Media, poliitikot ja usein myös tutkijat toistelevat mantroja, jotka hämärtävät ja ohjailevat tulkintaamme unionin itäisten maiden demokratisaatiokehityksestä.
Euroopan unionissa on herätty ihmettelemään, kun huolestuttavat uutiset lisääntyvät itäryhmän suunnalta. Päänvaivaa eivät aiheuta pelkästään median päähuomion kohteena olevat Unkari ja Puola vaan myös Romania, Bulgaria ja hiljattain jopa Tšekki ja Slovakia.
Voidaan väittää, että mikään, mitä nyt tapahtuu, ei ole yllättävää eikä edusta käännettä, vaan on johdonmukaisen kehityksen tulos. Ongelmien taustat on kuitenkin hankala nähdä, koska ymmärrystä haittaavat median, poliitikkojen ja usein myös tutkijoiden mantrat.
Nämä mantrat tarjoavat rajoitetun tulkintakehyksen, koska ne paitsi ohjaavat vahvasti tulkintaa, niitä myös toistetaan riittävän usein, jotta mantrojen uskottavuus korostuisi.
Mantra 1: EU:n suuri kertomus onnistuneesta itälaajentumisesta
Eurooppalaisen projektin tärkeimpänä saavutuksena pidetään itälaajentumista, joka edesauttoi demokratisaatiota entisissä kommunistimaissa ja varmisti rauhan maanosassa.
Onnistuneen itälaajenemisen myytti johtuu yhtäältä siitä, että vaivalla markkinoitu eurooppalainen identiteetti nojaa demokraattiseen arvomaailmaan, jota yhteisön jäsenien sanotaan jakavan. Toisaalta se johtuu siitä, että ongelmista puhuttaessa esiin tuodaan usein vain niitä itä-Euroopan maita, jotka eivät päässeet unioniin. Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovan pitää tarjota riittävän selkeä kontrasti itäisille EU-maille ja painava vasta-argumentti epäilijöille.
Tällaisen mustavalkoisen mielikuvan viljely tuuditti eurooppalaiset poliitikot ja byrokraatit pitkäksi aikaa uskoon siitä, että vaikka ongelmia ilmaantuisikin, uudet jäsenmaat olivat kyllä riittävän demokraattisia liittyessään unioniin vuosina 2004 ja 2007 – loput sitten oppivat unionin länsiryhmältä kanssakäymisen kautta.
Liittyminen tapahtui kuitenkin paradoksaalisesti sekä liian myöhään että liian aikaisin, mikä kävi kalliiksi kaikille osapuolille.
Liittyminen tapahtui kuitenkin paradoksaalisesti sekä liian myöhään että liian aikaisin, mikä kävi kalliiksi kaikille osapuolille.
Neuvostojärjestelmän romahduksen jälkeen alueen maissa yleistyi iskulause ”takaisin Eurooppaan”. Eurooppa tarkoitti Länsi-Eurooppaa, sitä kylmän sodan aikaisen länsipropagandan ideaalikuvaa vapaudesta, demokratiasta, ihmisoikeuksista ja ennen muuta hyvinvoinnista. Mielikuva eli vahvana idän kansojen mielissä.
”Takaisin” vastaavasti viittasi siihen lännelle suunnattuun todisteluun, että länsi oli se oikea koti, johon alue on aina kuulunut ennen kuin kommunistit suistivat maat ”luonnolliselta” kehitysraiteeltaan. Entisen itäblokin maiden pyrkimys liittyä nopeasti unioniin oli kuitenkin ongelma lännessä. Edessä oli joukko maita, joissa elettiin euforiassa ja otaksuttiin, että länsi propagandan mukaisesti toivottaa idän tervetulleeksi.
Suurin dilemma EU:ssa olikin, miten ylläpitää sekä näiden maiden demokratiakehitys että lännen auktoriteettiasema, mutta samalla jarruttaa liittymistä siitä yksinkertaisesta syystä, että länsi ei ollut valmis siihen vielä 1990-luvulla. Piti ratkaista ensin käytännön ongelmat, kuten kuka maksaa liittymisen kustannukset tai millaisia rakenteellisia muutoksia tarvitaan EU:n päätöksentekojärjestelmässä.
Eikä vähäinen ollut sekään huoli, että suurin osa idän ehdokasmaista oli maataloustuottajavaltioita, joiden mukaantulo heikentäisi ennen muuta Ranskan, Espanjan ja Italian maataloustuottajien asemaa EU:n markkinoilla. EU siis alkoi pelata aikaa.
Idän maille tuli nöyryyttävänä yllätyksenä, ettei länsi tahtonutkaan näitä maita osaksi yhteisöä vaan asetti tiukat vaatimukset.
Idän maille tuli nöyryyttävänä yllätyksenä, ettei länsi tahtonutkaan näitä maita osaksi yhteisöä vaan asetti tiukat vaatimukset. Kööpenhaminan kriteerit vuodelta 1993 työnsivät liittymisen mahdollisuutta vuosien päähän. Pitkän odotuksen aikana ja EU:n paternalististen asenteiden takia euforia kuihtui.
Samalla kuihtui myös euforian siivittämä keskustelu eurooppalaisista arvoista, demokratian ja oikeusvaltion luonteesta sekä ihmisoikeuskysymysten merkityksestä. Euforia olisi mahdollistanut avoimuutta ja herkkyyttä uusille vaikutteille.
Euforian tilalle astuivat hyötynäkökulmat. Tavoitteiksi nousivat kansalaisten elintason nousu, nopea talouskehitys EU-tukia hyödyntäen ja länsimarkkinoille pääsy. Hyötynäkökulma muutti myös asennoitumista Kööpenhaminan kriteereihin eli määrittelyyn siitä, mitä demokratisaatiolla tarkoitettiin.
Ulkoapäin tulleisiin vaatimuksiin suhtauduttiin samalla tavalla kuin itäblokin aikana eli näennäisesti. Syntyi Pygmalion-efekti: länsi mieltyi näyteikkunademokratioihin, joita se kiirehti luomaan kiinnittämällä huomiota pääasiassa demokratian ulkoisten rakenteiden pystyttämiseen.
Demokratia ei ulottunut poliittiseen kulttuuriin ja ajattelutapaan, vaan nopeasti parsitut rakenteet täytettiin vanhoilla käytänteillä.
Demokratia oli kosmeettista, mutta se riitti jäsenyyteen. Demokratia ei ulottunut poliittiseen kulttuuriin ja ajattelutapaan, vaan nopeasti parsitut rakenteet täytettiin vanhoilla käytänteillä.
Mantra 2: Demokratiavaje on hetkellinen toimintahäiriö, populististen politiikkojen manipulaation ja putinismin leviämisen tulos
Edellä mainitusta mantrasta johtuen EU:n länsivaltiot suhtautuvat itäisten maiden demokratiaongelmiin ohimenevänä ilmiönä ja jokseenkin yllättyneinä. Erityisesti mediassa populismi nostetaan kehityksen keskeiseksi syyksi.
Tällaisessa ajattelussa on edellään läsnä ajatus ”historian lopusta” eli siitä, että länsimainen liberaali demokratia on ainoa tavoiteltava päämäärä yhteiskunnissa. Silloin on vaikea kuvitella, että kansan tahdon ilmentymä olisi autoritäärinen järjestelmä.
Ajattelussa on edellään läsnä ajatus siitä, että länsimainen liberaali demokratia on ainoa tavoiteltava päämäärä yhteiskunnissa.
Unkarin ja Puolan tilanteet kertovat kuitenkin juuri tästä. Unkarin itsevaltias Fidesz-puolue on voittanut vuodesta 2010 lähtien kaikki maassa järjestetyt kuusi vaalia. Puolassa ensimmäistä kertaa valtiososialismin romahduksen jälkeen yksi puolue, Laki ja oikeus, sai äänten ylivoimaisen enemmistön vuonna 2015.
Voidaan väittää, että länsimainen liberaali demokratia on Tšekkiä lukuun ottamatta vieras tuontitavara itäisessä Keski- ja Kaakkois-Euroopassa. Maat, jotka syntyivät vuonna 1918 alueella vaikuttaneiden valtakuntien romahdettua, eivät olleet länsityyppisiä demokratioita vaan autoritääriseen suuntaan kehittyviä valtioita, jotka sittemmin joutuivat Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
Kommunistijärjestelmän romahdettua maita askarrutti, mitä tietä kannattaisi edetä demokratisoitumisessa. Piti kuroa umpeen kuilu idän ja lännen kehityksen välillä. Keskeinen debatti käytiin siitä, pitäisikö kopioida lännen malli vai kehittää omaehtoista järjestelmää.
Keskeinen debatti käytiin siitä, pitäisikö kopioida lännen malli vai kehittää omaehtoista järjestelmää.
Länsimieliset todistelivat, että kansallisen kehitystien keksiminen vie liikaa aikaa. Pitää vain yksinkertaisesti omaksua se, mitä länsi on niin halukas opettamaan. Kansallisen ratkaisun puolestapuhujat väittivät, ettei yhteiskunnallisessa kehityksessä ole isoa harppausta, vaan jokaisen on kuljettava sitä tietä, joka pohjaa omaan poliittiseen ja kulttuuriseen perinteiseen.
1990-luvun puoliväliin mennessä kävi selväksi, että EU:n tarjoama runsas talousapu oli tarjolla vain niille, jotka hyväksyivät nopean etenemisen länsimaista kehitysmallia kohti. EU-jäsenyys syväjäädytti keskustelun omaehtoisesta kehitystiestä. Keskustelu heräsi uudestaan 2010-luvulla pettymysten siivittäminä.
Schengenin alueen ja sisämarkkinoiden asteittainen avautuminen uusien jäsenmaiden edessä oli osoitus kahden kerroksen kansalaisista yhteisön sisällä. Korruptio, josta EU jaksoi muistuttaa, oli yhtä merkittävää Italiassa ja Kreikassa. Elintaso ei noussutkaan odotetusti ja idän siirtotyöläisille maksettiin edelleen vain murto-osa länsimaisista palkoista.
Monet väliinputoajat kokivat markkinatalouden tulon kipeällä tavalla ilman riittävää sosiaaliverkkoa. Eriarvoisuus sekä näkyvän köyhyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden vakiintuminen lisäsivät epävarmuutta.
Toivottomalta vaikuttava tilanne edesauttoi sitä, että entisiä aikoja alettiin nostalgisoida. Nostalgia kohdistuu valtiososialismin aikaan, jolloin vahvat johtajat kykenivät takaamaan minimielintason ja elämä oli ennalta arvattavaa.
Toivottomalta vaikuttava tilanne edesauttoi sitä, että entisiä valtiososialismin aikoja alettiin nostalgisoida.
EU-kriittisyyden kasvun myötä palautui mieliin omaehtoisten ratkaisujen merkitys. Visegrád-maat eli Tšekki, Unkari, Puola ja Slovakia ovat vastustaneet EU:n integraation syventämistä, Venäjä-pakotteita ja pakolaiskiintiöitä. EU:n puuttumista sisäisiksi asioiksi miellettyihin kysymyksiin on vertailtu Moskovan toimintatapoihin itäblokin aikaan.
Kansallismielisten poliittisten piirien voimistuminen on ollut reaktio myös talouden rakenteiden muutostarpeille. EU:n itälaajenemisen yksi tärkein aspekti oli lännen yritysten pääsy idän valtaville markkinoille ja idän halpa, koulutettu työvoima.
Pääomarikkaiden ja monikansallisten yritysten saapuminen loi epäreilun kilpailutilanteen kommunistivallan jälkeen vasta-aloitteleville yrittäjille. Näin yritysrakenne vinoutui, eikä kehitykseltä voinut suojautua valtiollisin keinoin.
Uusi nationalistinen suuntaus pyrkii nyt autoritäärisin keinoin puuttumaan markkinatilanteeseen ja kanavoimaan talousasemia kansallisille yrittäjille. Kun otetaan huomioon sosiaalipoliittiset myönnytykset eläkeläisille ja lapsiperheille niin Puolassa kuin Unkarissakin, on selvää, että kyse on jostain laajemmasta kuin pelkästä populismista. Autoritääriset eliitit nauttivat kansan suosiota, koska hyötyjien määrä on huomattava.
Autoritääriset eliitit nauttivat kansan suosiota, koska hyötyjien määrä on huomattava.
Kilpailutilanteen muuttaminen näkyy muillakin yhteiskunnallisen ja poliittisen elämän osa-alueilla. Poliittista kilpailua rajoitetaan median vapautta rajoittamalla ja uusilla vaalilaeilla sekä kansalaisjärjestöjen kontrollilla. Usein väitetään, että uusi autoritäärinen trendi on osittain putinismin leviämisen tulos.
Vladimir Putinin hallintotapaa ei voi siirtoistuttaa yhtään sen paremmin kuin lännen liberaalia demokratiamalliakaan. Putinismin vetovoima perustuu juuri siihen, että se puhuttelee omaa poliittista perimää. Se muistuttaa sotien välisen ajan järjestelmää.
Uusi Zeitgeist
Euroopan unionin itäryhmän maissa näkyvä ”demokratian toimintahäiriö” on näköharha, joka johtuu normatiivisen lähestymistavan sumentamasta katseesta. Nykyinen tilanne ei välttämättä osoita vakiintunutta ja kestävää kehityskaarta.
Näköharha johtuu normatiivisen lähestymistavan sumentamasta katseesta.
Se on ilmiö, joka on pulpahtanut esiin yhtäältä sen takia, että siirtymäkauden alun yhteiskunnallista keskustelua omaehtoisen kehityksen mahdollisuudesta pyrittiin vaientamaan paimentamalla tietään etsiviä maita EU-mallin suuntaan.
Toisaalta kansallismielisten voimien esiinmarssi on vastareaktio EU:n pitkälliseen kriisiin ja pettymyksiin ylisuurista odotuksista jäsenyyden annista. Nämä ylisuuret odotukset pohjasivat mielikuviin ja lupauksiin, joita EU itse on ruokkinut.
EU:n itäryhmässä on vallalla konservatiivinen Zeitgeist, jota kannattavat niin oikeistolaiseksi kuin vasemmistolaiseksi identifioituvat ryhmät. Se tulee määräämään ainakin jonkin aikaa yhteiskunnallisen ja poliittisen kehityksen suuntaa jo senkin takia, että ajan henki mukailee alueen poliittista DNA:ta.
Kirjoittaja on myös mukana tänään järjestettävässä Demokratian kriisi -tilaisuudessa.
Katalin Miklóssy on poliittisen historian dosentti ja vanhempi tutkija Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa.
Artikkeli on osa Demokratian haasteet -kirjoitussarjaa.
