältä arvaisi. Mutta seuraako kaikkien näiden mahdollisuuksien läsnäolosta todellinen kokemus poliittisesta toimijuudesta?
Toimijuus pystyvyytenä
Politiikan filosofit ovat tavanneet yhdistää poliittisen toimijuuden yksilön moraaliseen toimijuuteen eli valistusfilosofi Immanuel Kantia mukaillen yksilön autonomiaan ja vapauteen. Toimijuutta voi lähestyä toisinkin: yksi tapa on tarkastella toimijuutta poliittisena pystyvyytenä eli kansalaisten uskona omaan kykyynsä ymmärtää politiikkaa ja vaikuttaa siihen omalla toiminnallaan.
Pystyvyys on yleensä yhteydessä poliittiseen luottamukseen eli uskoon siitä, että poliittinen järjestelmä todella toimii kuten väitetään. Politikan tutkijat Maria Bäck, Thomas Karv ja Elina Kestilä-Kekkonen ovat todenneet, että Suomi on tässä suhteessa erikoinen tapaus: olemme korkean poliittisen luottamuksen ja suhteessa vähäisen poliittisen pystyvyyden yhteiskunta. Monet suomalaiset siis luottavat järjestelmään, mutta näkevät oman roolinsa kansalaisina lähinnä passiivisina päättäjien päätösten kohteina, eivät aktiivisina toimijoina.
Juuri tähän ilmiöön pureutuu osallistuvan ja osallistavan demokratian idea: demokratian ihanteena tulisi olla aktiivisten ja vaikuttamaan pyrkivien kansalaisten muodostama yhteiskunta, jossa päättäjät ovat jatkuvasti yhteydessä kansalaisyhteiskuntaan ja tehtyihin päätöksiin on mahdollista vaikuttaa muutenkin kuin vaaleissa.
Tällaisessa yhteiskunnassa merkittävä osa demokraattisesta vaikuttamisesta tapahtuisi ”virallisten” edustuksellisten rakenteiden ulkopuolella. Meillä olisi siis ”demokratiaa ilman poliitikkoja”.
Monet suomalaiset siis luottavat järjestelmään, mutta näkevät oman roolinsa kansalaisina lähinnä passiivisina päättäjien päätösten kohteina, eivät aktiivisina toimijoina.
Toimijuuden ja pystyvyyden kokemus pohjaa kuitenkin myös ihmisen yhteiskunnalliseen asemaan. Osattomuus, ulkopuolelle jääminen ja suoranainen poliittinen köyhyys voivat viedä ihmiseltä kyvyn havaita osallistuminen oikeana mahdollisuutena saada aikaan muutosta. Aktiivisen kansalaisuuden rooli voi tällöin tuntua itselle vieraalta ja etäiseltä.
Pystyvyyden ja sitä kautta toimijuuden kokemuksella on siis myös ihmisen omasta elämänhistoriasta kumpuava puolensa, jonka huomioiminen on tärkeää, jottei osallistuvan kansalaisen ihanne jäisi liian ahtaaksi. On aina syytä tarkastella, onko tuloksekas osallistuminen jossain tilanteessa mahdollista esimerkiksi vain tarpeeksi varakkaille, koulutetuille tai neurotyypillisille.
Monesti ulkopuolelle työntäminen tapahtuu tavoilla, jotka jäävät helposti huomaamatta niiltä, jotka eivät itse törmää osallistumisen rajoihin. Esimerkiksi kansalaiskuulemisessa jokaisella voi olla periaatteessa mahdollisuus sanoa sanottavansa, mutta vähemmän koulutetulta ja varakkaalta jää helposti sana kurkkuun keskiluokkaisten asiantuntijoiden sulavasti virtaavan teknisen puheen rinnalla. Tällainen hiljaisuus on ulkoa päin helppoa tulkita myöntyväisyydeksi, vaikka kokijaa itseään turhauttaisikin jäädä näin paitsioon.
Osallisuus ja julkinen onni
Toimijuuden kokemuksessa on siis konkreettisten osallistumisen mahdollisuuksien läsnäolon lisäksi tärkeää osallisuus, tunne siitä, että yhteisö ottaa vastaan ja kannattelee yksilöä myös tämän epäonnistuessa. Mikään määrä osallistamista ei voi sellaisenaan tuoda aitoa tunnetta osallisuudesta ja siihen liittyvää pystyvyyden kokemusta. Meidän tulisi myös ajatella sitäpohtia, millaisia yhteisiä demokraattisen toiminnan mahdollisuuksia ja niihin liittyviä tulevaisuuskuvia yhteiskuntamme nyt tarjoavat.
Filosofi Hannah Arendt kirjoitti ”julkisesta onnesta”, jota ovat kokeneet sellaiset ihmiset, jotka historialliset tapahtumat ovat sysänneet ajattelusta toimintaan: hänelle hyviä esimerkkejä ovat niin Yhdysvaltain vallankumoukselliset perustajaisät kuin Ranskan toisen maailmansodan aikainen vastarintaliike.
Arendt huomauttaa, että yhteiseen ponnistukseen osallistuminen on usein raskasta, mutta tuottaa samalla tiettyä iloa, jota täysin yksityinen elämä ei voi tarjota. Arendtille tämä kokemus osoittaa jotain tärkeää demokratiasta. Oleellista ei ole vain päätöksenteon virallinen muoto, vaan myös se, että yhteiskunta todella tarjoaa mahdollisuuden yhdessä toimimiseen ja tekemiseen ja sitä kautta kokemuksiin todellisesta vallankäytöstä.
Millaisia yhteisiä demokraattisen toiminnan mahdollisuuksia ja niihin liittyviä tulevaisuuskuvia yhteiskuntamme nyt tarjoavat?
Kun puhumme demokraattisesta osallistamisesta ja osallistumisesta, puhumme myös osallisuudesta ja kuulumisesta: siitä, että yksilö todella kokee olevansa tasavertainen yhteisön tai yhteiskunnan jäsen. Osallisuuden tunne rakentaa yksilön kokemusta itsestään kykenevänä ja uskottavana poliittisena toimijana.
Edustuksellinen järjestelmä on hankaluuksissa pyrkiessään tuomaan osallisuuden kokemusta sinne, missä sitä ei vielä ole. Osallistavat demokraattiset innovaatiot voivat auttaa, mikäli niiden toteuttajat todella ottavat huomioon ihmisten erilaiset lähtökohdat osallistumiseen.
Tasa-arvoista osallistumista tutkinut Melissa Stevanovic painottaa esimerkiksi osallistujien erilaisten tiedollisten lähtökohtien ja kielellisten kykyjen erilaisuuden huomioimista sekä riittävän ajan varmistamista osallistumiselle.
Politiikan filosofina lisäisin itse vielä, että demokratiassa osallistumisen muotojen tulee antaa myös tarpeeksi tilaa vastahankaisuudelle, mahdollisuudelle olla eri mieltä osallistumisen tavoitteista.
VTT Joonas S. Martikainen toimii Turun yliopistolla apurahatutkijana Koneen säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa Toimijuus kokemuksena ja kykyinä.
Toimijuus kokemuksena ja kykyinä -tutkimushankkeen ja Politiikasta-verkkolehden järjestämässä paneelikeskustelussa Demokratiaa ilman poliitikkoja osallistujina olivat Sitran johtava asiantuntija Pauli Saloranta, yleisen valtio-opin apulaisprofessori Hanna Wass ja sosiologian apulaisprofessori Veikko Eranti. Tilaisuus järjestettiin Rosebud Sivullisessa 1.10.2026, tilaisuuden juonsi Joonas S. Martikainen..
Artikkelin kuvituskuva: Amir Mortezaie / Unsplash
