Afrikan maiden velkakriisien keskellä käydään valtataistelua Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä

Celyn Kang / Unsplash
Lukuaika: 6 min.

Useat Afrikan maat ovat velkakriisissä, jota korona on pahentanut. Nykyinen velkatilanne on maanosassa täysin uusi, sillä velkojina ovat länsimaisten finanssikeskusten sijoitusrahastot, yksityiset pankit sekä Kiina.

Marraskuun 14. päivänä Sambia ajautui maksukyvyttömäksi, koska se ei pystynyt maksamaan yli 40 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainaerää yksityisille velkojille. Nyt Afrikan mantereella jännitetään, lähtikö Sambiasta liikkeelle syvien velkakriisien aalto. Ainakin Angolan, Etiopian, Kenian ja Kongon tasavallan tiedetään olevan maksuvaikeuksissa.

Velkaongelmat olivat tiedossa jo ennen koronaa, mutta epidemia ja siitä seurannut taloustaantuma ovat pahentaneet tilannetta huomattavasti.

 

Afrikan uuden lainapolitiikan synty

Vielä kymmenisen vuotta sitten näytti siltä, että monia Afrikan maita koetelleet velkakriisit ovat menneen talven lumia. Maiden velkataakat olivat laskusuunnassa, kun taloudet kasvoivat ja raaka-aineiden hinnat olivat korkealla.

Monet maat olivat toteuttaneet IMF:n edellyttämiä velkasopeutusohjelmia, joihin on liittynyt laajoja yksityistämisiä ja tiukkaa talous- ja finanssipolitiikkaa. Vuonna 2011 tilanne muuttui. Ulkomaisen velan määrä nousi 90 prosenttia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vuosina 2010–2017. Joissain maissa, kuten Etiopiassa, Ruandassa ja Sambiassa, se nousi jopa yli 200 prosenttia.

Afrikan mantereella jännitetään, lähtikö Sambiasta liikkeelle syvien velkakriisien aalto.

Sambian tapaus kertoo täysin uudesta velkatilanteesta Afrikassa. Maalla on kolmen miljardin dollarin edestä lunastamattomia eurobondeja, ja sen lisäksi se on velkaa yksityisille pankeille kaksi miljardia, Kiinalle kolme miljardia ja IMF:lle ja Maailmanpankille kaksi miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Siinä missä perinteiset Bretton Woods –instituutiot, eli IMF ja Maailmanpakki, ovat länsimaiden lisäksi olleet selkeästi pääasiallisia lainoittajia Afrikan maille noin vuoteen 2010 saakka, on niiden asema nyt heikentynyt suhteessa yksityisiin rahastoihin ja Kiinaan. Laskelmien mukaan suurinta osuutta Saharan eteläpuolisen Afrikan lainoista pitävät hallussaan yksityiset velkakirjasijoittajat ja pankit. Niiden osuus on 40 prosenttia.

Sambian tapaus kuvastaa myös osuvasti, millä tavalla länsimainen finanssikapitalismi ja kiinalainen valtiovetoinen kapitalismi ovat tällä hetkellä törmäyskurssilla monissa Afrikan maissa.

Toisena tulevat monenväliset rahoittajat, kuten IMF, Maailmanpankki ja Afrikan kehityspankki, joiden osuus on noin 30 prosenttia. Kiinan osuus kaikista Afrikan lainoista on 17 prosenttia ja niin sanotun Pariisin klubin jäsenten, eli länsimaiden, osuus enää viisi prosenttia. Valtioiden kahdenvälisistä lainoista Kiinan osuus on jopa 60 prosenttia, minkä takia sen valta suhteessa länsimaihin korostuu.

Sambian tapaus kuvastaa myös osuvasti, millä tavalla länsimainen finanssikapitalismi ja kiinalainen valtiovetoinen kapitalismi ovat tällä hetkellä törmäyskurssilla monissa Afrikan maissa. Yhtäältä yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset sijoitusrahastot, kuten Greylock Capital, BlackRock, JPMorgan Asset Management, Alliance Bernstein ja Pictet ja Ashmore Group ja toisaalta Kiina käyvät omia erillisiä ja salaisia neuvottelujaan Sambian valtion kanssa. Pariisin klubin jäsenmaat, IMF ja Maailmanpankki vaativat kaikilta avoimuutta, mutta heikoin tuloksin.

 

Yksityisten sijoittajien ja pankkien esiinmarssi

Uusi velkatilanne sai alkunsa, kun monet Afrikan maat talouskasvun huumassa alkoivat rahoittaa talouksiaan yksityisillä lainoilla vuoden 2010 tienoilla. Lainoja niille myönsivät Euroopan ja Yhdysvaltojen finanssikeskuksiin listatut pankit ja rahastot.

YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTAD on arvioinut, että muutosta vauhditti yhtäältä se, että sijoittajat etsivät suurempaa tuottoa rahoilleen, kun talouskriisi runteli Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Toisaalta laskevat kehitysyhteistyöbudjetit ja avunantajamaiden lopahtanut kiinnostus antaa maille suoraa budjettitukea toimivat vetotekijöinä Afrikan valtioille, jotka etsivät uusia rahoituslähteitä.

Nyt globaaleille rahoitusmarkkinoille pääsivät myös matalan tulotason maat ja alemman keskitulon maat, joille se ei aikaisemmin ollut mahdollista. Se tarkoitti, että lähes täysin sääntelemätön, pankkijärjestelmän ulkopuolinen varjopankkisektori sai ensimmäistä kertaa jalansijaa mantereella.

Lähes täysin sääntelemätön, pankkijärjestelmän ulkopuolinen varjopankkisektori sai ensimmäistä kertaa jalansijaa mantereella.

Uusi tilanne on tarkoittanut myös muutosta lainainstrumenteissa. Joukkovelkakirjoista on tullut Afrikan maille julkisen lainan suosituin muoto. Joukkovelkakirjojen käyttöön ovat siirtyneet monet vähiten kehittyneet maat ja aikaisemmin hyvin velkaantuneet maat, kuten Ghana, Senegal ja juurikin Sambia.

Joukkovelkakirjat eli bondit ovat yleensä paljon kalliimpia kuin julkiset lainat. Se tarkoittaa, että valtiot ovat käyttäneet entistä enemmän rahaa korkojen maksuun ja lainojen lyhentämiseen. Joukkovelkakirjojen houkuttelevuutta lisäsi sekä niiden suuri koko, keskimäärin miljardi dollaria, sekä se, että niitä ei ole sidottu ehtoihin muiden lainainstrumenttien tavoin.

 

Kiina antaa lainaa suuriin infrastruktuurihankkeisiin

Yksityisten rahoittajien ohella Afrikan valtioiden keskeiseksi rahoittajaksi on 2000-luvulla noussut Kiina. Vuosien 2000–2018 välillä Kiina on sitoutunut yli tuhannen erilaisen infrastruktuurihankkeen avulla lainoittamaan Afrikan maita 148 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla. Lainoilla on katettu eniten liikenne-, sähköntuotanto- ja kaivoshankkeita.

Kiinan projektikohtaisista lainoista on rajoitetusti tarkkaa tietoa saatavilla. Niihin liittyy monimutkaisia rahoituskuvioita, joita on neuvoteltu uusiksi ajan kuluessa. Pääasiallinen velkoja ei suinkaan aina ole Kiinan valtio, vaan se voi olla Kiinan kehityspankki (China Development Bank) tai Kiinan vientiluottoyhtiö (China EXIM Bank). Neuvottelevana tahona voi olla Kiinan valtion omistama yritys, kuten esimerkiksi China Railway Corporation raideliikennehankkeiden tapauksessa. Johns Hopkinsin yliopiston China Africa Research Initiative (CARI) –tutkimushanke on arvioinut, että kiinalaisissa hankkeissa voi olla jopa 30 eri lainottajaa mukana.

 

Länsimaat syyttävät Kiinaa

Vaikka lukujen valossa on selvää, ettei Kiinaa voi yksin syyttää monen Afrikan maan tämänhetkisestä velkakriisistä, ovat länsimaat silti aktiivisesti tehneet niin. Lainoihin perustuvaa kiinalaista diplomatiaa paheksuva termi debt-trap diplomacy on vakiintunut Yhdysvaltojen ulko- ja sisäpolitiikassa.

Sillä viitataan Kiinan tapaan lisätä vaikutusvaltaansa monissa maissa lainojen avulla ja vaatimalla lainoja vastaan taloudellisia ja poliittisia myönnytyksiä. Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo on käyttänyt termiä toistuvasti kritisoidessaan Kiinan Vyö ja tie –hanketta (Belt and Road Initiative), ja sen vaikutuksia myös Afrikassa.

Vaikka Kiinan velkapolitiikkaan liittyy paljon epätietoisuutta ja salailua, ovat monet tutkijat ja asiantuntijat pyrkineet purkamaan myyttejä, joita siihen länsimaissa liitetään. Esimerkiksi CARI-tutkimushanketta vetävän Deborah Bräutigamin mukaan ei ole tutkimuksellista näyttöä siitä, että Kiina vaatisi maksamattomien lainojen takia velan muuttamista strategisiksi omistuksiksi, kuten satamiksi.

Sen sijaan Bräutigam on esittänyt, että Kiinan toimintaa voi selittää valtiovetoisen ”kätyrikapitalismin” (eng. crony capitalism) logiikalla, jossa valtion ja yritysten välit ovat tiiviit ja korruptio on yleistä. Kätyrikapitalismissa talous ei kasva riskinottoon perustuvalla kilpailulla, verohelpotuksilla tai kannustimilla, vaan poliittisen ja taloudellisen eliitin välisen tiiviin yhteistyön ja valtion vallan avulla.

Kiinan toimintaa voi selittää valtiovetoisen ”kätyrikapitalismin” logiikalla, jossa valtion ja yritysten välit ovat tiiviit ja korruptio on yleistä.

Monelle Afrikan valtiolle kätyrikapitalismi on ollut tuttu tapa toimia poliittisen ja taloudellisen eliitin limittyneisyyden takia. Niinpä Kiinan ja Afrikan maiden poliittis-taloudelliset eliitit ovat luoneet luontevia vastavuoroisuuden suhteita infrahankkeiden avulla.

Vaikka todisteita Kiinan poliittis-strategisesta lainapolitiikasta puuttuu, uskovat useat tutkijat kuitenkin, että kätyrikapitalismin logiikan lisäksi Kiinan toimintaan liittyy geopoliittisia intressejä. Kiina haluaa liittolaisia maailmanpolitiikan areenoilla, kuten YK:ssa. Vastineeksi infrahankkeista se odottaa tukea etenkin Tiibetiä, Taiwania ja Hong Kongia koskevissa kysymyksissä. Afrikan 54 maalla on huomattavaa äänivaltaa YK:ssa.

Se huolestuttaa Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, jotka ovat tottuneet valta-asemaansa Afrikan maissa. Kiinaa syyttämällä maiden on ollut helppo kääntää katseet pois niistä yhdysvaltalaisista ja eurooppalaisista pankeista, joiden tiukkojen lainaehtojen ja joustamattomuuden takia monia maita nyt uhkaa maksukyvyttömyys.

 

Velkapoliittisen valtapelin näyttämöinä toimivat G20, IMF ja Maailmanpankki

Koronakriisin puhjettua globaalin etelän velkatilanne nousi G20-kokousten agendalle. Keväällä G20-kokouksessa lanseerattiin Debt Service Suspension Initiative (DSSI) –aloite, jonka perusteella kaikki matalan tulotason maita lainoittaneet G20-jäsenmaat ja Pariisin klubi ovat valmiita tauottamaan niille kuuluvat lainanmaksut puoleksi vuodeksi.

Useat asiantuntijat ja kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet G20-maiden kykyä reagoida kriisiin vaisuksi. Puolen vuoden maksutauko on lyhyt, kun ottaa huomioon koronan aiheuttaman taloustaantuman. Lisäksi aloite kattaa vain kahdenväliset lainat eikä monenvälisiä tai yksityisiä lainoja.

G20-kokousten velka-agenda on perinteisesti Pariisin klubiin kuuluvien maiden vetämää, mutta monien yllätykseksi Kiina sitoutui mukaan aloitteeseen. Kiina on jo neuvotellut uusiksi lainojaan usean Afrikan maan kanssa.

Silti Kiinan ja Pariisin klubin maiden välillä on edelleen paljon jännitteitä. Kiinaa syytetään lainojensa salailusta ja siitä, että se neuvottelee kaikista lainoistaan yksin. Yhdysvallat on painostanut Kiinaa tuloksetta useamman vuoden ajan liittymään Pariisin klubiin.

Vaikka Kiinalta vaaditaan lisää avoimuutta, eivät samat vaatimukset kohdistu länsimaisiin yksityisiin velkojiin.

Vaikka Kiinalta vaaditaan lisää avoimuutta, eivät samat vaatimukset kohdistu länsimaisiin yksityisiin velkojiin. Sambian tapauksessa yksityisten velkojien ryhmä on halunnut pysyä täysin salassa julkisuudelta.

G20-maat ja IMF ovat suositelleet, että yksityiset pankit ja sijoittajat liittyisivät aloitteeseen, mutta niin ei ole käynyt. Sillä perusteella myöskään Kiinan kehityspankki CDB ei ole mukana aloitteessa. Asian huhutaan kismittävän Yhdysvaltoja, vaikka Yhdysvallat on samalla vastustanut oman finanssisektorinsa painostamista mukaan aloitteeseen.

IMF:llä ja Maailmanpankilla on keskeinen rooli DSSI-aloitteen toimeenpanemisessa. Velkakriisissä olevien maiden mukaantulo aloitteeseen riippuu IMF:n tekemistä kestävyysanalyyseistä sekä siitä, että mailla on IMF:n rahoitusta tai ne ovat pyytäneet sitä.

IMF:n ja Maailmanpankin myöntämillä uusilla lainoilla valtiot voivat jatkaa erääntyvien lainaerien maksamista – usein juuri yksityisille länsimaisille pankeille ja sijoittajille.

Sen sijaan, että IMF:n ja Maailmanpankin myöntämiä lainoja oltaisiin valmiita nyt perumaan tai neuvottelemaan uusiksi, on näiden järjestöjen rooli antaa velkaantuneille maille lisää lainaa koronaan liittyvänä hätärahoituksena. Tällä rahalla valtiot voivat jatkaa erääntyvien lainaerien maksamista – usein juuri yksityisille länsimaisille pankeille ja sijoittajille.

Lisäksi IMF:n lainoihin kuuluu tuttuja ehtoja. Koronasta huolimatta siltä lainaa saavien maiden tulee harjoittaa tiukkaa talous- ja finanssipolitiikkaa, eikä elvyttävälle talouspolitiikalle ole mitään liikkumavaraa. Näin siitäkin huolimatta, että UNCTAD:in ja itse IMF:n tekemien laskelmien mukaan kehitysmaat tarvitsevat tällä hetkellä ainakin 2,5 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria elvyttääkseen talouttaan ja vastaamaan koronan aiheuttamiin välittömiin menoihin.

Finanssimaailman valta-asema säilyy?

Pelastamalla velkakriisissä olevia maita nyt IMF ja Maailmanpankki antavat velkakriisisyklien syntyä jatkossakin. Lisäksi G20-maat antavat länsimaisen finanssimaailman jatkaa vastuutonta toimintaansa vanhaan malliin, ellei yksityisiä toimijoita velvoiteta mukaan DSSI-aloitteeseen.

Wall Streetin ja Lontoon cityn valta näyttäytyy käytännössä niin, että yksityisillä velkojilla on mahdollisuus haastaa maksukyvyttömiksi ajautuneita valtioita oikeuteen yhdysvaltalaisissa ja brittiläisissä tuomioistuimissa. Useat asiantuntijat ovat esittäneet, että nyt olisi oikea hetki muuttaa lainsäädäntöä Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa niin, ettei tämä enää olisi mahdollista. Mitään konkreettisia askelia tähän suuntaan ei ole vielä otettu.

Yksityisillä velkojilla on mahdollisuus haastaa maksukyvyttömiksi ajautuneita valtioita oikeuteen yhdysvaltalaisissa ja brittiläisissä tuomioistuimissa. Nyt olisi oikea hetki muuttaa lainsäädäntöä Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa niin, ettei tämä enää olisi mahdollista.

Koronakriisi ja nyt useita Afrikan maita uhkaava velkakriisi tuovat selkeästi esille finanssisektorin vankkumattoman aseman Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian politiikassa. Tämän tilanteen valossa Etelä-Afrikan ulkopoliittisen instituutin (SAIA) vanhempi tutkija Cobus van Staaden on esittänyt, että eurobondien haltijoista saattaa olla tulossa uusi 2000-lukulaisen länsimaisen vallan ruumiillistuma Afrikassa.

Nähtäväksi jää, voittavatko nämä länsimaisen finanssikapitalismin soturit Kiinan vastaavat Afrikan maista käytävässä valtataistelussa. Jos Afrikan poliittiselta eliitiltä kysytään, saattaisi vastauksena olla Kiina, mutta jos kansalta kysytään, taitaa vastaus olla finanssikapitalismi.  Kun Afrobarometri kysyi viimeisimmässä gallupissaan 18 Afrikan maan kansalaiselta, mitä maata he pitivät parhaimpana mallimaana mantereen kehitykselle, oli Yhdysvallat selkeä voittaja ja Kiina kakkonen.

Eva Nilsson on tohtorikoulutettava Svenska handelshögskolanissa ja Helsingin yliopistossa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*