Apua rektio-ongelmiin
Lakata tekemästä mutta lopettaa tekeminen.
Lakata tekemästä mutta lopettaa tekeminen.
NATO vai Nato?
Tee, älä suorita tekemistä.
Helsingin yliopisto, Lähi-itä, Euroopan unioni ja arabikevät.
Lupasin numeroiden jälkeen vinkkejä järjestysluvuista, vaan nyt en oikein tiedä, mitä niistä olisi sanottavaa: ne merkitään pisteellä luvun perään tai nimien kohdalla käytetään roomalaisia numeroita. Samoin kuin muidenkin numeroiden kohdalla, …
Selkeä huolitellun kielen merkki on kirjoittaa asiatekstissä lyhenteet aina auki. Siis muun muassa, esimerkiksi, ja niin edelleen, ynnä muuta sellaista, eikä mm., esim., jne., yms. Samoin huoliteltua on kirjoittaa mittayksiköt …
Eli miksi suomeksi puolueiden nimet kirjoitetaan lähes aina pienellä.
1) Merkitse lainaus joko lainausmerkeillä, kursiivilla tai sisennyksellä – siis vain yksi näistä riittää. 2) Suomessa lainausmerkit ovat symmetriset, pilkku on ylhäällä ja häntä on oikealle kaarellaan, siis ”näin”. Jos …
Typografiassa on käytössä monenlaisia viivoja, joista kaksi on arkikäytössä suomen kielessä olennaista tunnistaa: lyhyempi yhdysmerkki (engl. hyphen) ‐ ja pidempi ajatusviiva (engl. en dash) –. (Vielä leveämpi ajatusviiva eli niin …
Nyrkkisääntö on, että kahtakymmentä (tai ainakin kymmentä) pienemmät numerot sekä tasaluvut, kuten sata ja tuhat, kirjoitetaan kirjaimin. Siis kolme, neljätoista ja kuusi tuhatta. Sen sijaan 41; 3,6; 8 605. (Kirjaimin …