Venäjän jalkapallon MM-kisojen poliittisuudet
Venäjän kesäiset jalkapallon MM-kisat ovat ohi, mutta kisojen järjestämiseen liittyvät poliittiset ulottuvuudet eivät.
Venäjän kesäiset jalkapallon MM-kisat ovat ohi, mutta kisojen järjestämiseen liittyvät poliittiset ulottuvuudet eivät.
Miten voi edes kuvitella, että niin laajasti harrastettu, niin suuria massoja liikkeelle saattava, niin suuria tunteita herättävä asia kuin jalkapallo voisi olla ilmatiiviisti erillään yhteiskunnasta ja sen mukana politiikasta?
Kun Venäjän MM-kisojen jalkapallohuuma lähtee, ihmisoikeusrikkomukset jäävät. Erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on heikko.
Jalkapallotaivaan uusin supertähti tarjoaa tilaisuuden tarkastella jalkapallokulttuurin perinteistä rasismia, sen mahdollista murtumista ja huippu-urheilijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskuntaan.
FIFAn jalkapallon MM-kilpailut ovat suurin Venäjällä koskaan järjestetty tapahtuma, ja niitä voidaankin pitää Venäjän 2000-luvun megatapahtumasarjan huipennuksena. Mutta mihin megatapahtumien isännöinnillä lopulta pyritään?
Jalkapallo voidaan ymmärtää yllättävän ja ennakoimattoman taiteeksi. Poliitikolle keskeinen taito on käsitellä politiikan arvaamattomuutta ja satunnaisuutta eli kontingenssia. Italiassa politiikan taitoon kuuluu ammentaa retoriikkaansa jalkapallosta.
Italiassa jalkapallon kommentointi on eräänlaista poliitikolta vaadittavaa mahdottoman taidon hallitsemista.
Silvio Berlusconi on paraatiesimerkki poliitikosta, joka hyödynsi ”totuudenjälkeiselle” ajalle leimallisia politiikan ja retoriikan keinoja jo kauan ennen kuin ilmauksesta tuli valtavirtaa.
Eric Hobsbawnin mukaan kansallinen identiteetti tiivistyy ennen kaikkea jalkapallossa.