Venäjän kesäiset jalkapallon MM-kisat ovat ohi, mutta kisojen järjestämiseen liittyvät poliittiset ulottuvuudet eivät.
Venäjän jalkapallon MM-kisat olivat ilmeisen onnistunut megatapahtuma – ainakin jos tv-kuviin, lehtijuttuihin ja silminnäkijähavaintoihin on uskominen. MM-kisojen jälkeen FIFAn puheenjohtaja Gianni Infantino kehui vuolaasti niin Vladimir Putinia, MM-kisapaikkoja, pelejä kuin paikallisia ihmisiäkin.
Kisahurmoksen ja mediahehkutuksen rinnalla on kuitenkin syytä tarkastella myös sitä, millaisten ehtojen – vaatimusten ja sopimusten – varassa nämä monien toimittajien ja asiantuntijoiden mukaan kaikkien aikojen parhaat futiskisat tuotettiin. Venäjän MM-kisojen järjestämistä ehdollistavilla tekijöillä voi nähdä poliittisia merkitysulottuvuuksia.
Tapahtumaformaatti ja positiivinen medianäkyvyys
Jalkapallon MM-kisojen kaltainen megatapahtuma on kisaisännälle tilaisuus imagonrakennustyöhön. Niin Etelä-Afrikan, Brasilian kuin Venäjän jalkapallon MM-kisojen aattona lehdissä kirjoitettiin näytön paikasta. Puhetapa antaa ymmärtää, että kisaisäntä asetetaan kuukauden mittaiseen testiin, jonka aikana se näyttää muulle maailmalle organisointikykyään ja oikeaoppisen tunnelman luomisen taitojaan.
On totta, että venäläiset kisajärjestäjät onnistuivat heille annetussa tehtävässään. Näin myös Putinin Venäjän suurvaltapoliittiset tavoitteet täyttyivät: sisäinen yhtenäisyys ja hallitsevan valtablokin asema vahvistui – ainakin hetkellisesti – myönteisen ulkoisen kuvan kautta.
Olennaista on huomata, että ei vain paikallinen kisaorganisaatio vaan myös FIFA ja sen läheiset tukijat vaativat kisatapahtumaa, joka etenee ilman häiriötekijöitä odotetulla tavalla. Kyse on tapahtumaformaatista, jossa tilanteet ja tilat on tarkoin suunniteltu etukäteen positiivista globaalia medianäkyvyyttä silmällä pitäen.
Kyse on tapahtumaformaatista, jossa tilanteet ja tilat on tarkoin suunniteltu etukäteen positiivista globaalia medianäkyvyyttä silmällä pitäen.
Kaupunkitilojen organisointia ja esillepanoa sekä ihmisten käyttäytymistä määrittävät hakukirja ja muut sopimusperäiset asiakirjat lakisääteisine velvoitteineen. Asiakirjojen perusteella vain FIFAn logot ja sloganit sekä yhtiöt, jotka on määritelty virallisiksi sponsoreiksi, saivat näkyä ja kuulua niin kutsutuilla FIFA-alueilla.
Näitä FIFAn kontrolloimia kaupunkitiloja olivat paitsi MM-kisoihin osallistuvien maiden harjoituskentät ja hotellit, VIP-vieraiden hotellit, FIFAn edustajien ja tuomareiden majapaikat sekä kansainvälinen mediakeskus, myös ennen muuta tapahtumastadionit sekä niiden ympärillä kilometrin säteellä rajattu turvallisuusvyöhyke ja aidatut Fan Fest -alueet.
Miliiseille, mellakkapoliiseille, turvamiehille ja OMON-erikoisjoukoille sekä brändipoliiseille oli poikkeuslakien turvin annettu oikeus sulkea tiloista ulos FIFAn, sen partnerien ja kansakunnan maineen pilaajiksi luokitellut ei-toivotut ihmiset ja symbolit.
Näihin ei-toivottuihin ihmisiin kuuluivat paitsi kansalaisaktivistit ja kriittiset fanit myös kaikki ”epäsosiaalisesti käyttäytyvät”, jotka hengailivat rautatie- ja metroasemilla, kerjäsivät tai pyysivät rahaa, vetelehtivät näkyvällä paikalla tai muulla tavalla häiritsivät kaupunkielämän perusrytmiä.
Ulossulkemisessa ja aitaamisessa voi nähdä identiteettipoliittisia päämääriä.
Kuvatussa ulossulkemisessa ja aitaamisessa voi nähdä identiteettipoliittisia päämääriä: FIFA ja kisaisäntä toivoivat, että kisapaikat täyttyisivät vain ja ainoastaan ihanteellisesti käyttäytyvistä karnevaalihenkisistä ja maksukykyisistä fanikuluttajista.
Faneja siis rohkaistiin tunteiden ilmaisemiseen ja nationalistisen symboliikan käyttöön sillä ehdolla, etteivät esitykset ja symbolit sisällä FIFAn ja sen yhteistyökumppaneiden kannalta ei-toivottuja viestejä. Kreml pyrki hiljentämään kriitikot ja opposition hinnalla millä hyvänsä.
Siinä, missä kansallisissa sarjoissa fanit voivat kritisoida seurajohtajia vaikkapa banderollien avulla, jalkapallon MM-kisoissa kriittiset mielenilmaukset pyritään kitkemään pois. Fanien ilmaisuvapauden kontrollointia perustellaan yleensä turvallisuustekijöillä.
Tässä puhetavassa ei ole jalkapallon MM-kisojen kontekstissa sinänsä mitään outoa, sillä turvallisuuteen liittyviksi asioiksi määritellään hyvin monentyyppisiä toimia, kuten terrorismin torjuminen, laittomien eli epävirallisten tuotteiden myyminen kaduilla ja rauhanomaisten protestimarssien estäminen.
Säröt ja soraäänten tukahduttaminen
Tapahtumaformaatin toteuttaminen kuitenkin harvoin onnistuu täydellisesti. Venäjän MM-kisoissa Pussy Riot -aktivistiryhmän jäseniä pääsi livahtamaan kentälle kesken loppuottelun. Poliisiasuihin pukeutuneet aktivistit kertoivat tempauksensa jälkeen, että he vaativat poliittisten vankien vapauttamista ja mielenosoittajien laittomien pidätyksien lopettamista.
Toisena särönä voi mainita Kroatian keskuspuolustajan ja entisen Kiovan Dynamon pelaajan Domagoj Vidan Youtubeen lataaman videon, jossa hän huudahti ukrainalaisille nationalisteille tutun tunnuslauseen ”kunniaa Ukrainalle”.
Sen sijaan kisakaupungeissa protestimarsseja ei esiintynyt. Tai toisin muotoillen: soraäänet eivät välittyneet ainakaan läntisen Euroopan toimittajien ulottuville. On vaikea uskoa, että paikalliset ihmiset ja erityisesti Putinin hallinnon vastustajat olisivat täysin hiljentyneet MM-kisojen ajaksi.
Soraäänet eivät välittyneet ainakaan läntisen Euroopan toimittajien ulottuville.
Brasilian MM-kisoissa neljä vuotta aiemmin, joissa mielenosoituksia oli ennennäkemättömän runsaasti jokaisessa kisakaupungissa ennen kisoja, soraäänet pyrittiin kisojen aikana tukahduttamaan. Brasilian kisojen alkaessa ”Kuolema jalkapallon MM-kisoille” ja ”FIFA painukoon helvettiin” -bannereita kantavia ihmisiä ei päästetty lähellekään keskeisiä tapahtumapaikkoja eli alueita, joissa turistit ja toimittajat parveilivat.
Tapahtumapaikkoja Brasiliassa kiertänyt toimittaja Dave Zirin kirjoittaa:
”On varmasti totta, että miljoonia ihmisiä koonneita protesteja ei esiintynyt jalkapallon MM-kisojen aikana, kuten niitä esiintyi vuonna 2013 Konfederaatio-cupin aikana. Tästä ei voi kuitenkaan tehdä sellaista johtopäätöstä, että nyt kaikki on mahtavaa ja ”juhlat ovat korvanneet protestit”. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Näin syvästi toisenlaisen todellisuuden. Totuus on, että kisakaupungeissa esiintyi protesteja, lakkoja ja taisteluja poliisien vastaan, jotka ottivat kaupunkitiloja haltuun – protesteja esiintyi etenkin kun poliisi ampui lapsia osana favelojen rauhoittamisprojektia. Jos protestit olivat pienempiä kuin vuotta aiemmin, se johtui siitä, että kadut oli militarisoitu jokaista senttiä myöten. Sotilaspoliisit hallinnoivat katuja ja kyynelkaasuttivat tai ampuivat ketä tahansa, joka yritti koota ihmisiä yhteen ja nostaa esiin poliittisia vaatimuksia.”
Siirtotyöläisten riisto ja korruptio
Kun puhutaan brändipoliiseista ja kaupunkitilan militarisoimisesta, huomio kiinnittyy useimmiten julkisivujen säätelemiseen kisojen aikana. Valkoisista elefanteista puhuttaessa kyse on puolestaan megatapahtumien jättämästä perinnöstä.
Megatapahtumien yhteydessä valkoisella elefantilla on viitattu ensisijaisesti stadioneihin, joille ei löydy riittävästi käyttöä kisojen jälkeen. Niiden käyttö- ja ylläpitokustannukset kasautuvat veronmaksajien harteille. Venäjällä tällaisia ovat erityisesti Kaliningradiin, Volgogradiin ja Saranskiin rakennetut uudet stadionit, jotka ovat aivan liian suuria paikallisille joukkueille.
Tapahtumaformaatin ehtoja tarkastellessa olennaisempaa on kuitenkin kiinnittää katse rakennetun ympäristön poliittisuuteen eli siihen, millä tavoin suorituspaikkoja ja niihin liittyvää infrastruktuuria rakennetaan kisakaupungeissa.
Megatapahtumien yhteydessä valkoisella elefantilla on viitattu ensisijaisesti stadioneihin, joille ei löydy riittävästi käyttöä kisojen jälkeen. Niiden käyttö- ja ylläpitokustannukset kasautuvat veronmaksajien harteille.
Rakennustyöt aloitetaan useita vuosia ennen varsinaista megatapahtumaa. Näin huomion keskipisteeseen nousee siirtotyöläisten hyväksikäyttö ja kaltoin kohtelu. Ennen Venäjän jalkapallon MM-kisoja Human Rights Watchin tutkijat syyttivät Venäjän valtiota ja FIFAa siitä, etteivät ne puuttuneet työntekijöiden epäinhimilliseen kohteluun. Venäjän viranomaiset pikemminkin salailivat epäkohtia ja painostivat työntekijöitä vaikenemaan väärinkäytöksistä – mukaan lukien joidenkin ihmisten kuolemantapaukset stadionalueilla.
Kaikkein surullisin esimerkki Venäjän jalkapallon MM-kisojen valmisteluissa oli Pietarin uuden jalkapallostadionin rakentaminen Krestovskin saarelle eli Ristisaareen. Sitä on kutsuttu vuosisadan rakennusprojektiksi ja korruption kehdoksi.
Hulppea, käsittämättömät 1,5 miljardia dollaria maksanut megastadion valmistui yli kymmenen vuoden rakentamisen jälkeen joitakin kuukausia ennen maanosaliittojen välistä mestaruusturnausta vuonna 2017. Kun megastadionin hintaan lisätään uudet tiet ja metrolinjat sekä muu infrastruktuuri, nousee hintalappu yli kolmen miljardin.
Näin kallista stadionia ei voi selittää muuten kuin massiivisella korruptiolla – alihankkijaketjuilla ja välistä vetäjillä sekä mafiahenkisellä suojelurahalla. Yksi stadionia pystyttäneistä rakentajista oli Transstroj-yhtiö, jonka vielä joitakin vuosia sitten omisti Putinin lähipiiriin kuuluva Oleg Deripaska.
Korruption laajuudesta kertoo se, että vyyhtiin on sotkeutunut Pietarin varakuvernööri Marat Oganesjan. Häntä syytetään keinottelusta stadionin uuden jättinäytön hankinnassa. Pietarin kaupungin päättäjien sotkeutuminen korruptioon ei ole miellyttänyt paikallisia ihmisiä – semminkin, kun kaupunki päätti suunnata koulujen ja päiväkotien rakentamiseen tarkoitettuja rahoja megastadioniin.
Ikävin korruptioon liittyvä asia oli siirtotyöläisten kohtelu. Pietarin uudella stadionilla heitä työskenteli joka päivä noin 1 500. Stadionia rakensivat Valko-Venäjältä, Ukrainasta, Uzbekistanista, Tadžikistanista, Moldovasta ja monista muista Itä-Euroopan maista sekä ennen kaikkea Pohjois-Koreasta tulleet siirtotyöläiset.
Pohjoiskorealaisten palkoista suurin osa päätyi Pohjois-Korean hallinnolle.
Viimeksi mainittujen asemasta ei voi puhua muuna kuin orjatyövoimana tai panttivankeina. Työlait ja -sopimukset oli tehty rikottaviksi, ja siirtotyöläiset oli alistettu Pohjois-Korean valtionydinaseohjelman rahoittajiksi.
Norjalainen Josimar-lehti kertoi, että pohjoiskorealaisten palkoista 90 prosenttia kulkeutui välikäsien kautta muualle kuin itse työntekijöille. Suurin osa rahoista päätyi Pohjois-Korean hallinnolle.
Pohjois-Korean vientitulot ovat huvenneet ydinkokeiden aiheuttamien pakotteiden vuoksi. Jatkaakseen sotavarusteluaan ja tähän liittyvää uhitteluaan diktaattori Kim Jong-Un ja muu valtionjohto tarvitsevat rahaa. Siksi he ovat lähettäneet ulkomaille työntekijöitä, joiden palkoista ison osa ”verottaa” valtio.
Panttivankeja pohjoiskorealaisista rakennustyöläisistä tekee se, että heillä on kymmenen vuoden ”sopimus” työskentelemisestä ulkomailla. Näin urheilun megastadioneiden rakentamisen avulla tehdään kansainvälistä politiikkaa ja edistetään globaaleja orjatyömarkkinoita.
Reilun rakentamisen sertifikaatti
Kun hulppeat stadionit, hotellit ja muut uudet tilat ovat valmiita ja karnevaalihenkiset ihmiset täyttävät kaupunkien kadut ja aukiot, harvat enää muistavat ympäröiviin rakennuksiin liittyviä työn ja tuotannon historioita.
Thomas Gieryn kirjoittaa artikkelissaan What Buildings Do: ”Tultuaan valmiiksi rakennukset piilottavat ne monet mahdollisuudet, joita ei rakennettu, samalla tapaa kuin ne hautaavat intressit, vallan ja politikoinnin, jotka antoivat muodon toteutetulle suunnittelulle.”
Rakennukset ja muut kaupungin elementit myös vaikuttavat kulkureitteihin ja rutiineihin. Nämä uudet reitit ja tilat voivat syrjiä ihmisiä ja tuottaa epätasa-arvoa. Ehkäpä rakennuksiin tulisi reilun kaupan tuotteiden tapaan liittää sertifikaatti, joka kertoo siitä, onko esimerkiksi kyseinen futistemppeli reilujen vai epäreilujen periaatteiden mukaan rakennettu.
Valtiopropagandan paluu
”Putin käyttää jalkapallon MM-kisoja propagandan välineenä. Tällä tavoin hän näyttää, että me olemme suurin ja paras. Samaan aikaan kisat ovat keino, jolla monet venäläisen yhteiskunnan vaikeat ja ratkaisemattomat ongelmat kätketään näkyvistä. Urheilu on paras tapa kääntää huomio pois todellisista ongelmista, kuten he [valtion johtajat] tekivät jo Neuvostoliiton aikana. Tuolloin oli tärkeintä olla paras shakissa ja jääkiekossa. Shakissa siksi, koska me olemme maailman välkyimpiä. Jääkiekossa siksi, koska me olemme maailman vahvimpia.”
Yllä oppositiojohtaja Maxim Reznik viittaa ”venäläisen yhteiskunnan vaikeisiin ja ratkaisemattomiin ongelmiin”, kuten ihmisoikeusloukkauksiin, ympäristötuhoihin ja korruptioon, jotka jäivät MM-kisahehkuttamisen jalkoihin. Tällaisessa huomion kääntämisessä on vaikea välttyä ajatukselta, että Putinin Venäjällä imagonrakennuksen tai maabrändäyksen sijaan voi yhtä lailla puhua valtiopropagandasta.
Urheilun megatapahtumissa kaupunkitilat esittäytyvät hetkellisinä näyttämöinä, joihin globaalin kapitalismin megayhtiöt tuovat tavaransa ja tuotemerkkinsä.
Valtiopropagandististen megatapahtumien tarkoituksena on siirtää huomio pintaan, julkisivuun. Siksi soraäänet vaiennetaan hyvissä ajoin ja kaupunkitiloja siistitään edustuskelpoiseen asuun. Kun kisaturistit saapuvat, paikalliset ihmiset on koulutettu vieraanvaraisiksi ja ystävällisiksi.
Propagandassa ei siedetä ihanneyleisöydestä poikkeavia osallistumistapoja. Aktivistit, jotka taistelevat oman kaupunkinsa käyttöoikeudesta ja kyseenalaistavat vallanpitäjien toimintatavat, sysätään keskeisiltä tapahtumapaikoilta kameroiden ulottumattomiin.
Urheilun megatapahtumissa kaupunkitilat esittäytyvät lähinnä hetkellisinä näyttämöinä, joihin globaalin kapitalismin megayhtiöt tuovat tavaransa ja tuotemerkkinsä.
MM-kisojen sponsoreiden immateriaalioikeuksien ja positiivisen medianäkyvyyden turvaaminen on yksi tärkeimmistä seikoista, joka on kirjattu FIFAn ja kisaisännän välisiin sopimuksiin. Siksi olisi ollut toivottavaa, että MM-kisakarnevaalin ylistämisen rinnalla valtamediassa olisi avattu yksityiskohtaisesti myös näitä taustaehtoja, jotka vaikuttivat sekä kaupunkiympäristöjen että ihmisten käyttäytymisen säätelyyn.
Kirjoitus on osa Kentän laidalta -sarjaa.
YTT, FM Sami Kolamo on mediakulttuurin tutkija ja maantieteen, biologian, filosofian, elämänkatsomustiedon sekä terveystiedon aineenopettaja. Kolamolta on tänä vuonna julkaistu kaksi kirjaa: Mediaurheilu – Tunnetalouden dynamo ja Urheilun mammuttitauti.
