Populismille on tyypillistä liberaalin demokratian keskeisiin instituutioihin kohdistuva arvostelu. Suomessa perussuomalaisten kannattajat haluaisivat maalle vahvan johtajan ja he luottavat keskimääräistä vähemmän riippumattomaan oikeuslaitokseen ja mediaan.
Kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien muodostama Orpon hallitus on arvopohjaltaan huomattavan hajanainen sosiokulttuurisissa ja identiteettipoliittisissa kysymyksissä. Tämä näkyi hallituskauden alussa puhjenneessa kiistassa rasismista, joka vaimeni syyskuussa hallituksen tiedonantoon eduskunnalle. Tämän jälkeen hallitus siirtyi valmistelemaan vuoden 2024 talousarviota, joka hyväksyttiin päivän kestäneissä budjettineuvotteluissa.
Nopea käsittely kuvastaa hallituksen parempaa toimintakykyä julkiseen talouteen liittyviä päätöksiä tehtäessä. Taloutta koskevat päätökset jakavat puolueita perinteisellä vasemmisto–oikeisto-ulottuvuudella liberaali–konservatiivi-ulottuvuuden sijaan. Sama on havaittavissa hallituspuolueiden kannattajien keskuudessa: talouteen liittyvissä kysymyksissä äänestäjät ovat jokseenkin yhtenäisiä kun taas erityisesti suhtautumisessa maahanmuuttoon ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin esiintyy hajontaa.
Kolmas tapa arvioida hallituksen yhtenäisyyttä on tarkastella hallituspuolueiden kannattajien kiinnittymistä demokraattisen järjestelmän perusperiaatteisiin, instituutioihin ja prosesseihin. Tämä ulottuvuus on jäänyt julkisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle. Vaikka liberaali demokratia nauttii yhä vankkaa suosiota äänestäjien keskuudessa, ideologinen eli politiikan asiakysymyksiin ja affektiivinen eli tunneperäinen polarisaatio sekä virheellisen informaation leviäminen kasvattavat osaltaan autoritaarisemman hallintatavan vetovoimaa.
Tyytyväisyys demokratiaan ei myöskään ole tasaisesti jakautunut, vaan se vaihtelee esimerkiksi äänestäjän sukupuolen, iän, koulutuksen, asuinalueen ja median seuraamisen mukaan. Populismin nousun myötä myös kiinnostus puoluekannan merkitykseen erottelevana tekijänä on lisääntynyt.
Populismi on yhteydessä moninaisiin käsityksiin demokratiasta
Populismin suhde demokratiaan on monella tapaa jännitteinen. Populistiset puolueet tarvitsevat edustuksellisen järjestelmän keskiössä olevia vaaleja valtaan noustakseen. Populistipuolueet esittävät niille vaaleissa annetun tuen ilmentävän kansalaisten autenttista ja yhtenäistä tahtoa. Tämän tyyppinen kansalaiskeskeinen demokratiakäsitys yhdistää vasemmisto- ja oikeistopopulististen puolueiden kannattajia keskenään, vaikka he sosiaaliselta taustaltaan poikkeavat muuten toisistaan.
Avoimeen kilpailuun perustuvien vaalien legitimiteetti ja koskemattomuus voidaan kuitenkin myös kyseenalaistaa, mikäli ne tuottavat kansan tahdon edustajiksi julistautuneiden populistipuolueiden kannalta epäsuotuisan lopputuloksen.
Populismille ominaiset, äkkiseltään heikosti yhteen sovitettavilta vaikuttavat demokratiakäsitykset näkyvät myös politiikan toimeenpanoon kohdistettuina odotuksina. Yhtäältä kansanäänestyksen tapaisia suoran demokratian muotoja pidetään kannatettavina, sillä niissä valinta typistyy usein yksinkertaisiin enemmistöperiaatteen pohjalta valittaviin vaihtoehtoihin.
Kansanäänestys saatetaan nähdä myös keinona edistää politiikkaa, jota olisi vaikea ajaa edustuksellisten areenoiden kautta. Populististen puolueiden äänestäjillä suoran demokratian kannatuksessa heijastuu lisäksi usein halu ohittaa vastenmieliseksi koetun poliittisen eliitin määräävä asema poliittisessa päätöksenteossa.
Toinen tapa saada kansan ääni kuuluviin on autoritaarissävytteinen vahvan johtajan korostaminen, mikä on tyypillistä etenkin oikeistoradikaaleille ja oikeistopopulistisille puolueille. Tämä ei välttämättä ole suoran demokratian kanssa vastakkainen näkemys, sillä molemmissa korruptoituneeksi tai muuten ummehtuneeksi leimattu puolueiden ja eri intressiryhmien kautta toteutuva monimuotoinen edustuksellisuus ja siihen kiinteästi kuuluva vaaleissa mitattava vastuullisuus pyritään siirtämään sivummalle.
Vahvan johtajan tärkein kyky on saada asiat hoidettua, minkä demokraattisten prosessien hitauteen ja väitettyyn tehottomuuteen turhautuneet äänestäjät kokevat palkitsevaksi. Tästä näkökulmasta liberaalin demokratian vastuuta ja valvontaa ylläpitävien instituutioiden, kuten riippumattoman oikeuslaitoksen ja median nähdään rajoittavan vahvaan toimenpitovaltaan perustuvan demokratian toteutumista.
Kolmas populismille ominainen demokratiakäsitys nostaa esiin riippumattomien asiantuntijoiden roolin päätöksenteossa. Asiantuntijavallan lisääntyminen politiikassa on laajempi kansainvälinen ilmiö eikä siten suoraan liity populismiin.
Asiantuntijavallan lisääntyminen politiikassa on laajempi kansainvälinen ilmiö eikä siten suoraan liity populismiin.
Teknopopulismissa on sen sijaan kyse uudentyyppisestä poliittisesta hallinnasta, jossa menneisyyden painolasteista ja ideologisista jakolinjoista riippumattomien asiantuntijoiden oletetaan löytävän tehokkaita ratkaisuja akuutteihin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Yhdistelmän populistinen osa tähtää kansallisen yhtenäisyyden palauttamiseen ja yhtenäisyys puolestaan muodostaa otollisen maaperän asiantuntijavetoiselle ja ratkaisukeskeiselle päätöksenteolle.
Teknopopulismin ilmentymiä on nähtävissä sekä vasemmalla että oikealla, mistä esimerkkeinä Espanjan Podemos ja Italian Lega, kun taas Italian Viiden tähden liike on halunnut olla asemoimatta itseään perinteiselle poliittiselle kartalle. Suomessa Liike Nyt on esittänyt teknopopulismille ominaisia linjauksia. Teknopopulistisen hallinnan on esitetty tehokkaasti rapauttavan edustuksellisen demokratian perusteita, koska ratkaisijan asemaan nostetut asiantuntijat ovat demokraattisen vastuullisuuden ulottumattomissa samanaikaisesti, kun soraääniä esittäviä tahoja ei tunnusteta legitiimeiksi toimijoiksi ja heidät suljetaan kansallisen yhtenäisyyden piirin ulkopuolelle. Asiantuntijuus uhkaa myös polisoitua, kun poliittisista kysymyksistä yritetään tehdä tieteellisiä.
Tutkimuksissa on havaittu, että populistisesti asennoituneet äänestäjät katsovat demokratian olevan paras vaihtoehto erilaisten poliittisten järjestelmien keskuudessa. He ovat kuitenkin usein tyytymättömiä sen käytännön toimivuuteen ja haluaisivat tavallisilla kansalaisilla olevan enemmän painoarvoa. Tämä näkyy myös osallistuvan ja suoran demokratian keskimääräistä suurempana suosiona ja vastaavasti matalampana valmiutena protestiosallistumiseen, mikä voi olla yhteydessä populistipuolueiden kannattajien yleiseen autoritaarisuuteen.
Toisaalta laajassa vertailevassa tutkimuksessa on huomattu, että riippumattoman oikeuslaitoksen ja median kannatus on vähäisempää ja vastaavasti vahvan johtajan tukeminen korkeampaa oikeistopopulististen puolueiden äänestäjien keskuudessa silloin, kun oma puolue on hallitusvastuussa.
Perussuomalaisten äänestäjien demokratiakiinnittyminen on muita ohuempaa
Äänestäjät kokevat Suomen poliittisen järjestelmän pääosin demokraattisena, mutta eri puolueiden kannattajien kesken esiintyy selviä näkemyseroja, kuten eduskuntavaalitutkimuksen aineiston pohjalta laadittu tuore katsauksemme osoittaa.
Kokoomuksen kannattajat ovat tältä osin kaikista positiivisimpia ja heidän arvioissaan on muihin verrattuna melko vähän hajontaa. Kriittisempi suhtautuminen on puolestaan kasautunut eduskunnan ulkopuolisten pienpuolueiden ja jossain määrin myös vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kannattajille sekä äänestämättä jättäneille.
Perussuomalaisten äänestäjät luottavat eduskuntapuolueista vähiten demokratian keskeisiin instituutioihin. Tämä näkyy etenkin suhteessa oikeuslaitokseen: Perussuomalaisten luottamuskeskiarvo on asteikolla 0–10 ainoastaan 6,6 siinä missä vastaava luku eniten luottavilla Kokoomuksen kannattajilla on 8,2.
Kun keskiarvoja verrataan vastaaviin arvioihin vuoden 2019 eduskuntavaalitutkimuksen aineistossa havaitaan, että perussuomalaisten luottamuksessa on tapahtunut nousu hallitusvastuun myötä. Tämä aiemman vertailevan tutkimuksen tuloksista poikkeava havainto voi kuitenkin liittyä siihen, että aineisto on kerätty heti vaalien jälkeen hallitusneuvottelujen ollessa vielä kesken. Luottamus mediaan on yleisesti jokseenkin matalaa, eivätkä perussuomalaiset erotu tältä osin muista yhtä silmäänpistävästi.
Äänestäjät kokevat Suomen poliittisen järjestelmän pääosin demokraattisena, mutta eri puolueiden kannattajien kesken esiintyy selviä näkemyseroja.
Suhtautumisessa väitteeseen ”vahva johtaja on Suomelle hyväksi, vaikka hän toimisi sääntöjen rajamailla” jakolinja kulkee punavihreiden ja porvaripuolueiden äänestäjien välillä. Perussuomalaisista runsas puolet (55 %) hyväksyisi johtajan, joka oli tarvittaessa valmis jopa venyttämään sääntöjä asioita edistääkseen, kun vastaava osuus vihreiden äänestäjillä on 11 ja vasemmistoliiton 15 prosenttia.
Saman tyyppinen havainto tehtiin tuoreessa suomalaistutkimuksessa, jossa poliittista autoritaarisuutta mitattiin lastenkasvatusasenteiden perusteella: perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien äänestäjät olivat eniten, ja vihreiden ja vasemmistoliiton äänestäjät vähiten autoritaarisia.
Tulostemme pohjalta näyttäisi siltä, että toisin kuin monessa vertailevassa tutkimuksessa, Suomessa hypoteesi oikeistopopulismin ja muita matalamman demokratiakiinnittymisen välisestä yhteydestä saa tukea. Tämän tarkempi arviointi vaatii kuitenkin tuekseen tässä hienojakoisempaa analyysia, sillä demokratiaan kiinnittymiseen vaikuttaa samanaikaisesti moni tekijä, ja näiden tekijöiden osuus vaihtelee eri puolueiden kannattajien keskuudessa.
Katsauksessamme ei myöskään tarkasteltu erikseen perusuomalaisten kannatuksen yhteyttä osallistuvan ja suoran demokratian kannatukseen tai näkemyksiin riippumattomien asiantuntijoiden roolista päätöksenteossa, mikä korostaa jatkotutkimuksen tarvetta.
Demokraattisuus–autoritarisuus-jakolinjalla on merkitystä suomalaisessa politiikassa
Kiinnittyminen demokratiaan on tulostemme perusteella yleisesti vakaalla pohjalla. Myös toisessa hiljattain julkaistussa tutkimuksessa havaittiin demokratian olevan suomalaisten keskuudessa ylivoimaisesti kilpailevia hallintajärjestelmiä (vahva johtaja, sotilashallinto, asiantuntijavalta) suositumpi vaihtoehto. On myös huomionarvoista, että oikeistoradikaalipuolueille tyypilliseen tapaan myös perussuomalaiset hyväksyvät lähtökohdiltaan demokraattisen järjestelmän perustan eivätkä äärioikeiston tavoin pyri kaatamaan järjestelmää.
Samanaikaisesti puolueen kannattajien epäluottamus oikeusjärjestelmään on merkillepantava signaali. Onkin mahdollista, että perussuomalaisilla on kannattajiensa taholta enemmän tilaa toimia poliittisen päätöksenteon hyväksyttävyyttä ja lainvalmistelun laatua nakertavalla tavalla. Hallitus on jo saanut osakseen kritiikkiä asiantuntijalausuntojen kireistä aikatauluista. Myöskään mediaan kohdistuvia hyökkäyksiä ei välttämättä nähdä tuomittavana puolueen kannattajien keskuudessa.
Epäluottamus oikeusjärjestelmään on merkillepantava signaali.
Perussuomalaisten kannattajat ovat oikeistopopulistisesti orientoituneille äänestäjille ominaisesti niin ikään vahvan johtajan kannalla. Toisaalta presidenttikeskeisyys ja siihen liittyvät edelleen verrattain vahvat valtaoikeudet ovat suomalaisen poliittisen järjestelmän erityispiirre, jota on mahdollista uudelleen arvioida uuden presidentin aloittaessa tehtävässään vuoden 2024 alussa.
Suomalaista poliittista tilaa kuvataan nykyisin yleensä nelikentällä, jossa vasemmisto–oikeisto-akseli muodostaa yhden ja liberaali–konservatiivi- tai GAL-TAN-akseli toisen ulottuvuuden. Näiden rinnalla vaikuttaa myös esimerkiksi aluepoliittinen jakolinja kasvukeskusten ja taantuvien alueiden välillä. Tässä esitetyt huomiot korostavat tarvetta huomioida jatkossa demokraattisuus-autoritaarisuus yhtenä ulottuvuutena, joka on merkityksellinen paitsi Perussuomalaisten asemoimisessa myös laajemmin poliittisessa ilmastossa tapahtuvien muutosten havaitsemisessa.
Hanna Wass on yleisen valtio-opin dosentti ja varadekaani Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja Suomen vaalitutkimuskonsortion johtoryhmän jäsen.
Aino Tiihonen on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa ja Suomen vaalitutkimuskonsortion johtoryhmän jäsen.
Artikkelikuva: Brian Merrill / Pixabay
