Mikä on virolaisten asema suomalaisessa yhteiskunnassa ja millaiset ovat heidän suhteensa kantaväestöön ja muihin maahanmuuttajiin?
Suomessa asuu noin 50 000 virolaista, joten he ovat suurin ulkomainen väestöryhmä Suomessa. Heidän lisäkseen Suomessa on tuhansia tilapäisiä virolaisia työntekijöitä, joiden asuinpaikka on Virossa.
Vaikka Pentti Raittila kuvaili tutkimuksessaan vuonna 2004 virolaisia suomalaisten Toisiksi, virolaisten mielletään integroituvan kielellisen ja kulttuurisen läheisyyden vuoksi helposti suomalaiseen yhteiskuntaan.
Siitä lähtien, kun Viro liittyi EU:hun ja virolaiset saivat oikeuden EU:n sisäiseen vapaaseen liikkuvuuteen, virolaisväeston koostumus ja asema Suomessa on muuttunut suuresti. Tutkimuksista käy ilmi, että monien kriteerien mukaan virolaiset pärjäävät parhaiten suomalaisessa yhteiskunnassa verrattuna muihin maahanmuuttajaryhmiin.
Monien kriteerien mukaan virolaiset pärjäävät parhaiten suomalaisessa yhteiskunnassa verrattuna muihin maahanmuuttajaryhmiin.
Käyttökelpoinen kriteeri onnistuneesta integraatiosta yhteiskuntaan on työllisyysaste. Tilastotietojen mukaan 20–64-vuotiaiden virolaisten työllisyysaste (76 %) on jopa korkeampi kuin suomalaisen kantaväestön (74 %). Monilla muilla maahanmuuttajaryhmillä alle 50 prosentin.
Rakenteellisesti virolaisväestö Suomessa pitää sisällään paljon nuoria ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajia.
Tilastotiedot eivät kerro kuitenkaan virolaisväestön omakohtaisesta pärjäämisestä, eetoksesta ja asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Vähintään yhtä tärkeää on se, miten suomalaiset suhtautuvat virolaisiin ja näkevät näiden aseman Suomessa.
Virolaisten käsitys omasta asemastaan suomalaisessa yhteiskunnassa koostuu arkikokemuksista ja näkemyksistä siitä, keitä he ovat Suomessa ja miten muut heihin suhtautuvat. Se heijastaa virolaisten aiempaa ja nykyistä suhdetta synnyinmaahansa Viroon, mutta myös niitä asenteita ja odotuksia, joita omat maanmiehet heihin asettavat.
Paikan etsiminen maahanmuuttajien etnisessä hierarkiassa
Maahanmuuttajat käyvät jatkuvaa neuvottelua omasta asemastaan etnisten ryhmien välisessä hierarkiassa. Neuvotteluissa käytetään erilaisia kulttuurisia strategioita ja pyritään jatkuvasti ylittämään paikallisia esteitä positiivisen identiteetin luomisessa.
Suomalaisessa yhteiskunnassa keskeisiä arvoja ovat työntekijän status – onko henkilöllä työpaikka vai ei – sekä yhteiskunnallisesti hyväksyttävä ”hyvän työntekijän” kyky maksaa veroja. Ne, jotka ”elävät sosiaalituella”, voidaan etnisten ryhmien sisäisessä hierarkiassa luokitella henkilöiksi, jotka eivät ole ”ansainneet” paikkaansa yhteiskunnassa.
Ainakin osa maahanmuuttajaryhmiä on omaksunut hyvin tämän periaatteen. Sekä suomalaisten että maahanmuuttajien silmissä hyväksyntää lisää maahanmuuttajien asenne ja edistyminen suomen kielen oppimisessa ja paikallisten kulttuuristen normien omaksumisessa.
Koska kulttuuristen ja sosiaalisten hierarkioiden syntymiseen erilaisten etnisten ryhmien välillä vaikuttaa niin monta tekijää, niitä on vaikea eritellä ja niihin on vaikea vaikuttaa. Sitä enemmän maahanmuuttajaryhmien jatkuvasta osallistumisesta hierarkioiden muokkaamiseen pitää olla tietoinen ja sitä pitää tutkia.
Kuten jo totesimme, virolaisten mielletään integroituvan helposti suomalaiseen yhteiskuntaan kielellisen ja kulttuurisen läheisyytensä vuoksi. Voisivatko virolaiset jopa toimia liimana ja välittäjinä kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten välissä Suomessa, koska yhtäältä heidän kulttuurinen läheisyytensä suomalaisiin ja toisaalta muiden maahanmuuttajaryhmien kanssa jaetut kokemukset mahdollistavat tällaisen roolin?
Oma aikaisempi tutkimuksemme sekä omakohtaiset kokemukset ja havainnoinnit – artikkelin toinen kirjoittaja Jaanika Kingumets on asunut virolaisena Suomessa vuodesta 2004, toiminut sekä tutkijana että seurannut järjestöaktivistina virolaisvähemmistön, heidän toimintamallien ja mielipiteiden kehitystä – viittaavat pikemminkin siihen, että virolaisten solidaarisuudesta muita maahanmuuttajaryhmiä kohtaan voidaan puhua hyvin harvoin.
Herkät havainnoitsijat
Virolaiset pyrkivät vaikuttamaan asemaansa väestöryhmien välisessä etnisessä hierarkiassa. He tarkkailevat aktiivisesti, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä tapahtuu, ja rakentavat omaa suhdettaan näihin molempiin.
Tämän artikkelin toinen kirjoittaja Markku Sippola työskenteli vuosina 2014–2016 Jyväskylän yliopistolla tutkimusprojektissa, joka pureutui virolaisten ”työmarkkinakansalaisuuteen” – siihen, miten virolaiset integroituvat suomalaisille työmarkkinoille ja yhteiskuntaan yleensä. Tutkimusta varten haastateltiin noin 50 virolaista työperäistä maahanmuuttajaa tai lähetettyä työntekijää.
Virolaiset näyttäytyivät yhteiskunnallisten rakenteiden ja toimintakulttuurien herkkinä havainnoitsijoina. He saattoivat tuoda asenteitaan ja käyttäytymismallejaan Virosta, mutta omaksuivat myös avoimesti suomalaisen yhteiskunnan tapoja ja malleja.
Virolaiset työntekijät asemoivat itseään suomalaisessa yhteiskunnassa suhteessa muihin maahanmuuttajaryhmiin tuomalla esiin ”ansaittua” statustaan työtä tekevinä ja veroja maksavina kansalaisina
Joillakin haastatelluilla ilmeni myös kovia äänenpainoja muita maahanmuuttajaryhmiä kohtaan. Tämä korostui erityisesti nuorten miespuolisten rakennusalan työntekijöiden puheessa.
Tällaisella puheella saattaa olla myös tietoinen tarkoitus. Vaikka verrattuna muihin maahanmuuttajaryhmiin virolaisia pidetään Suomessa ongelmattomina, näkymättöminä, sulautuvina, sopeutuvina – ja joskus jopa sosiaalisesti passiivisina – he ovat yhteiskunnassamme kuitenkin tärkeitä vaikuttajia. He vain toimivat huomaamattomasti.
Sippolan aikaisemmasta tutkimuksesta ilmenee, että omilla tavoillaan toimia virolaiset rakentavat diskursiivisesti suhdettaan suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan kahden strategian, omimisen ja etäännyttämisen, avulla.
Virolaiset arvioivat jatkuvasti sijoittumistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Se edellyttää yhteiskuntarakenteen tuntemusta ja hiljaista tietoa strategioista ja käytännön työkaluista sekä kykyä ja valmiutta käyttää niitä sekä työelämässä että kohtaamisissa viranomaisten kanssa ja sosiaalisissa tilanteissa.
Virolaiset työntekijät asemoivat itseään suomalaisessa yhteiskunnassa suhteessa muihin maahanmuuttajaryhmiin tuomalla esiin ”ansaittua” statustaan työtä tekevinä ja veroja maksavina kansalaisina – erotuksena muihin etnisiin ryhmiin, jotka elävät hyvinvointivaltion ”anteliaisuuden” varassa.
Virolaisvähemmistön monimuotoisuus
Toisaalta virolaisista ei voi puhua yhtenä ryhmänä, vaan ryhmä pitäisi sen sijaan nähdä monimuotoisemmin. Tutkimustulokset kertovat tähän asti pikemmin siitä, että kyse on hyvin monimuotoisesta vähemmistöstä, jonka arvot, intressit ja pyrkimykset ovat usein ristiriidassa.
Tutkimuksessamme haastatellut virolaiset eivät hyväksyneet myöskään toisia virolaisia, jotka käyttivät väärin sosiaalitukia tai jotka ovat syyllistyneet väkivallantekoihin Suomessa.
Virolaisista ei voi puhua yhtenä ryhmänä, vaan ryhmä pitäisi sen sijaan nähdä monimuotoisemmin.
Suoranaista rasismia ilmeni haastatelluista vain vähemmistön mielipiteissä. Aineistossa oli niitäkin, jotka hehkuttivat omia monikulttuurisia työpaikkojaan.
Niinpä selonteot, jotka käsittelevät virolaisia Suomessa homogeenisena ryhmänä, rinnastuvat tarkasteluihin suomalaisista yhtenä homogeenisena ryhmänä Suomi-nimisellä maantieteellisellä alueella. Samoin kuin kantaväestönkin kohdalla, virolaisten haastatteluaineistossa esiintyvät rasismin ilmaukset tulee ottaa vakavasti ja ilmiötä täytyy tutkia.
Identiteettipuheen eri muodot sosiaalisessa mediassa
Vaikka etnisiin ryhmiin kohdistuvaa syrjintää ja jännitteitä valtaväestön ja muiden etnisten ryhmien välillä on tutkittu Suomessa paljon, etnisten ryhmien edustajien välisiä suhteita on tutkittu hyvin vähän.
Uusi DIARA-hankkeemme (2018–2020) kohdistuu Suomen virolais- ja venäläisväestön sosiaalisessa mediassa tuottamaan puheeseen, joka liittyy oman ryhmän asemointiin suhteessa kanta- ja maahanmuuttajaväestöön. Tarkastelemme näiden ryhmien identiteettipuhetta, jolla pyritään samastumaan ja erottautumaan kantaväestöstä.
Käyttämällä aineistona sosiaalisen median keskusteluja emme itse suoranaisesti osallistu identiteettipuheen muodostamiseen tutkijana kuten tapahtuisi esimerkiksi vuorovaikutteisessa haastattelussa. Sitä vastoin teemme toisen käden analyysia siitä, miten sitä puhetta luodaan some-ryhmien vuorovaikutuskentällä maanmiehien keskuudessa.
Uskomme, että tämä ”tarinoinnin” viitekehys toimii virolaisten keskuudessa yhtäältä legitimoimaan heidän asemaansa yhteiskunnallisessa hierarkiassa ja toisaalta etäännyttämään heitä muista etnisistä ryhmistä tai ”väärin käyttäytyvistä” oman ryhmän jäsenistä.
Suomalainen maahanmuuttopolitiikka peilissä
Mitä etnisen hierarkian syntyminen merkitsee suomalaisen yhteiskunnan kannalta? Onko rajalinjojen syntyminen maahanmuuttajaryhmien välillä harmitonta vai voiko tällä olla vakaviakin seurauksia?
Suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan kuuluu olennaisena osana kaikkien maahanmuuttajien integrointi suomalaiseen yhteiskuntaan. Erilaisista maahanmuuton muodoista erityisesti turvapaikanhakijat ja pakolaiset ovat saaneet viime aikoina erityisaseman. Maahanmuuttajien aseman ”korjaaminen” suhteessa natiiviväestöön ei kuitenkaan voi olla maahanmuuttopolitiikan ainoa päämäärä, vaan huomiota on kohdistettava myös siihen, millaiset välit eri maahanmuuttajaryhmillä on keskenään.
Onko rajalinjojen syntyminen maahanmuuttajaryhmien välillä harmitonta vai voiko tällä olla vakaviakin seurauksia?
Toisia maahanmuuttajia etäännyttävä puhe ei ole ”vain puhetta”; tuotettu puhe rakentaa sosiaalista todellisuutta. Vaarana maahanmuuttajaryhmien välisessä erottelevassa puheessa on etnisten eroavaisuuksien ylikorostuminen, jos puheen taso alkaa lähennellä vihapuhetta.
Jos tällainen kehitys jatkuu, etnisten vähemmistöjen keskinäinen dialogi Suomessa voi tyrehtyä. Itselle omimisen, toisista etäännyttämisen ja negatiivisen fiktiivisen tarinankerronnan sijaan on luotava kulttuurisia siltoja ja paikkoja, joissa keskinäisen erilaisuuden värittämä, omia etnisiä taustoja kunnioittava monikulttuurisuus saisi jalansijaa.
100-vuotias Suomi ja 100-vuotias Viro ovat korkean keskinäisen luottamuksen yhteiskuntia. Nämä ovat myös enenevässä määrin monikulttuurisia yhteiskuntia. Keskinäisen luottamuksen ylläpitämiseksi on tärkeää, että kaikkia kansalaisuuksia edustavat ryhmät keskustelevat keskenään sivistyneesti ja sopusoinnussa.
Kirjoitus on osa Viro 100 -sarjaa.
Markku Sippola on yhteiskuntatutkimuksen yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. Jaanika Kingumets on Koneen Säätiön apurahatutkija ja sosiaaliantropologian tohtorikoulutettava Tampereen yliopistossa.
