Sanna Marin ja Sauli Niinistö vannovat yhteistyönsä sujuvuutta. Presidentin halukkuudesta ottaa kantaa valtakunnan asioihin voi kuitenkin päätellä, että törmäyksiä hallituksen kanssa on luvassa.
Koronapandemian aikana on toki tärkeämpää mietittävää kuin poliittisten instituutioiden valtasuhteet. Kuitenkin poliitikot ovat taitavia hyödyntämään poikkeusoloja omien tavoitteidensa edistämiseksi. Politiikan tutkijat ovat seuranneet presidenttien roolien kehittymistä eri valtioissa. Erilaisia kehityspolkuja voi seurata esimerkiksi viime vuonna edesmenneen, presidentti-instituution johtavan asiantuntijan Robert Elgien (1965-2019) perustamasta blogista. Suomessa keskustelu on kohdentunut ennen kaikkea presidentin ja hallituksen väleihin.
Presidentti Sauli Niinistön toiminta on selkeästikin ollut kansan mieleen. Jo valmiiksi huippusuosittu presidentti on ottanut aktiivisen roolin koronaviruskriisin kuluessa. Niinistö on antanut useita korkean profiilin haastatteluita, tehnyt virtuaalisia vierailuja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja Rajavartiolaitokselle sekä puuttunut hallituksen toimiin koronapandemian taltuttamiseksi.
Poliitikot ovat taitavia hyödyntämään poikkeusoloja omien tavoitteidensa edistämiseksi.
Valmiuslain mukaan hallitus toteaa ”yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa” maassa vallitsevan poikkeusolot, mutta sen jälkeen itse toimenpiteistä vastaa hallitus. Erityisesti puhutti Niinistön hallitukselle lähettämä kirje, jossa hän ehdotti ”kriisinyrkin” perustamista. Pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus ei noudattanut presidentin toivetta, eivätkä kaikki ilahtuneet Niinistön pyrkimyksestä puuttua hallituksen sisäiseen organisoitumiseen.
Presidentti Niinistön ja hallituksen välejä on siis paikallaan tarkastella koronakriisin poikkeusolojen yhteydessä. Samoin on paikallaan tarkastella, miten suosittu presidentti voi suotuisalla medianäkyvyydellä osallistua julkiseen keskusteluun ja siten päivänpolitiikkaan merkittävällä tavalla.
Ärtynyt arvojohtaja
Niinistö ei tuntunut ymmärtävän hänen roolistaan ja kriisinyrkkiehdotuksestaan syntynyttä keskustelua. MTV:n haastattelussa Niinistö ihmetteli omien sanojensa mukaan ”vainoharhaista valtapolitiikkaoppia”:
Minä olen yllättynyt siitä, että jotkut edelleen tuntuvat ylläpitävän tuollaista vainoharhaista valtapolitiikkaoppia. Ainakaan minä en ole viitannut mihinkään valtaoikeuteen. Päinvastoin olen vain puhunut ajatuksesta esittää hallitukselle sen toiminnan tueksi tällaista ryhmää. Mutta tuo valtiosääntöön ja valtapolitiikkaan liittyvä vainoharhaisuus näyttää kiinnostavan joitakin enemmän kuin asioiden käytännön hoitaminen kriisitilanteessa. Siitä minä olen vähän yllättynyt.
Dagens Nyheterin haastattelussa Niinistö puolestaan totesi ”Hur hade man tänkt om jag hade varit tyst hela tiden? Jag är ju president” (Miten voidaan ajatella, että olisin vain koko ajan hiljaa? Minähän olen presidentti.). Jälkimmäinen kommentti ja laajemmin MTV:n haastattelu kertovat selkeästi, että Niinistö nimenomaan katsoo presidentin velvollisuudeksi ottaa aktiivisesti osaa kriisin hoitoon ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Miten voidaan ajatella, että olisin vain koko ajan hiljaa? Minähän olen presidentti.
Varsinkin pääministeri Marinin lausunnoista välittyy kuitenkin varauksellisempi suhtautuminen presidentin toimiin. Kun Marin kiitteli hallituksen tiedotustilaisuudessa Niinistöä arvojohtajuudesta, voitiin kiitokset tulkita myös näpäytykseksi presidentin suuntaan. Presidenttiä voi toki kismittää sekin, että nimenomaan Marin on näyttäytynyt maan tärkeimpänä arvojohtajana koronavirusepisodin aikana.
Suotuisa media tukee presidentin valtapyrkimyksiä
Niinistö on hyötynyt median suopeudesta. Olisi mielenkiintoista tietää, tuliko aloite eri keskeisten medioiden – Yle, MTV, Helsingin Sanomat – haastatteluihin toimittajilta vai presidentin kansliasta. Varsinkin Yle tuntuu antavan todella runsaasti palstatilaa Niinistölle.
Medialla – myös verovarain rahoitetulla Ylellä – vaikuttaa olevan vaikeuksia kritisoida supersuosittua presidenttiä.
Presidentin ja hallituksen pienen nokittelun jälkeen Marin ja Niinistö vannottivat yhteistyön sujuvuutta. Näin tunnutaan tekevän aina, kun joku vihjailee presidentin ja hallituksen erimielisyyksistä. Tämä on koskenut erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittista ministerivaliokuntaa (tp-utva), jonka ympärillä vallitsee lähes mystinen salamyhkäisyys.
Toimittajat vaikuttavat vain hyväksyvän vakuuttelut yhteistyön sujuvuudesta, eivätkä tutki asiaa syvemmin.
Kuitenkin vuodesta 2000 lähtien on lähes joka vuosi ilmennyt jotain sanaharkkaa presidentin ja hallituksen kesken, yleensä ulkopolitiikasta. Toimittajat vaikuttavat kuitenkin pääosin vain hyväksyvän vakuuttelut yhteistyön sujuvuudesta, eivätkä tutki asiaa syvemmin, tarjoten selkeyttä siihen, miltä osin aitoja erimielisyyksiä voi esiintyä.
Voidaan toki argumentoida, että nimenomaan suurten kriisien kohdatessa presidenttien ja muiden valtionpäiden on noustava esiin yhteisellä linjalla. Valtionpäiden katsotaan usein olevan puoluepolitiikan yläpuolella ja edustavan koko kansaa, kun taas pääministeri johtaa ”vain” hallitusta. Koronakriisin aikana jopa eri Euroopan maiden kuninkaalliset ovat pitäneet puheita ja kantaneet näin julkisesti huolta kansalaistensa tilasta.
Presidentti sekaantuu sisäpolitiikkaan
Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Niinistö on tiukasti puolustanut toimivaltuuksiaan ja pyrkinyt useasti osallistumaan sisäpolitiikan hoitoon. Niinistö on myös ainakin kahdesti osoittanut valmiutta puuttua hallitusneuvotteluihin.
Ensimmäisen kuusivuotiskautensa Niinistö sai huseerata varsin rauhassa. Kataisen ja Stubbin hallitusten aikana esiintyi erimielisyyksiä, mutta näkemyserot liittyivät kuitenkin verraten pienen kokoluokan asiakysymyksiin. Sipilä puolestaan ei osoittanut juurikaan kiinnostusta ulkosuhteisiin eikä ulkoministeri Soini ainakaan julkisesti kyseenalaistanut Niinistön linjauksia.
Nyt tilanne näyttäytyy selvästi jännitteisempänä. Marinin viisipuoluehallitus on vasemmalle kallellaan ja niin pääministerillä kuin ulkoministerillä on varmasti erilaisia näkemyksiä ulkosuhteista kuin presidentillä. Marin on jo osoittanut lujuuttaan ja ulkoministeri Haavisto tuskin suostuu presidentin kumileimasimeksi.
Nyt tilanne näyttäytyy selvästi jännitteisempänä kuin Niinistön ensimmäisellä kaudella.
Niinistö otti ennen koronapandemian alkua kantaa esimerkiksi Kreikan pakolaistilanteeseen. Toukokuun lopulla Niinistö on kommentoinut niin EU:n elvytyspakettia kuin hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Niinistö niin ikään suhtautui kriittisesti ajatukseen unionin yhteisvastuun kasvattamisesta, painottaen jokaisen jäsenmaan vastuuta omasta taloudestaan.
Hallituspuolueiden keskuudessa on selkeästikin erilaisia kantoja EU:n kriisitoimista, joten presidentin ulostulo vain sekoittaa politiikan pakkaa entisestään. Yhteentörmäyksien todennäköisyyttä lisää se, että Niinistö on itse sanonut toimivansa kansakunnan ”unilukkarina”, eli tavallaan kansakunnan herättelijänä. Näin puuttuminen voidaan tavallaan oikeuttaa asiaan kuin asiaan suomalaisessa politiikassa.
Niinistö myös selvästi soveltaa niin sanotun laajemman turvallisuuden tai ulkopolitiikan käsitettä, jolloin on entistä hankalampaa vetää rajaa sisäpolitiikan, EU-asioiden ja ulkopolitiikan kesken. Pystyykö kiireinen hallitus puolustamaan tonttiaan ja tukeeko eduskunta hallitusta vai ennemminkin presidenttiä?
Yhteentörmäyksiä odotettavissa
On muistettava, että kyselytutkimusten mukaan suomalaisten enemmistö olisi valmis antamaan presidentille merkittävää toimivaltaa niin hallituksen muodostamisessa, sisäpolitiikassa kuin EU-politiikassa.
Loppuun on syytä pohtia niinkin harmittomalta kuulostavan yksityiskohdan kuin kalenterin merkitystä. Pääministerin kalenteri on todella kiireinen: hallituksen kokoukset, vierailut eduskunnassa, EU-kokoukset, kansainväliset velvoitteet ja oman puolueen johtaminen täyttävät pääministerin kalenterin vuosikausiksi eteenpäin.
Jatkossa Sauli Niinistö ottaa entistä hanakammin osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun – ja tämä johtaa väistämättä hallituksen ja presidentin välisiin törmäyksiin.
Miten on tähän verrattuna presidentin laita? Niinistön kalenteri voi toki täyttyä, mutta se täyttyy presidentin omien toiveiden mukaisesti. Näin presidentti voi myös itse määritellä milloin hän sanaisen arkkunsa avaa.
Allekirjoittanut uskoo, että jatkossa Sauli Niinistö ottaa entistä hanakammin osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun – ja tämä johtaa väistämättä hallituksen ja presidentin välisiin törmäyksiin. Ja tällöin niin tutkijoiden, toimittajien kuin poliitikkojen velvollisuus on ottaa kantaa valtaoikeuskysymyksiin. Se ei ole ”vainoharhaista valtapolitiikkaoppia” vaan demokratiaan kuuluvaa julkista keskustelua.
Tapio Raunio on valtio-opin professori Tampereen yliopistossa.
