Euroopan unionin tämänvuotisia vaaleja hämmentävät niin brexit kuin suurien jäsenmaiden sisäpolitiikka.
Vuosi 2019 on Euroopalle poliittisesti merkittävä. Eurovaalien lisäksi valitaan Euroopan komissio sekä Eurooppa-neuvoston ja Euroopan keskuspankin johtajat. Koska lokakuun lopussa Britannian pitäisi jättää Euroopan unioni, johtajanimitykset ilmentävät EU:n brexitin jälkeistä voimatasapainoa. Brexitin venyminen voi kuitenkin ulottaa Britannian sisäpoliittisen kriisin manner-Eurooppaan ja puurouttaa EU:n päätöksenteon.
Sekä EU että suurimmat EU-maat käyvät läpi syviä poliittisia murroksia.
Europarlamenttivaalien asetelmien ohella EU:n kevääseen vaikuttavat myös suurimpien EU-maiden sisäpoliittiset tilanteet. Eurovaalien alla puolueiden ja ehdokkaiden tulisi uskaltaa ajatella suuresti Euroopan tulevaisuudesta, sillä sekä EU että suurimmat EU-maat käyvät läpi syviä poliittisia murroksia.
Brexit sotkee eurovaalit
Eurovaaleja mutkistaa se, että Britannia osallistuu parlamenttivaaleihin, jos se ei saa vaalien alkuun eli 23. toukokuuta mennessä erottua Euroopan unionista. Näin on siksi, että jokaisen EU-maan tulee valita edustajat europarlamenttiin demokraattisesti vaaleilla.
Brexitin vuoksi suunniteltiin, että parlamentin koko laskisi 751 mepistä 705 meppiin ja osa Britannian paikoista jaettaisiin jäljelle jäävien EU-maiden kesken. Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että Britannia valitsee vaaleilla 73 meppiä Euroopan parlamenttiin ja Suomi saa yhden lisäpaikkansa vasta, jos Britannia saa hyväksyttyä erosopimuksen.
Tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että Nigel Faragen tammikuussa perustama Brexit-puolue on gallup-kärjessä. Se on ohittanut oppositiossa olevan työväenpuolueen, ja Theresa Mayn johtama vuonna 1834 perustettu konservatiivipuolue on saamassa koko historiansa heikoimman tuloksen vaivaisella 13 prosentin kannatuksella.
Britannian osallistuminen eurovaaleihin aiheuttaa käytännöllisen ongelman.
Britannian mepit vaikeuttavat uuden EU-parlamentin järjestäytymistä, valiokuntien puheenjohtajien valintaa ja koalitioiden muodostamista.
Parlamentissa ei ole käytäntöä ”väliaikaisista” mepeistä, eikä kukaan ylipäätään tiedä, kauanko Britannian uudet mepit tulevat istumaan. Kun brexit muuttuu koko ajan epävarmemmaksi, Britannian 73 meppiä vaikeuttavat uuden EU-parlamentin järjestäytymistä, valiokuntien puheenjohtajien valintaa ja koalitioiden muodostamista.
Pahimmassa tapauksessa Britannian sisäpoliittinen kriisi leviää manner-Eurooppaan halvaannuttaen myös EU-instituutiot. Mitä tapahtuu esimerkiksi, jos Britannia päättää peruuttaa artikla 50:n mukaisen eroprosessin? Entä osallistuuko Britannia mitenkään tulevien Euroopan komission, Eurooppa-neuvoston ja Euroopan keskuspankin johtajien valintaan?
Uudet voimasuhteet
Parlamentin voimasuhteet tulevat joka tapauksessa muuttumaan.
Nykyisillä projektioilla Euroopan kansanpuolue (EPP) olisi ottamassa 180 paikkaa ja sosiaalidemokraatit (S&D) reilut 160 paikkaa. Tämä tarkoittaa, että Euroopan integraatiota vuosikymmeniä ajaneet kansanpuolueiden ja sosiaalidemokraattien puolueperheet ovat menettämässä ensimmäistä kertaa Euroopan parlamentin enemmistön.
Britannian konservatiivit eivät kuulu EPP:hen, joten työväenpuolueen nykyinen suosio kaventaa EPP:n ja S&D:n välistä eroa 20 mepillä. Koska kisa voi mennä tiukaksi, EPP ei ymmärrettävästi halua erottaa Unkarin Viktor Orbanin Fidesz-puoluetta, joka on saamassa yli 10 meppiä.
Euroopan integraatiota ajaneet kansanpuolueiden ja sosiaalidemokraattien puolueperheet ovat menettämässä ensimmäistä kertaa parlamentin enemmistön.
Kansallismieliset ryhmät olisivat saamassa noin 150 paikkaa. Vaikka luku kolkuttelee sosiaalidemokraattien paikkamäärää, kansallismieliset ovat nykyisessä parlamentissa jakaantuneet kolmeen eri ryhmään (ECR, ENF ja EFDD). Kaikkien kansallismielisten puolueiden on mahdotonta mahtua samaan ryhmään, mutta kansallismielisten vaikutusvallan kasvu onkin kiinni siitä, kuinka isoksi ryhmäksi puolueet kykenevät yhdistymään.
Tällä hetkellä Euroopan äärioikeiston henkiset johtajat Marine Le Pen ja Matteo Salvini keräävät puolueita vaalien jälkeen perustettavaan Kansojen ja kansakuntien eurooppalaisen liiton (EAPN) parlamenttiryhmään. Oman parlamenttiryhmän perustamiseksi tarvitaan puolueita vähintään 7 eri maasta.
Kansallismielisten vaikutusvallan kasvu on kiinni siitä, kuinka isoksi ryhmäksi puolueet kykenevät yhdistymään.
Italian Legan ja Ranskan Kansallisen liittouman lisäksi EAPN:ssä ovat mukana jo ainakin Saksan Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD), Itävallan Vapauspuolue (FPÖ), Tanskan Kansanpuolue, Viron EKRE ja Suomesta perussuomalaiset.
Euroskeptisyydestään huolimatta perussuomalaiset tekevätkin määrätietoista EU-politiikkaa yhdessä muiden kansallismielisten puolueiden kanssa. Eduskuntavaalien ääniharava Jussi Halla-aho ottaa kansanedustajan paikan vastaan vasta nykyisen europarlamenttikauden päätyttyä, sillä hän haluaa olla mukana EAPN:n järjestelyissä.
Perussuomalaisten kärkiehdokas eurovaaleissa on Laura Huhtasaari, jota varmasti kiinnostaa antaa kasvonsa Euroopan parlamentin uudelle ja kasvavalle radikaalille oikeistolle.
Vaikka eurovaaleissa puhutaan paljon uudesta jytkystä, nykyisillä gallupeilla uusi radikaalioikeiston parlamenttiryhmä kilpailee korkeintaan parlamentin kolmanneksi suurimmasta paikasta. Tällä tuloksella se ei vielä saa aikaan vallankumousta, joskin se voi hidastaa ja nuiventaa parlamentin päiväjärjestystä.
Äärioikeiston nousun poliittinen seuraus lienee liberaalien vaikutusvallan kasvu.
Hieman ristiriitaisesti äärioikeiston nousun poliittinen seuraus lieneekin liberaalien (Alde) vaikutusvallan kasvu, sillä EPP ja S&D tarvitsevat liberaalit muodostaakseen enemmistön ja taatakseen suhteellisen normaalin päiväjärjestyksen.
Huomioi myös suurten maiden vaalitulokset
Brexit-farssi on peittänyt alleen sen epämieluisan tosiasian, että kaikki suuret EU-maat ovat poliittisessa kriisissä. Saksassa, Ranskassa ja Italiassa eurovaaleilla on myös suuri sisäpoliittinen merkitys.
Saksassa kristillisdemokraattien (CDU/CSU) ja sosiaalidemokraattien (SPD) hallitus on historiallisen epäsuosittu. Lisäksi Saksa luiskahti viime vuoden lopulla melkein taantumaan, maan talouslukuja on toistuvasti korjattu alaspäin ja huhuttu Deutsche Bankin ja Commerzbankin fuusio kariutui.
Jos eurovaalit menevät SPD:n osalta penkin alle, halut hallituksesta lähtemiseen voivat kasvaa. Angela Merkelin väistymistä on myös ennakoitu tapahtuvaksi eurovaalien jälkeen, mikä voi entisestään keikuttaa hallitusta. Merkelin seuraaja Annegret Kramp-Karrenbauer on ottanut Merkeliä oikeistolaisemman linjan, mikä voi olla sosiaalidemokraateille vaikea niellä.
Britannian, Saksan ja Ranskan lisäksi eurovaalit ovat erittäin kiinnostavat myös Italiassa.
Saksan tilanne hyödyttää Ranskan presidentti Emmanuel Macronia. Notre Damen tulipalo tarjosi Macronille poliittisen momentin keltaliivien kapinaa vastaan, joka hänen tulee pelata oikein. Macron on kiertänyt keskustelemassa ranskalaisten kanssa ja julkaissut lisää keskiluokkaa ja eläkeläisiä hyödyntäviä uudistuksia.
Keltaliivien suosio on romahtanut, mutta toisaalta Notre Damen uudelleenrakennukseen tulvinut miljardin suuruinen avustus on herättänyt kysymyksiä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Macronin presidenttiyden kannalta on elintärkeää, että hänen perustamansa La République En Marche -puolue on eurovaalien suurin puolue Ranskassa.
Britannian, Saksan ja Ranskan lisäksi eurovaalit ovat erittäin kiinnostavat myös Italiassa.
Italiassa on toiminut uusi populistihallitus reilun vuoden, jona aikana hallituspuolueiden kannatukset ovat eläneet merkittävästi. Populistisen Viiden tähden liikkeen kannatus on sulanut yli 30 prosentista reiluun 20 prosenttiin samalla kun Salvinin johtaman Legan kannatus on melkein tuplaantunut 17 prosentista yli 30 prosenttiin.
Aika ajoin on huhuttu, että Salvini haluaisi realisoida kasvaneen kannatuksen ennenaikaisissa vaaleissa. Legan kannatus on kuitenkin vielä kaukana 40 prosentista, jonka jälkeen uuden vaalilain myötä puolue voisi perustaa yksin enemmistöhallituksen.
Jos Legan kannatus nousisi lähelle 40 prosenttia, riski Italian hallituksen kaatumiseen voisi kasvaa oleellisesti. Ilman 40 prosentin hillotolppaa Salvini olisi kuitenkin edelleen riippuvainen joko Viiden tähden liikkeestä tai Silvio Berlusconista.
Barnier komission johtoon?
Eurovaalien myötä on todennäköistä, että Saksa on liian kiinni omissa sisäpoliittisissa kiemuroissaan, jolloin Macronista ja Salvinista tulee Euroopan unionin agendanmäärittäjät ja ääripäät. Vastakkain ovat silloin liberaali federalismi ja kansallismielinen konservatismi.
Vaikka EPP on asettanut kärkiehdokkaaksi (Spitzenkandidat) Euroopan komission johtajaksi EPP:n europarlamenttiryhmän johtaja Manfred Weberin, hänen valintansa ei ole kirkossa kuulutettu. Weberiä vastaan puhuu se, että hänellä ei ole aiempaa johtajakokemusta ja hänen kielitaitonsa on rajallinen.
Hieman yllättäen EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier ehdotti huhtikuun puolessavälissä Euroopalle omaa New Green Dealia. Kyseessä olisi päästötavoitteiden ja luonnon monimuotoisuuden suojelun lisäksi esimerkiksi 180 miljardin suuruiset vuotuiset investoinnit Pariisin ilmastosopimuksen saavuttamiseksi sekä vakaussopimukseen verrattavissa olevan ilmastosopimuksen allekirjoittaminen.
Aloite voidaan tulkita hyvin Barnierin kampanjastartiksi Euroopan komissioon. Huomioiden, että EPP ja S&D tarvitsevat Alden tukea, Weber saatetaankin heittää vaalien jälkeen nopeasti mäkeen. Macronin LREM on myös oletettavasti liittymässä vaalien jälkeen Aldeen, joten hän voi hyvin pelata jo tässä vaiheessa ranskalaisen komissaarin puolesta.
Suomalainen vaalikeskustelu
Yhteenvetona voidaan todeta, että uusia eroja unionista tuskin tapahtuu lähiaikoina.
EU ja johtavat EU-maat ovat kuitenkin kriisissä, minkä seurauksena EU:n integraatio tuskin etenee muuta kuin pakon edessä. Tällä hetkellä maat ottavat kaiken aikaa etäisyyttä EU:n perusarvoihin, eivät kunnioita EU-tuomioistuimen päätöksiä, Schengen-alue on ollut katkolla vuoden 2015 niin kutsutusta pakolaiskriisistä lähtien eikä EU-maiden välillä ollut suurtakaan solidaarisuutta eurokriisin ja pakolaiskriisin aikana.
Huomioiden EU:n mullistukset olisi toivottavaa, että Suomessa puolueet ja ehdokkaat kävisivät visionääristä keskustelua Euroopan tulevaisuudesta.
Eduskuntavaaleissa sivuutettiin EU-asiat, mikä viestii puolueiden laajasta EU-konsensuksesta. Huomioiden EU:n mullistukset olisi toivottavaa, että Suomessa puolueet ja ehdokkaat kävisivät visionääristä keskustelua Euroopan tulevaisuudesta.
Keskustelua ei tulisi käydä pelkästään EU-utopioista vaan realismin hengessä niistä prioriteeteista, joiden mukaan Euroopan unionia tulisi kehittää. Keskustelussa ei tarvitsisi olla lähtökohtana integraation syventäminen vaan niiden asioiden nimeäminen, joissa yhteistyötä halutaan purkaa.
Antti Ronkainen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöskirjassaan hän tutkii keskuspankkien poliittista muutosta finanssikriisin jälkeen. Ronkainen kommentoi poliittisen talouden ilmiöitä myös Vallan mahotonta -blogissaan.
