Hävittäjähankinnan kritiikin neljä näkökulmaa

Hankinnan valmisteluista vastaavat puolustusministerit ovat pyrkineet suitsimaan kriittisen keskustelun heräämistä vetoamalla puolustusvoimien ja erityisesti sotilaiden osaamiseen. Maanpuolustusta koskevissa päätöksissä olisi kuitenkin perusteltua kuulla nykyistä laajemmin myös muiden alojen asiantuntijoita.

Puolustusministeriö on valmistellut nykyiset Hornetit korvaavien hävittäjien hankintaa vuosia ja hallituksen on määrä päättää valtavasta hankinnasta vielä ennen tämän vuoden loppua.

Tämä artikkeli ryhmittelee niin sanotun HX-hankkeen kohtaama kritiikkiä neljään näkökulmaan keskeisten kysymysten kautta ja toteaa, että vain yksi näkökulmista sijoittuu pelkästään puolustusvoimien asiantuntemuksen kentälle.

Tuoko asevarustelu Suomelle turvallisuutta?

Sotilaallisten hankintojen päämääränä on lisätä kansallista turvallisuutta. Ajatellaan, että mitä enemmän valtiolla on käytössä kalustoa ja henkilöstöä maan puolustamiseen, sitä todennäköisempää on, että toisen valtion hyökkäys torjutaan tai vihollinen jättää kokonaan hyökkäämättä tappioiden pelossa. Paradoksaalisesti voidaan samaan aikaan ajatella, että asevarustelukierre jollain alueella lisää jännitteitä ja heikentää kaikkien turvallisuutta.

Neljästä kriittisestä näkökulmasta kaikista kriittisin ja harvimmin kuultu kyseenalaistaa, tuoko tämän mittaluokan hävittäjähankinta edes lähtökohtaisesti Suomelle turvallisuutta. Hävittäjähankinnan kriitikko kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) on katsonut hävittäjähankkeen vievän Suomen entistä lähemmäs Yhdysvaltoja ja Natoa, minkä Yrttiaho taas uskoo lisäävän jännitteitä Suomen ja Venäjän välillä.

Kaikista kriittisin ja harvimmin kuultu näkökulma kyseenalaistaa, tuoko tämän mittaluokan hävittäjähankinta edes lähtökohtaisesti Suomelle turvallisuutta.

Reilun kahdensadan tutkijan, taiteilijan ja kansalaistoimijan vetoomuksessa hävittäjähankinnan uudelleenarvioimiseksi tähän viitattiin varovaisesti todeten ”Asevaraisen turvallisuusajattelun voimistuminen ei ole etenkään pienten maiden etu.”

On huomionarvoista, että edes kaikista kriittisimmät äänet eivät ole esittäneet, että Hornetien korvaamisesta pitäisi luopua kokonaan.

Maksavatko hävittäjät liikaa?

Hävittäjähankintaa on pidetty Suomen historian suurimpana ostoksena. Se kasvattaa Suomen puolustusmenoja erityisesti vuosina 2021–2031, jolloin maksetaan itse hankinnan 10 miljardin euron hinta. Hankinta katetaan erillisellä tilausvaltuudella, joka tulee normaalin puolustusbudjetin päälle. Summan voi suhteuttaa siihen, että vuosina 2014–2020 Suomen puolustusbudjetti on ollut 2,7–3,2 miljardia euroa.

Itse hankinnan lisäksi kuluja aiheutuu hävittäjien käytöstä, päivityksistä ja ylläpidosta. Näihin hallitus on ilmoittanut käytettävän toiset 10 miljardia euroa, joskin eri arvioiden mukaan nämä kulut ovat ennemmin 20 tai 30 miljardia euroa. Yhteensä hävittäjistä aiheutuvat kustannukset jakaantuvat jopa 40 vuodelle.

Toisesta näkökulmasta ei kiistetä, etteikö suunnitellun mittakaavan hävittäjähankinta lisäisi Suomen turvallisuutta, mutta nähdään, että hävittäjähankinta maksaa liikaa suhteessa muihin yhteiskunnan menoihin. ”[V]oi perustellusti kysyä onko Suomellakaan varaa lennellä tällaisella koneella [F-35-hävittäjillä]”, kuten esitettiin Ylen uutisartikkelissa vuonna 2015. Yhdysvaltalaiset F-35-hävittäjät ovat kantaneet Suomen hankinnassa ennakkosuosikin viittaa.

Toisesta näkökulmasta ei kiistetä, etteikö suunnitellun mittakaavan hävittäjähankinta lisäisi Suomen turvallisuutta, mutta nähdään, että hävittäjähankinta maksaa liikaa suhteessa muihin yhteiskunnan menoihin

Keväällä 2021 Yhdysvalloissa on jälleen keskusteltu siitä, onko F-35 liian kallis jopa suurvallan puolustusbudjetille. Kauppatieteiden tohtori Eero Lehto oli suorasanaisempi kirjoittaessaan, että ”on vaikea ymmärtää, miten Suomella voisi olla tähän varaa.” Lehto näki kokonaisuudessaan, että Suomen kansantalous ei välttämättä kestä hävittäjähankintaa suunnitellussa laajuudessa.

Toiseen näkökulmaan voi laskea mukaan myös keväällä 2020 virinneen vaatimuksen hävittäjähankinnan lykkäämisestä. Hävittäjähankinnan lykkääminen oli suomalaisten keskuudessa suosituin keino koronan vaurioittaman talouden tasapainottamiseksi.

Lännen median kesäkuussa 2020 julkaisema 101 kansanedustajaa tavoittanut kysely kertoi, että hallituspuolueiden vastanneiden edustajien keskuudessa 36 prosenttia olisi lykännyt hankintaa tai pienentänyt hankinnan maksimihintaa. Oppositiossa vastaava osuus oli 7 prosenttia.

Hävittäjähankinnan lykkääminen oli suomalaisten keskuudessa suosituin keino koronan vaurioittaman talouden tasapainottamiseksi.

”[K]oronakriisistä selviytyminen ja palveluista huolehtiminen on nyt ensisijaista” totesi lykkäämistä ja hinnan pienentämistä kannattanut Bella Forsgrén (vihr.). Kyselyn mukaan tukevimman kannatuksen hävittäjät saivat kokoomuksen, keskustan ja kristillisdemokraattien kansanedustajien joukossa.

Samankaltainen kuva piirtyi Ylen viime vuotisessa kyselyssä joidenkin eduskuntaryhmien ryhmäjohtajille; keskustan tuki hankkeelle oli vankkumaton, vasemmistoliitossa, SDP:ssä ja perussuomalaisissa suhtautuminen oli varauksellisempaa.

Voimavarojen ohjaamista muihin tarpeisiin, kuten ilmastotekoihin ja hyvinvointimenoihin, esittivät myös edellä mainitun vetoomuksen reilut 200 allekirjoittajaa.

Mikä on maanpuolustuksen kannalta paras tapa korvata Hornetit?

Kolmas näkökulma ei haasta aiottujen resurssien käyttöä Hornetien korvaamiseen, mutta kyseenalaistaa, onko juuri noin 60 hävittäjän hankinta tällä rahalla maanpuolustuksellisesti järkevin ratkaisu. Everstiluutnantti evp Tuomo Hirvonen on nähnyt mielekkäämmäksi käyttää suunnitellut rahat muun muassa tutkiin, ohjuksiin, maavoimien vahvistamiseen sekä kodinturvajärjestelmään.

Eversti evp Ahti Lappi on esittänyt Hornetien korvaamista noin 60 monitoimihävittäjän sijasta pienemmällä määrällä torjuntahävittäjiä, ilmatorjuntakalustolla, ohjuksilla ja miehittämättömillä lennokeilla. Sotilasasiantuntija Arto Pulkki piti kahden eri hävittäjämallin hankintaa parempana.

Hornetit voitaisiin korvata noin 60 monitoimihävittäjän sijasta pienemmällä määrällä torjuntahävittäjiä, ilmatorjuntakalustolla, ohjuksilla ja miehittämättömillä lennokeilla.

Hirvosen, Lapin ja Pulkin mukaan heidän esittämänsä vaihtoehdot olisivat maanpuolustuksellisesti parempia, myös parempaa kustannusten ja saavutetun suorituskyvyn suhdetta on esitetty perusteeksi.

Erikseen on vielä kysymys siitä, mikä viidessä hankkeessa olevasta hävittäjästä on Suomelle maanpuolustuksellisesti paras. Tähän vaikuttaa koneiden tekniset ominaisuudet, mutta myös esimerkiksi hankintamaa; hävittäjähankinta lujittaa Suomen ja myyjävaltion puolustuspoliittisia suhteita merkittävästi.

Onko hankinnan valmistelu ollut riittävän läpinäkyvää, puolueetonta ja monipuolista?

Omaksi näkökulmakseen on perusteltua erottaa argumentit, joissa ei ole otettu kantaa itse hävittäjiin, eli siihen, pitäisikö hävittäjiä hankkia tai paljonko niistä olisi mielekästä maksaa. Neljännen näkökulman kritiikki pureutuu hankintaprosessin läpinäkyvyyteen, puolueettomuuteen ja monipuolisuuteen sekä näissä ilmenneisiin ongelmiin.

Taloustieteen professori Roope Uusitalo katsoi joulukuussa 2018, että suuren hinnan vuoksi suunnitellulle 64 kappaleen määrälle pitäisi esittää julkisia perusteluita.

Valtiontalouden tarkastusviraston Matti Okko muotoili keväällä 2021 hienovaraisesti, että ”hankejohdon tulisi kiinnittää asiaan [elinkaarikustannuksiin] erityistä huomiota hankevalmistelussa, jotta päätöksenteon tietopohja olisi mahdollisimman vankka.” Kun tiedämme, että puolustushallinto ei ole aiemmin antanut arvioita eri hävittäjävaihtoehtojen kuluista edes hankinnasta päättäville poliitikoille, myös Okon kommentti näyttäytyy kritiikkinä avoimuutta kohtaan.

Neljännen näkökulman kritiikki pureutuu hankintaprosessin läpinäkyvyyteen, puolueettomuuteen ja monipuolisuuteen sekä näissä ilmenneisiin ongelmiin.

Myös arviointikriteereitä on kritisoitu. Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) on vaatinut, että hankinnassa verrataan eri vaihtoehtojen ympäristö- ja ilmastovaikutuksia ja kritisoinut sitä, että ilmastovaikutukset eivät tähän mennessä ole sisältyneet arviointikriteereihin. Professori Heikki Hiilamon mielestä hävittäjähankkeen esiselvityksessä olisi taasen pitänyt hyödyntää puolustushallinnon ulkopuolista osaamista, esimerkiksi valtiovarainministeriöstä. Hiilamo kritisoi myös sitä, että hankinnan kuluja ei tarkastella osana julkisen talouden kestävyyttä.

Käytännössä useissa puheenvuoroissa on esitetty useampaan näistä neljästä kategoriasta sijoittuvia perusteita, mutta ryhmittely helpottaa kuitenkin kritiikin tarkastelua.

Vastauksissa kritiikkiin on usein kehotettu luottamaan puolustusvoimien ammattilaisiin

On mielenkiintoista huomata, että hankkeen valmisteluista lopulta vastaavat puolustusministerit ovat pyrkineet suitsimaan kriittisen keskustelun heräämistä vetoamalla puolustusvoimien ja erityisesti sotilaiden osaamiseen.

Uusitalon toive saada perusteita hävittäjien määrälle sai silloiselta puolustusministeri Jussi Niinistöltä (sin.) tylyn vastaanoton: Niinistön mielestä ”Uusitalo tekee itsestään pellen, kun ottaa kantaa asioihin, joita hän ei ymmärrä”. Niinistö sanoi järkyttyneensä siitä, että koneiden määrästä haluttiin edes keskustella ja näki uhkana, että poliitikot ”päästetään sössimään” päätös, joka pitäisi jättää sotilaille.

Vastauksessa tutkijoiden, taiteilijoiden ja kansalaisvaikuttajien joulukuiseen vetoomukseen oli samoja kaikuja. Nykyisen Marinin hallituksen puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mielestä ”maanpuolustuksen kysymyksiä” mietittäessä ”on syytä kuulla kyllä maanpuolustuksen ammattilaisia, joita meillä ennen muuta Puolustusvoimissa on”.

Niinistöt, Kaikkonen ja Kanerva ovat itsekin poliitikkoja, toisin sanoen he ovat poliitikkoina esittäneet, että toisten poliitikkojen ei pitäisi ottaa päätöksen kantaa.

Myös eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) on moittinut ”ammattilaisten työn mitätöinnistä” kansanedustajia, jotka ovat arvioineet ulkopoliittisia vaikutuksia, joita eri hankintamaihin liittyy. Samoilla linjoilla oli jo vuonna 2018 presidentti Sauli Niinistö, joka toivoi, että poliitikot eivät puuttuisi hävittäjähankintaan, vaan jättäisivät sen ”ammattilaisille”, siis hanketta valmisteleville sotilaille ja virkamiehille.

On huomattava, että Niinistöt, Kaikkonen ja Kanerva ovat itsekin poliitikkoja, toisin sanoen he ovat poliitikkoina esittäneet, että toisten poliitikkojen ei pitäisi ottaa päätöksen kantaa. Tilanteesta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että puolustusministerit ja presidentti kuuluvat poliitikoihin, joilla on hävittäjähankinnassa kaikista eniten valtaa.

Hävittäjähankinta on poliittinen päätös, jossa kaivattaisiin monenlaista asiantuntemusta

Vaatimus jättää hävittäjähankinta ainoastaan puolustusvoimien asiaksi on ongelmallinen. Kritiikistä oikeastaan vain kolmas näkökulma, eli kysymys siitä, mikä on maanpuolustuksen kannalta paras tapa korvata Hornetit, on perusteltua jättää yksistään puolustusvoimien arvioitavaksi.

Itseensä kohdistuvaa kritiikkiä valmistelun läpinäkyvyydestä ja monipuolisuudesta puolustusministeriö tai puolustusvoimat eivät voi arvioida riippumattomasti. Kunkin hallinnonalan, myös maanpuolustuksen, pyrkimys on lähtökohtaisesti taata itselleen mahdollisimman runsaasti resursseja, joten ei ole myöskään mielekästä ajatella, että puolustusvoimat olisivat parhaita arvioimaan toisen näkökulman kritiikkiä. Hankkeeseen käytettävien valtion varojen määrä ja hankinnan ajankohta ovat poliittisia päätöksiä. Niin ikään sillä, mistä maasta koneet hankintaan, on huomattava merkitys Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.

Maanpuolustusta koskevissa päätöksissä olisi perusteltua kuulla nykyistä laajemmin myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan, maailmanpolitiikan, talouden ja ympäristön asiantuntijoita sekä tulevaisuuden tutkijoita.

Nämä päätökset on uskottu poliitikoille siksi, että ne ovat poliittisia. Nämä hankinnan ulottuvuudet ovat myös kansalaisille keskeisempiä ja helpompia ymmärtää kuin tekniseksi jäävä eri konetyyppien vertailu, johon hankkeesta uutisointi on ajoittain pelkistynyt.

Keskustelu hävittäjähankinnasta kertoo siitä, että maanpuolustukseen liittyvät asiat nähdään usein ainoastaan maanpuolustuksen asioina. Maanpuolustuksen ammattilaisten lisäksi maanpuolustusta koskevissa päätöksissä olisi kuitenkin perusteltua kuulla nykyistä laajemmin myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan, maailmanpolitiikan, talouden ja ympäristön asiantuntijoita sekä tulevaisuuden tutkijoita.

Kari Paasonen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksessa TAPRIssa sekä tutkija rauhan ja turvallisuuden ajatushautomo SaferGlobessa. Paasosen väitöskirja käsittelee työttömyyden ja poliittisen väkivallan välistä suhdetta. SaferGlobessa hän on perehtynyt erityisesti asekauppaan ja asevalvontaan. Hän on kirjoittanut hävittäjähankinnan suhteesta turvallisuusuhkiin luvun Kimmo Kiljusen toimittamaan kirjaan Raportti uusien hävittäjien hankinnasta, joka ilmestyy toukokuussa 2021. Paasonen on myös yksi hankkeen uudelleenarviointia esittävän vetoomuksen allekirjoittajista, mutta ei ole ollut laatimassa sen tekstiä.