Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma järjesti yhdessä Tampereen yliopiston Demokratiatutkimusverkoston, Valtiotieteellisen yhdistyksen ja Politiikasta-verkkolehden kanssa Tampereen yliopiston kokeneiden politiikan tutkijoiden vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoasetelmia käsitelleen paneelikeskustelun 21.3.2023.

Tutkijoiden vaalipaneelin puheenjohtajana toimi Politiikasta-lehden toimituskuntalainen ja Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Johannes Lehtinen. Panelisteina olivat valtio-opin professori Tapio Raunio, tenure-track professori Elina Kestilä-Kekkonen, kansainvälisen politiikan yliopistolehtori Eero Palmujoki ja yliopistotutkija Tiina Vaittinen.

Tutkijoiden vaalipaneelissa käytiin läpi kulunutta hallituskautta, tarkasteltiin paneelin aikana käynnissä ollutta vaalikampanjaa ja pohdittiin vaaleja seuraavien erilaisten hallituskokoonpanojen tulevaisuudennäkymiä.

Keskeisenä tekijänä kuluneella hallituskaudella ovat olleet toisiaan seuranneet kriisit. Vuoden 2020 alussa alkanut koronapandemia ja sen aiheuttama taantuma sekä helmikuussa 2022 Venäjän hyökkäyksen myötä laajentunut Ukrainan sota ja sitä seurannut energiakriisi veivät huomattavan osan hallituksen ajasta.

Tämän ohella hallituksen sisäiset jännitteet erityisesti keskustan ja vihreiden välillä ovat tuoneet hallituksen toimintaan kitkaa. Tästä huolimatta hallitus vei läpi useita merkittäviä hankkeita ja lakialoitteita, kuten sote-uudistuksen, oppivelvollisuuden pidentämisen ja sukupuolen oikeudellista vahvistamista koskevan translain.

Kriisien täyttämä hallituskausi

Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluita johtanut Antti Rinne väistyi pääministerin paikalta jo loppuvuodesta 2019 ja hänen tilalleen nousi SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi valittu Sanna Marin. Koronapandemia saapui Suomeen vuoden 2020 alussa lähes välittömästi Marinin aloitettua pääministerinä. Vastauksena pandemiaan hallitus otti käyttöön useita poikkeuksellisia toimia, kuten valmiuslain ja Uudenmaan väliaikaisen eristämisen.

Koronapandemia määritteli suurelta osin hallituksen agendaa vuosina 2020 ja 2021. Vastauksena pandemian aiheuttamaan taantumaan hallitus toteutti vahvasti elvyttävää talouspolitiikkaa. Pandemia vähensi puoluepoliittista vastakkainasettelua Suomessa ja opposition hallituksen toimintaan kohdistuva arvostelu oli vaikeassa tilanteessa vähäisempää kuin normaaliaikoina. Kansainvälisissä vertailuissa Suomen on arveltu selvineen pandemiasta melko vähäisin vaurioin sekä terveydellisesti, sosiaalisesti että taloudellisesti.

Pandemia vähensi puoluepoliittista vastakkainasettelua Suomessa ja opposition hallituksen toimintaan kohdistuva arvostelu oli vaikeassa tilanteessa vähäisempää kuin normaaliaikoina.

Kahden pandemian värittämän vuoden jälkeen seuraava kriisi kohtasi hallitusta keväällä 2022. Venäjä aloitti laajamittaisen ja kansainvälisen oikeuden vastaisen hyökkäyksen Ukrainaan helmikuussa 2022. Suomen hallitus reagoi tilanteeseen osallistumalla EU:n yhteiseen pakotepolitiikkaan ja suuntaamalla Ukrainalle erilaista tukea, kuten sotilaallinen tuki. Toukokuussa 2022 Suomi teki historiallisen päätöksen ja haki yhdessä Ruotsin kanssa jäsenyyttä Pohjois-Atlantin puolustusliitossa Natossa.

Kriisit vahvistavat hallituksen asemaa ja lieventävät hetkellisesti poliittisia vastakkaisasetteluja

Tutkijoiden vaalipaneelissa pohdittiin eri näkökulmista, miten kriisiaikojen päätöksenteko on vaikuttanut toteutettuun politiikkaan. Eräs leimallinen piirre molempien kriisien aikana on ollut hallituksen aseman korostuminen eduskunnan kustannuksella ja puoluepoliittisen vastakkaisasettelun ainakin hetkellinen laantuminen. Hallitus on toki saanut osakseen kritiikkiä sekä koronapandemian hoidosta että vastauksestaan Ukrainan sotaa seuranneeseen energiakriisiin. Tästä huolimatta Suomessa on ollut havaittavissa samankaltainen valtiojohdon tueksi ryhmittyminen kuin muualla maailmassa.

Tämä kehitys sai panelistit pohtimaan, missä määrin kriisien aikana vallassa olleen hallituksen poliittisella suuntautumisella lopulta oli merkitystä toteutetun politiikan kannalta. Olisiko Marinin johtamaa hallitusta oikeistolaisempi hallituskoalitio toteuttanut merkittävästi erilaista politiikkaa? Panelistit arvioivat, että puoluepoliittinen suuntautuminen on merkittävien kriisien aikana näkynyt enemminkin toteutetun politiikan nyansseissa kuin pääsuuntauksissa. Kriisiajat näyttävät luovan pohjaa kansalliselle yksimielisyydelle.

Talouspolitiikka hallitsi vaalikeskustelua

Kevään 2023 eduskuntavaalien ennakkoasetelmien ja teemojen osalta panelistit arvioivat, mitkä kysymykset nousevat vaaleissa ratkaiseviksi ja toisaalta, millaisilla strategioilla puolueet ovat etenemässä vaaleihin.

Vuoden 2023 alusta lähtien kokoomus oli säilyttänyt johtopaikkansa gallupeissa. Kolmen suurimman puolueen, kokoomuksen, perussuomalaisten ja SDP:n välinen ero kuitenkin kaventui vaalien lähestyessä. Vaikka kokoomus näytti kevään edetessä säilyttävän kärkipaikkansa, ei kolmen kärkipuolueen keskinäisestä järjestyksestä ollut sanottavissa mitään varmaa ennen vaaleja.

Vaalien teemojen osalta panelistit nostivat esiin, että vaaleja on leimannut hyvin vahvasti talouskysymysten nouseminen keskustelun keskiöön. Tähän on vaikuttanut erityisesti kokoomuksen johtava asema kannatusmittauksissa. Paneelissa huomautettiin, miten kokoomukselle julkiseen talouteen, verotukseen ja yrittämiseen liittyvät kysymykset ovat houkutteleva ja puolueen äänestäjiä yhdistävä teema. Kokoomuksen ehdokkaiden ja äänestäjien taholla on hajontaa arvokysymyksissä mutta näkemykset talouskysymyksistä yhdistävät puolueen kannattajia. 

Tutkijat esittivät useita kriittisiä huomioita siitä, miten kapea ja aikaperspektiiviltään lyhyt vaaliagenda sivuuttaa lukuisia tärkeitä teemoja.

Lisäksi paneelissa pohdittiin kolmen kannatusmittausten kärjessä olevan puolueen keskinäisiä suhteita. Missä määrin perussuomalaiset ovat siirtyneet selkeästi oikeistolaiseksi nationalisti- ja populistipuolueeksi ja onko SDP toisaalta liikkunut talouspoliittisissa näkemyksissään vasemmalle ja samalla omaksunut myös aikaisempaa liberaalimman agendan.

Kriittisenä huomiona panelistit nostivat esiin, miten vaalien teemat ovat rajoittuneet melko kapeasti vain kotimaan politiikkaan ja tältäkin osin lähinnä talouskysymyksiin. Kansainvälisiä kysymyksiä, ilmastonmuutosta ja vihreää siirtymää, Suomen toimintaa Naton jäsenenä tai EU-politiikan suuria kysymyksiä ei käsitelty vaalien aikana. Tutkijat pitivät tätä yhtäältä ymmärrettävänä piirteenä vaalikeskusteluissa, mutta esittivät useita kriittisiä huomioita siitä, miten kapea ja aikaperspektiiviltään lyhyt vaaliagenda sivuuttaa lukuisia tärkeitä teemoja.

Huomio vaalien agendan kaventumisesta sai panelistit pohtimaan myös suomalaisen puoluekentän rakennetta ja muutoksia. Suomessa on nähtävissä samankaltaista pirstaloitumista ja puoluekentän jakautumista liberaaliin vasemmistoon, liberaaliin oikeistoon ja konservatiiviseen oikeistoon kuin muuallakin Euroopassa. Tämä tarkoittaa, että enemmistöhallitusten rakentaminen tarkoittaa joko vasemmisto-oikeisto- tai liberaali-konservatiivi -linjan ylittämistä. Panelistit pohtivat missä määrin Suomen puoluekenttä vastaa kansalaisten pyrkimyksiin saada itselleen keskeisiä näkemyksiä esiin. Millaiset puolueet edustavat esimerkiksi haja-asutusalueiden ja maaseutuväestön näkemyksiä?

Tulevan hallituksen suuret kysymykset

Tulevan hallituksen haasteiden osalta panelistit toivat esiin, että hallituksen muodostaminen tulee todennäköisesti olemaan vaikeaa vaalituloksesta riippumatta, kuten nyt on oikeistolinjaiselta Kokoomuksen, perussuomalaisten, ruotsalaisen kansanpuolueen ja kristillisdemokraattien hallitusneuvotteluissa on nähty. Käytännössä todennäköisiä kombinaatioita ovat vain nyt neuvotteleva perusporvarihallitus tai tämän epäonnistuessa sosiaalidemokraattien mukaan ottamista edellyttävä sinipuna.

Ensimmäisen vaihtoehdon osalta jakaviksi kysymyksiksi nousevat ilmasto-, maahanmuutto- ja arvokysymykset. Toisessa vaihtoehdossa talouspoliittiset kysymykset jakavat puolueita. Panelistit arvioivat, että erityisesti sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, ilmastopolitiikkaan ja talouteen liittyvät kysymykset tulevat olemaan seuraavalle hallitukselle vaikeita.

Tapio Raunio toimii valtio-opin professorina Tampereen yliopistossa.

Elina Kestilä-Kekkonen on Tenure Track -professori Tampereen yliopistossa ja Suomen Akatemian rahoittaman EPIC-tutkimushankkeen johtaja.

Eero Palmujoki on yliopistonlehtori ja kansainvälisen politiikan dosentti Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnassa.

Tiina Vaittinen on Suomen Akatemian tutkijatohtori ja Vaippahanke -tutkimusryhmän johtaja, joka työskentelee globaalin terveys- ja sosiaalipolitiikan oppiaineessa Tampereen yliopistossa. Hän on tutkinut mm. hoivaetiikkaa, vanhushoivan taloutta, hoitoalan muuttoliikkeitä, ja arkisia dementiahoivan konflikteja. Tällä hetkellä hän kehittää kokonaisvaltaisesti kestävää kontinenssihoitoa, lokaalisti ja globaalisti.

Johannes Lehtinen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa ja Politiikasta-lehden toimituskunnan jäsen.

Podcastin tekninen tuottaja: Timo Uotinen

Artikkelikuva: Pierre Rosa / Pixabay

Julkaisu Podcast: Kokeneet tutkijat ennakoivat eduskuntavaaleja ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kansainvälisen politiikan oppialalla on tapana reagoida nopeasti kansainvälistä yhteisöä koskeviin impulsseihin, olivat ne sitten taloudellisia, poliittisia tai sotilaspoliittisia luonteeltaan. Vaikka ensisilmäyksellä monet kansainvälisten suhteiden teorioista poimitut näkökulmat vaikuttavat vastaansanomattomilta, ensireaktioista on vähitellen siirrytty kriittisen tutkimuksen kautta paremmin aikaa kestäviin tulkintoihin.

Näin on ilmeisesti käymässä myös nykyisen koronapandemian kansainvälisiä suhteita koskettavassa kommentoinnissa. Varhaisissa kommenteissa toistettiin varsin sovinnaisia käsityksiä kansainvälisten suhteiden luonteesta.

Ensireaktioista on vähitellen siirrytty kriittisen tutkimuksen kautta paremmin aikaa kestäviin tulkintoihin.

Tällä en kuitenkaan viittaa niihin ansiokkaisiin artikkeleihin, joilla suomalaiset tutkijat problematisoivat kooronaviruspandemiaa kansainvälisenä ja poliittisena kysymyksenä viime kevään Kosmopolis-julkaisussa. Viittaan niihin kommentteihin, joita erilaiset ajatushautomot ja mediakommentaattorit, mutta myös ansioituneet tutkijat, kuten Harvardin yliopiston professori Stephen M. Walt, julkilausuivat pandemiatoimenpiteiden alkumetreillä.

Koronaviruspandemia valtioiden ristiriitaisten etujen osoittajana

Ensimmäisiä kommentteja leimasi suoraviivaisuus. Ne korostivat sitä, kuinka koronakriisi on vahvistanut realistisen teorian merkitystä kansainvälisen politiikan ensisijaisena selittäjänä.

Syyt näkökulman vahvistumiselle olivatkin ilmeisiä. Ensinnäkin valtiot ja istuvat hallitukset ovat näyttäytyneet keskeisinä toimijoina kriisin tukahduttamisyrityksissä. Näissä toimissa valtiot ovat sivuttaneet kansainvälisen yhteistyön asettaessaan kansallisen edun yhteisten etujen edelle ja puolustaessaan kansallista itsemääräämisoikeuttaan pandemian tukahduttamisessa.

Toiseksi suurten valtioiden kilpailu niin rokotteesta, kuin myös kansainvälisestä asemasta, korostui epidemian muuttuessa pandemiaksi. Kolmanneksi kansallisen rajaliikenteen valvonta on korostunut karanteenitoimenpiteiden yhteydessä. Sen yhteydessä solidaariset arvot, vapaa liikkuvuus, yksilön oikeudet ja ihmisoikeudet on siirretty sivuun odottamaan parempia aikoja.

Solidaariset arvot, vapaa liikkuvuus, yksilön oikeudet ja ihmisoikeudet on siirretty sivuun odottamaan parempia aikoja.

Lopuksi vielä kansainväliset instituutiot ja organisaatiot, vallitsevan ajattelun mukaan, ovat menettäneet merkityksensä tai sitten toimivat vain vahvimpien valtioiden käsikassaroina. Esimerkkeinä tästä ovat olleet yhtäältä Maailman terveysjärjestön (WHO) ja toisaalta EU:n roolit koronakriisin aikana.

Edellä kuvatut kehityskulut ovat olleet maailmanlaajuisia ja koskeneet yhtä hyvin kehittyviä kuin kehittyneitä maita, kuten Euroopan unionin jäsenmaita. Unionin jäsenmaiden kansalliset toimet, mukaan lukien Schengen-sopimuksen jäädyttäminen, ovat edelleen korostaneet kansallisvaltioiden merkitystä ja kansainvälisen yhteistyön ja yhteisten instituutioiden vähäistä merkitystä. Kaiken kaikkiaan pandemian rajoittamisessa valtioiden toimenpiteet korostavat niiden omia ja valtioiden välillä olevia ristiriitaisia intressejä.

Kansainvälinen yhteisö ja pandemian säätely

Kuitenkin edellä esitetty raadollinen kuva kansainvälisten suhteiden luonteesta alkaa hämärtyä, kun pandemian torjuntaa tarkastellaan lähemmin. Ennen kaikkea kansallisvaltioiden rationaalisia, valtaan perustuvia päätöksiä korostava näkemys osoittautuu vähintäänkin puutteelliseksi, kun poliittisia ratkaisuja tarkastellaan laajemmassa, vakiintuneiden yhteiskunnallisten käytäntöjen ja kansainvälisten instituutioiden rajaamassa kontekstissa. Uusi kirkastunut kuva ei sinänsä kumoa valtiota keskeisenä toimijana kansainvälisessä politiikassa, eikä valtasuhteita kansainvälisessä järjestelmässä, mutta tuo esiin rajat – ja myös mahdollisuudet – valtion toiminnalle.

Ensimmäinen huomio on, että valtiot reagoivat hyvin yhteneväisesti pandemian torjunnassa. Karanteeni epidemian rajoituskeinona on vanha ja yleinen yhteiskunnallinen käytäntö maailmanlaajuisesti. Siihen turvautumista ei sellaisenaan voi pitää osoituksena valtion korostetusta roolista kansainvälisessä politiikassa, vaikka siihen liittyy perusoikeuksien rajoittamisen ohella useita julkista valtaa korostavia piirteitä.

Kansallisvaltioiden rationaalisia, valtaan perustuvia päätöksiä korostava näkemys osoittautuu vähintäänkin puutteelliseksi, kun poliittisia ratkaisuja tarkastellaan laajemmassa, vakiintuneiden yhteiskunnallisten käytäntöjen ja kansainvälisten instituutioiden rajaamassa kontekstissa

Toimiva karanteeni, joka on asetettu valtion oikeusjärjestyksen mukaisessa järjestyksessä, on osoitus vahvasta yhteiskunnasta ja julkisesta hallinnosta, eikä sellaisenaan osoita valtion muuttunutta tai vahvistunutta luonnetta kansainvälisessä politiikassa.

Koska käytäntö koskee erityisesti valtion ulkopuolelta tulevaa matkustamista, karanteenisäännöt ovat samankaltaisia eri maissa. Maailman terveysjärjestön toimesta sääntöjä on yhdenmukaistettu useita kertoja toisen maailmansodan jälkeen osana kansainvälistä terveyssäädöstöä (IHR: International Health Regulation).

Karanteenin teknisen ja käytännöllisen säätelyn lisäksi IHR:n karanteenisääntöjä ohjaavat myös ihmisoikeusnäkökannat. IHR:n ohjeiden mukaan ihmis- ja perusoikeuksia voidaan rajoittaa vain siinä määrin, kun se on ehdottoman välttämätöntä. IHR:n säätelyä tukevat niin sanotut Syracusan periaatteet, jotka ovat poikkeusoloja koskeva lisäys YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa sopimuksessa.

Valtion rajojen osittainen sulkeminen viruksen leviämisen torjunnassa kietoutuu yhteen yksilön perusoikeuksien ja valtion itsemääräämisoikeutta korostavien näkökulmien kanssa.

Itse asiassa WHO on muokannut näitä sääntöjä niin, että laajamittaisia karanteeneja voitaisiin välttää. IHR:n säännöt ja Syracusan periaatteet on otettu huomioon myös EU:n linjauksissa kuin myös sen jäsenmaiden politiikkalinjauksissa, mukaan lukien Suomen hallituksen koronarajoituksiin liittyvät toimet.

Kuinka sitten kansanterveydellä perustellut valtioiden koronarajoitustoimenpiteet ovat sovitettavissa yhteen kansainvälisten ihmis- ja perusoikeussäätelyn kanssa? Kansainvälisessä yhteisössä vahvistui AIDS-epidemian yhteydessä normi oikeudesta terveyteen yhtäältä osana perus- ja ihmisoikeuksia ja toisaalta valtion oikeutena poiketa kansainvälisistä kauppasopimuksista, kun pyritään torjumaan vakavia kansanterveydellisiä uhkia.

Normiin vedoten valtion rajojen osittainen sulkeminen viruksen leviämisen torjunnassa kietoutuu yhteen yksilön perusoikeuksien ja valtion itsemääräämisoikeutta korostavien näkökulmien kanssa. Koska valtiot ovat vedonneet pyrkimykseensä suojella kansalaistensa terveyttä, ei kansainvälisessä yhteisössä vapaata liikkumista rajoittavia toimia ole vakavasti kyseenalaistettu koronaviruspandemian aikana.

Valtiot, organisaatiot ja instituutiot uusintavat kansainvälistä säätelyä ja sen normistoa

On todennäköisesti hedelmällisempää pohtia sitä, kuinka kansainvälinen regulaatio kehittyy pandemian yhteydessä ja kuinka se muokkautuu valtioiden välisessä vuorovaikutuksessa, kuin pitäytyä todistelemaan pelkästään valtioiden välisten intressien konfliktista luonnetta. Intressien ristiriita ja kansainvälisen yhteisön valtasuhteet ovat luonnollisesti olemassa. Tämän osoittaa jo se, että köyhimmät kehitysmaat joutuvat odottamaan koronavirusrokotetta paljon kauemmin kuin rikkaat.

Nämä ristiriidat eivät ei kuitenkaan alleviivaa valtion roolin kasvua ja kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän heikentymistä pandemian seurauksena. Yhtä todennäköinen kehityskulku kuin valtion roolin kasvu on myös kansainvälisten instituutioiden ja organisaatioiden merkityksen voimistuminen, kun pandemian jälkeen ryhdytään pohtimaan tulevien pandemioiden torjumista.

Yhtä todennäköinen kehityskulku kuin valtion roolin kasvu on myös kansainvälisten instituutioiden ja organisaatioiden merkityksen voimistuminen, kun pandemian jälkeen ryhdytään pohtimaan tulevien pandemioiden torjumista.

Normien ja instituutioiden muokkautumista koskeva pohdinta oli keskeistä myös Tarja Sepän palkitussa väitöskirjassa, jossa tarkasteltiin Yhdistyneiden kansakuntien roolia sen pyrkiessä estämään siviiliväestöön kohdistuvat laajamittaiset julmuudet. Tutkimuksen keskeinen huomio oli, että huolimatta suurvaltojen valtaintresseistä YK:n turvallisuusneuvoston ja siihen liittyvien elimien toiminnassa, turvallisuusneuvosto ja YK:n muut elimet muokkasivat YK:n kehittymässä olevaa suojeluvastuun periaatteiden ja uusien normien ja käytäntöjen kehittymistä ja uudelleen tuottamista.

On siis syytä uskoa, että samankaltaisia kehityskulkuja, joissa kansainväliset normit ja instituutiot muotoutuvat uudelleen sekä uusia yhteisiä kansainvälisiä käytäntöjä syntyy, syntyy myös koronapandemian torjunnan ja tukahduttamisen puitteissa.

Eero Palmujoki on yliopistonlehtori ja kansainvälisen politiikan dosentti Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnassa.

Artikkeli on osa Tarja Sepän uraa juhlistavaa juhlajulkaisusarjaa Kansainvälinen yhteisö, ihmisoikeudet ja Yhdistyneet kansakunnat.

Julkaisu Koronaviruspandemia ja kansainvälinen yhteisö ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.