Donald Trump: Norminsärkijä presidenttinä, osa I

Gage Skidmore / Wikimedia (CC BY-SA 2.0)
Lukuaika: 5 min.

Trumpin ensimmäisen kauden päätyttyä on hyvä katsoa, miten hän on vaikuttanut Yhdysvaltojen ulko- ja sisäpolitiikkaan. Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja jälkimmäisessä sisäpolitiikkaa.

Donald Trumpin kausi Yhdysvaltain presidenttinä on ollut äärimmäisen polarisoiva: Trump herättää voimakkaita tunteita puolesta tai vastaan paitsi persoonansa ja tyylinsä mutta myös politiikkansa sisällön vuoksi. Trumpin tyyli, jossa viestinnällisiä ja politiikan ääripäitä ei vältetä, on ravistellut paitsi Yhdysvaltoja myös kansainvälistä yhteisöä laajemmin. Monet kansallisen ja kansainvälisen politiikan normit ovat heikentyneet, elleivät jopa särkyneet.

Politiikassa muutokset kuuluvat asiaan: jos asiat eivät poliittista johtoa vaihtamalla muuttuisi, demokratian kyky uudistaa itseään olisi melko kyseenalainen. Sama pätee politiikan normeihin. Tältä osin Donald Trumpin toimintaa voidaan pitää demokratian toteutumisena. On kuitenkin syytä muistaa, että demokratia voi myös äänestää lakkauttamisensa puolesta. Samoin tehdyn politiikan kautta liberaalidemokratia ei välttämättä ole enää kovin liberaalia.

 

Kyynisen politiikan presidentti

Vaikka Trump on republikaanisen puolueen presidentti, hänen tyylinsä sivuuttaa kaikki olemassa olevat instituutiot ja poliittiset normit vaikuttaa vähemmän ideologiselta ja enemmän Trumpin oman itsekeskeisen toimintamallin toistona. Trump on ruumiillistuma kyynisestä politiikan tulkinnasta, jossa oletetaan, että ellet itse ole dominoivassa asemassa, olet dominoinnin uhri. Jos et huijaa, sinua huijataan.

Tältä osin Trump seuraa – varmasti teoriaperinnettä tuntematta – realistisen politiikan tulkinnan koulukuntaa sekä republikaanipuolueen uuskonservatiivisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perinnettä. Tässä poliittisessa katsannossa kansainväliset normit ovat osa suvereenia valtaa rajoittavaa kokonaisuutta. Näitä rajoituksia ei kuitenkaan ole pakko noudattaa – vain heikot noudattavat niitä. Jos tätä todellisuuden laitaa ei ymmärrä tai hyväksy, on naiivi.

Trump on ruumiillistuma kyynisestä politiikan tulkinnasta, jossa oletetaan, että ellet itse ole dominoivassa asemassa, olet dominoinnin uhri.

Asenne oikeutetaan itseään toteuttavalla logiikalla, kun yhteistyötä vahvistavat normit aktiivisesti särjetään. Trumpin tapauksessa vaikuttaakin siltä, että hänen kansalliset ja kansalliset eliitit vastustajinaan näkevä oikeistopopulisminsa kumpuaa siitä oletuksesta, että jokainen toimii lopulta oman etunsa mukaisesti. Näin hän itsekin toimii.

Trump sopi hyvin asenteeltaan yhteen republikaanisen puolueen olemassa olevan ulkopoliittisen linjan kanssa. Toisaalta pitkän linjan uuskonservatiivit, kuten John Bolton, joka työskenteli myös George W. Bushin hallinnossa, eivät ole tulleet juurikaan toimeen Trumpin omintakeisen tyylin kanssa. Muitakin ongelmia on ollut esimerkiksi Syyrian sodan suhteen.

Trumpin ensimmäisen kauden päätyttyä on hyvä katsoa, miten hän on vaikuttanut Yhdysvaltojen ulko- ja sisäpolitiikkaan. Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja jälkimmäisessä sisäpolitiikkaa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole esittää kattavaa historiikkia, vaan esittää huomioita, jotka olivat jääneet politiikan tutkijan haaviin.

 

Ulkopolitiikan normit

Ulko- ja talouspolitiikassa Trump on korostanut Yhdysvaltain etujen suoraviivaista edistämistä, mutta monimutkaisessa maailmassa yksinkertaiset ratkaisut saattavat johtaa odottamattomiin – negatiivisiin – seurauksiin. Yhdysvaltain vetäytyminen Trumpin aikakaudella useista sopimuksista, kuten esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksesta vuonna 2017, on perusteltu Yhdysvaltain taloudellisten etujen valvomisena.

Samoin vuonna 2017 Yhdysvallat erosi YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescosta, vuonna 2018 YK:n ihmisoikeusneuvostosta sekä vuonna 2019 YK:n asekauppasopimuksesta. Unescon ja ihmisoikeusneuvoston päätösten taustalla oli virallisesti Trumpin hallinnon katsoma Israelin valtion vastainen menettely.

Uutiskanava CNN keräsi helmikuussa 2019 listan erilaisista kansainvälisistä sopimuksista, joista Trump on Yhdysvallat irrottanut. Lista ei siis ole täysin kattava tähän päivään nähden, mutta antaa osviittaa siitä, kuinka monta sopimusta Trump oli vuoden 2019 mennessä irtisanonut (kuusi) ja montako on neuvoteltu uudelleen (kolme). Suunnanmuutos on ollut siinä määrin raju, että monet maat saattavat harkita uudelleen, kannattaako Yhdysvaltain kanssa käydä raskaita ja monimutkaisia sopimusneuvotteluja, jos maa saattaa sisäpoliittisten muutosten vuoksi irtisanoutua niistä yksipuolisesti.

Ulko- ja talouspolitiikassa Trump on korostanut Yhdysvaltain etujen suoraviivaista edistämistä, mutta monimutkaisessa maailmassa yksinkertaiset ratkaisut saattavat johtaa odottamattomiin – negatiivisiin – seurauksiin.

Lisäksi Yhdysvaltain suhde esimerkiksi kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC) on ollut jo pitkään jännitteinen, koska terrorismin vastaisen sodan yhteydessä Yhdysvaltojen on katsottu mahdollisesti syyllistyneen jopa sotarikoksiin. Vaikka Trumpin hallinto lähinnä toistaa uuskonservatiivista ajatusta Yhdysvaltain poikkeuksellisuudesta kansainvälisten normien yläpuolella kieltäessään ICC:lta oikeuden käsitellä sotarikossyytteitä Yhdysvaltoja vastaan, tapaukseen tuli Trumpin omaa tyyliä tuomioistuimen syyttäjää kohtaan asetettujen henkilökohtaisten pakotteiden muodossa.

Yhdysvaltain kyky toimia tehokkaasti ulkopolitiikassaan on vaarantunut myös ulkoasianhallinnon puutteellisen resursoinnin sekä virkahenkilöstön tyytymättömyyden takia. Trumpin nimitykset suurlähettiläiksi ovat niin ikään nousseet uutisiin.

Taustalla ulkopolitiikassa on vaikuttanut olevan myös pyrkimys järjestelmällisesti kumota presidentti Barack Obaman solmimia sopimuksia. Kauppa- ja turvallisuuspoliittisten sopimusten kohdalla Trump tapaa korostaa, kuinka aiemmin neuvoteltu sopimus oli huono, ja että hän pystyisi neuvottelemaan  paremman. Näytöt eivät kuitenkaan välttämättä tue tätä väitettä. Kokemus Trumpin onnistumisesta on voimakkaan riippuvaista yleisestä asenteesta presidentin kyvykkyyttä kohtaan.

Trumpin vetäytymiselle Maailman terveysjärjestö WHO:sta keskellä pandemiaa löytynee kuitenkin vähemmän ymmärtäjiä Yhdysvaltojen ulkopuolelta. Trump on perustellut tätäkin päätöstä ensisijaisesti sillä, että Yhdysvallat on maksanut, omasta valinnastaan, suurimman osan WHO:n budjetista.

 

Turvallisuuspolitiikka

Vaatimukset ovatkin kiristyneet sekä kahdenvälisissä suhteissa esimerkiksi Japanin kanssa mutta myös NATOa kohtaan. Trump suosii kahdenvälisiä sopimuksia laajojen sopimusten sijaan. Tässä hän nojaa vaikuttavaan imagoonsa menestyksekkäänä liikemiehenä. Tietenkään kaikissa tapauksissa uusia neuvotteluja ei ole pidetty edes tarpeellisena: esimerkiksi yksipuolisesti katkaistun Iranin ydinasesopimuksen tilalle ei ole tullut muuta kuin pakotteita – ja kasvanutta epävarmuutta.

Trumpin sekaantuminen turvallisuuspolitiikkaan ilmeisen kevyin pohjatiedoin on hermostuttanut joitain eläköityneitä Yhdysvaltain armeijan upseereita. Asiantuntijatieto ei sotilaallisessakaan kontekstissa vaikuta kiinnostavan presidenttiä. Trumpin melko spontaani ja harkitsematon toiminta on johtanut äärimmäisen jännittyneisiin tilanteisiin.

Myös monet muut turvallisuuspoliittiset sopimukset on peruttu Trumpin kaudella. Euroopan Avoin taivas -sopimus oli kolmas asevalvontaan ja asevarustelun rajoittamiseen tähtäävä sopimus, josta Yhdysvallat yksipuolisesti vetäytyi. Trump on monesti vedonnut erilaisiin vastapuolen sopimusrikkomuksiin tai hyväksikäyttöön.

Vaikuttaa siltä, että Yhdysvallat haluaa säilyttää johtavan asemansa, muttei kantaa johtajan vastuuta.

Yhdysvaltojen johtaman sääntöpohjaisen liberaalin maailmanjärjestyksen sijaan Yhdysvallat on Trumpin johdolla rikkonut kansainvälisten instituutioiden roolia ja merkitystä. Vaikuttaa siltä, että Yhdysvallat haluaa säilyttää johtavan asemansa, muttei kantaa johtajan vastuuta.

Monenväliset sopimukset ovat kuitenkin olleet vahvoja juuri siksi, että ne ovat tuoneet lukuisia kumppaneita yhteistyöhön, joiden yhteinen tavoite on rauhallisten ja ennustettavien olosuhteiden jatkuminen sekä konfliktien sovittelu tai liennytys kärjistämisen sijaan.

 

Arvovallan rapautuminen

Vaikka jotkut suomalaisetkin voivat kannattaa Trumpin rämäkkää tyyliä ja pitävät tämän oman maan etujen valvontaa esimerkillisenä, etenkin pienille valtioille kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä sekä jaetulle normistolle pohjaavasta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on ollut hyötyä, kun neuvotteluja eivät ratkaise ainoastaan suurvaltojen intressit.

Yhdysvaltain ulkopuolella Trumpin vaikutuksen nähdään olevan lähinnä negatiivinen. Siksi ei ehkä olekaan yllätys, että selvä enemmistö suomalaisista katsoo Trumpin presidenttikauden rapauttaneen Yhdysvaltojen arvovaltaa ja arvostusta. Positiivisimmin Suomessa Trumpiin ovat suhtautuneet arvokonservatiiviset puolueet, kuten kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset.

Trumpin epäsuosio näyttää vakiintuneen myös Euroopassa laajemmin: hypoteettisia äänestysvalintoja selvittäneen kyselyn mukaan monessa Euroopan maassa Trumpilla on vaikeuksia saada yli 20 prosenttia äänistä, kun taas Joe Bideniä tukee säännönmukaisesti vähintään 50 prosenttia vastanneista. Luottamus Yhdysvaltoihin on karissut etenkin maan epäonnistuttua esiintymään koronakriisin vastaisten toimien johtajana.

Kansainvälinen järjestelmä on Trumpin kaudella menettänyt pitkäaikaisimman ja uskottavimman tukijansa. Yhdysvaltain aiempi johtava asema ei ole nojannut ainoastaan sotilaalliseen mahtiin, vaan pehmeämpiäkin keinoja sovellettiin. Kansainvälisten instituutioiden kautta toimimisella nähtiin arvoa. Presidentti Trumpia ei vaikuta kiinnostavan pitkän tähtäimen diplomaattisen pelin pelaaminen, vaan nopeat ja näyttävät – henkilökohtaiset – voitot ja suhteet.

Kansainvälinen järjestelmä on Trumpin kaudella menettänyt pitkäaikaisimman ja uskottavimman tukijansa.

Yhdysvaltain moraalista johtajuutta saattoi syystäkin kritisoida jo aiemmin, mutta ainakaan se ei ollut niin suunnittelemattoman välinpitämätöntä muuta maailmaa kohtaan kuin Trumpin kaudella.

Yhdysvallat on Trumpin kaudella käyttänyt valtaa ja voimankäytön uhkaa paljon avoimemmin käsitettyjen vihollistensa kanssa samalla, kun se on ilmaissut uusia vaatimuksia liittolaisilleen. ”Amerikka ensin” on tullut hyvin havainnollistetusti selväksi. Vastaavaa uuskonservatiivista ulkopolitiikkaa nähtiin toki myös ulkopolitiikassa edellisen republikaanipresidentin Bushin kaudella, mutta lähinnä terrorismin vastaisen sodan kontekstissa. Nyt suurvallan ulkopolitiikka on tuntunut olevan ainoa toimivaksi käsitetty lähestymistapa.

 

Muuttuuko mikään?

Mikäli Trump voittaa vaalit ja saa toisen kauden, alkaa olla perusteltua kysyä, mitä aiemmasta kansainvälisestä järjestyksestä jää jäljelle. Kykenevätkö kansainväliset instituutiot paikkaamaan Yhdysvaltojen rahallista panosta ja ulkopoliittista johtajuutta muilla keinoin? Viitteitä on jo esimerkiksi siitä, että Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopoliittinen kaaos avaa tilaa maailmanpolitiikassa sekä Kiinalle että Venäjälle.

Mikäli Trump voittaa vaalit ja saa toisen kauden, alkaa olla perusteltua kysyä, mitä aiemmasta kansainvälisestä järjestyksestä jää jäljelle.

Jos taas Biden voittaa vaalit, yritetään Trumpin kauden osoittamaa suuntaa jälleen kerran muuttaa. Vaikka Biden voittaisi, edessä tuskin on ainakaan välitön ”paluu normaaliin”, vaikka Biden onkin korostanut kansainvälisten liittolaisten tärkeyttä Yhdysvaltojen omille tavoitteille. Bidenin hallinnon ulkopolitiikka olisi normaaliin tapaan alisteinen hänen sisäpoliittiselle pelivaralleen.

Tämän kaksiosaisisen artikkelin seuraavassa osassa perehdytään puolestaan presidentti Trumpin vaikutukseen Yhdysvaltain sisäpolitiikan normistolle.

Mikko Poutanen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkijatohtori Tampereen yliopistossa sekä Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.

1 Trackback / Pingback

  1. Donald Trump: Norminsärkijä presidenttinä, osa 2 – Politiikasta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*