Yksi satavuotisen Suomen taipaleen merkittävimpiä menestyksiä on ollut sellaisen yhteiskunnan rakentaminen, jossa poliittiselle väkivallalle ei ole ollut juurikaan tilausta, totesi päätoimittaja Leena Malkki lakkiaisissa pidetyssä itsenäisyyspäivän juhlapuheessaan.
Itsenäisyyspäivä ei ole välttämättä se päivä, jolloin odottaisi kuulevansa terrorismin ja poliittisen väkivallan tutkijasta, ainakaan jos kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Terrorismi kun aiheena ei ole mitenkään juhlapuheainesta.
Suomea on lisäksi vuosikymmeniä pidetty lintukotona, johon eivät terrorismin kaltaiset ison maailman uhat ylety. Maailmasta ei löydy montaa maata, jossa olisi esimerkiksi terrorismitilastojen mukaan tehty vähemmän poliittisia väkivallantekoja kuin Suomessa.
Suomi on ollut viime vuosikymmenet hyvin turvallinen maa melkein millä tahansa mittarilla arvioituna. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n tilastoissa Suomi on yksi niistä maista, joissa ihmiset kokevat turvallisimmaksi kävellä yksin pimeässä kaupungissa.
Eurobarometritutkimusten valossa suomalaiset pitävät rikollisuutta ja terrorismia paljon vähäisempinä huolina kuin EU-maiden asukkaat keskimäärin.
Poliittisen väkivallan vähäisyys saavutus, ei perusominaisuus
Mihin sotien jälkeisen Suomen yhteiskuntarauha on perustunut? Tämä on itse asiassa sellainen aihe, josta poliittisen väkivallan tutkijalla on enemmän sanottavaa kuin voisi äkkiseltään ajatella. Poliittisen väkivallan syiden ymmärtäminen vaatii myös siltä suojaavien tekijöiden tuntemista.
Suomen rauhallisuudelle on tarjottu monenlaisia selityksiä, esimerkiksi maan syrjäistä sijaintia, kylmää ilmastoa, lainkuuliaista ja viileäpäistä kansaa, vähäistä ulkomaalaisten määrää kuin harvaa asutustakin. Joskus asiaa selitetään miltei sanomalla, että ”Suomi on Suomi”.
Nuoret sukupolvet ovat niin tottuneita Suomen rauhallisuuteen ja vakauteen, että ne tuntuvat itsestäänselvyyksiltä.
Nuoret sukupolvet, oma sukupolveni mukaan lukien, ovat niin tottuneita Suomen rauhallisuuteen ja vakauteen, että ne tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, Suomen perusominaisuuksilta.
Poliittisen väkivallan vähyys ei ole kuitenkaan seurausta maan koosta, kansanluonteesta, maantieteellisestä sijainnista, uskonnosta, kielestä tai vauraudesta.
Poliittisen väkivallan puuttuminen ei ole mikään jonkin maan pysyvä ominaispiirre, vaan se on saavutus ja tulos vuosikymmenien aikana tehdyistä viisaista yhteiskunnallisista ratkaisuista.
Hyvinvointivaltio ja demokraattinen järjestelmä vakauden tuottajina
Mitkä sitten ovat sitten olleet niitä viisaita ratkaisuja Suomen kohdalla? Tähän ei ole tutkimuksen pohjalta toistaiseksi kattavaa vastausta. Tutkijoiden piirissä pidetään kuitenkin yhtenä tärkeänä selityksenä hyvinvointivaltiota. Kun hyvinvointipalvelut tarjoavat kaikille kohtuullisen toimeentulon ja koulutuksen, tarvetta protestoinnille ei ole.
Pelkkä maan vauraus ei riitä, vaan poliittinen vakaus vaatii säilyäkseen laajasti jaettua käsitystä taloudellisesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Kokemusta siitä, että kuuluu osaksi yhteiskuntaa ja että kaikki olemme suurin piirtein samassa veneessä.
Toinen keskeinen poliittista vakautta ja rauhallisuutta edistänyt asia on Suomessa ollut toimiva demokraattinen järjestelmä. Ihmisten perusoikeudet ovat toteutuneet hyvin, ja mahdollisuudet poliittiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen poliittisen järjestelmän puitteissa ovat olleet hyvät.
Tärkeä merkityksensä on ollut myös poliittisella kulttuurilla. Suomessa politiikan tekeminen on ollut perinteisesti varsin konsensushakuista ja verrattain avointa uusille tekijöille ja ajatuksille.
Yksi satavuotisen Suomen taipaleen merkittävimpiä menestyksiä on ollutkin sellaisen yhteiskunnan rakentaminen, jossa poliittiselle väkivallalle ei ole ollut juurikaan tilausta. Tämä on huomattava saavutus ottaen huomioon sen tilanteen, joka Suomessa vallitsi itsenäistymisen aikaan sekä kahtena ensimmäisenä itsenäisyyden vuosikymmenenä.
Uusia viisaita ratkaisuja tarvitaan
Viime aikoina on toistuvasti todettu, ettei Suomi ole enää mikään lintukoto. Minun alani tutkijan silmin nykytilanne vaikuttaa yhtä aikaa huojentavalta ja huolestuttavalta.
Huojentavaa on se, että tilastojen valossa Suomi on edelleen verrattain erittäin rauhallinen ja turvallinen maa. Turun puukotuksen jälkeenkin Suomi on edelleen niitä Euroopan maita, joihin nykyiset terrorismin ja poliittisen väkivallan aallot ovat vaikuttaneet vähiten.
Tilastojen valossa Suomi on edelleen verrattain erittäin rauhallinen ja turvallinen maa.
Tilanne esimerkiksi ääri-islamistisen terrorismin suhteen ei ole erityisen huolestuttava nimenomaan Suomessa, vaikka se ilman muuta täälläkin tulee ottaa vakavasti ja asianmukaisia toimia sen ehkäisemiseksi tarvitaan.
Huoleni liittyvät sen sijaan pidemmän aikavälin kehityskulkuihin. En nimittäin ole varma, millä tolalla Suomen poliittisen rauhallisuuden mahdollistaneet seikat enää ovat.
Esimerkiksi huono-osaisuutta pitkään ansiokkaasti tutkinut professori Juho Saari on ilmaissut useaan kertaan huolensa siitä, että suomalaiset eivät enää koe olevansa samassa veneessä ja että hyvinvointivaltion pohja vuotaa.
Samaan aikaan myöskään luottamus poliittiseen järjestelmään ja poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksiin ei vaikuta olevan entisellä tasolla.
Tästä voi toki syyttää ainakin osaltaan tehtyjä poliittisia ratkaisuja, joilla hyvinvointipalveluita ollaan heikennetty sekä poliitikkojen ja poliittisten puolueiden kyvyttömyyttä täyttää tehtävänsä eli edustaa kansan mielipiteitä ja huolia tarpeeksi kattavasti.
Samaan aikaan on myös niin, että maailma on merkittävästi muuttunut. Ei ole selvää, toimisivatko Suomen poliittisen rauhallisuuden ja hyvinvoinnin tuottaneet ratkaisut enää yhtä hyvin nykytilanteessa.
Suomessa on kasvamassa uusia sukupolvia, joilla on kaikki edellytykset olla luomassa vakaata ja turvallista tulevaisuuden Suomea.
Suomessa tarvitaan juuri nyt erityisen kipeästi ihmisiä, joilla on tarkkanäköisyyttä, uskallusta ja viisautta uudistaa Suomea tavalla, joka takaa yhteiskuntarauhan ja yhteisen hyvän myös tulevaisuudessa. Tehtävä ei näytä helpolta, mutta harvemmin se on ennenkään näyttänyt silloin, kun tulevaisuuden ratkaisuja on tehty jännitteisessä ilmapiirissä.
Olen kuitenkin Suomen tulevaisuuden suhteen varsin luottavainen. Suomessa on kasvamassa uusia sukupolvia, joilla on kaikki edellytykset olla luomassa vakaata ja turvallista tulevaisuuden Suomea. Siitäkin huolimatta, että tuore Nuorisotutkimusseuran raportti vahvisti jälleen kerran, etteivät nuoret ole nykyisin lähimainkaan samassa veneessä.
Nuoret hoi!
Jos jotain voisin tänä itsenäisyyspäivänä sanoa kaikille Suomen nuorille, se on tämä: minusta nuoret vaikuttavat olevan minusta perusteettoman pessimistisiä omien vaikuttamismahdollisuuksiensa suhteen.
Nuoret vaikuttavat olevan perusteettoman pessimistisiä omien vaikuttamismahdollisuuksiensa suhteen.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei ole koskaan vaivatonta – se on aina kestävyyslaji, joka vaatii pitkäjänteisyyttä ja lannistumatonta optimismia. Tuloksetkaan eivät välttämättä aina näy kun vasta pitkän ajan jälkeen. Mahdollisuudet siihen ovat kuitenkin nykyisin vähintään yhtä hyvät, elleivät jopa paremmat, kuin ennen.
Uskoi vaikutusmahdollisuuksiinsa tai ei, tulevaisuuden Suomi rakentuu lopulta nuorten teoista. Tämä toteamus tuntui minusta nuorempana kliseeltä, mutta nyt kun lapsuuden ystävistäni ja opiskelukavereistani on tullut toimittajia, yritysjohtajia, opettajia, kirjailijoita, kansanedustajia, ministeriöiden virkamiehiä, kunnanvaltuutettuja ja tutkijoita, tuo ajatus on asettunut mielessäni kokonaan uuteen valoon.
Kirjoitus perustuu Porkkalan lukion itsenäisyyspäivän juhlassa ja lakkiaisissa 5.12.2017 pidettyyn puheeseen. Leena Malkin johtama Suomea ja poliittisen väkivallan selitysmalleja koskeva tutkimusprojekti käynnistyy vuoden 2018 alussa. Projektia rahoittaa Emil Aaltosen säätiö.
