Apunen, Jungner & Tujunen: Puolueiden vai poliittisen oikeiston kriisi?

Lukuaika: 3 min. 

Arvio: Matti Apunen, Mikael Jungner & Taru Tujunen: Pelastakaa puolueet! Mitä politiikka voisi oppia Uberilta? Taloustieto, 2016. 

Kenties Elinkeinoelämän valtuuskunnan pamfletissa Pelastakaa puolueet! ei lopulta ole kyse puolueiden kriisistä tai politiikan rikkonaisuudesta, vaan paremminkin liberaalin oikeiston uudelleenkeksimisestä EVAn asiakaskunnalle vuoden 2008 talouskriisin jälkimainingeissa.

Neuvostoliiton romahtaessa vanhemman sukupolven kommunistit väittivät piinkovana, että vika ei ollut kommunismissa aatteena vaan siinä, miten Neuvostoliitto toteutti reaalisosialismia.

Vähän samanlainen mielikuva tuli lukiessa Elinkeinoelämän valtuuskunnan pamflettia Pelastakaa puolueet!, jossa todetaan: ”Meistä riippumattomista syistä maailma on muuttunut tavalla, joka on tehnyt suomalaisesta yhteiskuntamallista altavastaajan.”

Mielenkiintoista on, että nämä ”meistä riippumattomat syyt” realisoituivat juuri silloin, kun Matti Vanhasen toinen hallitus alkoi systemaattisesti ajaa poliittista ohjelmaansa. Ohjelma on hyvin samansuuntainen kuin Suomen Kuvalehden entisen päätoimittajan ja sittemmin kokoomuksen eduskuntavaaleissa ehdolla olleen Tapani Ruokasen EVAlle kirjoittama raportti Suomen menestyksen eväät – tiekartta tulevaisuuteen.

Vasemmistossa ei ole uskallettu väittää politiikan olevan rikki. Sen sijaan on puhuttu jo useampi vuosikymmen vasemmiston kriisistä.

Politiikka on siirtynyt puoluepolitiikasta kansalaisaktivismiin.

Politiikan tutkijat ovat niin ikään esittäneet jo ajat sitten huolensa äänestysaktiivisuuden laskusta ja siitä, kuinka politiikka on siirtynyt puoluepolitiikasta kansalaisaktivismiin. Monet tutkijat pohtivat puolueen ja liikkeen välistä ongelmallista suhdetta poliittisissa järjestelmissä.

Pamfletin kirjoittajista kaksi on entisiä puoluesihteerejä ja nykyisiä mainostoimistojen toimitusjohtajia.

Taru Tujunen on ehkä poliitikkosukupolvemme lahjakkain puoluesihteeri. Hänen kaudellaan maahan saatiin niin kokoomuslainen ulko- ja pääministeri kuin tasavallan presidentti – sekä monta kokoomuksen puoluekirjalla valittua uutta virkamiestä.

Mikael Jungnerin puoluesihteerikausi oli vähintään samanlaista kompurointia kuin YLEn siirtyminen analogisista lähetyksistä digitelevisioaikakauteen: SDP:n kannatus romahti eikä mikään toiminut.

Kolmantena kirjoittajana on Aamulehden entinen päätoimittaja ja EVAn johtaja Matti Apunen.

Tilannekatsaus

Myös pamfletin tilannekatsaus kuulostaa politiikan tutkijalle vanhan toistamiselta. Vasemmisto on ”ajanut päin oman menestyksen seinää” ja nykymaailmalle sillä ei ole annettavaa. Se ei kykene kasvattamaan enää ”samanmittaisia ajattelijoita kuin varhaisempi älymystö parhaimmillaan”.

Esimerkkinä aikamme todellisesta ajattelijasta pamfletti nostaa kansantaloustieteilijä Juhana Vartiaisen, joka ymmärsi loikata sosiaalidemokraateista kokoomukseen.

Vaikka teoksen mukaan Pekka Kuusen kaltaisten vasemmistolaisten älykköjen piti olla sukupuuttoon kuollut laji, todetaan pari sivua myöhemmin poliittisen oikeiston ongelmana olevan se, että ”[ä]lymystö ja taiteilijat ovat perinteisesti olleet antioikeistolaisia ja kritisoineet kovaäänisesti markkinataloutta”.

Tästä on seurannut, että harva ymmärtää markkinatalouden menestystarinaa. Älymystön lisäksi ongelmana ovat oikeusoppineet. Heillä on eduskunnasta viime vaaleissa tippuneen Kimmo Sasin mukaan liian paljon valtaa suhteessa politiikkoihin.

Vaikka tässä kohtaa pamfletti flirttailee oikeistoradikaalien ja yhdysvaltalaisten paleokonservatiivien suosimilla salaliittoteorioilla, koetaan noin yleensä eliitinvastaisuudesta voimaa ammentava populismi ongelmalliseksi siitä huolimatta, että populistiset puolueet ovat konkreettisia esimerkkejä puolueiden kyvystä uusiutua.

Teos suhtautuu kielteisesti niin radikaalioikeistolaisiin ja laitavasemmistolaisiin kansanliikkeisiin kuin kansankiihottajiin.

Teoksen kielteinen suhtautuminen niin radikaalioikeistolaisiin ja laitavasemmistolaisiin kansanliikkeisiin kuin Donald Trumpin, Bernie Sandersin tai Jeremy Corbynin kaltaisiin kansankiihottajiin puoltaa tulkintaa siitä, että EVAn pamfletissa ei lopulta ole kyse puolueiden kriisistä tai politiikan rikkonaisuudesta. Kyse on paremminkin liberaalin oikeiston uudelleenkeksimisestä EVAn asiakaskunnalle vuoden 2008 talouskriisin jälkimainingeissa.

Uudenlainen puolueorganisaatio

Pamfletin alaotsikkona on kysymys siitä, mitä politiikka voisi oppia taksipalvelu Uberilta. Pamfletin uberisaatioksi kutsuma ilmiö ei ole uusi.

Poliittisen viestinnän tutkimuksessa on toista vuosikymmentä käyty keskustelua ja tutkittu, kuinka sosiaalisen median mahdollistava konvergenssikulttuuri on korvaamassa yleisödemokratian.

Konvergenssikulttuuri ei ainoastaan mahdollistaa poliitikon ja äänestäjän vuorovaikutussuhdetta samalla tavoin kuin tupailloissa puoluedemokratian kulta-aikana, vaan äänestäjä osallistuu poliitikon vaalikampanjaan kommentoidessaan tämän näkemyksiä sosiaalisessa mediassa. Yleisödemokratiassa äänestäjälle oli varattu passiivinen rooli televisio- ja radiouutisten seuraajana.

Kuinka puolueet voisivat oppia näkemään äänestäjät maksimaalista hyötyä tavoittelevina asiakkaina?

Toisaalta pamfletissa heti kysytään, kuinka puolueet voisivat oppia näkemään äänestäjät asiakkaina, jotka valitsevat sen puolueen mistä saa ”maksimaalisen hyödyn”.

Nykyään yritykset myyvät tuotteita ensisijaisesti kertomuksina, samaistumiskohteina ja symboleina. Samalla tavoin pamfletissa esitetään, että uudenlaisen puolueen olisi rakennuttava ”teemoista ja identiteeteistä”; mielikuvista, fantasioista, tarinoista, ei niinkään intressipolitiikan tai käyttöarvon perusteella.

Pamfletissa esitetty ajatus, että puolue organisoituisi teemojen eikä maantieteellisten alueiden perusteella, ei ole uusi. Vaalipiireihin perustuva vaalijärjestelmä asettaa kuitenkin reunaehdot ja on vaikea nähdä, että se toimisi muissa puolueissa kuin vihreissä, joiden kansanedustajista yli puolet tulee Helsingin ja Uudenmaan vaalipiiristä.

Ketunhäntä kainalossa?

Pamfletin julkaisutilaisuudessa näytettiin videolta Risto E. J. Penttilän haastattelu. Siinä kysyttiin, mitä hän tekisi eri tavalla nyt kuin 1990-luvulla, jolloin hän oli nuorsuomalaisen puolueen puheenjohtaja ja kansanedustaja yhden vaalikauden ajan.

Siitä huolimatta, että Penttilä vastasi ottavansa nykyään mieluummin kokoomuksen haltuunsa kuin perustaisi uuden puolueen, hänen haastattelu yhdistettynä pamfletissa esitettyihin näkökulmiin herättää kysymyksen siitä, onko pamfletin perimmäisenä tarkoituksena sittenkin pohjustaa uutta oikeistoliberaalia puoluetta Suomen poliittiselle kentälle. Viime kuukausina vapaamielisten porvareiden vuoto kokoomuksesta vihreisiin on kiihtynyt.

Onko pamfletin perimmäisenä tarkoituksena pohjustaa uutta oikeistoliberaalia puoluetta Suomeen?

Pamfletin julkaisutilaisuudessa silmiinpistävää oli samanmielisyys: tilaisuuteen oli tuotu yleisön eteen keskustelemaan politiikkoja ja start up -yrittäjiä. Heitä yhdisti markkina- ja arvoliberaalius.

Kokoomuslaisten lisäksi joukossa oli muun muassa vapaamielinen keskustalaispoliitikko, oikeistodemari ja porvarivihreä sekä sukupuolineutraalia avioliittolakia ajaneen Tahdon 2013 -kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen.

On kuin olisi otettu virheistä oppia ja haettu 1990-luvun nuorsuomalaista puoluetta hieman laajempaa mutta samaan viitekehykseen sopivaa kannatuspohjaa.

Pamfletissa haastatellaan toisena nuorsuomalaisten kansanedustajana toiminutta valtiotieteiden tohtori Jukka Tarkkaa, joka kertoo puolueen romahduksen johtuneen siitä, ettei puolueella ollut yhteyttä äänestäjiinsä vaalien välillä. Pamfletissa vihjataankin, että verkostoitumisen mahdollistava sosiaalinen media kääntää puolueorganisaation puuttumisen vahvuudeksi nykyajan hektisessä maailmassa.

YTT Jiri Nieminen on politiikan tutkija.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*