Isis-vapaaehtoisten paluu – virtahepo EU:n turvallisuuspolitiikassa

Lukuaika: 6 min. 

Päätökset ja päättämättömyys Isisin ”kalifaatista” palaajien suhteen vaikuttavat monin tavoin EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, eikä mikään päätös poista kaikkia uhkakuvia. Siksi oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen ja turvallisuuden ylläpito eivät välttämättä sulje toisiaan pois.

Terroristijärjestö Isisin ”kalifaatin” kaaduttua edessä on hallinnollinen jälkipyykki, joka liittyy alueelle matkustaneisiin vapaaehtoisiin. Tuhannet heistä ovat suljettuina vankiloihin konfliktialueen maissa tai heitä vartioidaan tarkasti pakolaisleireillä, kuten Syyriassa olevalla Al-Holin leirillä. Mukana on paljon lapsia.

Näissä paikoissa ihmisten kohtalo riippuu pitkälti sekä heitä säilövien maiden että heidän kotimaidensa poliittisista päätöksistä.

Vapaaehtoisten paluu leikkaa useita eri hallinnollisia sektoreita aina puolustuspolitiikasta oikeuteen, sisäasioihin ja sosiaalipolitiikkaan. Siksi viranomaiset näkevät tilanteen eri tavoin omista lähtökohdistaan eikä yksimielisyyttä parhaista käytännöistä ole.

Viranomaiset näkevät tilanteen eri tavoin omista lähtökohdistaan eikä yksimielisyyttä parhaista käytännöistä ole.

Konfliktialueen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu on, että kaikki maat ottavat kansalaisensa luokseen. Konfliktialueen turvallisuus ei kuitenkaan ole minkään maan poliitikolle omien kansalaisten turvallisuutta tärkeämpää. Siksi kansallismielinen politiikka on ajanut toistaiseksi ohi yhteisen EU-politiikan.

EU:ssa Isis-palaajien kotiinpaluusta on tullut turvallisuuspoliittinen ”virtahepo”, eli aihe, johon ei haluta riitautumisen pelon vuoksi koskea. Sitä ei ole pystytty nostamaan Euroopan unionin neuvoston kokouksen käsittelyyn – eli unionin tärkeimmälle jäsenvaltioiden politiikkaa koordinoivalle foorumille.

Mitkä ovat tarkemmat syyt siihen, miksi ongelma lopulta on niin vaikeasti ratkaistavissa?

Kyse ei yksin palaajista – päätökset vaikuttavat koko jihadistiseen liikehdintään

Vaikka useat tutkimukset tukevat käsitystä, että pieni osa palaavista vierastaistelijoista todella on uhka heidän palattuaan kotimaihinsa, eivät aikaisempien vierastaistelijailmiöiden perusteella tehdyt arviot ole vielä toteutuneet. Johtopäätösten teko on kuitenkin vielä liian aikaista.

On melko varmaa, että Euroopassa tullaan näkemään jihadistisia terrori-iskuja, joiden tekijöiden joukossa on eurooppalaisia Isis-veteraaneja. Siksi paluun estäminen juuri nyt voi näyttäytyä kaikista houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, sillä vain palaajien omat teot voidaan yhdistää suoraan poliitikkojen päätöksiin.

Suoran terroritoiminnan lisäksi palaajat voivat kuitenkin vaikuttaa myös välillisesti ääriliikkeiden toimintaan. Vaikka palaaja ei itse enää harjoittaisi väkivaltaa, voi hän toimia eräänlaisena ”avainaktivistina”, joka rekrytoi ihmisiä mukaan liikkeeseen, tai vähintäänkin ”sähköistää” niiden ilmapiiriä tuomalla niihin uutta tietotaitoa.

Toisaalta ideologiasta luopuneet aktivistit voivat toimia myös ekstremismin torjunnassa apuna. Heidän kokemuksensa tuovat tervettä realismia ilmiön tunnistamiseen, ja he voivat parhaimmissa tapauksissa toimia mentoreina nuorille, jotka ovat vaarassa radikalisoitua. Palaaja voi siis jopa hillitä väkivaltaisten liikkeiden toimintaa.

Turvallisin vaihtoehto ei ole välttämättä palaajien pitäminen keinoilla millä hyvänsä Euroopan ulkopuolella.

Myös paluun estämiseen tai lykkäämiseen liittyy turvallisuusuhkia, eikä turvallisin vaihtoehto ole välttämättä palaajien pitäminen keinoilla millä hyvänsä Euroopan ulkopuolella. Moni palaamisen estämisen kannalla oleva unohtaa, että nyt leireillä, vankiloissa ja konfliktialueilla yhä vapaana olevilla EU-kansalaisilla on jo Euroopassa läheisiä, sukulaisia ja ystäviä sekä mahdollisesti yhteyksiä radikaaliverkostoihin.

Mikä tahansa päätös palaajien suhteen vaikuttaa väistämättä myös heihin hyvin henkilökohtaisella tasolla. Eurooppalainen jihadismi ammentaa muun muassa muslimien syrjinnän kokemuksista. Siksi ihmisten perusoikeuksista tinkiminen juuri muslimien kohdalla antaa pätevän argumentin, jonka mukaan Eurooppa kohtelee muslimeja toisarvoisesti.

Paluun estäminen ja siitä aiheutuvat kuolemat joko paikallisten tuomioistuimien päätöksillä tai pakolaisleirien olosuhteiden vuoksi käytetään takuuvarmasti ääriliikkeissä hyväksi osoittamaan länsimaisen järjestelmän tekopyhyys.

Ongelmat ulottuvat pidemmälle, kuin poliittinen näkökyky yltää

Poliittisesti helpoin ratkaisu on jättää päätös Isis-vapaaehtoisista konfliktialueen maiden harteille. Käytännössä se tarkoittaa Irakia, sillä Syyria ei tällä hetkellä ole kyvykäs hoitamaan tapauksia.

Menettely on jossain määrin normaalin kansainvälisen käytännön mukainen, mutta tilanne muuttuu, jos vankeja uhkaa kidutus tai kuolemantuomio. Tällöin EU-maiden velvollisuutena olisi pyrkiä aktiivisesti estämään se.

Kysymys on kuitenkin tehokkaasti turvallistettu. Se tarkoittaa sitä, että moni maa haluaa poiketa omista laeistaan ja normaaleista käytännöistään turvallisuuteen vedoten.

Tuomioiden ja vankeinhoidon delegoiminen konfliktialueen maiden harteille siirtää kuitenkin ongelmia tulevaisuuteen. Kärsittyään tuomionsa ihmiset voivat palata kotimaihinsa. Tällöin poliitikkojen täytyisi taas kehitellä uusia keinoja estää heidän perustuslaillinen oikeutensa palata kotiin. Ne jäänevät tulevien hallitusten päätöksiksi.

Radikaalin toiminnan uhka muuttaa muotoaan, jos tuomiot kärsitään konfliktialueella.

Radikaalin toiminnan uhka kuitenkin muuttaa muotoaan, jos tuomiot kärsitään konfliktialueella. Alueen vankiloissa ei toistaiseksi ole minkäänlaisia exit-ohjelmia eikä vankien verkostoitumista muiden radikaalien vankien kanssa välttämättä pystytä estämään. Siksi vankeinhoidon jättäminen näille maille ei välttämättä ole pitkällä tähtäimellä paras ratkaisu.

On hyvä muistaa, että juuri Yhdysvaltain Irakin invaasion jälkeinen vankileiri Bucca oli keskeinen paikka Isisin syntytarinassa, sillä se tarjosi otolliset puitteet verkostoitumiselle. Euroopassa olisi paremmat mahdollisuudet väkivaltaisesta toiminnasta luopumiselle, mutta on myös totta, että kaikki yksilöt eivät siitä luovu, olivat puitteet mitkä hyvänsä.

Lasten kohdalla uhkakuvien arvioimisessa on ajateltava aikaperspektiiviksi jopa muutama vuosikymmen. Pahimmat riskit eivät siis suinkaan välttämättä tapahdu juuri lähiaikoina.

Lasten erottaminen vanhemmistaan saattaa kuulostaa arkijärjellä perustellulta ratkaisulta lastensuojelun näkökulmasta – ovathan heidän vanhempansa vieneet heidät keskelle viime vuosien pahinta sotaa. Sekin voi kuitenkin pahimmassa tapauksessa vaikeuttaa lasten toipumista ja lisätä heidän vanhempiensa heihin oletettavasti iskostamaa vihaa länsimaista yhteiskuntaa kohtaan.

Keskeisintä ei kuitenkaan liene se, mikä heitä koskeva päätös juuri nyt on, vaan se, minkälaisen lapsuuden ja nuoruuden he lopulta saavat. Lienee selvää, ettei pakolaisleiri anna kovin hyviä eväitä elämän varrelle, puhumattakaan siitä, että se estäisi mahdollisimman hyvin radikalisoitumista.

Kansallismielinen politiikka sivuuttaa muiden EU-maiden näkemykset

Palaajiin liittyvä politiikka on erittäin tulenarka aihe monessa EU:n jäsenmaassa. Heidät koetaan yksiselitteisesti uhkana, joten yksikään poliitikko ei halua ottaa riskiä, että palaajan toteuttama terrori-isku voitaisiin yhdistää hänen päätökseensä. Halua yhteiseen EU-linjaan ei siis ole löytynyt.

Yksikään poliitikko ei halua ottaa riskiä, että palaajan toteuttama terrori-isku voitaisiin yhdistää hänen päätökseensä.

Koska vapaaehtoisten lähtösyyt ovat jonkin verran vaihdelleet maasta toiseen eikä jihadistinen liikehdintä ole samanlaista jokaisessa jäsenmaassa, ei yhteinen linja ole väistämättä paras ratkaisu jokaiseen tilanteeseen. Siinä, missä sosioekonominen tausta on selittänyt lähtöä jossain määrin esimerkiksi Belgiassa, se ei ole ollut esimerkiksi Suomesta lähteneiden keskuudessa merkittävässä roolissa.

Eräänlaisen suunnannäyttäjän roolin tilanteessa on ottanut Ranska. Ranskassa jihadistiset verkostot ovat jo nyt erittäin voimakkaita ja levinneitä. On siis ymmärrettävää, että Ranska haluaa pitää muita tiukempaa linjaa palaajien suhteen. Riskit näiden verkostojen radikalisoitumiseen ovat huomattavasti suurempia kuin Suomessa, joka kuuluu jihadistisen verkostoitumisen ”periferian periferiaan” ja jossa on tällä hetkellä kyse hyvin pienestä joukosta naisia ja lapsia.

Etenkin Ranska onkin voimakkaasti halunnut pitää kysymyksen tiukasti omana asianaan ja sallinut omien kansalaistensa tuomitsemisen kuolemaan Irakissa.

Kaikki ratkaisut vaikuttavat oleellisesti myös muiden maiden turvallisuuteen.

Yhteisen linjan puuttumisella on kuitenkin myös haittapuolia. Jihadistiset verkostot Euroopassa linkittyvät sisäisiä rajoja kunnioittamatta miltei jokaiseen Schengen-maahan, joten kaikki ratkaisut vaikuttavat oleellisesti myös muiden maiden turvallisuuteen. Lisäksi etenkin Länsi-Balkaniin ja Turkkiin liittyvillä menettelyillä on merkitystä viisumivapauden vuoksi.

Monessa maassa kysymys lasten tilanteesta on erotettu aikuisiin liittyvistä päätöksistä. Moni maa onkin käynyt hakemassa esimerkiksi orvoiksi jääneitä kansalaisiaan pois pakolaisleireiltä. Myös lasten erottamista heidän äideistään on harkittu.

Lastensuojeluviranomaisilla ei kuitenkaan ole toimivaltuuksia omien maidensa rajojen ulkopuolella, joten erottaminen ei onnistu ilman äitien suostumusta. Ensin on siis järjestettävä paluu koko perheelle, ja vasta sen jälkeen tapaukset voisi antaa lastensuojeluviranomaisten tutkittavaksi ja päätettäväksi.

Ratkaisuilla vaikutuksia muuhun ulkopolitiikkaan

Yhdysvallat ja YK ovat yrittäneet patistella kaikkia maita ottamaan omat kansalaisensa konfliktialueelta takaisin. Menettely helpottaisi konfliktialueen dynamiikkaa ja sodasta palautumista huomattavasti sekä vähentäisi siirtymistä muille konfliktialueille.

Tämä myös keventäisi huomattavasti painetta, jotka vapaaehtoiset muodostavat sodan runtelemille viranomaiskoneistoille. Jo nyt kurdialueilla on vaikeaa ylläpitää pakolaisleirien turvallisuutta.

Yksi merkittävä kipupiste liittyy Irakin vankiloihin, joissa on satoja eurooppalaisia, myös alaikäisiä. Irak vaatii jokaisesta eurooppalaisesta arviolta vajaat kaksi miljoonaa euroa vuodessa, minkä lisäksi myös miljardien edestä muita kuluja.

Jos Eurooppa ei halua omia kansalaisiaan takaisin, miksi Irak puolestaan ottaisi omia kansalaisiaan takaisin Euroopasta?

Vankipolitiikka liittyy kuitenkin muuhun Irak-politiikkaan, kuten irakilaisten turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksiin. Jos Eurooppa ei halua omia kansalaisiaan takaisin, miksi Irak puolestaan ottaisi omia kansalaisiaan takaisin Euroopasta?

Toinen merkittävä kipupiste liittyy Turkkiin. Turkki on maantieteellisesti keskeisessä paikassa esimerkiksi sen suhteen, miten Syyriasta voi päästä takaisin Eurooppaan. Nyt Syyrian vastainen raja pitää kohtuullisen hyvin, mutta korruptio on ongelma.

Turkki ei kuitenkaan ole ollut EU:n kanssa täysin samoilla linjoilla siitä, mikä on terrorismin torjunnassa keskeisintä. EU-yhteistyössä hiertää muun muassa eriävä näkemys siitä, ketkä ovat terroristeja. Isis-taistelijat eivät Turkin näkökulmasta ole niin huolestuttavia kuin gülenistit ja PKK. Tälle pohjalle on vaikea rakentaa kestävää yhteistyötä.

Koska yhteistä EU-linjaa ei ole, etenkin isot jäsenmaat toimivat suoraan kahdenkeskisesti.

Koska yhteistä EU-linjaa ei ole, etenkin isot jäsenmaat toimivat suoraan kahdenkeskisesti. Ranska ja Saksa pystyvät tekemään sopimuksia kriittisten kolmansien maiden kanssa huomattavasti ketterämmin kuin hitaasti suunnattavissa oleva unioni.

Esimerkiksi Ranskan tiedustelupalvelulla on varmasti myös sellaista annettavaa kolmansille maille, että sopimuksista saadaan molempia osapuolia kiinnostavia. Koska suuret maat saavat haluamansa omia reittejään, se on myös vähentänyt niiden kiinnostusta ajaa asiaa EU:n puitteissa.

Kansainvälinen rikostuomioistuin ja rikostutkinta

Ruotsin aloitteesta myös kansainvälisen rikostuomioistuimen mahdollisuutta on pidetty yllä. Suomi on ollut myötämielinen ajatukselle. Tällainen tuomioistuin olisi kuitenkin hidas perustaa, eikä sen puitteissa todennäköisesti saataisi tuomioita kuin joillekin kymmenille yksilöille. Se myös tarkoittaisi sitä, että tuomiot istuttaisiin jokaisen kotimaassa.

Tilanne on kuitenkin akuutti: ihmisten, etenkin pakolaisleireillä olevien pienten lasten, henki ja terveys ovat uhattuina huonojen olosuhteiden vuoksi. Kiireellisyyttä lisää myös se, että taistelu- ja rikospaikkojen tutkinta olisi tehtävä nyt, kun kansainväliset joukot ovat alueella – jos siis halutaan rikoksentekijät mahdollisimman hyvin tuomittua teoistaan.

Tuomioistuimen vahvuutena olisi poliittisen vastuun jakaminen. Jos tuomiot jakaa kansainvälinen tuomioistuin, tuomittujen ja heitä kannattavien ääriliikkeiden viha ei silloin kohdistui kansallisiin oikeuslaitoksiin.

Tilanne on kuitenkin akuutti.

Päätöksentekoa kuitenkin hidastaa myös yksi kovin kriittinen tekijä: kaikkia ihmisiä, etenkään lapsia, ei ole kyetty identifioimaan eikä heidän kansalaisuuttaan varmistamaan. Se on kuitenkin oleellinen tieto viranomaisvastuusta päätettäessä.

Biometrisen tiedon kerääminen ja käyttäminen onkin yksi akuuteimpia toimenpiteitä alueella. Se on kenties ainoa palaajiin liittyvä menettely, josta EU-maat ovat olleet yksimielisiä.

Kaikki alueella olleet eurooppalaiset on tunnistettava ja rekisteröitävä siten, ettei henkilöllisyyden vaihtaminen tai väärennettyjen papereiden käyttäminen ole jatkossa mahdollista. Vaikka vapaaehtoiset eivät koskaan saisi rikostuomiota, on syytä olettaa, että merkintä heistä jää kuitenkin turvallisuusviranomaisten rekisteriin. Se saattaa tulevaisuudessa vaikeuttaa heidän liikkumistaan jopa Schengen-alueen sisällä.

Ripeitä ratkaisuja ei ole odotettavissa

Yhteistä EU-linjaa palaajien tilanteeseen ei ole syytä odottaa lähiaikoina, sillä aihetta ei ole nostettu keskeisten päätöksentekoelinten agendalle. Tämä osoittaa, että ainakin suurten EU-maiden on yhä helpompi ja ketterämpi toimia yksin kolmansien maiden suuntaan kuin yhteisessä rintamassa muiden maiden kanssa.

Pienillä mailla ei samanlainen toiminta ole yleensä mahdollista. Sooloilu sivuuttaa etenkin Suomen kaltaiset maat.

Yhteinen linja olisi tärkeä, koska ääriliikkeiden verkostot eivät kunnioita maiden rajalinjoja tai viranomaisvastuita. Verkostojen voimistuminen ja mahdollinen radikalisoituminen koskettaa kaikkia maita, joskaan ei tasapuolisesti.

Yhteinen linja olisi tärkeä, koska ääriliikkeiden verkostot eivät kunnioita maiden rajalinjoja tai viranomaisvastuita.

Suuret maat kuten Ranska ja Saksa ovat eurooppalaisen jihadistisen liikehdinnän polttopisteessä ja iskujen potentiaalisimpia kohteita.

Pelkkä paluun estäminen on turvallisin ratkaisu korkeintaan lyhyellä tähtäimellä. Jos linjaksi valitaan ihmisten perusoikeuksien sivuuttaminen, tarvitsee vastaavia sivuutuksia tehdä jatkossakin. Pitkällä tähtäimellä se voi kuitenkin jopa vaikeuttaa palaajiin ja ääriliikkeisiin liittyviä ongelmia. Siksi oikeusvaltioperiaatteen hylkääminen ei ole turvallisuusnäkökulmasta perusteltua.

EU:n näkökulmasta olisi tärkeintä ensisijaisesti huolehtia lasten oikeuksien toteutumisesta sekä siitä, että aikuiset saavat rikosoikeudellisesti oikeudenmukaisen kohtelun joko konfliktialueen tuomioistuimessa, kansainvälisessä tuomioistuimessa tai jokaisen omassa kotimaassa.

Samalla palaajiin tulee kohdistaa riittäviä sosiaalipoliittisia keinoja, joilla saadaan vähennettyä houkutusta väkivaltaiseen toimintaan. Parhaimmat olosuhteet siihen ovat tällä hetkellä Euroopassa.

YTT Teemu Tammikko toimii Ulkopoliittisen instituutin vanhempana tutkijana ja on erikoistunut tutkimaan poliittista radikalismia, terrorismia ja terrorismin vastaista toimintaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*