Ranskan parlamenttivaalit haastavat perinteiset puolueet identifoimaan itsensä uudelleen. Emmanuel Macronin tsunamiksi uumoiltu voitto parlamenttivaaleissa vaimeni lopulta aalloksi. Demokratian kannalta ongelmallista on paitsi alhainen äänestysprosentti myös vallan henkilöityminen. Mitä on macronismi ja miten se muuttaa Euroopan poliittista karttaa?
”Hän kävelee vetten päällä ja tekee ihmeitä.” Ranskalaiset lingvistit ovat analysoineet sitä, miten presidentti Emmanuel Macronista on kirjoitettu hänen ensimmäisen kuukautensa aikana.
Adjektiivit ja vertaukset ovat kaunokielisiä ja lähes uskonnollisia, ja Macronin yhteydessä on puhuttu messianismista. Esiin on tullut myös kriittisempiä äänenpainoja, jotka käsittelevät lähinnä demokratiaa. Lähiviikkojen keskeinen aihe tuleekin olemaan juuri demokratia. Esiin nousee myös työllisyys, joka on Macronin kannalta kriittinen kysymys.
Tsunami vaimeni aalloksi
Sunnuntaina pidettiin Ranskan parlamenttivaalien toinen kierros, jossa presidentti Macron sai yhdessä MoDem-puolueen kanssa taakseen parlamentin enemmistön, 350 paikkaa. Odotettu ja ennakoitu voitto, tsunami, vaimeni lopulta aalloksi. Äänestysprosentti oli historiallisen alhainen, 43 prosenttia. Käytännössä kolme neljästä ranskalaisesta ei kannata La République en Marche!a, ja kuusi kymmenestä jätti äänestämättä.
Muutamassa kuukaudessa Macron on saanut oman ismin, jolla kuvaillaan hänen hallintotapaansa. Sosiaalisessa mediassa aihetunniste #macronisme yhtäältä korostaa kuilua eliitin ja kansan välissä, toisaalta herättää ihastusta.
Käytännössä kolme neljästä ranskalaisesta ei kannata La République en Marche!a, ja kuusi kymmenestä jätti äänestämättä.
Macron on luonut vahvaa hyperpresidenttiyttä. ”Macron on minä mutta parempi”, entinen presidentti Nicolas Sarkozy totesi. Macronin vahva johtajuus on osin psykologista, hän on pelastaja, johon halutaan uskoa.
Perinteisille puolueille Macron esittää haasteen: ne joutuvat identifoimaan itsensä uudestaan. Esimerkiksi Les Républicains -puolue miettii uudelleen, millaisen viestin se haluaa antaa. Sunnuntai-iltana pohdittiin, haluaako se seuraavaksi erityisesti profiloitua identiteettikysymyksissä tai arvokonservatismissa sarkozylaisittain. Puolueen vaali-illassa kovisteltiin niitä puolueen kannattajia, jotka ”kuulivat La République en Marche!n seireeninkutsun”.
Sosialistien tappio tarkoittaa myös taloudellista tappiota. On pohdittu, joutuuko se luopumaan historiallisesta päämajastaan Pariisin seitsemännessä kaupunginosassa.
Toinen vaaleihin liittyvä ilmiö oli dégagisme, verbistä dégager, jolla tarkoitetaan häipymistä ja vallan vaihtoa. Monet entiset ministerit eivät tulleet valituksi, ja esimerkiksi entinen pääministeri Manuel Valls säilytti paikkansa vain rimaa hipoen.
Vasemmistolaisen La France Insoumise -liikkeen Jean-Luc Mélenchon valittiin parlamenttiin, ja hän julisti eilen ”taistelun” alkaneeksi. Mélenchon tulee olemaan vahva oppositio Macronille ja yrittää mobilisoida voimia liikkeelle Macronin työreformeja vastaan.
Taivas rajana – kaiken keskiössä on yksilö
”Taloudellisesti oikealla, mutta kulttuurisesti vasemmalla”, luonnehtii macronismia pariisilaisen Sciences Po -yliopiston professori Pascal Perrineau. Macronin tavoitteena on haastaa vanha valta ja muuttaa systeemi.
Presidenttiyden taustalla oli nimellä En Marche! aloittanut liike, joka muuttui puolueeksi nimeltä La République en Marche! Puolueen ensimmäinen puoluekokous on vasta Ranskan kansallispäivän tienoilla heinäkuussa.
Macron haluaa korottaa politiikan moraalia ja tuoda politiikkaan uusia kasvoja. Puolueen parlamenttiehdokkaiden keski-ikä oli noin 46 vuotta ja heistä yli puolella ei ole kokemusta politiikasta. Enemmistö on naisia. Esimerkiksi vuonna 2012 kaikkien ehdokkaiden keski-ikä oli yli 50 vuotta.
Kokemattomuus on aiheuttanut myös ongelmia, sillä kaikki eivät ole uskaltaneet debatoida julkisesti. Tosin asiantuntijat ovat korostaneet sitä, että kyseessä saattaa olla puolueen kulttuuri: ohjeet tulevat ylhäältä ja niitä noudatetaan tunnollisesti. Puolue on ennen kaikkea johtajansa, jota ilman he eivät olisi tässä.
Puolue on ennen kaikkea johtajansa, jota ilman he eivät olisi tässä.
Macronismin keskiössä on yksilö, jolle kaikki on mahdollista. Presidenttiä tukeneen En Marche! -liikkeen ytimessä toisteltiin englanninkielisiä lauseita kuten ”Sky is the limit!”. Monet kritisoivat englantilaisten sanojen käyttämistä: ne kukoistivat kuin rikkaruoho.
En Marche!ssa ei tunnettu hierarkiaa. Macron oli tuttavallisesti ”the boss”, jolla oli ”helpers”. En Marche!n ytimessä oli kulttuuri, jossa yksilö ottaa ohjat yritteliäästi omiin käsiinsä.
Macronismi ei ole oikealla tai vasemmalla, se on yhtä aikaa gaullismia ja mitterandismia, systeemi ja anti-systeemi, luonnehtii La Libération. Macron uskoo toisaalta myös traditioihin kuten Jeanne D’Arciin.
Amerikkalainen kampanjakulttuuri
En Marche! -liike organisoitiin amerikkalaisista kampanjoista tutulla tavalla. Spontaanius oli tarkoin harkittu ja valmisteltu mielikuva. Esimerkiksi puolueen kokouksissa kannattajat saivat tekstiviestin merkkinä siitä, milloin tuli taputtaa käsiä ja hurrata.
Kaikki eivät ole vakuuttuneita Macronin ideologiasta: ”C’est pas la politique, pas l’ideologie, c’est le Tupperware!” huudahti eräs Ehessin professori maaliskuussa, kun olimme seminaarissa Pariisissa. Professori Perrinaun mukaan Macron on ”identifioimaton” objekti.
”C’est pas la politique, pas l’ideologie, c’est le Tupperware!”
Macron voitti toukokuussa presidentinvaalien toisella kierroksella Front Nationalin Marine Le Penin. Pian tämän jälkeen Le Penin sisarentytär Marion Maréchal-Le Pen ilmoitti, ettei lähde puolueen ehdokkaaksi parlamenttivaaleihin. Syyksi hän ilmoitti äitiytensä, joka epäilemättä vetosi katolisiin äänestäjiin.
Takaa löytyy myös taktikointia: hänen parlamenttipaikkansa olisi todennäköisesti ollut uhattuna. Marine Le Pen nousi nyt ensi kertaa parlamenttiin. Front National on sisäisen hajaannuksen vallassa ja sen tähtäimessä on ensi vuoden puoluekokous, jossa saatetaan jopa vaihtaa johtaja.
Hajaannusta aiheuttaa myös puolueen jäsenten kielteinen suhde ehdotukseen eroon eurosta, jota kaikki eivät hyväksy. Puolueen saamat kahdeksan paikkaa ovat enemmän kuin viimeksi, mutta jonnekin katosivat Le Penille presidentinvaaleissa annetut miljoonat äänet.
Front National on sisäisen hajaannuksen vallassa ja sen tähtäimessä on ensi vuoden puoluekokous, jossa saatetaan jopa vaihtaa johtaja.
Onko tämä merkki populismin kuoliniskusta Ranskassa? Bathin yliopiston tutkijan Aurelien Mondonin nimeämä ilmiö lepenisation kertoo siitä, että Front Nationalin retoriikasta on tullut valtavirtaa ja myös rasismista hyväksyttävämpää. Esimerkiksi moni Ranskan intelligentsijaan kuuluva on ilmoittautunut avoimen islamofobiseksi.
Vuonna 2015 Les Républicains -puolueen Nadine Morano totesi, että ”Ranska on valkoisen rodun maa!” Populismi on siis valtavirtaistunut ja oikeisto ja vasemmisto käyttävät samoja äänenpainoja.
Muutoksia puoluekentässä
Macronin presidenttikausi on alkanut mallikkaasti. Erityisesti jämäkkää esiintymistä ulkopolitiikassa on kiitelty. Macronin puolueen parlamentin alahuoneeseen eli kansalliskokoukseen saama enemmistö ei ole saanut kaikilta innostunutta vastaanottoa. Montpellierin yliopiston professori Dominique Rousseau analysoi, että Macronin puolueen voitto parlamenttivaaleissa olisi kuolinisku perinteisille tai traditionaalisille puolueille ja jopa demokratialle. Demokratiaan kuuluu arvojen moninaisuus, ja tämän toteutumista epäillään.
Collège de Francen professori Pierre Rosanvallon menee pitemmälle ja analysoi Le Mondessa, että Macronin valinnassa on kyse pitkälle menneestä politiikan henkilöitymisestä, joka on hänen mukaansa ”demokratian perversio”. Vallan henkilöityminen ei hänen mukaansa ilmennä demokratiaa, vaan ideaalisen demokratian tulisi olla henkilöitymätön.
Macronin valinnassa on kyse pitkälle menneestä politiikan henkilöitymisestä, joka on Rosanvallonin mukaan ”demokratian perversio”.
Koko presidentinvaalit ilmensivät tätä, esimerkkeinä olivat juuri Le Pen, Macron ja Mélenchon. Heitä äänestettiin heidän henkilöidensä takia, ei heidän edustamiensa puolueiden arvojen. Rosanvallonin mukaan nykyinen yhteiskunta työsuhteineen on niin kompleksinen, ettei vasemmisto-oikeisto-jako enää toimi.
Haasteita johtajuuteen luo esimerkiksi terrorismi. Macron on perustanut terrorismin torjuntaan keskittyvän keskuksen presidentinlinnan yhteyteen, mitä sinänsä pidetään hyvänä ideana. Ongelmalliseksi nähdään kuitenkin se, että esimerkiksi poikkeustilan jatkamisen juridinen muuttaminen voisi antaa luvan hankkia tietoja ja kontrolloida kansalaisia tavoin, jotka vaarantavat kansalaisten perusoikeuksia.
Historiallisesti Macronin parlamenttiin saama enemmistö on sukua vuoden 1981 ilmiölle ”rosé vague”, jolloin sosialistinen puolue sai 285 paikkaa tuolloisesta 481 paikasta. Yksi syy voittoon on alhaiseksi jäänyt äänestysprosentti. Toinen syy on kyllästyminen systeemiin ja vaihtoehtojen puute.
Macronismin menestys punnitaan siinä, miten hyvin se onnistuu kanavoimaan tämän kyllästymisen ja ratkaisemaan sen kynnyskysymyksen, työllisyyden. Macroniin liitetyt odotukset eivät kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellisia uudelle presidentille – esimerkiksi presidentti Francois Hollandesta puhuttiin aluksi ”sateentekijänä”.
VTM, FM Laura Parkkinen on vapaa toimittaja ja tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin.
