Äärimmäisyyksien aika

Euroopan unioni on tullut vedenjakajalle. Lähi-idästä ja Afrikasta tulevien turvapaikanhakijoiden määrä koettelee EU:n perustaa; Schengenin sopimusta ja rajojen avoimuutta. Lisäksi uhattuina ovat unionin omat perusarvot – moniarvoisuus, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, syrjinnän vastustaminen sekä ihmisten tasavertainen kohtelu.

Pahimmin arvoja polkee Unkari, joka on sulkenut Serbian-vastaisen rajansa ja alkanut aidata myös Romanian ja Kroatian vastaisia rajojaan.

Uutiskuvat kertovat myös, kuinka Unkarin viranomaiset ovat käyttäneet väkivaltaa turvapaikanhakijoita vastaan ja tilanne on riistäytynyt käsistä. Maa toimii vastoin YK:n ihmisoikeussopimusta ja EU:n julistamia arvoja vastaan.

Poissa silmistä, poissa mielistä

EU:n ja sen jäsenmaiden on turha väittää, että pakolaistilanne olisi tullut yllätyksenä. Italia on ollut jo vuosia suurissa vaikeuksissa Lampedusaan pyrkineiden turvapaikanhakijoiden kanssa. Suurin osa jäsenmaista on antanut Italialle korkeintaan sympatiaa, koska asia ei ole koskettanut niitä suoraan.

Poissa silmistä, poissa mielistä -politiikka on tullut nyt tiensä päähän. Ihmiset eivät enää pyri Eurooppaan vain Lampedusan kautta, vaan he pakenevat epätoivoa, sekasortoa ja näköalattomuutta eritoten Balkanin kautta.

Turvapaikanhakijat eivät ole enää vain italialaisten, vaan entistä suuremmassa määrin saksalaisten, tanskalaisten, ruotsalaisten ja suomalaistenkin asia. Kaikkien eurooppalaisten asia.

Akuutti tilanne on toki ratkaistava ensin, jotta EU voi alkaa parantaa kroonisempaa pakolaistilannetta. Edellytys on yhteisen politiikan ja sitovan kiintiöjärjestelmän luominen EU-maiden kesken. Tässä kriisissä ei voi olla vapaamatkustajia, vaan kaikkien EU-maiden tulee soutaa samaan suuntaan.

Näin ei valitettavasti ole. Suomi on asettunut siihen joukkoon EU:n sisällä, joka vastustaa pakollisia kiintiöitä. Suomi on kyllä valmis kantamaan oman, erittäin pienen osansa yhteisvastuusta, mutta peräänkuuluttaa vapaaehtoisuutta.

Se tarkoittaa, että Suomi hyväksyy esimerkiksi Unkarin toimet. Unkari ei halua yhteistä järjestelmää, vaan sulkea rajansa ja antaa ”Saksan ratkaista oman ongelmansa”, kuten pääministeri Viktor Orbán on todennut. Suomi myös hyväksyy sen, että esimerkiksi Slovakia ei halua vastaanottaa islamilaisia pakolaisia.

Vapaaehtoisuudessa on nimittäin se huono puoli, että silloin voi livetä vastuustaan ilman perusteita.

EU-maiden on valittava tiensä

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi taannoisessa EU:n tilaa käsittelevässä puheessaan, että unionissa on liian vähän Eurooppaa ja liian vähän unionia. Juuri näin on. EU-jäsenmaiden politiikka on koventunut ja omien, itsekkäiden etujen ajaminen on voimistunut.

Samaan aikaan euroskeptisten ja maahanmuuttovastaisten poliittisten puolueiden kannatus on kasvussa. Asenteet paitsi unionia, myös ei-eurooppalaisia ihmisiä kohtaan koventuvat.

Olemme vedenjakajalla, tienristeyksessä. EU:n suunta määrittyy sen perusteella, kuinka se kykenee hoitamaan akuutin pakolaiskriisin. Sulkemalla rajat ja hylkäämällä yhteisen poliittisen linjan EU ei hylkää vain perusarvojaan, vaan myös pohjan yhteiseltä tulevaisuudelta.

Uusi äärimmäisyyksien aika

Eric Hobsbawm on luonnehtinut 1900-lukua äärimmäisyyksien ajaksi. Taloudellinen kasvu, maailmansodat ja kaksinapaisen maailman vastakkainasettelu leimasivat viime vuosisataa. Viimeinen vuosikymmen oli toivon ja uuden alun optimismin aikaa. EU laajeni, maailma kansainvälistyi ja ihmiset tulivat lähemmäksi toisiaan.

Uuden vuosituhannen toinen vuosikymmen näyttää muodostuvan uudeksi äärimmäisyyksien ajaksi.

Unkarista on tullut symboli Euroopan ja muun maailman väliselle kuilulle. Yksi vaihe historiassa on näin päättynyt, sillä tähän asti Unkari on symboloinut kommunismin romahdusta, kylmän sodan rajojen aukeamista ja vapautta.

Äärimmäisyyksien aika voi olla vasta alussa, jos EU-maissa valitaan nuivan nationalismin, ulkomaalaisvastaisuuden, rasismin, entistä korkeampien raja-aitojen ja poliittisen vastakkainasettelun polku.