Mitä Euroopan pakolaisleirien arkkitehtuuri kertoo eurooppalaisesta turvapaikkapolitiikasta?
Kreikan pakolaisliikennettä valtion- ja paikallishallinnon sekä eurooppalaisten virastojen kanssa yhteistyössä hallinnoineen YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n yli 150 hätämajoitusrakennuksen vuonna 2015 tehty tilaus oli ensimmäisiä kertoja, kun IKEA-säätiön kanssa yhteistyötä tekevän ruotsalaisen sosiaalisen yrityksen Better Shelterin tilapäisiä asumuksia kokeiltiin käytännössä Euroopan alueella.
Kreikan Kara Tepen leirin lisäksi useita suojia pystytettiin myös Moria-leirille, joka on Euroopan unionin niin kutsutun hotspot-toimintamallin kannalta ratkaisevan tärkeässä asemassa. Parin seuraavan vuoden aikana muut eurooppalaiset hätäapujärjestöt ottivat mallia Kara Tepen ja Morian Better Shelter -kokeiluista.
Kriisin katsottiin tuovan pakolaisleirit takaisin Euroopan mantereelle, mikä tosiasiassa oli tapahtunut jo hyvän aikaa sitten. Samalla monelle turvapaikanhakijalle Eurooppa näyttäytyi IKEA-säätiön tuella pystytetyn pienen tilapäisasumuksen kliinisen persoonattomina ja huterina vaahtomuovipaneeleina.
Kreikassa, jonka arkkitehtuurilla on pitkä historia ja jossa on nykyaikaisen demokraattisen valtion – olkoonkin rajun talouskriisin koettelema – infrastruktuuri, perheet ja lapset majoitettiin suojiin, joissa lattian virkaa toimitti maan päälle levitetty, irrallaan suojan muista rakenteista ollut pressu. Osa Kara Tepessä toimineista kansalaisjärjestöistä yritti myöhemmin järjestää suojiin parempia lattioita.
Vaikka asumukset oli suunniteltu tarjoamaan suojaa, ne olivat tosiasiassa vain hieman telttaa parempia ja pitkäikäisempiä. Niiden käyttäjät eivät voineet tehdä suuria muutostöitä vaarantamatta koko rakennelman vakautta.
Alkujaan väliaikaiseksi tarkoitettu leiri on laajennettu pakolaisten vastaanottokeskukseksi, jossa ihmiset viettävät kuukausia.
Nyt kolme vuotta myöhemmin, kun EU:n ja Turkin julkilausuma (joka tunnetaan paremmin EU:n ja Turkin pakolaissopimuksena) on muuttanut Kreikkaan suuntautuvan pakolaisliikkeen geopolitiikkaa, Kara Tepen leiri on edelleen toiminnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että monet turvapaikanhakijat ovat tällä hetkellä jumissa Kreikan saarilla. Alkujaan väliaikaiseksi tarkoitettu leiri on laajennettu pakolaisten vastaanottokeskukseksi, jossa ihmiset viettävät kuukausia.
Paloturvallisuuteen ja muiden ratkaisujen kestävyyteen liittyvien huolien takia Better Shelter -rakennukset purettiin vuoden 2017 aikana ja korvattiin yhtä lailla alkeellisilla ja tilapäisillä majoitusyksiköillä. Mitä se kertoo meille Euroopasta nykypäivän pakolaisen turvapaikkana?
Tilapäisasutuksen estetiikka ja käytännöt
Viime vuosikymmenten aikana Italian Apenniinien toistuvien maanjäristysten jälkimainingeissa majoitustiloina on useaan otteeseen käytetty kontteja ja muita hätämajoitusratkaisuja (soluzioni abitative di emergenza, SAE).
1940-luvun Suomessa taas pyrkimykset tarjota edullisia ja turvallisia koteja sekä työväenluokalle että lähes puolelle miljoonalle evakolle olivat ratkaisevan tärkeitä nuoren itsenäisen valtion kaupunkien ja arkkitehtuurin kehittymiselle.
Kummassakin tapauksessa, mutta varsinkin Italiassa, prosessi oli paikoin monitahoinen, hidas ja kiistanalainen, mutta tilapäissuojilla oli oma tehtävänsä ennen kuin ne tekivät tilaa pitkäaikaisratkaisuille. Joissain tapauksissa alkujaan tilapäisiksi suunniteltuja rakennelmia ei ole hävitetty, vaan ne on muutettu muokkaamalla tai suojelemalla kohtalaisen pysyviksi asuinpaikoiksi tai museokohteiksi.
1940-luvun Suomessa pyrkimykset tarjota edullisia ja turvallisia koteja sekä työväenluokalle että evakoille olivat ratkaisevan tärkeitä nuoren itsenäisen valtion kaupunkien ja arkkitehtuurin kehittymiselle.
Tilapäismajoitukseen sijoitetut ihmiset Keski-Italiassa ja Suomessa olivat valtaosin joko täysivaltaisia kansalaisia tai vakinaisia asukkaita. 1940-luvun Suomessa he olivat ihmisiä, joiden sopeuttamista hallintojärjestelmään ja yhteiskuntaan pidettiin olennaisena niin sodanjälkeisen jälleenrakentamisen kuin valtiorakenteiden kehittämisenkin kannalta.
Hätäapu- ja kansalaisjärjestöjen ponnisteluista huolimatta näköpiirissä ei ole poliittisia ratkaisuja, joilla tähdättäisiin sopeuttamaan pysyvästi suuri osa tällä hetkellä Euroopan pakolaisleireillä tilapäismajoituksessa asuvista pakolaisista uuteen elinympäristöönsä. Pakolaisiin kohdistuva vihamielisyys ja jopa suoranainen väkivalta lisääntyvät jatkuvasti samalla, kun heidän oikeudellinen asemansa on edelleen epävarma tai olematon ja perustuu usein vaikeaselkoisille ja mielivaltaisille käytännöille.
Näköpiirissä ei ole poliittisia ratkaisuja, joilla tähdättäisiin sopeuttamaan pysyvästi suuri osa tällä hetkellä Euroopan pakolaisleireillä tilapäismajoituksessa asuvista pakolaisista uuteen elinympäristöönsä.
Jopa niille, joille kansainvälinen lainsäädäntö takaa täyden suojan, myönnetään huomattavasti tavallista lyhytkestoisempia oleskelulupia. Heidät pidetään alueilla, joissa humanitaarinen apu ilmenee rajojen ajallisena ja tilallisena laajenemisena.
Tämä tarkoittaa, että saadakseen apua ja turvaa, pakolaisten täytyy hyväksyä heihin kohdistuva alati tiukentuva kontrolli.
Eurooppa suojapaikkana?
Monissa maailman pakolaisleireissä nähdään kiehtovia ja hienoja esimerkkejä vähittäisestä sopeutumisesta, kaupungistumisesta sekä kulttuurisesta ja poliittisesta elämästä.
Euroopan humanitaarisen avun rajatiloissa, kuten Kara Tepessä, asumista ja elämistä kaikissa ilmenemismuodoissaan ei voida sallia, sillä on varsin epäselvää, tuleeko nykyisistä pakolaisista osa huomisen Eurooppaa. Leirien asukkaat yrittävät kuitenkin tehdä majapaikoistaan koteja, muokata niitä käyttöönsä paremmin sopiviksi ja aika ajoin myös vastustaa tavalla tai toisella niiden eristävää luonnetta.
Alvar Aalto oli monipuolinen tutkija, taiteilija, ajattelija, suunnittelija ja muotoilija. Aalto oli samalla sekä kosmopoliitti että syvällisen uppoutunut pääasiallisena kotimaanaan toimineen valtion yhteiskuntaan, politiikkaan, kulttuuriin ja talouselämään.
Aallon työ ja ajatukset vaikuttivat suuresti paitsi sodanjälkeiseen jälleenrakentamiseen, myös evakkojen eli oman aikansa pakolaisten asuttamiseen.
Aallon työ ja ajatukset vaikuttivat suuresti paitsi sodanjälkeiseen jälleenrakentamiseen, myös evakkojen eli oman aikansa pakolaisten asuttamiseen. Toimiessaan Suomen Arkkitehtiliitto SAFAssa 40- ja 50-luvuilla Aalto puhui sen puolesta, että korkealaatuiset, mutkattomat huonekalut ja yksinkertaiset, mutta hyvin suunnitellut asunnot olisivat kaikkien saatavilla – mukaan lukien työläisten ja sodan vuoksi kotinsa jättäneiden evakkojen.
On aina poliittisten prosessien ja päätösten tulosta, kuinka syrjimättömiä ja oikeasti ”väliaikaisia” asumuksia haavoittuvassa asemassa oleville ja vähemmistöön asetetuille ihmisille tarjotaan. Kuitenkin tämä vähän tunnettu aspekti Aallon työssä osoittaa, kuinka huomattavasti arkkitehdit ja suunnittelijat voivat vaikuttaa näihin prosesseihin – ja kuinka suuressa määrin heidän visionsa rakennetusta ympäristöstä ovat itsessään poliittisia.
Vaikuttaa siltä, että tänä päivänä pakolaisten majoittamista Euroopassa hallitsee arkkitehti Mark Breezen sanoin minimalistinen flat design -muotoilutyyli, suojapaikan tarjoamiseen kohdistuva ”alkukantainen asenne”.
Arkkitehtuuri sosioteknisenä ja humanistisena tieteenalana on joutunut käytännössä antamaan tietä teolliselle muotoilulle, minkä tavoitteena on pitkittyneessä välitilassa pidettävien, liikkuvien ihmisyksilöiden hallinnoiminen.
Rahtikonttien ja muoviosista koottavien pakolaissuojien yleistymisen eri puolilla Eurooppaa tulisi askarruttaa yhteiskunta- ja valtiotieteilijöitä, ihmisoikeusryhmiä, lainoppineita, filosofeja, arkkitehtejä ja muotoilijoita. Ilmiön esiin nostamat ajatukset ratkaisevat sen, nähdäänkö Eurooppa suojapaikkana vai väkivallan tyyssijana, oikeuksien turvaajana vai ihmisryhmien syrjijänä.
Mark Breeze on esittänyt kommenttinsa An Elemental Attitude to Formal Refugee Accommodations -artikkelissa 20.7.2018 Structures of Protection -työpajassa Oxfordin yliopiston Refugee Studies Centre -tutkimuskeskuksessa.
Elisa Pascucci on tutkijatohtori Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Yhtenä yksikön tavoitteena on tutkia pakolaisten kokemuksia ja narratiiveja Euroopasta turvallisena ja oikeudenmukaisena paikkana.
Kirjoitus on osa Euroopan muuttuvat kertomukset -sarjaa.
”Kreikassa, jonka arkkitehtuurilla on pitkä historia ja jossa on nykyaikaisen demokraattisen valtion – olkoonkin rajun talouskriisin koettelema – infrastruktuuri, perheet ja lapset majoitettiin suojiin, joissa lattian virkaa toimitti maan päälle levitetty, irrallaan suojan muista rakenteista ollut pressu.”
Kirjoittajat varmasti tarkoittavat hyvää. Mutta tälläisiä kirjoituksia lukiessa tulee tunne, että täällä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa helposti katsotaan Kreikkaa ja muita maita nenänvartta pitkin. Vertaus 1940-luvun evakkoihin on ontuva, koska tuolloin maailmantilanne ja yhteiskuntamme rakenteet olivat aivan toisenlaiset. Kysymys oli myös maan sisäisestä muuttoliikkeestä ja tietystä, rajatusta määrästä ihmisiä. Suomen valtio pystyi tuolloin tarjoamaan evakoille maapalstoja viljeltäväksi, jotta he pystyivät elättämään itse itsensä ja tulemaan osaksi yhteiskuntaa. Voiko mikään nykyajan Euroopan valtio tehdä näin siirtolaisille, joita on odotettavissa koko ajan lisää? Ja voiko näin tehdä ilman pelkoa että se vain kannustaa lisää ihmisiä lähtemään kohti Eurooppaa? Varsinkin kun kyseiset matkat ovat usein hyvin vaarallisia?
Suomesta käsin voidaan helposti arvostella Kreikan toimia. Mutta unohdamme että onhan itärajakin pysynyt kiinni kolmannen maailman maista Venäjälle tulleilta ja länteen haluavilta ihmisiltä. Tästä ei Suomessa ole sen laajemmin kuultu valitusta. Osuvampi vertaus olisi, jos nykyajan Suomessa Venäjää pyydettäisiin avaamaan raja ja päästämään lyhyessä ajassa kymmeniä tuhansia ihmisiä rajan yli. Tästähän ei nousisi mitään hälyä tai syytöksiä Venäjää kohtaan? Kaikille tulijoille pystyttäisiin antamaan asunnot yms? En usko, että Suomessa olisi pitkään ymmärrystä kyseiselle ilmiölle. Vuonna 2015 Suomeen tuli 30 000 turvapaikanhakijaa ja jo se aiheutti ongelmia. Yhteiskunnan rakenteita ei yksinkertaisesti pystytty muuttamaan niin lyhyessä ajassa niinkään isoa tulijamäärää varten. Pärjäisimme varmasti asioiden organisoinnissa Kreikkaa tai Italiaa huonommin jos joskus joutuisimme kokemaan sen mitä he nyt.