Suomessa monet eivät tiedä tai usko, että Suomellakin on oma kolonisointihistoriansa. Dekolonisaation ensimmäinen askel on aloittaa keskustelu kolonialismin olemassaolosta.
Tänä vuonna Suomi juhlii satavuotispäiviään. Kanada taas juhlistaa tänä vuonna 150-vuotispäiväänsä. Muutin kesällä Torontosta Rovaniemelle ja juuri ennen muuttoani kuuntelin Kanadan CBC-radiokanavalta anishnaabe elokuvantekijä-kirjailija-koomikko Ryan McMahonin radiosarjan, jossa hän antoi Kanadalle syntymäpäivälahjaksi 12 askeleen dekolonisaatio-ohjelman.
Ajattelin heti, että mikä mainio ajatus ja Suomi tarvitsee samanlaisen lahjan.
Ennen Kanadan heinäkuista 150-vuotisjuhlapäivää julkisuudessa käytiin kovaa keskustelua siitä, mitä merkkivuoden juhlistaminen tarkoittaa maan alkuperäiskansoille. Keskustelu jatkuu yhä.
Julkisuudessa käytiin kovaa keskustelua siitä, mitä merkkivuoden juhlistaminen tarkoittaa maan alkuperäiskansoille.
Etenkin alkuperäiskansoihin kuuluvat ihmiset itse ottivat kovasti kantaa siihen, ettei heillä ole juurikaan syytä juhlistaa 150 vuotta kestänyttä kolonisaation historiaa, jonka tuloksena on muun muassa mittava eriarvoisuus, rasismi, köyhyys ja sosiaaliset ongelmat. Tilastot kertovat synkkää todellisuutta: reservaattien huutava asuntopula ja siitä aiheutuva monen kodittomuus, päihteiden väärinkäytön kierre ja karmeat väkivalta- ja itsemurhatilastot etenkin syrjäisissä pohjoisen kylissä.
Useat kiinnittivät huomion tähän räikeään epäkohtaan: samalla kun Kanadan valtio kuluttaa puoli miljardia dollaria juhlistaakseen 150 vuotta kestänyttä maavarkautta ja kolonialistista väkivaltaa, alkuperäiskansojen yhteisöillä ei ole vieläkään puhdasta juomavettä.
Köyhyys kuristaa huomattavasti enemmän alkuperäiskansojen kuin valtaväestön keskuudessa keskimäärin. Jotkut laativat epäkohdasta julistesarjan ja kehottivat kaikkia tulostamaan ja ripustamaan kriittisiä julisteita julkisille paikoille.
Samalla kun Kanadan valtio kuluttaa puoli miljardia dollaria juhlistaakseen 150 vuotta kestänyttä maavarkautta ja kolonialistista väkivaltaa, alkuperäiskansojen yhteisöillä ei ole vieläkään puhdasta juomavettä.
Monet kieltäytyivät juhlimasta. Joidenkin mielestä Kanadan perustaminen vuonna 1867 oli tarkoitettu alkuperäiskansojen kuolemankelloksi. Useat ilmoittivat, että 150 vuotta ei ole mitään verrattuna alkuperäiskansojen yhteiskuntien satojen ja tuhansienkin vuosien olemassaoloon.
Jotkut kysyivät retorisesti, miksi juhlia nyt, kun ei alkuperäiskansoja ollut kutsuttu ensimmäisille kekkereille vuonna 1867 – huolimatta siitä, että edeltävinä vuosikymmeninä oli ahkerasti allekirjoitettu lukuisia virallisia sopimuksia Englannin kruunun ja paikallisten kansojen välillä maiden ja resurssien jaosta. Nämä sopimukset ovat edelleen voimassa, mutta Kanada alkoi heti ensi työkseen sivuuttamaan ja rikkomaan niitä.
Joidenkin mielestä Kanada150 juhlistaa alkuperäiskansojen kansanmurhaa ja juhlat olisi pitänyt peruuttaa. Syntyivät hashtagit #Resistance150 ja #Unsettling150 korvaamaan #Canada150:ta.
Joidenkin yliopistojen opiskelijaliitot äänestivät juhlallisuuksia vastaan kampuksillaan. Algoman yliopiston opiskelijaliiton puheenjohtaja totesi, että ”kieltäydymme juhlimasta nationalistisia asenteita paikassa, joka on aiheuttanut syvää väkivaltaa alkuperäisyhteisöjä kohtaan” ja viittasi tällä yliopiston aiempaan historiaan asuntolakouluna, jonka tarkoituksena oli sulauttaa alkuperäiskansat Kanadaan.
Päivää ennen suuria juhlallisuuksia Ottawassa parlamentin edustalle pystytettiin suuri tipi mielenosoitukseksi ja vastalauseeksi. Osallistujien mielestä ei ollut kyse protestista vaan seremoniasta, jonka tarkoituksena oli muistuttaa muun muassa siitä, että Ottawakin sijaitsee alkuperäiskansojen mailla.
Suomen dekolonisaatio
Vilkas julkinen keskustelu nosti kysymyksen Kanadasta ja sen historiasta pöydälle aivan uudella tavalla. Nyt suuri osa kanadalaisista ainakin tietää vähintään sen, etteivät kaikki suhtaudu suopeasti Kanadan 150-vuotiseen historiaan.
Tiesin kyllä, ettei vastaavanlaista julkista keskustelua ole odotettavissa Suomessa, mutta olen kuitenkin yllättynyt keskustelun totaalisesta puuttumisesta.
Ainoa pyrkimys herättää keskustelua, johon olen törmännyt, on Suohpanterrorin teos, joka imitoi sinivalkoista virallista Suomi100-tunnusta, mutta tekstillä ”Sápmi-Sámieanan 10 000”. Teos oli näytillä Rovaniemen taiteiden yössä 9. syyskuuta Kemijoen Ounaskosken rannassa ja osuvasti roikkui roskiksessa kiinni. Muutoin on ollut todella hiljaista.
Antaisin Suomelle syntymäpäivälahjaksi rohkeutta keskustella näistä asioista samalla tavalla kuin Kanadassa ilman keskustelijoiden leimaamista tai syyllistämistä.
Jos voisin, antaisin Suomelle syntymäpäivälahjaksi rohkeutta keskustella näistä asioista samalla tavalla kuin Kanadassa ilman keskustelijoiden leimaamista tai syyllistämistä. Voin olla väärässä, mutta minulle on syntynyt sellainen kuva, että Suomen satavuotisjuhla on niin pyhä, ettei sitä uskalla yksinäistä Suohpanterroria lukuun ottamatta kukaan ongelmallistaa. Vai onko niin, etteivät muut näe siinä mitään ongelmaa?
Myös dekolonisaatio-ohjelma olisi hyvä lahja. Mutta kuten McMahonilla Kanadassa, myös Suomessa on ongelmana se, että monet eivät edes tiedä tai usko, että Suomellakin on oma kolonisointihistoriansa. Eli miten aloittaa dekolonisaatio, kun ensin pitää vakuuttaa kolonisaation olemassaolosta?
Dekolonisaation ensimmäinen askel on aloittaa keskustelu kolonialismin olemassaolosta. Myös tänä päivänä. Sillä kolonialismi ei ole vain mennyttä historiaa, vaan kuten teoreetikot ovat vakuuttavasti argumentoineet, se on edelleen jatkuva rakenne yhteiskunnassa. Kolonialismi ei ole mennyt tapahtuma, vaan yhteiskunnan rakenne, jonka ylimmäisenä pyrkimyksenä on alkuperäiskansojen eliminointi.
Kolonialismi ei ole mennyt tapahtuma, vaan yhteiskunnan rakenne, jonka ylimmäisenä pyrkimyksenä on alkuperäiskansojen eliminointi.
Pohjoismaat ovat YK:n perustamisesta lähtien maalanneet itsestään maailman mallioppilaan kuvaa: ei olla harjoitettu maailmalla muiden kansojen ryöstämistä ja alistamista samaan tapaan kuin kolonialistiset suurmaavallat ja viimeiset vuosikymmenetkin ollaan oltu kansainvälisten ihmisoikeuksien edistämisen ja puolustamisen mallimaita.
Kun puhumme kolonisaatiosta, mielikuvat usein pyörivät Kristoffer Kolumbuksessa, joka eksyi Amerikkaan, tai sitten Aasiassa ja Afrikassa, jotka suurvallat ensin jakoivat keskenään ja sitten anteliaasti myöntyivät keinotekoisten valtioiden itsenäistymiseen. Ei suinkaan Pohjoismaissa, eikä varsinkaan Suomessa, jossa koetaan, että ”eihän tämä asia meitä koske, mehän tässä olemme aina olleet vieraan vallan ikeen alla”.
On myös tutkimuksin todisteltu, että etenkin Saamenmaassa ei ole tapahtunut kolonialismia. Nämä tutkimukset ovat kuitenkin lähestyneet ja tarkastelleet kolonialismia hyvin kapea-alaisesti ja varsinkin uusimpiin kolonisaatioteorioihin perehtymättä.
Historiallisesti myös Saamenmaassa kolonialismi käytti tavallisimpia apuvälineitään: lainsäädäntöä, kirkkoa ja koululaitosta. Lainsäädännön avulla rajoitettiin oikeudet ja mahdollistettiin uudisasutus, ja kirkon ja koulun avulla murennettiin saamelaisten identiteettiä ja itsetuntoa sekä muutettiin maailmankatsomusta ja arvoja.
Kolonialismi on rakenne, ei tapahtuma
Kuten alkuperäiskansat Kanadassa, myös saamelaiset ovat kutsuneet tätä historiaa kulttuuriseksi kansanmurhaksi, joiden seurauksia eletään edelleen.
Englantilainen tutkija Patrick Wolfe lanseerasi käsitteen asuttajakolonialismi (settler colonialism) runsas kymmenen vuotta sitten. Vertailevan tutkimuksensa pohjalta Wolfe erottaa asuttajakolonialismin orjakauppakolonialismista sekä kansanmurhasta. Hän määrittelee asuttajakolonialismin edelleen nykypäivänä jatkuvaksi ja vaikuttavaksi yhteiskunnan rakenteeksi, jonka pyrkimyksenä on alueen alkuperäisten asukkaiden eliminointi heidän maa-alueidensa omimistarkoituksessa.
Wolfe puhuu kolonialismin perustana olevasta eliminoinnin logiikasta, joka ”tuhoaa syrjäyttääkseen” ja jonka pyrkimyksenä on päästä eroon alueen alkuperäisistä asukkaista nimenomaan alkuperäisinä asukkaina. Kyse ei ole siis välttämättä kansanmurhasta, vaan ”hienovaraisemmista” keinoista, joiden päämääränä on maiden ja resurssien haltuunotto. Wolfen mukaan ”asuttajakolonialistit tulivat jäädäkseen: tunkeutuminen on rakenne, ei tapahtuma”.
Kyse ei ole siis välttämättä kansanmurhasta, vaan ”hienovaraisemmista” keinoista, joiden päämääränä on maiden ja resurssien haltuunotto.
Saamenmaastakin löytyy esimerkkejä eliminoinnin logiikasta ihan tältä vuodelta. Norjan ja Suomen välisen uuden Tenon-sopimuksen viralliseksi tarkoitukseksi sanottiin lohikannan suojelu. Käytännössä sopimus kuitenkin tarkoittaa saamelaisten syrjäyttämistä saamelaisina: alueen alkuperäisinä asukkaina sekä alkuperäiskansana, joilla ei juurikaan ole enää turistia parempaa kalastusoikeutta jokeensa.
Tämä huolimatta siitä, miten Tenojokivarren saamelaisten identiteetti on sukupolvien ajan muodostunut nimenomaan joen kautta ja suhteessa siihen, ja että oikeudet ovat kulkeneet suvuissa pitkien perinteiden ja hyvin vakiintuneiden tapaoikeuskäsitysten mukaisesti.
Syntynyt Ellos Deatnu! -liike ja heidän julistamansa moratorio ja autonominen alue Utsjoen Tiirasaaren ympärille on konkreettinen esimerkki dekolonisaatiosta ja eliminoinnin logiikan torjumisesta.
Lahjan logiikka
Itse olen pohtinut lahjan logiikkaa, joka juontuu alkuperäiskansojen maailmankatsomuksesta ja pohjautuu vuorovaikutteisuuteen ja vastuullisuuteen toisia kohtaan. Tässä yhteydessä lahjan logiikka tarkoittaa vaikkapa sitä, että satavuotias Suomi ottaa lahjan vastaan ryhtymällä avoimin mielin keskusteluun sekä myös tekemään kotiläksynsä kolonialismin olemassaolosta.
Jos dekolonisaation ensimmäinen askel on aloittaa keskustelu, niin toinen askel on se, että vastapuoli ryhtyy kuuntelemaan ja tarkastelemaan asioita hieman toisesta näkökulmasta. Onko satavuotias Suomi valmis syntymäpäivälahjaansa?
Rauna Kuokkanen on arktisen alkuperäiskansapolitiikan tutkimusprofessori Lapin yliopistossa ja kotoisin Utsjoelta. Kuokkanen on mukana huomenna 13.10. järjestettävässä Suomen saamelaispolitiikka ihmisoikeusnäkökulmasta -tilaisuudessa, jossa julkistetaan myös Suohpanterrorin uusi teos Checklist.
Kiitos kiinnostavasta artikkelista! Pohdin tätä uudisasuttajakolonialismin käytettävyyttä laajemmin historiallisessa kontekstissa. Voisiko savolaisten ajatella kolonisoineen saamelaisalueen (Lapissa puhutaan Suomen itämurteita) myös hämäläisten ja karjalaisten asettamat ja käyttämät alueet Keski-Suomessa ja Karjalassa. Entä oliko protosaamen puhujien expansio n. vuosina 0-500 paleoeurooppalaisten kielten puhujien kolonisointia?
Voiiskohan Rauna Kuokkanen perehtyä miten Inarissa Inarinsaamelaiislta toiset alkuperäiskansat ovat ottaneet maaalueita haltuunsa rakenteellisesti Ja lisäksi lainsäädännön turvin. Nyt saamelaisilla on laki joka mahdollistaa osan saamelaisa syrjinnän ja kieltämisen. Halutaan itsemäärämisoikeus jossa valitaan kansaa ja kielletään Inarin alueen alkuperäiskansan olemassa olo. Tämän tekee toiset saamelaiset ei Valtio!
Anu se vaan jaksaa väittää.
Anu Avaskarin edellisestä kommentista tuli mieleeni, ovatko inarinsaamelaiset erillinen etninen ryhmä, vai erottaako heidät muista saamelaisista kieli. Inarinsaamehan on eri kieli kuin pohjoissaame. Onko olemassa tutkimuksia sen suhteen, miten paljon saamelaiset poikkeavat toisistaan muutoin kuin kielellisesti? Onko suuria geneettisiä eroja? Entä muut, kuten vaikkapa luulajansaamea tai koltan kieltä puhuvat? Kokevatko inarinsaamelaiset sortoa nykyään vai ovatko he kokeneet sortoa muiden saamelaisten taholta ”aina ennenkin”? Olen kiinnostunut asiaa koskevista tutkimuksista ja artikkeleista, joista voi vinkata. Pohjois-Amerikan intiaaneista tiedetään kyllä, että monet heimot olivat toistensa suurimpia vihollisia siinä määrin, että taisivat joskus liittoutua jopa valkoihoisten kanssa naapuriheimoa vastaan. Oli niin tai näin, Rauna Kuokkasen artikkeli on ajankohtainen, eikä se ole yhtään vähemmän tärkeä Avaskarin esiintuomasta huolimatta.
Voisiko Anu Avaskari miettiä edes hetken, mitä kolonisaatio merkitsee ja myös kertoa miten ihmeessä saamelaisten sisäiset ongelmat estävät Suomea tunnustamasta omaa koloniaalia historiaansa ja miten se estää Suomea tekemästä jotain artikkelissa mainitulle ”yhteiskunnan rakenteelle”?
Dekolonisaatio on joukko toimenpiteitä, joilla lopetetaan saamelaisalueiden miehitysvalta (ml. instituutiot, kuten eurosentrinen terveyshuolto ja koululaitos), Kuokkasen artikkelissa paljastama salaliitto saamelaisten tuohomiseksi (näin paljastumisen jälkeen sen jatkaminen olisi hankalaa ja noloa) ja ylipäänsä kaikki yhteiskunnalliset toimenpiteet, joilla saamelaiset palautetaan/puhdistetaan ennen kolonialismia vallineeseen luonnonläheisen elämäntavan harmoniaan jälkiteollisen kapitalismin saastasta. Siis, kuten Kuokken artikkelissaan sanoo, kolonialististen rakenteiden purkua, esim. teiden, siltojen, sähköverkkojen, eurosentrisen viemäröinnin ym. rakennelmien purkua. Tähän kuuluu myös pitkä ja näyttävä julkinen anteeksipyyntö/kautumusseremonia siitä mittaamattoman suuresta vahingosta ja kurjuudesta, jonka olemme saamelaisille miehitysvallallamme aiheuttaneet.
Höpöhöpö. Missä kohdin Kuokkanen puhuu silloista, teistä tai sähköverkoista? Tosin se on totta, että suomalaiseen kuvitelmaan hyvinvointivaltiosta kuuluu se, että kaikkialla pitää olla juuri ne samanlaiset materiaaliset ehdot, kuin itselläkin on. Sillä onhan tämä suomalainen ts. pohjoismainen hyvinvointivaltion idea ihan maailman paras, joten pakkohan sitä on kaikille kouluttaa, jotta hekin tajuaisivat, että se on ihan ylivoimainen! Saakeli kun kaikki eivät vaan tajua omaa etuaan, mutta onneksi on Suomi, joka kyllä ohjeistaa mokomia juntteja!
Terveydenhuollosta voisi hyvin poistaa eurosentrisyys ilman, että se tarkoittaisi nykyaikaisen lääketieteen tulosten kieltämistä. Eurosentrisyys lääketieteessä on nimenomaan maailmankuva, joka olettaa esim. sairauksien olevan yksilön ongelmia. Tällä tavoin ajateltua ts. pakotettua lääketiedettä kun on sitten viety kolonisoituihin maihin, niin tulokset eivät ole olleet aina niin hyviä.
Mutta siinä olet oikeassa, että anteeksipyynnöllä olisi hyvä aloittaa.
Pelkäänpä, ettei tuollainen ”rusinat pullasta” -asennoituminen kolonialistisiin rakenteisiin riitä aitoon, syvälliseen dekolonisaatioon.
Tiet, sillat ja muu infrastruktuuri on rakennettu kolonialistisen miehittäjän ehdoilla, hänen tarpeisiinsa. Tätä Kuokkanen ei tosiaan suoraan sano artikkelissaan, mutta on hänen viestinsä looginen korollaari. Lapin infran rakentamien ei ole tapahtunut paikallisen tietouden ja alkuperäisväestön elämäntavasta lähtevien paikallisten tarpeiden ehdoilla. Jo pelkästään symbolisena aktina näiden miehitysrakenteiden — tilaisuuden salliessa mahdollisimman spektaakkelimainen — tuhoaminen on tärkeää. Se on omiaan voimauttamaan ja revitalisoimaan alkuperäisväestöä ja heidän kamppailujaan. Ilman konkreettista ja symbolista siltojen räjäyttämistä kolonialistiseen miehittäjään ei kestävää post-kolonialistista tulevaisuutta voi rakentaa.
Länsimainen lääketiedekään ei ole viatonta, sillä se hegemonisuudessaan haastaa alkuperäisväestön Epistemen, omaehtoisen orgaanisesti kehittyneen näkemis- ja kokemustavan, joka holistisena, intuitiivisena ja paikallisena on syvästi ristiriidassa eurosentrisen rikkirepivän maailmanvalloittajamentaliteetin kanssa. Eurosentrinen lääketiede tuo muassaan kolonialistisen biovallan, joka pyrkii saamaan kaiken alistavan kontrollinsa ja hyöty/riistoajattelun alle ”objektiivisuuden” ja ”tieteellisyyden” valepukuun kietoutuen. Sen vuoksi se on hylättävä totaalisesti, harjoitettava radikaalia ”episteemistä tottelemattomuutta” osana kolonialisminvastaista kamppailua. Alkuperäisväestöt ovat pärjänneet ja kukoistaneet vuosituhansia autonomisesti ilman eurosentrisen lääke- ym. tieteen ”saavutuksia”. Meidän on tuettava paikallisperinteseen pohjautuvaa etiologiaa ja hoitomuotoja, sillä länsimainen lääketiede on kolonialistista valtapolitiikkaa palveleva sosiaalinen konstruktio, eikä se ole yhtään sen parempi tai objektiisempi kuin alkuperäisväestön marginalisoiduista kokemuksista lähtevät tavat. Me saatamme pitää esim. sairauksien mikrobiteoriaa hyvinkin kiveen hakatun objektiivisena, mutta se on todellakin vain tietystä valtapositiosta julistettu, tiettyyn historiallis-kulttuurilliseen kontekstiin liittyvä teoria.
On tosiaan kolonialistisen miehittäjän ylimielisyyttä, että pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa ja sen ”mukavuuksissa” olisi jotain unversaalisesti vetoavaa. Tällä pyritään vain rationalisoimaan rikollinen riisto ja valtapolitiikka.
Ja jäljelle jää järjestäytynyt luonnonmukainen moottorikelkka- ja mönkijäjengi muistelemaan Norjasta ja Ruotsista Suomeen 150-vuotta sitten kolonisioitavaksi tulleita nomadiesi-isiään ja -äitejään, jotka vielä ensimmäiset 100 vuotta osasivat luonnonmukaisen poronhoidon ja muut luontaiselinkeinot. Poliittisena tavoitteena maat ja rahat meille heti. Ei neliötäkään ja euroakaan Suomessa aikaisemmin asuneille saamelaisille kuten inarinsaamelaisille. Koltille jotakin, että saadaan hieman diversiteettiä.
Tässä saamelaiskeskustelussa tosiaan häiritsee modernisaation ja kolonisaation ehkä tarkoituksellinen toisiinsa sotkeminen. Modernisaatiohan on tuhonnut paikallisyhteisöjen perinteiset identiteetit ja elämäntavat ihan koko Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa. Tällainen kolonialismin määrittely kääntyy lopulta saamelaisten asiaa vastaan, koska se syö uskottavuuden erityisesti saamelaisiin kohdistuneista sortotoimista. Olisi kiva lukea sellainen postkolonialistinen analyysi saamelaisista, jossa kolonialismi määrittyisi jotenkin selvärajaisesti suhteessa modernisaation.
Modernisaatio ei olisi ollut mahdollista ilman kolonisaatiota, ainakaan siinä muodossa kuin se on tapahtunut. Vaaditut resurssit ja tiedon monimuotoisuus eivät olisi riittäneet. Lisäksi kolonisaatio jo itsessään on mielletty kolonialistin puolelta paremmuudeksi, mikä useissa tapauksissa on ollutkin aseistuksen suhteen totta. Tämä paradigma on kolonisaation edetessä tullut myös ”edistyneimpien” kolonisoitujen hyväksymäksi, mikä on näkynyt esim. heidän siirtymisessään kolonisoijan kieleen, uskontoon, asumusmuotoon, kuten meillä Ruotsin kieli ja uskonto. Kannattaa tutkia erilaisia kolonisaatioita, ei vain yhtä esimerkkiä.