DocPoint: Tarinoita naapurista: Viron luova hetki

Lukuaika: 4 min. 

Arvio: Rodeo – Viron villit vuodet
Ohjaus Kiur Aarma ja Raimo Jõerand 2017

Rodeo – Viron villit vuodet avaa itsenäisen Viron ensimmäisen hallituksen taivalta, johon kuului valtion ja yhteiskunnan kokonaisvaltainen uudelleenrakentaminen.

Kiur Aarman ja Raimo Jõerandin ohjaama Rodeo – Viron villit vuodet alkaa dokumentin päähenkilön, Viron entisen pääministerin Mart Laarin kertomuksella härästä, jonka raivokohtauksia kutsuttiin taltuttamaan siihen kykenevä kyläläinen: tarttumalla tarpeeksi lujaa härkää kiveksistä hän sai kohtauksen loppumaan.

Vertauskuvauksellisesti tarina avaa itsenäisen Viron ensimmäisen hallituksen taivalta, johon kuului valtion ja yhteiskunnan kokonaisvaltainen uudelleenrakentaminen. Kuten elokuvan päähenkilöt – silloisen hallituksen jäsenet – kertovat, tehtävässä tarvittiin päättäväisyyttä, (uhka)rohkeutta ja ehdottomuutta. Jos ote ei ole tarpeeksi luja, härkä ei taltu vaan raivostuu entisestään.

Dokumentissa ei suoraan sanota, että kipu on se, joka taltuttamisessa lamaannuttaa – joko härän tai osan niistä ihmisistä, jotka eivät löytäneet uudistuneessa Virossa paikkaansa.

Kausi on tulkittavissa sekä Viron valtion että sen kansalaisten luovaksi hetkeksi.

Dokumentissa käsiteltävä ajanjakso on uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäinen hallituskausi, joka pääministeri Laarin johdolla kesti lokakuusta 1992 marraskuuhun 1994. Kausi on tulkittavissa sekä Viron valtion että sen kansalaisten luovaksi hetkeksi.

Erik Ringmar on määritellyt luovan hetken ajaksi, jolloin identiteettikysymykset nousevat pintaan ja vanhat identiteetit katoavat. Niiden tilalle luodaan uusia kertomalla yleisölle tarinoita ja etsimälle niille tunnustusta. Rodeo tarkastelee vuosia, jolloin Virossa uudistettiin vain parin vuoden aikana sekä yhteiskunnalliset käytännöt että rakenteet.

Virolainen pitkäaikainen toimittaja Kalle Muuli kirjoittaa teoksessaan Isamaa tagatuba, että Laarin ensimmäinen hallitus riensi tehtävissään eteenpäin kuin gulagilta onnistuneesti karannut vanki, jota siivittää kuolemanpelko. Muulin mukaan tämä hallitus teki melkein kaikki historialliset päätöksensä, mutta myös kohtalokkaat virheensä, ensimmäisen sadan päivän aikana.

Rodeo antaa hyvän esimerkin siitä, miten luovan hetken muutokset eivät tapahdu jonkin valmiin kaavan mukaan: prosessiin osallistuvat useat yhteiskunnalliset toimijat, ja merkityksistä käydään kamppailua. Jotta voidaan oikeuttaa mittavia yhteiskunnallisia muutoksia, tarvitaan uusia tarinoita ja kertomuksia.

Luovan hetken muutokset eivät tapahdu jonkin valmiin kaavan mukaan: prosessiin osallistuvat useat yhteiskunnalliset toimijat, ja merkityksistä käydään kamppailua.

Dokumentissa tarinaansa kertovat uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäisen hallituksen ministerit. Heidän ohellaan dokumentissa hyödynnetään tarinankertojina sekä virolaista että suomalaista mediaa, aikakauden uutislähetyksiä, jotka kertovat hallituksen toiminnasta.

Valtion ja kansalaisten uudenlaiset tarinat

Viron kohdalla 1990-luvun alun yhteiskunnallisista muutoksista liikkeelle lähtenyttä tarinaa voi kertoa useammalla tavalla. Kansainvälisesti eniten tunnustusta saaneen kertomuksen mukaan köyhä entinen neuvostotasavalta nousi muutamassa vuodessa EU-ehdokasmaiden kärkeen ja liittyi vuonna 2004 sekä EU:hun että Natoon. Nykyisin Viro on näiden rakentava ja yhteistyöhaluinen jäsenmaa, joka tunnetaan myös tietoteknologian edelläkävijänä.

Vaihtoehtoinen näkökulma korostaa kehityksestä maksettua inhimillisen kärsimyksen kova hintaa, joka näkyy Virossa vieläkin köyhyytenä ja siihen liittyvinä sosiaalisina ongelmina esimerkiksi maaseudulla.

Rodeon kertomus sekoittaa nämä näkökulmat: pääministeri Laar muistelee, miten maa onnistui tekemään vaikutuksen ja rakentamaan luottamusta kansainvälisellä areenalla. Samalla elokuvassa näytetään myös maantaloustuottajien, eläkeläisten ja Narvan venäjänkielisen vähemmistön hallituksen politiikkaa vastustavia mielenosoituksia, joissa kansalaisten kiukku ja tyytymättömyys purkautuvat syytöksinä ja johtavat ääritapauksessa jopa käsiksi käymiseen sosiaaliministeri Marju Lauristiniin.

Näin tehdään näkyväksi kansalaisten luova hetki, jolloin yhteiskunnalliset asemat jaetaan uudestaan: 1990-luvun alussa köyhtyneistä kansalaisista, kuten eläkeläisistä, on puhuttu Viron ”häviäjinä”, hallituksen jäsenet ovat yksi esimerkki saman prosessin ”voittajista”.

Asemien uudelleenjako saa välillä myös koomisia piirteitä. Rodeo kertoo, miten entisestä poliittisesta vangista Lagle Parekista, joka oli neuvostoaikana ”erittäin vaarallinen rikollinen”, tuli hallituksen sisäasiainministeri: hänhän oli nähnyt vankilat sisältäpäin.

Sosiaaliministeri ja Tarton yliopiston professori emerita Lauristin kertoo tuoreessa muistelmakirjassaan, että hänet pyysivät hallitukseen hänen opiskelijansa, ”omat lapset” Jüri Luik ja Indrek Kannik, joita oli autettava.

”Lapset” viittaa opettaja–opiskelija-suhteeseen mutta myös ensimmäisen hallituksen ministerien ikään. Viron nykyhallituksessa puolustusministerinä toimiva Luik aloitti ministeriuransa vuonna 1993 samasta pestistä ja oli silloin 26-vuotias. Kuten pääministeri Laar dokumentissa kiteyttää, 32-vuotiaana hän oli hallituksessa ”suhteellisen iäkäs”, koska muut olivat vielä nuorempia.

Pääministeri Laar oli 32-vuotiaana hallituksessa ”suhteellisen iäkäs”, koska muut olivat vielä nuorempia.

Varsinkin osaa EU-maita vaivaavan korkeaa nuorisotyöttömyyttä ja nuorten epämääräisiä tulevaisuusnäkymiä vasten tämä tarina kuulostaa suorastaan uskomattomalta.

Politiikkoina sekä vanhat että nuoret ministerit olivat yhtä lailla noviiseja. Dokumentissa he kertovat, että vaikka hallituksella oli selkeä missio, kukaan heistä ei tiennyt, miten ”oikeasti” tehdään politiikkaa.

Laar kuvailee, miten hän hieman pelkäsi ensimmäisenä työpäivänään, kun ei oikein tiennyt, mitä pääministerin kuuluu tehdä. Samalla uudenlaisia käytäntöjä luotiin reaaliajassa. Näitä tunnustuksia vasten voi pohtia, mitä politiikan taidon ”oppiminen” merkitsee ja miten se näkyy Viron tai jonkun toisen maan nykyisessä käytännössä.

Loppu ja jatkumo

Luovan hetken käsite soveltuu monenlaiseen analyysiin: sen avulla on tulkittu sekä kylmän sodan loppua että EU:n ja Naton laajentumista vuonna 2004. Näin luovalla hetkellä ei ole yksiselitteistä alkua eikä loppua. Voi myös tulkita, että 1990-luvun alussa alkanut luova hetki päättyi maan EU-jäsenyyteen.

Luovalla hetkellä ei ole yksiselitteistä alkua eikä loppua.

Dokumentti loppuu Laarin hallituksen kaatumiseen vuonna 1994, ja jo sitä ennen yhteinen hallitustaival oli jo särkenyt ministerien välisiä ystävyyssuhteita. Silti suurin osa hallituksen jäsenistä jatkoi poliittista uraansa.

Laarin ja hänen puolueensa suosion laskua seurasivat ”uudet tulemiset” nyt jo kokeneina poliitikkoina. Laar toimi toisen kerran pääministerinä vuosina 1999–2002 ja puolustusministerinä 2011–2012. Dokumentin kuvaaman aikakauden hallituksen yksi ”senioreista”, sosiaaliministeri Lauristin, toimi marraskuuhun 2017 yhtenä kuudesta Viron mepeistä.

Yleisemmällä tasolla Rodeo on sekoitus idealismia ja realismia: usko mahdottomaan tilanteessa, jossa näyttää olevan varsin vähän vaihtoehtoja. Tästä viestistä saattaa toisinaan olla hyötyä myös vakiintuneiden yhteiskuntien politiikassa ja sen tarkastelussa.

  DocPoint-dokumenttielokuvafestivaali järjestetään Helsingissä 29.1.–4.2.2018. Rodeo on festivaalin avajaiselokuva ja sen teemasta järjestetään keskustelutilaisuus perjantaina 2.2.

VTT Sigrid Kaasik-Krogerus työskentelee tutkijatohtorina Euroopan tiedeneuvoston projektissa ”EUROHERIT – Legitimation of European cultural heritage and the dynamics of identity politics in the EU”. 

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*