Kaksiosaisen artikkelin jälkimmäisessä osassa tarkastellaan Trumpin vaikutusta Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan. Maan yhteiskunnallinen polarisaatio syvenee. Näin vakava yhteiskunnallinen kehitys ei muutu hetkessä, vaikka presidentti vaihtuisikin.
Tämän kaksiosaisen artikkelin ensimmäisessä osassa käsiteltiin presidentti Donald Trumpin ensimmäisen presidenttikauden vaikutuksia Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä sen ja kansainvälisen yhteisön ongelmalliseen suhteeseen. Kantavana ajatuksena oli, että Trump on suhtautunut välinpitämättömästi politiikan normistoon kokonaisuudessaan. Sisäpolitiikan tapauksessa kyseeseen tulee nimenomaan demokratian normisto.
Normit voidaan ymmärtää epäsuorasti sitoviksi käsitteiksi, joiden varassa liberaalin demokratian tulisi toimia. Liberaalidemokratian näkökulmasta Trumpin äärimmäisen polarisoiva tyyli on merkki kyynisestä politiikan tulkinnasta, jossa oletetaan, että valta ratkaisee. Säännöt ja rajoitukset eivät tällöin rajoita aidosti suvereenia hallitsijaa sisä- tai ulkopolitiikassa. Oman edun tavoittelu on paitsi hyveellistä, myös toivottavaa.
Jo ennen Trumpia Teekutsuliike (Tea Party) oli ajanut vastakkainasettelua paitsi demokraattien kanssa, mutta myös oman puolueen sisällä.
Tässä suhteessa Trump johtaa presidenttinä republikaanipuolueen (GOP) politiikkaa. Trump ei aina vaikuta erityisen kiinnostuneelta kaikista republikaanien ajamista tavoitteista, mutta presidentin poikkeuksellisen näkyvyyden vuoksi Trump on käytännössä modernin republikaanipuolueen kasvot. Trumpin kantava suosio vuoden 2020 presidentinvaaleissa ei ole ainakaan vähentänyt hänen merkitystään.
Republikaanipoliitikot eivät voi vastustaa presidenttiään, mikäli mielivät säilyttää asemansa. Toiset taas ovat Trumpin tukemana edistäneet omaa agendaansa. Jo ennen Trumpia Teekutsuliike (Tea Party) oli ajanut vastakkainasettelua paitsi demokraattien kanssa, mutta myös oman puolueen sisällä.
Tulehtunut sisäpolitiikka
Yhdysvaltain sisäpolitiikan äärimmäisen tulehtuneeksi toteaminen ei liene erityisen kiistanalaista. Kaksipuoluejärjestelmä rohkaisee niin sanottuun nollasummapeliin, jossa yhden voitto on aina toisen tappio, ja päinvastoin. Jo vuosia jatkunut kaksipuoluejärjestelmän ajautuminen umpikujaan on kuitenkin kiihtynyt Trumpin kaudella.
Osin tähän on syynä demokraattien haluttomuus toimia Trumpin kanssa, mutta yhtä lailla Trumpin vähäinen mielenkiinto pyrkiä millään tavalla yhdistävään politiikkaan tai kompromisseihin. Trumpin taustalla toimiva republikaanipuolue ei myöskään ole osoittanut mielenkiintoa poliittisten pullonkaulojen ehkäisyä kohtaan: republikaanienemmistöinen senaatti ei esimerkiksi tarkoituksellisesti ole ottanut käsittelyyn lähes neljääsataa demokraattienemmistöisen edustajanhuoneen lakiehdotusta.
Kaksipuoluejärjestelmä rohkaisee niin sanottuun nollasummapeliin, jossa yhden voitto on aina toisen tappio, ja päinvastoin.
Tällaista hallinnon tarkoituksellista sulkemista voidaan myös pitää yhteisten asioiden edistämisen normin rikkomisena demokratiassa. Jotkin politiikan toimittajat ja tutkijat näkevät ongelman muuttuneen jo periaatteelliseksi, etenkin republikaanien kohdalla. Kyse ei ole enää vain puoluepoliittista erimielisyyksistä vaan käsityksestä siitä, että vastapuolella ei yksinkertaisesti ole oikeutta valtaan. Tällöin ajatuksellisesti vaalivoitto oikeuttaa yksinvaltaan.
Oman politiikan edistämisen rinnalla tärkeäksi tavoitteeksi nousee toisen politiikan estäminen. Lisääntynyt tekopyhyys ei ainakaan vähennä monen käsitystä siitä, että politiikka on lähinnä moraalitonta epärehellistä teatteria, jossa kaikki keinot ovat sallittuja. Trump on retoriikassaan nojannut tähän kyyniseen tulkintaan, kun hän on luvannut lopettaa Washingtonin eliitin korruption eli ”kuivattaa suon” (drain the swamp).
Kyse ei ole enää vain puoluepoliittista erimielisyyksistä vaan käsityksestä siitä, että vastapuolella ei yksinkertaisesti ole oikeutta valtaan.
Omaa kieltään tulehtuneista väleistä kertovat liittovaltion budjetin jumiutumiset kongressissa, joka on johtanut hallinnon sulkuun. Sulut ovat pahimmillaan jättäneet julkisen sektorin työntekijät jopa yli kuukaudeksi ilman palkkaa – kriittisten alojen työntekijät ovat joutuneet tekemään töitä palkatta, kun muut taas on lähetetty kotiin. Sulkujen taustalla ovat sekä poliittiset erimielisyydet, jolloin sulkua käytetään ikään kuin rahoituksen ohjaamisen kiristysvälineenä, että lakiasetus, joka kieltää Yhdysvaltoja velkaantumasta.
Kaksinaamaista politiikkaa korkeimmalla oikeudella
Käytännössä kuitenkin jokaisen hallinnon kohdalla velkakattoa on nostettu. Trumpin hallinnon kohdalla velkakaton nostoa edellyttivät erityisesti merkittävät veroalennukset, jotka ovat reväyttäneet auki paitsi julkisen sektorin kestävyysvajeen, myös yhteiskunnallisen eriarvoisuuden. Ottaen huomioon, kuinka ankarasti republikaanit pommittivat Barack Obamaa valtiontalouden holtittomasta hoidosta, verrattain välinpitämätön suhtautuminen samaan asiaan vaikuttaa avoimen kaksinaismoralistiselta.
Kaksinaismoralismin eräänlainen huipentuma nähtiin Yhdysvaltain korkeimman oikeuden pitkäaikaisen tuomarin Ruth Bader Ginsburgin menehdyttyä. Vielä vuonna 2016 Barack Obaman ehdotettua Merrick Garlandia korkeimman oikeuden tuomariksi republikaanit torppasivat ehdotuksen vedoten siihen, että ”presidentin ei tulisi nimittää vaalivuonna” uutta korkeimman oikeuden tuomaria. Tällaista sääntöä ei ollut, mutta se keksittiin. Republikaanit myös vakuuttivat lukuisaan otteeseen, että itse kunnioittaisivat samaa sääntöä, jos asetelmat olisivat toisin päin.
Ovi vaikuttaa olevan avattu loputtomalle ”potut pottuina”-tyyliselle poliittiselle strategialle.
Vaan toisin kävi: siinä missä maaliskuun puolivälissä 2016 esitetty Garland ei käynyt senaattia dominoiville republikaaneille, Trumpin ehdokas Amy Coney Barrett asetettiin ehdolle syyskuun lopussa 2020, ja hänet hyväksyttiin senaatin republikaanisen enemmistön turvin korkeimman oikeuden tuomariksi lokakuun 27. päivä. Vaalipäivään oli jäljellä tasan viikko. Yhdysvaltojen lähtökohtaisestikin poliittinen korkein oikeus tuli näin aktiivisesti puoluepolitisoiduksi.
Siinä missä senaatin puoluelinjan mukaan sulkeutuneita rivejä ja selityksiä saattoi ymmärtää Trumpin virkarikosta käsittelevän valtakunnanoikeuden puitteissa, Barrettin tapauksessa voitaneen jo puhua avoimesta vallankäytöstä ja kaksinaismoralismista. Ottaen huomioon, kuinka raivoissaan demokraatit ovat olleet, ovi vaikuttaa olevan avattu loputtomalle ”potut pottuina”-tyyliselle poliittiselle strategialle.
”It’s the economy, stupid!”
Voidaan katsoa, että Trumpin talouspolitiikka oli ollut suhteellisen onnistunutta koronakriisiin puhkeamiseen asti. Koronan aikana Trumpin hallintoa vaikuttaa leimanneen todellisten suunnitelmien puute niin koronan kuin taloudenkin suhteen. Politiikan tutkija Antti Ronkainen toteaa, että Trump ei edes presidentinvaalien alla julkaissut minkäänlaista talouspoliittista ohjelmaa. Toista tavallisille kansalaisille koronaviruksen taloudellista iskua keventävää elvytyspakettia ei myöskään suunniteltu, saati toteutettu ennen vaaleja – tämän edelle priorisoitiin korkeimman oikeuden avoimen paikan täyttäminen.
Myös vapaakauppasopimuksia on ryhdytty määrittelemään uudelleen. Vaikka republikaanit ovat aiemmin tukeneet vapaakauppaa, Trumpin tuki perinteisesti demokraatteja tukeneen työväenluokkaisen äänestäjäkunnan parissa on paljolti nojannut käsitykseen Trumpin kyvystä neuvotella amerikkalaisille edullisia kauppasopimuksia, jotka kääntäisivät teollisuuden työpaikkojen virran takaisin kohti Yhdysvaltoja.
Toista tavallisille kansalaisille koronaviruksen taloudellista iskua keventävää elvytyspakettia ei myöskään suunniteltu, saati toteutettu ennen vaaleja – tämän edelle priorisoitiin korkeimman oikeuden avoimen paikan täyttäminen.
Kiinan kovistelu on ollut Trumpin imagolle eduksi – tässäkin taustalla on ollut käsitys siitä, että Kiina on hyväksikäyttänyt Yhdysvaltoja maailmankaupassa, ja nyt sille tulisi loppu. On vaikeampaa päätellä, onko kauppasota aidosti hyödyttänyt amerikkalaisia valmistajia, maanviljelijöitä tai kuluttajia. Näyttävä onnistuminen olisi tärkeää paitsi Yhdysvaltain taloudelle, mutta myös Trumpin huolella rakennetulle menestyneen kaupantekijän imagolle.
Mikäli Trump jatkaa aktiivista kotimarkkinoita suojaavaa talouspolitiikkaa suojatullien tuella, seuraavaksi ”kaupanteon” kohteena on todennäköisesti Kiinan ohella myös EU.
Presidentti huomion keskipisteessä
Yksi Trumpin presidenttiyden merkittävimmistä piirteistä on ollut poliittisen vallankäytön ja siitä puhumisen eroaminen toisistaan. Trump saattaa siis toisin sanoen ilmaista aikovansa tehdä jotain, mikä ei ole edes hänen valtaoikeuksiensa rajoissa. Hän on esimerkiksi uhannut sulkea Twitterin, kun hänen viestiensä yhteyteen lisättiin virheellisen tiedon sisältövaroitus.
Sosiaalisen median sääntely olisi mahdollista kongressin lainsäädännöllä, mutta hyvin epätodennäköisesti presidentin määräyksellä (executive order). On myös mahdollista, että Trump tietää, ettei voi sulkea Twitteriä, mutta riitely vahvistaa Trump välittämää kuvaa häntä ja kannattajiaan sortavasta eliitistä, jota vastaan hän taistelee. Tätä viestiä vahvistaa myös häntä tukeva konservatiivinen mediakupla – erityisesti uutiskanava Fox News.
Jatkuvia kohuja synnyttämällä Trump pitää yhteiskunnallisen huomion jatkuvasti itsessään, mikä tekee asioiden pitkäjänteisen ja syvällisen seurannan vaikeaksi. Trump aloitti ”muunnellun totuuden” puhumisen jo virkaanastujaisten jälkeen, mikä kiihdytti entisestään presidentin ja liberaalin uutismedian vastakkainasettelua. Viimeksi Trump on syyttänyt avoimesti mediaa puolueellisuudesta sen vuoksi, että se on keskittynyt vaalien alla presidentin mielestä liiaksi maassa yhä jylläävään koronavirukseen.
Tavallisen työnhakijan tie Yhdysvaltain liittovaltion työntekijäksi katkeaisi paljon mitättömämmän velkakuorman takia, koska velan määrää pidetään rekrytoinneissa potentiaalisena kiristysriskinä.
Jännitteinen suhde mediaan ei kuitenkaan ole poikkeuksellista. Presidentti Obaman ja Fox Newsin vastakkainasettelu kääntyi täysin ympäri Trumpin kaudella. Uutismedian ja Donald Trumpin välistä suhdetta on vaikea käsitellä yksiselitteisesti yhtä osapuolta syyllistämällä. Liberaalidemokraattisen normiston kannalta on kuitenkin ongelmallista, jos media menettää uskottavuutensa – omien tai presidentin toimien takia – vallan vahtikoirana ja tiedonvälittäjänä. On luonnollista, että tässä roolissaan uutismedia älähtää, kun presidentin nähdään rikkovan politiikan normistoa.
Retoriikan ohella Trump on murentanut muita presidenttiyteen liittyviä normeja, kuten verotietojensa julkistamista. Näitä tietoja on Trumpilta jouduttu vaatimaan aina korkeinta oikeutta myöten. Vastauksia on saatu vasta vuonna 2020, kun presidentti oli ollut virassaan jo pitkälti neljättä vuotta. Mikäli New York Timesille vuodetut tiedot pitävät paikkaansa, Trump on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, jolla on mittavat henkilökohtaiset velat.
On syytä huomata, että tavallisen työnhakijan tie Yhdysvaltain liittovaltion työntekijäksi katkeaisi paljon mitättömämmän velkakuorman takia, koska velan määrää pidetään rekrytoinneissa potentiaalisena kiristysriskinä. Trump on myös hyötynyt merkittävästi rahallisesti presidenttiydestään – toisin kuin aiemmat presidentit, Trump ei yksiselitteisesti irtaantunut liiketoiminnastaan.
Poikkeukselliset vaalit
Yhdysvallat lähti vuoden 2020 presidentinvaaleihin monella tapaa poikkeuksellisista olosuhteista. Päällimmäisin näistä lienee koronaviruksen aiheuttamat erikoisjärjestelyt äänestämisessä – lokakuun 2020 lopussa sairauteen menehtyneitä oli Yhdysvalloissa jo yli 233 000. Kansanterveydellinen uhka on ollut ilmeinen, mutta Trumpin hallinto ei ryhtynyt toimiin vaalien järjestämisen ja postiäänestyksen helpottamiseksi, vaan päinvastoin.
Sen sijaan Trump on esittänyt vaalien lykkäämistä ja voimistanut retoriikkaansa, jonka mukaan Yhdysvalloissa esiintyy laajamittaista äänestyspetosta yksinomaan demokraattien eduksi. Trump on jatkanut väitteen esittämistä jo vuoden 2016 vaaleista lähtien, vaikka väite on lukuisia kertoja kumottu. Väitettä esittävät Trumpin itsensä lisäksi myös hänen hallintonsa muut jäsenet – merkittävimpänä näistä tehtäviensäkin puolesta oikeusministeri William Barr. Uuden tutkimuksen mukaan väitteet ovat vahingoittaneet vaalijärjestelmän uskottavuutta etenkin Trumpin tukijoiden keskuudessa.
Todisteiden puuttuessa Trumpin väitteet rapauttavat uskoa äänestysjärjestelmään sekä syventävät oikeistopopulistista vastakkainasettelua, jossa vastapuoli on täysin moraaliton vallanhimossaan ja pyrkimyksessään vaientaa kansan ääni. Molemmin puolin pelätään, tai väitetään, että vastapuoli ”varastaa vaalit”.
Molemmin puolin pelätään, tai väitetään, että vastapuoli ”varastaa vaalit”.
Postiäänestys on synnyttänyt myös toisenlaisen ongelman: Yhdysvaltojen vaalikoneisto ei ole koskaan aiemmin joutunut käsittelemään suurta määrää postitettuja ääniä. Jo viikkoa ennen vaaleja on osattu ennustaa, että näissä vaaleissa rikotaan aiemmat postiäänestämisen ennätykset.
Olosuhteista huolimatta Trumpin hallinto on pyrkinyt asettamaan postiäänestämiselle rajoja – Yhdysvaltain korkein oikeus kielsi esimerkiksi Wisconsinin osavaltiota ottamasta vastaan jo lähetettyjä postitettuja ääniä vielä virallisen vaalipäivän jälkeen. Jos äänestyslippu jumiutuu ylikuormittuneeseen postiin, sitä ei siis lasketa. Sattumalta tämä oli myös tuomari Barrettin korkeimman oikeuden uran ensimmäinen päätös.
Joka tapauksessa äänten laskennan ja siten lopullisen vaalituloksen varmistuminen kestää normaalia pidempään. Lisäksi Trump on jatkanut niin ikään jo vuoden 2016 vaaleissa tutuksi tullutta retoriikkaansa, jossa hän jättää avoimeksi sen, aikooko hän hyväksyä vaalien tuloksen. Trump varaa edellä mainittuun äänestyspetoksen väitteeseen vedoten nytkin oikeuden harkinnanvaraisuuteen. The Atlantic-lehti kuvaa tätä jo retoriikan tasolla demokratian suurimman normin rikkomiseksi.
Suunnan muutos vai neljä vuotta lisää?
Niin tutkijat kuin journalistitkin ovat pelänneet, että Trump julistautuu vaalien voittajaksi, kun äänenlaskenta on yhä kesken. Tämä on omiaan lisäämään epäselvyyttä etenkin tiukan vaalituloksen suhteen. Niin vaalituloksella leikittely kuin äänestyspetoksella perusteettomasti pelotteleminen rikkovat demokraattisten vaalien normeja ja vähentävät demokratian uskottavuutta ja maan sisäistä poliittista luottamusta.
On odotettavissa, että yhteiskunnallinen kahtiajako jatkaa syventymistä Yhdysvalloissa vaalien tuloksesta riippumatta. Entistä useampi puolueeseen katsomatta pitää poliittisia levottomuuksia, jopa väkivaltaa, hyväksyttävänä ratkaisuna vastapuolen voittaessa vaalit. Näin vakava yhteiskunnallinen kehitys ei muutu hetkessä.
Yhteiskunnallinen kahtiajako jatkaa syventymistä Yhdysvalloissa vaalien tuloksesta riippumatta.
Trumpin jatkokauden presidenttinä voi perustellusti odottaa pitävän yllä kaikkia edellä mainittuja kehityskulkuja. Toisaalta Black Lives Matter -protestit tuskin loppuisivat, vaikka Joe Biden valittaisiinkin presidentiksi.
Kirjoitushetkellä vaalien voittaja ei ollut vielä selvinnyt vaa’ankieli-osavaltioiden tasaisten tulosten takia. Äärimmäisen tiukka vaalitulos voidaan myös riitauttaa monin tavoin. Kävi miten kävi, Trumpin vaikutusta Yhdysvaltain politiikan normistolle sekä sisäiselle poliittiselle luottamukselle tullaan joka tapauksessa arvioimaan politiikan tutkimuksessa epäilemättä pitkään.
Mikko Poutanen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkijatohtori Tampereen yliopistossa sekä Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.
