Iän epäily suomalaisena turvapaikka­politiikkana

Kuva: Morgan v / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 7 min. 

Iän arviointi on suomalaista turvapaikkapolitiikkaa, jossa viranomaiset, oikeuslääkärit mukaan lukien, toimivat ilmeisen saumattomassa yhteistyössä eikä kukaan vaikuta kyseenalaistavan ikätestauksen käytäntöjä tai tarpeellisuutta. Tämän yhteisymmärryksen katveessa on kuitenkin monien asiantuntijoiden vakava huoli siitä, että tieteellisillä menetelmillä ei saada tarkkaa tulosta varsinkaan täysi-iän kynnyksellä olevien iästä.

Biometriikkaa käytetään liikkuvuuden kontrollointiin lukuisilla tavoilla. Yksi tavoista on lääketieteellinen ikätestaus.

Suomessa maahan yksin tulleiden nuorten turvapaikanhakijoiden ikä arvioidaan Maahanmuuttoviraston (Migri) tilauksesta laboratoriossa. Röntgenkuviin perustuvassa lausunnossa selvitetään, onko nuori todennäköisemmin ala- vai täysi-ikäinen.

Maahan yksin tulleiden nuorten turvapaikanhakijoiden ikä arvioidaan Migrin tilauksesta laboratoriossa.

Eräs asianajaja totesi rekemässämme tutkimushaastattelussa oivaltavasti ikätestauksesta: ”Mä ajattelin kertoa sille taholle [oikeushammaslääkäreille], että tiedättekö te, että te teette tällä hetkellä suomalaista turvapaikkapolitiikkaa”. Kipakassa mutta turhautuneessa kommentissaan hän viittasi siihen, että oikeuslääketieteelle annetaan ratkaiseva rooli päätöksenteossa.

Vaikka kansalaisjärjestöt ja monet asianajajat sekä alaikäisille nimetyt edustajat ovat kritisoineet ikätestausta, Suomessa julkinen keskustelu on ollut huomattavan vähäistä.

Suomessa tutkimuksen tulos pelkistyy ”hampaistoiäksi” ja ”ranneluuiäksi”. Arviointiin eivät osallistu lastenlääkärit, psykologit tai sosiaalityöntekijät. Näin ruumiista tulee vallankäytön keskeinen kohde ja näyttämö.

Oikeushammaslääkäreiden lausunnon perusteella Migri määrittää tutkittujen iän, ja oletettu syntymäaika tallennetaan päivän tarkkuudella rekistereihin. Tämä taas vaikuttaa monin tavoin nuoren tulevaisuuteen.

Arviointiin eivät osallistu lastenlääkärit, psykologit tai sosiaalityöntekijät.

Olennaista ei ole laboratoriotutkimus sinänsä vaan ennen kaikkea se, miten sitä milloinkin käytetään tai jätetään käyttämättä. Tässä kirjoituksessa pohditaan teknologis-hallinnollisten konventioiden sijaan kaikessa yksinkertaisuudessaan mitä merkittävimpiä kysymyksiä. Miksi ikä on arvioitava? Mistä tulos kertoo?

Yksinkertainen vastaus näihin kysymyksiin löytyisi hallinnollisesta järkeilystä. . Iän määrittäminen on osa henkilöllisyyden selvittämistä, mutta monilla turvapaikanhakijoilla ei ole esittää luotettavina pidettyjä asiakirjoja.

On kuitenkin selvää, että selitys ei ole näin suoraviivainen vaan kauttaaltaan epämääräinen ja kiistanalainen.

Kirjoituksemme perustuu Anna-Maria Tapanisen artikkeliin “Rajalla laboratoriossa: iän arviointia, iän määrittämistä ja ikämääräyksiä”, joka on julkaistu Tiede & Edistys -lehdessä, sekä Noorulhaq Haqiarin, Mosi Heratin ja Moji Razaein omiin kokemuksiin ja havaintoihin ikäepäilystä.

Testaus lasten tunnistamiseksi vai petosten paljastamiseksi?

Maahanmuuttovirasto on teettänyt ikätestejä siitä lähtien, kun säädökset oikeuslääketieteellisestä iän selvittämisestä lisättiin ulkomaalaislakiin vuonna 2010. Hallituksen esityksessä sekä nuorten turvapaikkahakemuksia koskevissa hallinto-oikeuden päätöksissä viitataan lapsen etuun. Suomea sitovilla kansainvälisillä sopimuksilla on periaatteessa ratkaiseva rooli.

Jos tätä pidetään lähtökohtana, ikätestauksen tarkoituksena olisi siis tunnistaa erityisen haavoittuvaiset lapset turvapaikanhakijoiden joukosta.

Tosiasiassa tarkoitus on kuitenkin päinvastainen: alaikäisiksi tekeytyvien tunnistaminen. Hallituksen esityksen johdannossa todetaan, että tarkoituksena on ”tiettyjen vetotekijöiden karsiminen”. Tätä päämäärää palvelee joukko säädöksiä, joita yhdistää pyrkimys estää huijauksia mahdollisimman tarkoilla selvityksillä.

Se, miten ja millaisissa tilanteissa ikää selvitetään, kertoo karua kieltä tarkoitusperistä.

Lakimuutosten taustalla olivat ajankohtaiset keskustelut esimerkiksi ”ankkurilapsista”, ”kasvattilapsi-ilmiöstä” sekä yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden ”räjähdysmäisestä kasvusta”. Ne ilmensivät ja vahvistivat oletusta siirtolaisten ”virtojen” tai ”vyöryjen” patoamisen välttämättömyydestä.

Biometriikka, kuten oikeuslääketieteellinen iän selvittäminen, tarjosi tälle ratkaisun. On kuitenkin selvää, että bioteknologisten keinojen käyttö lisää kaikenkattavaa epäilyä pikemminkin kuin hälventää sitä.

Samoissa laboratorioissa on tehty sekä DNA-analyysejä geneettisen sukulaisuuden varmistamiseksi että ikätestejä. DNA-tutkimuksen on alusta asti katsottu palvelevan kahta tarkoitusta: se voi paljastaa hakijoiden esittämät väitteet perättömiksi, mutta samalla se voi ainakin periaatteessa mahdollistaa perheen yhdistämisen myös niille, joilla ei ole esittää muita todisteita perhesiteistään.

Iän arvioinnissa tällaista ihmisoikeudellista lähtökohtaa ei ole muualla kuin lainsäädännön perusteluissa – tai oikeushammaslääkäreiden puheissa. Se, miten ja millaisissa tilanteissa ikää selvitetään, kertoo karua kieltä tarkoitusperistä.

Ensinnäkin ikätestin tuloksesta ei voi valittaa muuten kuin osana turvapaikkapäätöksestä tehtyä valitusta. Tätä rajoitusta ovat vastustaneet paitsi suomalaiset ja kansainväliset järjestöt, myös Euroopan neuvosto.

Toiseksi nuori itse tai hänen oikeudellinen avustajansa eivät voi vaatia testausta esimerkiksi silloin, kun nuori on määritelty virheellisesti aikuiseksi esimerkiksi silmämääräisen arvion tai väärennetyn henkilötodistuksen perusteella.

Tutkimuksesta kieltäytyminen ”ilman hyväksyttävää syytä” johtaa siihen, että nuori määritellään automaattisesti aikuiseksi.

Kolmanneksi ulkomaalaislaissa mainittu ”tietoon ja vapaaseen tahtoon” perustuva suostumus ei voi toteutua – varsinkin, kun tutkimuksesta kieltäytyminen ”ilman hyväksyttävää syytä” johtaa siihen, että nuori määritellään automaattisesti aikuiseksi.

Ikätestaus bioteknologisena rajana ”turvapaikkakriisissä”

Iän arvioinnin viimeaikaiset muutokset heijastelevat vuoden 2015 ”turvapaikkakriisiä”, jolloin alaikäisiä saapui yhteensä 3 024, 15-kertaisesti edelliseen vuoteen verrattuna.

Syksyn aikana kehkeytyneessä poikkeustilanteessa iän selvittäminen nousi yhdeksi keskeisistä kysymyksistä. Seuraavan parin vuoden aikana käytänteet vaihtelivat tavoilla, jotka osoittavat, miten iän arviointi asettuu osaksi turvapaikkapolitiikan ja muuttoliikkeiden muutoksia.

Syksyllä 2015 Migrin ohjeet painottivat hakijoiden pikaista ohjaamista laboratoriotutkimuksiin. Pian tämän jälkeen virasto ohjeisti viranomaisia siirtämään ulkoisen vaikutelman perusteella täysi-ikäisiltä vaikuttavat viivyttelemättä aikuisten vastaanottokeskuksiin.

Viimein vuonna 2017 annettiin tarkat ohjeet, joiden mukaan ikää ei voi muuttaa ilman lääketieteellistä tutkimusta. .

Vuosina 2015–2016 tehtiin yhteensä 759 ikätestiä, ja tutkituista nuorista 65 prosenttia arvioitiin täysi-ikäisiksi. On mielenkiintoista ja jopa yllättävää, että Migri korosti, että väitteet lapsiksi tekeytyneistä aikuisista eivät pitäneet paikkaansa. Vain vähemmistö hakijoista ohjattiin ikätestaukseen, sillä valtaosa yksin tulleista oli todellakin alaikäisiä.

Aikuiseksi määritelty ei periaatteessa menetä mahdollisuuttaan oleskelulupaan, mutta seuraukset voivat olla vakavia: säilöön ottamisen ja karkottamisen uhka.

Vaikka aikuiseksi määritelty ei periaatteessa menetä mahdollisuuttaan oleskelulupaan, seuraukset voivat olla vakavia: säilöön ottamisen ja karkottamisen uhka. Lisäksi hän menettää oikeutensa perheenyhdistämiseen – joka on tosin muutenkin nykyään hyvin vaikeaa, lähes mahdotonta.

Alaikäiset saavat aikuisia helpommin oleskeluluvan, mutta heidänkään tilanteensa ei ole turvattu. Heidän oleskelulupansa perustuu useimmiten yksilöllisiin inhimillisiin syihin juuri alaikäisyyden takia.

Nämä oleskeluluvat ovat kuitenkin olleet tyypillisesti jopa vain vuoden pituisia, lapsi- ja perhejärjestöjen arvostelemia ”pätkälupia”. Jatkohakemuksessa on oltava uusia perusteita, joista yksi on onnistunut kotoutuminen.

Samalla jatkuva epävarmuus voi viedä uskon tulevaisuuteen. Tämän artikkelin kirjoittajista Herati perääkin: ”Miksi puhutaan inhimillisyydestä?”

Erityisen huolestuttavaa on se, että monesti juuri (oletettavasti) täysi-ikäistymisen kynnyksellä oleville nuorille on annettu lyhyitä jatkolupia. Maahanmuuttovirasto on tosin viime aikoina pidentänyt jatkolupien kestoa – ainakin periaatteessa.

Suuntaa-antavasta tuloksesta varmoihin seurauksiin

On selvää, että ikätestin tulos on kiistanalainen. Edellä mainitussa lakiesityksessä ja Migrin sivuilla viitataan iän selvittämiseen, termiin, jota oikeushammaslääkärien kerrotaan suosivan, koska tulos on vain ”suuntaa antava”.

Näin korostetaan tieteellisen prosessin erillisyyttä eikä tulosta seurauksineen. Hallituksen esityksessä jopa todetaan, että kyseessä ei ole ”kronologisen iän” määrittäminen.

Lain perusteluissa esitettyjä varauksia toistetaan myös päätöstä koskevissa kuulemisissa. Tämä on varmaan käsittämätöntä nuorelle varsinkin silloin, kun samalla kerrotaan täysi-ikäiseksi määrittämisestä.

Esityksessä otetaan esiin useita ranneluun kuvauksen epävarmuudesta kertovia seikkoja, kuten se, että 1930-luvulta peräisin olevaa, luuston kehitystä kartoittavaa verrokkiaineistoa ei ole alun perin tarkoitettukaan iän arvioimiseen. Vertailussa käytetyn kartaston on myös väitetty vanhentuneen.

Lastenlääkäreiden mukaan luusto saavuttaa nykyään viitekartaston mukaiset täysi-ikäisyyden tunnusluvut jo pari vuotta aiemmin kuin ennen. Kun virhemarginaali on vähintään kaksi vuotta, tutkimus on melkoista arpapeliä.

Tuloksena voi olla vain se, että ”lapsi on kenties, mahdollisesti, todennäköisesti tai epätodennäköisesti alle 18-vuotias”.

Lastenlääkäri Mary Maherin mukaan lääkäreille annettu tehtävä on mahdoton. Tuloksena voi olla vain se, että ”lapsi on kenties, mahdollisesti, todennäköisesti tai epätodennäköisesti alle 18-vuotias”.

Nimenomaan täysi-ikäistymisen kynnyksellä tulos on ristiriitaisesti ja huolestuttavasti erityisen epäluotettava. Suomessa myös asianajajat ovat korostaneet menetelmän kelvottomuutta ja oikeushammaslääkäritkin voivat myöntää ranneikätutkimuksen epävarmuuden. Muissa Euroopan maissa menetelmät vaihtelevat, ja Britanniassa lääketieteellisiä menetelmiä ei käytetä lainkaan.

Miksi siis ranneluun kuvausta käytetään Suomessa?

Huijareita ja ”partalapsia”?

Hallituksen esityksessäkin todetaan, että jotkut tulijoista eivät tiedä syntymäpäiväänsä. Tämä on varmaan totta. Pitkittyneiden konfliktien keskellä Afganistanin ja Somalian kaltaisissa maissa syntymiä ei rekisteröidä eikä iällä ole suurta merkitystä.

Epäilyn läpitunkevuus siivilöityy kuitenkin oletukseksi siitä, että nuoret tietävät alaikäisyyden tuomat edut ja väittävät siksi olevansa vielä lapsia. Tämä epäluulo kiteytyy Suomessa ja Ruotsissa esimerkiksi puheissa ”partalapsista”.

Mutta osaavatko nuoret taktikoida? Tämän tekstin afganistanilaiset kirjoittajat olivat Suomeen tullessaan 16-vuotiaita. Kaikki olivat kuulleet vasta Suomessa, mitä ala- ja täysi-ikäisyys tarkoittavat. Sen sijaan Kreikassa oli tullut selväksi, että matkaa jatkaakseen täytyy esiintyä täysi-ikäisenä.

Ikäarvauksen armoilla

Toinen asia, jonka nuoret oppivat Suomessa, on se, että ikäarvioinnin tulos ei ole varma, vaan pikemminkin ”arvaus”. Haqiar allekirjoitti suostumuslomakkeen kuviteltuaan, että tutkimuksen tulos vastaisi henkilötodistukseen kirjoitettua syntymäpäivää. Jälkikäteen hän järkeilee:

“Joo, mä allekirjoitin, koska mä en valehtele. Mä en silloin tiennyt, että se otetaan yksi päivä eteenpäin tai yksi vuosi eteenpäin. Mä luulin: hän on lääkäri. Hän tietää, milloin mä oon syntynyt.”

Ryhmäkotiin palattuaan hän oli kuullut tutkimuksen epätarkkuudesta ja pelästynyt. Siellä asuessaan nuoret saivat todistaa absurdeja ja traagisia kohtaloita. Yhdessä tapauksessa pikkuveli määriteltiin isoveljeään vanhemmaksi.

Yksi tutkituista taas arvioitiin täysi-ikäiseksi, pari kuukautta oikeaa ikäänsä vanhemmaksi. Ja siksi, toiset uskovat, hänet palautettiin Afganistaniin. Haqiar tiivistää iän määrittämisen draaman seuraavasti: ”Se ei ole tarkka, mutta sitten lähetetään hänet takaisin sinne kuolemaan”.

Nuorten uuskieli sisältääkin ”iän arvauksen” ja ”ikämääräyksen” kaltaisia termejä.

Lääkäreiden lausunnoilla on vakavia, jopa kuolemanvakavia seurauksia, minkä Hagiar kiteyttää: ”Minä arvoin sen toisen elämän kuolemisesta”.

Nuorten eräänlainen uuskieli sisältääkin ”iän arvauksen” ja ”ikämääräyksen” kaltaisia ilmaisuvoimaisia ja varmaankin monesti osuvia termejä.

Nuoret ihmettelevät, mitä järkeä epävarmoilla tutkimuksilla on, mutta kuitenkin he antavat ”tietoon ja vapaaseen tahtoon” perustuvan suostumuksensa. Razaein kanssa samaan aikaan tutkimuksessa olleet nuoret olivat jo tienneet tuloksen epäluotettavuudesta eikä heillä siksi ”ollut mitään toiveita”.

Hän itse oli kysynyt lääkäriltä suoraan, miksi tutkimus tehdään, ja saanut vastaukseksi: ”Tämä on laki. Kun Migri päättää, että sulta pitää ottaa ikätesti, niin pitää ottaa, vaikka se on epätarkka.”

Kun valtio vaatii ja lääkärit selvittävät

Iän arviointi on suomalaista turvapaikkapolitiikkaa, jossa viranomaiset, oikeuslääkärit mukaan lukien, toimivat ilmeisen saumattomassa yhteistyössä eikä kukaan vaikuta kyseenalaistavan ikätestauksen käytäntöjä tai tarpeellisuutta. Tätä ei voi kuitenkaan luonnehtia yhteisymmärrykseksi, sillä eri toimijat ymmärtävät ikätestauksen perusteet ja tarkoitukset eri tavoin.

Oikeushammaslääkärit ovat vakuuttuneita siitä, että etenkin hampaiston kuvaus antaa mahdollisimman tarkan tiedon ”oikeasta” iästä. He eivät kuitenkaan pohdi tutkimuksensa seurauksia tai edes halua tietää niistä. ”Se on sellainen suo, että sinne me ei haluta astua”, totesi eräs lääkäri. Suomalainen turvapaikkapolitiikka ei siis näin ulottuisi laboratorioihin.

Poliisi ja Migri luottavat kyseenalaistamatta lääkäreiden arvioihin. Tämä tarkoittaa myös omasta vastuusta laistamista, varsinkin, kun edellä mainitut lainsäädännölliset rajaukset tarkoittavat sitä, että päämääränä on täysi-ikäisten tunnistaminen pikemminkin kuin lapsen edun varmistaminen.

Ikä kuitenkin määritellään keksityn – tai arvatun – syntymäpäivän tarkkuudella.

Hallinto-oikeus puolestaan ilmaisee turvapaikkavalitusta koskevissa päätöksissään kerta toisensa jälkeen saman argumentin: ”Hallinto-oikeus toteaa, että oikeuslääketieteellisessä iänmäärityksessä ei ole kyse hakijan iästä päättämisestä. Tutkimus on vain selvitystä ja näyttöä sen seikan arvioimiseksi, onko hakija todennäköisesti yli vai alle 18-vuotias.”

Tämä varaus ei muuta sitä tosiasiaa, että ikä kuitenkin määritellään keksityn – tai arvatun – syntymäpäivän tarkkuudella.

Haastatteluissa kävi ilmi, että monet – niin asianajajat, kansalaisjärjestöt kuin itse nuoretkin – epäilevät vahvasti ikätestauksen järkeä. Suoraviivaisten tieteellisten prosessien sijaan ikätestauksessa kehkeytyy draamoja.

Tuloksiin liittyy satunnaisuutta ja nuorten näkökulmasta mielivaltaisuuttakin. Itse testaus on outoudessaan stressaavaa ja sen seuraukset voivat olla traagisia.

Tuloksiin liittyy satunnaisuutta ja nuorten näkökulmasta mielivaltaisuuttakin.

Unicefin selvityksen mukaan yksin tulleiden alaikäisten hakijamäärien kasvu vuonna 2015 oli kiristänyt hallinnollisia tulkintoja kaikissa Pohjoismaissa. Suomelle annetuista suosituksista ensimmäinen koski ikätestauksen uudelleen arvioimista ja kehittämistä.

Tätä ei ole Suomessa tehty, mutta muualla iän arvioinnin ongelmat ovat olleet viime aikoina esillä.

Ruotsissa ikätestausta on arvosteltu laajasti, ja toukokuussa 2019 hallitus päätti arvioida käytäntöjä uudestaan. Kansalaisjärjestöjen ja lääkäreiden eettisen toimikunnan lisäksi yksittäiset lääkärit ovat kieltäytyneet tekemästä tutkimuksia. 10 000 ikätestin perusteella arvioitiin, että virhemarginaali ei ole 10 prosenttia niin kuin oikeuslääketieteen osasto väittää, vaan peräti 40 prosenttia. Toisin sanoen lukuisia nuoria oli määritelty virheellisesti aikuisiksi ja siksi pakkopalautettu.

Britanniassa sisäministeriö on perustellut päätöstään olla teettämättä lääketieteellisiä ikätutkimuksia viittaamalla hammaslääkäreiden ja lastenlääkäreiden kannanottoihin menetelmien tieteellisestä ja eettisestä ongelmallisuudesta. Brittiläisten lastenlääkärien mukaan iän arviointi on ”menetelmiltään epätarkkaa, käyttötarkoitukseensa sopimatonta ja mahdollisesti laitonta”.

Kaikki nämä ongelmat pätevät Suomessakin, vaikka niistä ei juurikaan keskustella.

Anna-Maria Tapaninen on sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti, joka tekee parhaillaan tutkimusta Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa Kodin ja kansalaisuuden kamppailut – naapurisolidaarisuus vastauksena ”turvapaikkakriisiin”. Hänen artikkelinsa “Rajalla laboratoriossa – iän arviointia, iän määrittämistä ja ikämääräyksiä” (T&E 3/2018) voitti vuonna 2019 Koneen säätiön Vuoden Tiedekynä -palkinnon.

Noorulhaq Haqiar, Mosi Herati ja Moji Razaei tulivat Suomeen Afganistanista 16-vuotiaina syksyllä 2015. He kuuluvat SPR:n yhteydessä toimivaan nuorten Vaikuttajatiimiin.

1 kommentti

  1. Ikä määrittää, miten ihmistä käsitellään ja mitä oikeuksia hänellä on. Pitäisikö mielestäsi viranomaisten olla pyrkimättä selvittämään viranomaistoimenpiteiden kohteena olevien ikää?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*