Suomen poliittinen kehitys huolestuttaa. Tulkinnat kielteisen kehityksen syistä vaihtelevat kuitenkin merkittävästi riippuen siitä, keneltä kysyy. Analyysien eroavaisuudet kiteytyvät hyvin, kun tarkastelee kahta tällä viikolla julkaistua teosta, Björn Wahlroosin perustuslakipamflettia ja Matti Hirvolan tutkimusta suomalaisen sopimusyhteiskunnan murroksesta.
Kalevi Sorsa -säätiön julkaisemassa tutkimuksessa Luottamuksen loppu? Suomalainen sopimusyhteiskunta myllerryksessä 2015-2017 projektitutkija Matti Hirvola esittää, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus vastaa ”työnantajien vuosikymmeniä muhineisiin toiveisiin muuttaa kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan hegemonista diskurssia pysyvästi”.
Hirvola pyrkii osoittamaan, miten ”uusliberalistisessa argumentaatiossa on siten ollut kyse työmarkkinoiden hegemonisen, suomalaisen korporatismin institutionaaliseen järjestykseen perustuvan toimintatavan kyseenalaistamisesta”.
Hirvola kiinnittää huomion siihen, miten suomalaista sopimusyhteiskuntaa on lähdetty muokkaamaan hyvin voimallisesti, ja kevään 2015 eduskuntavaalien alla ”ideologiset viritykset työmarkkinoiden ja niihin liittyvän valmistelun uudistamisesta nousivat vahvasti poliittiselle agendalle”. Ajattelun voi Hirvolan mukaan palauttaa 1990-luvun lamavuosille:
”Elinkeinoelämän mukaan laman olivat aiheuttaneet liian laaja julkinen sektori, korkea verotus ja antelias sosiaaliturva sekä korporatiivinen päätöksenteko ja sopimisen jäykkyys. Erityisesti työnantajien kritiikki suuntautui ammattiyhdistysliikettä vastaan. Uusliberalistisen politiikan keskeiseksi tavoitteeksi tuli ay-liikkeen nujertaminen ja sopimusyhteiskunnan institutionaalisen järjestyksen muuttaminen työnantajia hyödyttävään suuntaan”.
Välttämättömyyden retoriikka
Kysymys Suomen poliittisen järjestelmän murroksesta ja luottamusyhteiskunnan murenemisesta palaa työmarkkinaosapuolten väliseen kamppailuun, jossa hyödynnetään välttämättömyyden retoriikkaa. Siinä missä kolmikantaa on puolustettu välttämättömänä osana suomalaista sopimusyhteiskuntaa, nyt vakiintunutta perinnettä haastetaan niin ikään välttämättömyyspuheella.
Siinä missä kolmikantaa on puolustettu välttämättömänä osana suomalaista sopimusyhteiskuntaa, nyt vakiintunutta perinnettä haastetaan niin ikään välttämättömyyspuheella.
Hirvolan mukaan työmarkkinoiden voimatasapainoa on murrettu Sipilän hallituksen kaudella hajottamalla sopimusyhteiskunnan valtakeskittymiä, minkä seurauksena luottamus eri toimijoiden välillä on heikentynyt. Poliittinen valtapeli esitetään vastapuolella epäpoliittisena välttämättömyytenä, vaikka taustalla vaikuttavat vahvat ideologiset virtaukset. Työehtosopimusten yleissitovuus ja sosiaalisten ryhmien keskinäinen solidaarisuus pyritään rikkomaan, jotta vakiintunut neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä saataisiin nujerrettua työnantajan hyväksi.
”Helkkarin vallan” vahvistamista
Samana päivänä Hirvolan julkaisun kanssa esiteltiin myös toinen teos, pankkiiri Björn Wahlroosin pamfletti Hiljainen vallankumous – tekikö uusi perustuslaki Suomen hallitsemisen mahdottomaksi? (EVA). Wahlroosin piirtämä kuva Suomen poliittisesta kehityksestä näyttää aivan erilaiselta kuin Hirvolan analyysi suomalaisen korporatismin uusliberaalista uhasta.
Wahlroosin mukaan uusi perustuslaki on tuottanut Suomen poliittiseen järjestelmään ”toimeenpanovajeen” eli toimeenpanovallan tyhjiön, joka on täyttynyt muilla kuin demokraattisesti valituilla toimijoilla – erityisesti ay-liikkeellä.
Wahlroos esittää ratkaisuksi muun muassa presidentin valta-aseman vahvistamista. ”Jollain pitää olla se helkkarin valta!” Wahlroos totesi pamfletin julkaisutilaisuudessa maanantaina. Wahlroos ei ole Hirvolan tavoin huolissaan siitä, että valta keskittyy yhden ideologian ja eturyhmän ympärille, vaan vallan hajautumisesta, minkä seurauksena perustuslakia tulkitsevien asiantuntijoiden valta korostuu. Wahlroosin mukaan työmarkkinoita pitää pystyä uudistamaan niin, ettei perustuslain ”valttikorttia” lyödä aina pöytään.
Wahlroos on huolissaan vallan hajautumisesta, minkä seurauksena perustuslakia tulkitsevien asiantuntijoiden valta korostuu.
Tutkimuksessaan Hirvola käy perusteellisesti läpi hallituksen esitystä pakkolaeista, joiden kohdalla ”peruslakikortti” nousi esiin. Pakkolakien taustalla vaikutti ”ideologinen tavoite työmarkkinoiden hegemonisen diskurssin muuttamisesta”.
Wahlroos taas näkee esityksen pakkolaeista – ”vaatimaton työajan pidennys sekä joidenkin lisien ja lomarahan alennus julkisella sektorilla” – sekä niihin liittyvän perustuslakitulkinnan ilmentymänä vakavammasta epäsuhdasta työehtosopimusten yleissitovuuden kanssa. Walhroosin mukaan yleissitovuus on ristiriidassa perustuslain kanssa:
“Tänään tuntuu selvältä, että yleissitovuutta pidettäisiin mitä vakavimpana sopimusvapauden loukkauksena, minkä monet oikeusoppineetkin ovat todenneet. Mutta koska meillä ei ole perustuslaillista jälkivalvontaa, työehtosopimuslain toisen luvun 7. pykälä jää voimaan, kunnes eduskunnasta löytyy viisas enemmistö sitä muuttamaan”.
Wahlroosin mukaan on perustuslain vastaista, että “työntekijällä, edes liittoon kuulumattomalla ja järjestäytymättömän työnantajan palveluksessa olevalla, ei ole vapautta halutessaan sopia yleissitovasta työehtosopimuksesta poikkeavista työehdoista, vaikka hän ei ole mitenkään, suoraan tai välillisesti, ollut niistä sopimassa”.
Etääntyvät todellisuudet
Toisin sanoen siinä missä Hirvola näkee yhteiskunnallisesti merkittävän sopimuksen, joka vahvistaa poliittista vakautta ja edistää eri toimijoiden välistä solidaarisuutta ja luottamusta, Wahlroos näkee vakavan perustuslakirikkomuksen. Heidän analyysejaan lukiessa ei voi olla pohtimatta, miten eri tavoilla saman poliittisen tilanteen voi hahmottaa.
Tämän perusteella Hirvola on aivan oikeassa kirjoittaessaan: ”Työmarkkinoiden sosiaalisten ryhmien maailmankuvat ja näkemykset sosiaalisesta todellisuudesta ovat globaalin kilpailun ja finanssitalouden etenemisen myötä etääntyneet toisistaan.” Julkaisut todella edustavat kahta sosiaalista todellisuutta.
Julkaisut todella edustavat kahta sosiaalista todellisuutta.
On ilmeistä, että Hirvolan kuvailema isku sopimusyhteiskuntaa kohtaan pitää sisällään myös Wahlroosin pamfletin perustuslakikritiikin. Perustuslaista on muodostunut osa poliittista kamppailua myös työmarkkinoilla.
Wahlroosille puolestaan ajatus siitä, että sopimusyhteiskunnan murtuminen heikentää Suomen taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia toimintaedellytyksiä, lienee hyvin etäinen – ellei mahdoton. Jos sopimusyhteiskunnan keskeisin periaate eli yleissitovuus näyttäytyy perustuslakirikkomuksena, sen puolustamisesta tulee yhteiskunnallisen kehityksen jarruttamista. Miten näistä lähtökohdista voisi käydä rakentavaa dialogia?
Ajatusmarkkinat mediassa
Tutkijat Marko Ampuja ja Timo Harjuniemi esittävät, että Suomessa ajatuspajojen avaukset jäävät pääsääntöisesti vähälle mediahuomiolle, mutta tässä on kaksi poikkeusta: “Jo 1970-luvulta asti toiminut EVA ja vuonna 2011 perustettu Libera onnistuvat tavan takaa murtautumaan valtavirtajulkisuuteen muita ajatushautomoita tehokkaammin. Niiden raportit ja avaukset nauttivat laajaa mediahuomiota, ja niiden edustajat ovat näkyviä mediahahmoja ja kysyttyjä politiikan kommentaattoreita.”
Arvio pätee varsin tarkasti näiden kahden julkaisun kohdalla. Kalevi Sorsa -säätiön tutkimuksesta kirjoittivat tuoreeltaan lähinnä poliittisesti lähellä oleva Demokraatti sekä Kansan Uutiset ja Suomenmaa, kun taas Elinkeinoelämän valtuuskunnan pamfletin julkistustilaisuus näytettiin suorana lähetyksenä HSTV:ssä. Lähes kaikki suuret mediat kirjoittivat pamfletista näkyvästi Helsingin Sanomista Aamulehteen, Iltasanomiin ja Talouselämään.
Mikä selittää sen, että pankkiirin analyysi perustuslaista kiinnostaa enemmän kuin tutkijan analyysi työmarkkinauudistuksesta?
Mikä selittää sen, että pankkiirin analyysi perustuslaista kiinnostaa enemmän kuin tutkijan analyysi työmarkkinauudistuksesta? Ampujan ja Harjuniemen mukaan poliittinen suhdanne Suomessa on historiallisesta katsottuna poikkeuksellisen myötämielinen markkinaliberalismille. Samaan aikaan ”puolueisiin sidoksissa olevien ajatuspajojen kehnoa näkyvyyttä selittää osin poliittisen journalismin logiikka, joka rakentuu kyynisyydelle puoluepolitiikkaa kohtaan”.
Kun Wahlroosin pamflettia lukee, sen ytimessä ei kuitenkaan ole niinkään perustuslaki vaan työmarkkinareformin toteuttaminen. Varsin perinteistä poliittista kamppailua siis, vaikka se ei kiinnity suoraan mihinkään puolueeseen.
Eräänlainen hiljainen vallankumous sekin, että politiikan jakolinja vasemmiston ja oikeiston välillä näyttää mediassa avoimen ideologiselta usein vain silloin, kun avaukset tulevat vasemmiston suunnalta.
Johanna Vuorelma, PhD, työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa. Vuorelma on toiminut Politiikasta-lehden päätoimittajana vuodesta 2014 saakka.
Ideologinen ihminen ei pysty kuvittelemaan, että joku toinen ei toimikaan ideologian ajamana. Kenen oppien mukaisesti keksittiin kaupankäynti ja markkinat? Kuka päätti, että ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa antaminen ja ottaminen pätee? Mihin ideologiaan nämä universaalit käytännöt kautta historian perustuvat? Ehkä näitä kysymyksiä, ja muita, voisi pohtia mietittäessä miksi ideologia liitetään vasemmistoon.