DocPoint: Obaman perintö puntarissa

Lukuaika: 4 min. 

Arvio: The Final Year
Ohjaus Greg Barker (2017)

Greg Barkerin ohjaama dokumenttielokuva Barack Obaman viimeisestä presidenttivuodesta keskittyy Obaman ulkopolitiikkaan, mutta sivuaa myös Yhdysvaltojen sisäistä kehitystä. Parhaimmillaan se on kertomuksen tiivistyessä dramaattista loppua kohden.

Amerikkalaiset rytmittävät historiaansa yksittäisten kansakuntaa järkyttäneiden tapahtumien kautta. Pearl Harbor, John F. Kennedyn murha, Wall Streetin musta tiistai 1929. Missä olit silloin, kun kuulit syyskuun 2001 terrori-iskuista New Yorkiin ja Washingtoniin?

Iskuja seuranneet ”terrorismin vastaiset sodat” pudottivat amerikkalaiset kylmän sodan jälkeisistä voitontunnelmista levottomalle 2000-luvulle. Nykyisen presidentin virkakauden aikanaan päättyessä ovat sotatoimet jatkuneet muodossa tai toisessa yli kaksi vuosikymmentä.

Ensin tuli 9/11, sitten 11/9.

Aamuyöllä marraskuun 9. päivänä 2016 varmistunut tv-julkkis Donald J. Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi oli maan liberaalille ja kansainvälisesti orientoituneelle kansanosalle järkytys, josta ei ole vieläkään toivottu.

Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi oli maan liberaalille ja kansainvälisesti orientoituneelle kansanosalle järkytys, josta ei ole vieläkään toivottu.

Greg Barkerin ohjaama dokumenttielokuva Barack Obaman viimeisestä presidenttivuodesta keskittyy Obaman ulkopolitiikkaan, mutta sivuaa myös Yhdysvaltojen sisäistä kehitystä. Parhaimmillaan se on kertomuksen tiivistyessä dramaattista loppua kohden.

Marraskuun vaalipäivää seuraavan aamun valjetessa oli selvää, että Trump oli saanut paitsi republikaanien naiset myös monet aiemmin demokraatteja äänestäneet valkoiset miehet taakseen.

Järkytys näkyy Obaman lähipiirissä. Elokuvassa on paljon puhuva jakso presidentin avustajien vaalivalvojaisista. Obaman lähimpiin ulkopoliittisiin neuvonantajiin kuuluva Ben Rhodes istuu ulkona yrittäen sulatella vaalituloksen aiheuttamaa järkytystä ja vastailla dokumentaristin kysymyksiin.

Verbaalisesti lahjakkaana tunnettu Rhodes ei kuitenkaan saa sanoja tulemaan suustaan. Ei tule lauseita, ei sanoja. Puheenkirjoittajalla lyö tyhjää.

Rhodesin mykistyminen muistuttaa ensimmäisen maailmansodan tykistön rumputulessa lamaantuneiden sotilaiden kranaattijärkytystä. Kyse ei ole trauman jälkeisestä stressioireesta, vaan traumasta itsestään.

Tunnelmat Yhdysvaltojen YK-lähettilään Samantha Powerin kotonaan New Yorkissa järjestämistä illanistujaisista ovat kuin ruumiinvalvojaisista. Koolla on demokraattipuolueen vahvoja naisia valmiina juhlimaan Hillary Clintonin voittoa, jota ei tulekaan. Power katsoo koko yön valvonutta, kalpeaa pientä tytärtään ja miettii, minkälaisessa maassa ja maailmassa hän joutuu kasvamaan.

Vietetään hautajaisia, Obaman 2008 nostattaman yes we can -unelman hautajaisia. Vuonna 2018 demokraatit ovat vasta osittain siirtyneet trauman jälkeiseen aikaan.

Horisonttiin nousee varjo

Barkerin elokuva selostaa havainnollisesti, miten Obama aivan presidenttikautensa lopussa yritti vahvistaa Yhdysvaltojen kansainvälistä vaikutusvaltaa ja turvallisuutta – ja monin kohdin siinä onnistui.

Loppukiihdytys tuotti tuloksia: Pariisin ilmastosopimus, sopimus Iranin ydinaseohjelman jäädyttämisestä ja askeleet suhteiden normalisoimiseksi Kuuban kanssa olivat merkittäviä askelia eteenpäin. Ne tehtiin myös kiinteässä yhteistyössä muiden valtioiden kanssa.

Samaan aikaan jatkettiin Obaman ensimmäisellä presidenttikaudella aloitettua sotilaallisten resurssien kohdentamista Aasiaan, Venäjän vaikutusvallan patoamista ja pyrkimyksiä liittolaissuhteiden vankistamiseksi kauppasopimusten avulla.

Obaman viimeinen vuosi on silti kilpajuoksua aikaa vastaan.

Obaman viimeinen vuosi on silti kilpajuoksua aikaa vastaan. Presidentti saa painiskella oman, amerikkalaisen realismin ja idealismin traditioita sekoittaneen ulkopoliittisen doktriininsa sisäisten ristiriitojen kanssa.

Jännite havainnollistuu Rhodesin ja Powerin välisten näkemyserojen kautta. Obamaa lähellä ollut Rhodes kertoo, miksi Yhdysvallat antoi Syyrian konfliktin pahentua täysimittaiseksi tragediaksi. Sotilaalliselle interventiolle ei ollut edellytyksiä.

Obama ei halua sotia, Obama haluaa sopia.

Power, kuten ulkoministeri John Kerry, arvostelee voimakkaasti Obaman pidättyväisyyttä. Yhdysvaltojen tehtävänä on edistää demokratiaa ja ihmisoikeuksia kaikkialla maailmassa. Joskus se edellyttää huomattavienkin sotilaallisten riskien ottamista.

Kaksikko Rhodes–Powerin välinen dynamiikka nousee päähenkilön seuraamisen rinnalle dokumentin keskeiseksi kertomukselliseksi jännitteeksi.

Kertomuksen edetessä maailman mahtavimman sotilasmahdin vallan rajat käyvät ilmeisiksi. Konfliktit ja kiistat ovat viheliäisiä. Obaman hallinto käy jatkuvasti sisäistä painia ulkopolitiikan prioriteeteista ja keinoista niihin pääsemiseksi.

Obaman hallinto käy jatkuvasti sisäistä painia ulkopolitiikan prioriteeteista ja keinoista niihin pääsemiseksi.

Painit kuuluvat Obaman tapaan johtaa: erilaisia ajatuksia ja toimenpidesuosituksia kilpailutetaan jatkuvasti keskenään. Erimielisyyksistä huolimatta Obaman hallinto säilyttää vaikeimpinakin hetkinä toimintakykynsä. Vetäytyvyydestä kritisoitu presidentti on hänkin kaiken aikaa pelintekijän paikalla.

Jos yhteen hiileen puhaltaminen on vaikeaa valkoisen talon sisällä, on sen ulkopuolella vain vaikeampaa. Obaman viimeisen vuoden aikana horisonttiin nousee varjo, joka lopulta peittää koko näkymän.

Yhdysvallat on melkein koko 2000-luvun ollut sotaa käyvä maa. Paitsi ulkopolitiikassa, sotien fyysiset, taloudelliset ja henkiset jäljet näkyvät maan sisäpolitiikassa. Vuoden 2008 jälkeen on presidentinvaalit voitettu lupaamalla amerikkalaiselle rauhaa ja pidättäytymistä sotilaallisista interventioista.

Trumpin vuosi

Trump lupasi kampanjassaan amerikkalaisille paitsi vaurautta myös rauhaa ja turvallisuutta, aivan kuten Obamakin. Viestin pääsisällössä on hämmentävää yhtäläisyyttä.

Republikaanien kapinaliike teki 2016 läpimurron vallan ytimeen, maan pääkaupunkiin ja sen hermokeskukseen valkoiseen taloon. Tarkoitus oli Trumpin sanoin ”kuivattaa räme”.

Vuosi Trumpin valtakautta on osoittanut, ettei Washingtonia kiertävän kehätien sisäpuolelle tunkeutunut supervaltaa hallitsemaan saati merkittäviin sisäisiin uudistuksiin kykeneviä voimia.

Vuosi Trumpin valtakautta on osoittanut, ettei Washingtonia kiertävän kehätien sisäpuolelle tunkeutunut supervaltaa hallitsemaan saati merkittäviin sisäisiin uudistuksiin kykeneviä voimia. Vallan on ottanut kirjava joukko oman edun tavoittelijoita ja kiipijöitä, johtajanaan rasistinen ja maan ja maailman asioita huonosti tunteva presidentti, jolle yksinkertaisetkin hallintotoimet tuottavat ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Kyvyt ja taidot eivät riitä muuhun kuin vahvan ja vauraan maailmanmahdin pääkaupungin henkiseen plundeeraukseen.

Yksi vuosi Trumpia on kärjistänyt Yhdysvaltojen sisäpolitiikan kahtiajaon repeämispisteeseen. Trumpin harkitsemattomat puheet ja sekavat toimet ulkopolitiikan johtajana on heikentänyt maan asemaa globaalina mahtina. Samalla on alkanut Obaman jättämän perinnön arviointi.

Yksi vuosi Trumpia on kärjistänyt Yhdysvaltojen sisäpolitiikan kahtiajaon repeämispisteeseen.

Barkerin elokuva on merkittävä puheenvuoro keskustelussa Obaman presidenttikauden perinnöstä. Suurimman kysymyksen kanssa Barker on kuitenkin samalla tavalla ymmällään kuin puhekykynsä vaaliyön jälkeisenä aamuna menettänyt Rhodes.

Miten on mahdollista, että Obaman työn jatkajaksi kaavailtu Clinton hävisi vaalit Trumpille? Oliko kyse Clintonin virheistä ja vioista vai Trumpin synnyttämän kansanliikkeen voimasta?

Vai oliko niin, että Trumpin valinta oli looginen seuraus Obaman kahdella presidenttikaudella ratkaisematta jääneille ongelmille niin Yhdysvaltojen sisällä kuin maailmallakin?

Dokumentista välittyy presidentin viimeisen vuoden hektisyys, tavaton kiire saada jotakin kestävää aikaan kahdeksan vuoden vaikean ja turhauttavan vaelluksen päätteeksi. Vaikka tuloksia syntyy, Trumpin voitto merkitsee sitä, että ponnistelut uhkaavat valua hukkaan.

Trumpin valinta presidentiksi on osa Obaman jättämää perintöä.

Obaman viimeinen vuosi on kaksijakoisuudessaan dramaattinen, kuvaus eteenpäin loikkauksesta, joka päättyy tragediaan. Trumpin valinta presidentiksi on osa Obaman jättämää perintöä. Asia on niin kipeä, että sitä on vaikea dokumentissa käsitellä.

Jäljelle jää siirtyminen Trumpin aikaan suuren hämmennyksen vallitessa.

Lisää aiheesta:

Politicon Susan Glasserin haastattelu Powersin ja Rhodesin kanssa tammikuussa 2018. Jeff Goldbergin Obaman ulkopoliittista ajattelua käsittelevä artikkeli The Atlantic -lehdessä alkuvuodelta 2016 toimii hyvänä johdatuksena dokumentille.

 DocPoint-dokumenttielokuvafestivaali järjestetään Helsingissä 29.1.–4.2.2018. 

Juhana Aunesluoma työskenteli vuosina 2015–2017 vierailuprofessorina Minnesotan yliopistossa. Hän on poliittisen historian dosentti ja tutkimusjohtaja Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa Helsingin yliopistossa.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*