Sukupuolikiintiöt Suomeen?

Maailmalla sukupuolikiintiöitä eduskuntavaaleissa on käytössä yli sadassa maassa. Sopisivatko ne myös Suomeen?

Viime vuosina julkisuudessa on käyty keskustelua erilaisista sukupuolikiintiöistä niin yritys-, koulu– kuin tutkimusmaailman parissa, ja hallitus on tehnyt periaatepäätöksen naisten määrän lisäämiseksi suomalaisissa pörssiyhtiöissä. Eduskuntavaalien sukupuolikiintiöt eivät ole samalla lailla nousseet keskustelunaiheeksi, vaikka maailmalla kiintiöt yleistyvät nopeaa tahtia.

Ensimmäiset lainsäädännölliset sukupuolikiintiöt otettiin käyttöön Argentiinan parlamenttivaaleissa vuonna 1991. Kiintiöitä kutsutaankin niin sanotuiksi pikakaistoiksi, sillä niiden ansiosta naisparlamentaarikkojen määrä on osassa maita kasvanut merkittävästikin lyhyen ajan sisällä.

Mitä ehdokaskiintiöt ovat ja olisiko niitä syytä harkita myös Suomessa?

Kiintiöiden kirjo

Tänä päivänä jo yli sadassa maassa on käytössä jonkinlaisia sukupuolikiintiöitä. Tutkimuksien mukaan kiintiöt ovat lisänneet naisparlamentaarikkojen määrää ympäri maailman.

Kiintiöt voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin. Osassa maita naisille on suoraan kiintiöity tietty osuus maan parlamenttipaikoista. Näiden 23 maan joukossa on pääosin vain epädemokraattisia valtioita, kuten Kiina ja Saudi-Arabia.

Toisaalla lainsäädäntö velvoittaa, että tietty osuus ehdokkaista on naisia tai vähemmistössä olevaa sukupuolta. Näitä pakollisia puoluekohtaisia ehdokaskiintiöitä on käytössä 26 maassa ympäri maailman.

Yli 50 maassa puolueet ovat vapaaehtoisesti ottaneet käyttöönsä sukupuolikiintiöitä. Vapaaehtoisia kiintiöitä löytyy muun muassa Ruotsista, Norjasta ja Islannista.

Vaikka kiintiöillä on pystytty nostamaan naisparlamentaarikkojen määrää useissa maissa, eivät kaikki kiintiöt toimi yhtä tehokkaasti. Politiikan tutkija Leslie A. Schwindt-Bayerin mukaan kiintiöiden teho riippuu kolmesta tekijästä ja niiden yhteisvaikutuksesta.

Ensinnäkin kiintiöiden suuruus vaihtelee aina muutamasta prosentista puoleen kaikista ehdokaspaikoista. Pelkkä naisehdokkaiden nimittäminen ei kuitenkaan riitä, vaan naisilla täytyy myös olla tosiasialliset mahdollisuudet tulla valituiksi.

Pelkkä naisehdokkaiden nimittäminen ei kuitenkaan riitä, vaan naisilla täytyy myös olla tosiasialliset mahdollisuudet tulla valituiksi.

Kiintiöiden vaikutusta lisäävätkin erilaiset sijoitusmandaatit, joilla varmistetaan, ettei naisehdokkaita aseteta yksinomaan vaalilistojen häntäpäähän tai ainoastaan sellaisiin vaalipiireihin, joista puolueella ei ole toivoakaan saada edustajaa. Esimerkiksi Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue käyttää niin sanottua vetoketjusysteemiä, jossa joka toinen vaalilistan ehdokas on mies ja joka toinen nainen.

Kiintiöiden tehoon vaikuttaa myös se, miten niiden toimeenpanoa valvotaan. Schwindt-Bayerin tutkimus koski vain niitä maita, joissa on lainsäädännölliset ehdokaskiintiöt. Hänen johtopäätöksensä oli, että voimakkaat toimet kiintiöiden toimeenpanon varmistamiseksi lisäävät kiintiöiden vaikutusta.

Voimakkain valvontatoimi on kiintiösäännöksiä vastaamattomien ehdokaslistojen hylkääminen ja astetta maltillisempia sakkorangaistukset ja ehdokaspaikkojen jättäminen tyhjiksi – ja lievin seuraamusten puuttuminen.

Lainsäädännölliset kiintiöt ylipäätänsä on todettu vapaaehtoisia kiintiöjärjestelmiä toimivammiksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö puolueiden vapaaehtoisesti käyttöönottamat kiintiöjärjestelmät voisi toimia, mikäli puoluejohto on aidosti sitoutunut niihin päämääriin, joita kiintiöillä tavoitellaan.

Esimerkiksi Espanjassa vasemmistopuolueiden vapaaehtoisesti omaksumat kiintiöt levisivät ympäri puoluekentän ja nostivat naisparlamentaarikkojen määrää jo ennen kuin maa otti käyttöön lainsäädännölliset ehdokaskiintiöt vuonna 2007.

Sopisivatko kiintiöt Suomeen?

Kiintiöiden soveltamisessa on otettava huomioon kaksi asiaa. Ensinnäkin Suomi lukeutuu jo nyt maailman kärkikaartiin naisparlamentaarikkojen määrässä. Naiset ovat muodostaneet noin 40 prosenttia sekä ehdokkaista että valituista koko 2000-luvun.

Useimmissa kiintiöitä käyttävissä maissa ehdokaskiintiöt ovat Suomen lukuja pienempiä, keskimäärin noin 30 prosenttia.  Mikäli kiintiöillä haluttaisiin aitoa muutosta nykytilanteeseen nähden, pitäisi Suomessa ottaa käyttöön kansainvälisestä katsannosta kunnianhimoinen 50–50-kiintiö. Vastaavanlaisia kiintiöitä löytyy esimerkiksi naapurimaamme Ruotsin vasemmisto- ja ympäristöpuolueista.

Naiset saavat ääniä samassa suhteessa kuin heitä on asetettu ehdolle.

Toinen huomion arvoinen asia on Suomen poikkeuksellinen vaalijärjestelmä eli avoin listavaali. Suomessa puolueet eivät ennakolta aseta ehdokkaitansa paremmuusjärjestykseen, minkä vuoksi kiintiöihin ei olisi mahdollista liittää erillisiä sijoitusmandaatteja.

Kiintiöjärjestelmä ei siis automaattisesti johda siihen, että eduskuntaan valittaisiin sen enempää naisia kuin siellä on nytkään. Aikaisemmasta tutkimuksesta ei löydy suoraa referenssimaata Suomelle, mutta maailmalta löytyy sekä myönteisiä että kielteisempiä esimerkkejä siitä, miten kiintiöt toimivat avoimien listavaalien kontekstissa.

Suomalaisen vaalijärjestelmän aiheuttamista rajoitteista huolimatta kiintiöjärjestelmällä voisi olla positiivisia vaikutuksia sukupuolten väliseen tasa-arvoon politiikassa. Kiintiöt pakottaisivat puolueet panostamaan entistä aktiivisemmin naispuolisten ehdokkaiden etsimiseen.

Aiemmista tutkimuksista on saatu viitteitä siitä, että ehdokasrekrytointi voi olla hyvin sukupuolittunutta – myös tiedostamatta. Kiintiöt voisivat myös nostaa naiskansanedustajien määrää, sillä naispuolisten ehdokkaiden ja valittujen määrän välillä on kiinteä yhteys.

Tuore selvitys vuoden kuntavaaleista 2017 osoittaa, että naiset saavat ääniä samassa suhteessa kuin heitä on asetettu ehdolle. Niissä vaalipiireissä, joissa on eniten miesehdokkaita, sekä miehet että naiset äänestävät useammin miehiä kuin vaalipiireissä, joissa ehdokkaiden sukupuolijakauma on tasaisempi.

Suomalaisen vaalijärjestelmän aiheuttamista rajoitteista huolimatta kiintiöjärjestelmällä voisi olla positiivisia vaikutuksia sukupuolten väliseen tasa-arvoon politiikassa.

Valtaosassa maailman maita kiintiöt on otettu käyttöön hyvin erilaisessa tilanteessa kuin missä Suomi on tällä hetkellä. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa, joka on noussut eräänlaiseksi sukupuolikiintiöiden edelläkävijämaaosaksi, naisten määrä kansallisissa parlamenteissa oli hyvin vaatimaton ennen kiintiöiden käyttöönottoa. Tänä päivänä Etelä-Amerikan kansallisissa parlamenteissa on kuitenkin enemmän naisia kuin missään muualla maailmassa Pohjoismaita lukuun ottamatta.

Mikäli Suomi ottaisi käyttöön jonkinlaisen kiintiöjärjestelmän, pitäisi Suomen kunnianhimon olla korkeammalla kuin muualla, sillä Suomi lukeutuu jo tänä päivänä maailman kärkikaartiin naisparlamentaarikkojen määrässä.

YTM Annu Perälä on tohtorikoulutettava Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksessa. Perälän väitöstutkimus käsittelee poliittisia nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä poliittisen rekrytoinnin näkökulmasta.