Ympäristöä koskevaa kulttuuriperintöä – paikallisten ihmisten kokemuksia ja ympäristöön liittyvää tietoa – tulee hyödyntää ympäristömuutosten tutkimisessa, niiden torjumisessa ja niihin sopeutumisessa. Tämän perinnön huomioiminen auttaa lisäämään ympäristönsuojelua edistävien poliittisten päätösten yhteiskunnallista hyväksyntää.
Itämeri on ollut viime aikoina esillä ennätyksellisen paljon. Kesä 2018 piirtyy historiaan sinileväkesänä: julkisuudessa on käyty keskustelua Itämeren ympäristöongelmien syistä ja torjunnan keinoista. Hallitus päätti vastikään panostaa merkittävän summan Itämeren suojeluun.
Huoli meriympäristön tilasta ei sinänsä ole uusi ilmiö. Jo 1970-luvun alussa Itämerestä puhuttiin maailman saastuneimpana merenä ja vaadittiin kiireellisiä toimia meren pelastamiseksi.
Itämeri voi toimia aikakoneena suuriin ympäristömuutoksiin sopeutumisessa.
Vaatimukset johtivat Itämeren ympäristönsuojelun institutionalisoitumiseen. Neuvostoliiton hajoaminen edisti konkreettisia merensuojelutoimia kuten Pietarin yhdyskuntajätevesien puhdistamista ja herätti toiveita erityisesti Suomenlahden tilan paranemisesta. Vuonna 2008 Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asenneraportti nimesi Itämeren ympäristönsuojelun Suomen ulkopolitiikan tärkeimmäksi tehtäväksi.
Vaikka erilaisia merensuojelutoimenpiteitä on tehty, ilmastonmuutos, jonka ilmentymänä myös kuluneen vuoden poikkeuksellisia sääoloja voidaan osittain pitää, uhkaa tehdä tyhjäksi ponnistelut erityisesti rehevöitymisen suhteen. Sademäärän kasvu lisää muun muassa sinileviä aiheuttavaa ravinnehuuhtoumaa ja voi epäsuorasti vaikuttaa myös suolavesipulsseihin, happikatoon ja eliöyhteisöihin.
Tieteen aikakone
Joukko arvovaltaisia tutkijoita esitti vastikään Science Advances -lehdessä, että Itämeri voi toimia aikakoneena suuriin ympäristömuutoksiin sopeutumisessa.
Ajatus perustuu toteamukseen siitä, että koska elämä on lähtöisin merestä ja meri on maapallon tärkein elinympäristö, ymmärryksemme nykyisistä ekologisista muutoksista täytyy perustua menneiden ja nykyisten merien seikkaperäiseen tarkasteluun.
Meri on tärkeä erilaisten ympäristömuutosten tutkimuksen laboratorio ja voi myös toimia esimerkkinä sille, miten ilmastonmuutosta tulisi pyrkiä torjumaan ja miten siihen voi sopeutua.
Itämeren ekosysteemi on yksi maailman eniten tutkituista ympäristöistä.
Kirjoittajien mukaan ne merialueet, joilla muutos on ollut nopeaa, voivat toimia aikakoneina tarkastella, ennustaa ja hallita kehitystä hitaampien muutosten merialueilla. Monet muutokset, joita muualla vielä odotellaan, ovat jo toteutuneet Itämeren ekosysteemissä. Matalana ja suljettuna murtovesialtaana Itämeri on erityisen herkkä ympäristökuormitukselle.
Itämeren ekosysteemi on yksi maailman eniten tutkituista ympäristöistä. On olemassa pitkäaikaisen seurannan aikasarjoja, jotka mahdollistavat esimerkiksi ilmastonmuutosten vaikutusten tutkimisen tai sen, että voidaan arvioida suojelutoimenpiteiden tehokkuutta tietyllä aikavälillä.
Itämeri myös havainnollistaa, miten nopeasti etenevät globaalit muutokset kuten lämpenevä merivesi ja lisääntyvä sademäärä voivat hetkessä vesittää tehtyjen suojelutoimenpiteiden vaikutukset.
Suojelupolitiikan aikakone
Itämeren ympäristöä voi pitää aikakoneena myös poliittisessa mielessä – Itämeri oli ensimmäinen meri, jonka suojelusta kokonaisuudessaan sovittiin kansainvälisellä sopimuksella. Itämeren ympäristönsuojelua on kansainvälisestikin käytetty malliesimerkkinä onnistuneesta ympäristödiplomatiasta.
Aikakoneartikkelin kirjoittajat korostavat, että Itämeren ympäristönsuojelu sijoittuu Itämeren rantavaltioiden poliittisella agendalla pääsääntöisesti verrattain korkealle. Monenlaiset politiikat, strategiat, ohjelmat, lait, säädökset ja muut järjestelyt ohjaavat Itämeren suojelua hallinnan eri tasoilla.
Suojelutoimenpiteet ovat myös saaneet aikaan tiettyjä myönteisiä kehityskulkuja: ravinnepäästöjä sekä myrkkyjen kertymistä on onnistuttu vähentämään ja jo kadonneita lajeja on palannut Itämerelle. Useimmilla maailman muilla merialueilla tällainen sääntely ja siihen pohjaava toiminta ovat vielä utopiaa.
Kokemuksellinen tieto esiin
Jotta Itämeri-aikakone olisi täydellinen, tulisi tarkastelu ulottaa paikalliseen tietoon ja kokemuksiin sekä niiden merkitykseen merensuojelussa.
Suomessa on runsaasti rantaviivaa ja maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen saaristo. Rannikolla ja saaristossa on paljon elämää ja elinkeinoja — vapaa-ajanasutusta, turismia, kalastusta – jotka ovat monin tavoin kytköksissä meren hyvinvointiin ja joiden piirissä on jouduttu sopeutumaan ympäristömuutoksiin.
Paikallisia toimijoita on kuultava, jotta ympäristöön liittyvä päätöksenteko koettaisiin reiluksi ja oikeudenmukaiseksi ja tehdyt päätökset toteutuisivat konkreettisina suojelutoimenpiteinä.
Niinpä paikallisilla toimijoilla on paljon kokemusperäistä tietoa paitsi Itämeren ekologiasta, myös esimerkiksi sääoloista ja muuttuvasta ilmastosta ja sen vaikutuksista sekä lajiston muutoksista.
Tätä tietoa ei ole kovin ponnekkaasti hyödynnetty suojelutoimien tukena. Vastakkainasettelut esimerkiksi kalastajien ja suojelijoiden kesken ovat välillä pahoin kärjistyneitä, usein turhaan.
Paikallisia toimijoita on kuultava, jotta ympäristöön liittyvä päätöksenteko koettaisiin reiluksi ja oikeudenmukaiseksi ja jotta tehdyt päätökset toteutuisivat konkreettisina suojelutoimenpiteinä.
Ympäristöä koskeva kulttuuriperintö
Suuria ympäristömuutoksia ja niihin sopeutumista koskeva tutkimus hyötyy suuresti siitä, että tarkastellaan sitä, miten ihmiset ovat eläneet ympäristömuutosten keskellä, kuinka he kokevat muutokset ja selittävät niitä sekä minkälaisia sopeutumisen keinoja he ovat löytäneet.
Ympäristön ”lukutaito”, sitä koskeva tieto ja kokemus, ovat kulttuuriperintöä, jota ei aina ole mahdollista sanallistaa. Tällaista tietoa voidaan nimittää ympäristöä koskevaksi kulttuuriperinnöksi (environmental heritage). Käsite korostaa tiedon ja kokemuksen historiallisuutta ja kerrostuneisuutta.
Esimerkiksi globaalia ilmastonmuutosta koskevat ideat kietoutuvat paikalliseen, koska ne rakentuvat suhteessa konkreettisiin luonnossa tapahtuviin muutoksiin kuten vuodenaikojen vaihteluun tai vaikkapa vieraslajien yleistymiseen.
Myös aika-aspekti on olennainen – menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat yhteenkietouma, jossa kaikki ulottuvuudet ovat olennaisia tulevaisuuden mahdollistamiseksi ja josta juuri paikallisilla on konkreettista tietoa ja kokemusta. Kuten Hannes Peltonen toteaa, ilmastonmuutoksen ymmärtäminen ja hallinta vaativat vuosikymmenten näkökulman.
Itämeri aikakoneena -ajatukseen on siten lisättävä myös ajatus siitä, että ympäristöä koskevaa kulttuuriperintöä tulee hyödyntää ympäristömuutosten tutkimisessa, niiden torjumisessa ja niihin sopeutumisessa. Tämän perinnön huomioiminen auttaa myös rakentamaan ja vahvistamaan sellaisia Itämereen liittyviä yhteisöllisiä identiteettejä, jotka edistävät ympäristönsuojelua ja yhteisen hyvän vaalimista sekä lisäävät erilaisten poliittisten päätösten yhteiskunnallista hyväksyntää.
Nina Tynkkynen on politiikan tutkimuksen apulaisprofessori Åbo Akademin The Sea -tutkimusyksikössä. Hän johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta Living with the Baltic Sea in a changing climate: Environmental heritage and the circulation of knowledge.
Kirjoitus on osa Näkökulmia kulttuuriperintöön -sarjaa.
